Suurperheet ja talousteoria

Talouden jatkuva kehittäminen entistä parempaan tuottavuuteen antaa aihetta pohtia myös perhepolitiikkaa.

Tämä palsta on herättänyt minussa mielenkiintoisia tuottavuusajatuksia. Ajatellaanpa, että yksi nainen synnyttää 15 lasta, niin hän täten vapauttaa 4 naista talouselämän palvelukseen. Keskimäärin heillä olisi 3 lasta per nainen, mikä takaisi terveen talouskasvun.

Taloudelliset seuraukset olisivat mahtavat. Päiväkoteja ei tarvittaisi. Työvoiman määrä kasvaisi ja ei olisi näitä äitien pitkäaikaisia poissaoloja työpaikoilta. Vaikea kehitellä enää tehokkaampaa järjestelmää.

Herättääkö ajatuksia!
392378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Sepäs olikin egonomistin ajatus. Jätetään nämä talousasiat ekonomisteille.

Äänestä

Et ota huomioon lainkaan kuinka paljon tuon yhden ihmisen hoitaminen maksaa. Siis sen joka synnytää ne 15 lasta. Ja kuka hoitaa näitä lapsia kun tämä supersynnyttäjä on sairaana?

Ja sitten ne 4 jotka käyvät sielä töissä kärsivät mielenterveysongelmista kun eivät saa omaa lasta? Ja ovat sitten siksi työkyvyttömässä kunnossa :)

Kyllähän perhepolitiikassa olisi paljonkin miettimistä eipä silti.

Äänestä
  • osansa ja on siihen tyytyväinen. Kyllä nyky-yhteiskunta arvostaa kotiäitejäkin:lapsilisät ja kotihoidon tuki. mutta enempi arvostetaan, että kävisi töissä ja veisi lapset päiväkotiin. Näin päättelen äitiyspäivärahojen suuruudesta. Mutta olkaamme onnellisia kaikki!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    osansa ja on siihen tyytyväinen. Kyllä nyky-yhteiskunta arvostaa kotiäitejäkin:lapsilisät ja kotihoidon tuki. mutta enempi arvostetaan, että kävisi töissä ja veisi lapset päiväkotiin. Näin päättelen äitiyspäivärahojen suuruudesta. Mutta olkaamme onnellisia kaikki!!

    >Jokainen valitsee osansa ja on siihen tyytyväinen< voi sinnuu amma!!!!
    Miten on vl naisten osalta tämä väittämä?
    Jos näin olisi ei täällä nuoret väsyneet naiset purkaisi tuntojaan.

    Ämmä, juttusi ovat ristiriitaisia ja typeriä. Herää kysymys oletko joku idioottiteinipoika, joka esiintyy vl-naisena provosoidakseen porukkaa. Joka tapauksessa, mene vaikka synnyttämään tai katuojaan, mutta älä enää tuo typeriä näkemyksiäsi koko kansan naurettaviksi...

    Äänestä

  • Ehkäisy ei ole syntiä. kirjoitti:

    >Jokainen valitsee osansa ja on siihen tyytyväinen< voi sinnuu amma!!!!
    Miten on vl naisten osalta tämä väittämä?
    Jos näin olisi ei täällä nuoret väsyneet naiset purkaisi tuntojaan.

    he kaikki ovat uskomassa. Minusta uskovainen on tyytyväinen osaansa, vaikka se ei niinkään helppo olisi. Päämääränä on iankaikkinen taivas, jossa vaivat loppuvat.Jos valitsee Raamatunmukaisen elävän uskon, valitsee tietyn osan.

    Äänestä

  • Hei haloo! kirjoitti:

    Ämmä, juttusi ovat ristiriitaisia ja typeriä. Herää kysymys oletko joku idioottiteinipoika, joka esiintyy vl-naisena provosoidakseen porukkaa. Joka tapauksessa, mene vaikka synnyttämään tai katuojaan, mutta älä enää tuo typeriä näkemyksiäsi koko kansan naurettaviksi...

    tämä on palsta, jolla nimenomaan saa tuoda omia näkemyksiään esille. Tämähän kävisi muuten yksipuoliseksi.

    Äänestä

  • Hei haloo! kirjoitti:

    Ämmä, juttusi ovat ristiriitaisia ja typeriä. Herää kysymys oletko joku idioottiteinipoika, joka esiintyy vl-naisena provosoidakseen porukkaa. Joka tapauksessa, mene vaikka synnyttämään tai katuojaan, mutta älä enää tuo typeriä näkemyksiäsi koko kansan naurettaviksi...

    vain ole liian ahdasmielinen katsantokanta, kun mielestäsi vain ehkäisy on oikein???Haloo muitakin katsantokantoja , pliis!!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    he kaikki ovat uskomassa. Minusta uskovainen on tyytyväinen osaansa, vaikka se ei niinkään helppo olisi. Päämääränä on iankaikkinen taivas, jossa vaivat loppuvat.Jos valitsee Raamatunmukaisen elävän uskon, valitsee tietyn osan.

    "me ollaan parempia" -asennetta. VL on tyytyväinen osaansa -joopa joo.
    Eli kun valitat väsymystäsi, sanotaan heti että ei ole oikein uskomassa. Olet sinä ilkeä.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    he kaikki ovat uskomassa. Minusta uskovainen on tyytyväinen osaansa, vaikka se ei niinkään helppo olisi. Päämääränä on iankaikkinen taivas, jossa vaivat loppuvat.Jos valitsee Raamatunmukaisen elävän uskon, valitsee tietyn osan.

    Et usko heidän olevan uskovaisia? mietippäs miltä tuntuu moinen väite nuoren vl äidin kohdalla, hän on väsynyt,uupunut,pienet lapset ei anna heteäkään omaa ruhaa.
    Ja sinä heität et ei oo uskovainen...
    Onko vl todellakin näin julma? mistä sä saat tuon jumalattoman voiman?

    Äänestä

  • oletko ihminen????? kirjoitti:

    Et usko heidän olevan uskovaisia? mietippäs miltä tuntuu moinen väite nuoren vl äidin kohdalla, hän on väsynyt,uupunut,pienet lapset ei anna heteäkään omaa ruhaa.
    Ja sinä heität et ei oo uskovainen...
    Onko vl todellakin näin julma? mistä sä saat tuon jumalattoman voiman?

    Aika harva pääsee valitsemaan haluamaansa osaa olämässään, vaikka "ämmä" olisi kohdallaan siinä onnistunutkit.

    Hoitokokousaikoina olivat yleisiä nuo "sinä et ole uskovainen"- tyyliset sanonnat. Niitähän "ämmä" edelleen viljelee ja pitää "siunauksellisena".

    Vl-usko ei ole noin julmaa, vaikka joukossa onkin sellaisia ihmisiä, jotka omasta mielestään osaavat jaotella ihmiset uskovaisiin/epäuskoisiin, sekä "haistavat" väärät henget". Ehkä muistat, että käärme oli se, joka kertoi, että syödessään omenan tulet erottamaan sekä hyvän että pahan. Kuten Raamattu kertoo, sitä näkemystä ihminen ei kuitenkaan käärmeeltä saanut.
    Älä kuormaa itseäsi liikaa tämän palstan kirjoituksilla.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    vain ole liian ahdasmielinen katsantokanta, kun mielestäsi vain ehkäisy on oikein???Haloo muitakin katsantokantoja , pliis!!!

    Ei kai sinun mielestäsi vain aikuisten kanssa voi harrastaa seksiä. Muitakin katsantokantoja on! Vai oletko vaan niin ahdasmielinen.

    En puolusta pedofiilejä, mutta toin vain tällä esimerkillä julki kuinka typerä ämmän logiikka ja maailmankatsomus on...

    Äänestä

  • teoreettisesta taloustieteellisestä mallista, jossa koko kansakunta ikäänkuin muodostaisi yhden perheen, jolla olisi tehokas työnjako.

    Se ei pyrkinytkään ottamaan huomioon niitä ongelmia, joita mahdollisesti syntyisi ydinperheissä. Ongelmathan ovat aina jotenkin ratkaistavissa. Se 15 oli vaan heitto jostakin keskiarvosta. Todellinen tilanne vaatisi tietysti vähintään lineaarista tai kvantitatiivista optimointia, jotta löytyisi se lopullinen maksimaalinen tehokkuus.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    osansa ja on siihen tyytyväinen. Kyllä nyky-yhteiskunta arvostaa kotiäitejäkin:lapsilisät ja kotihoidon tuki. mutta enempi arvostetaan, että kävisi töissä ja veisi lapset päiväkotiin. Näin päättelen äitiyspäivärahojen suuruudesta. Mutta olkaamme onnellisia kaikki!!

    Siksi heidän ei kummankaan vanhemman kannata töissä käydä. Osa käy harrastuksen vuoksi, mutta rahallisesti me elätämme heidät. Jos kaikki olisivat vl:iä, kuka verot maksaisi? Muutamat vanhatpiiat ja pojatko yksin?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    he kaikki ovat uskomassa. Minusta uskovainen on tyytyväinen osaansa, vaikka se ei niinkään helppo olisi. Päämääränä on iankaikkinen taivas, jossa vaivat loppuvat.Jos valitsee Raamatunmukaisen elävän uskon, valitsee tietyn osan.

    saavat taivaassa asuinpaikan ihan siitä SRK:n jothokunnan vierestä! Aamen.

    Äänestä

  • superäidit kirjoitti:

    saavat taivaassa asuinpaikan ihan siitä SRK:n jothokunnan vierestä! Aamen.

    Ainakin toimikuntien alueelta. Sähköpaikoilta.

    Äänestä

  • on siinä vieressä... kirjoitti:

    Ainakin toimikuntien alueelta. Sähköpaikoilta.

    kelpaa olla...

    Äänestä

keskustelijoille. Tämän ketjun piti olla keskustelua perhepolitiikasta ja kansantaloudesta. Jättäisin nuo uskontotieteelliset depatit muihin ketjuihin.

Äänestä

...Kysyisin vaan, että KUINKA MONI VL-PERHEEN LAPSI ON PÄIVÄKODISSA?

Meidän lapset ovat aina välillä olleet, koska olen halunnut pysyä työelämässä mukana.
Tosi monesti olen saanut kuulla kommenttia: "onhan lapselle parasta saada olla kotona äidin hoidossa". Ja hah!!
Mitä parasta se on, että lopen uupunut ison perheen äiti räyhää lapsilleen kotona 24h?
Ei ainakaan meidän tuttavapiirissä oikein kenenkään vl-perheen lapset ole päiväkodissa, vaikka isossa kaupungissa asutaankin!

Äänestä

"Päiväkoteja ei tarvittaisi"

  • voitaisiin sinunkin ongelma ratkaista ja helposti, kun kirjoitat:

    "Mitä parasta se on, että lopen uupunut ison perheen äiti räyhää lapsilleen kotona 24h? "

    Lapsena olin itse kesätöissä (maalla renkinä) jo ennenkuin opin lukemaan aina siihen asti kuin valmistuin korkeasta koulusta. Sinunkin kaikki yli 7 v lapset kesärengeiksi ja piioiksi tarveeseen maalaiselämään!

    Ja win-win tilanne; lapsesi oppivat kovaan työhön, saavat jotain taskurahaa ja sinulla on rauhallisempaa ainakin kesäaikana kotona. Ja mikä parasta - kansantalous kukoistaisi. To the moon, kuten amerikassa on tapana sanoa.

    Äänestä

jos arvoisat palstalaiset sen vielä minulle sallitte.

Nimittäin eläkeläisistä emme ole vielä puhuneet mitään. Koko eläkejärjestelmä on mielestäni hyvin teennäinen ja jotenkin luonnonvastainen. Kukapa haluaisi istua vaan kiikustuolissa, jos pystyisi johonkin tuottavampaan työhön.

Lähes kaikki eläkeläiset voitaisiin sijoittaa takaisin työelämään. Todellinen kunto ratkaisisi sijoituksen. Ei olisi järkevää laittaa ainakaan dementoitutuntta vanhempaa ihmistä valvomaan atomivoimalan monitoreja. Tästä varmaan olemme kaikki yhtämieltä. Amerikassa eläkeläiset esim pussittavat kauppojen kassoilla asiakkaiden ostoksia ja toimivat ulko-ovilla valvojina. Tehtäviä kyllä löytyisi, kunhan löytyisi ensin poliittista tahtoa rakentaa uutta uljasta ja entistä tehokkaampaa kansantaloutta.

Äänestä

Parin vuosikymmenen kuluttua Euroopassa 75% syntyvistä lapsista on muslimeja. Maailmassasi ei olisi montaakaan uskontoa.

Äänestä
  • menossa. Markkinoista on aina taisteltu ja tullaan taistelemaan, olkoon sitten kyseessä hammastahna tai uskonto. Jokainen yrittää ajaa omaa etuaan yksinään ja ryhmässä (uskonto, puolue...). Sellaiset ovat lait "viidakossa".

    Äänestä

  • EGONOMISTI kirjoitti:

    menossa. Markkinoista on aina taisteltu ja tullaan taistelemaan, olkoon sitten kyseessä hammastahna tai uskonto. Jokainen yrittää ajaa omaa etuaan yksinään ja ryhmässä (uskonto, puolue...). Sellaiset ovat lait "viidakossa".

    Eilisessä dokumentissä Ylen asiaohjelmassa kerrottiin Turkin tilanteesta jossa on kaksi vaihtoehtoa poliittinen uskonto islam tai länsimainen demokratia, ollaan haarakohdassa ja valinta on tehtävä, naiset pelkäävät maan muuttuvan Iranin kaltaiseksi islam-valtioksi, jne. Ajattelin mielessä koko ajan mitä jos Suomessa olisi koko hallitus ja eduskunta lestadiolaisia tai muslimeja. Molemmissa on poliittisia elementtejä, islamissa vielä enemmän. Sydämeni hakkasi kauhusta.

    Sitten vielä linkki aihetta käsittelevään artikkeliin. "Lestadiolaisuus suomalaisena ääriliikkeenä".

    http://www.kaltio.fi/index.php?134

    Äänestä

  • kauhukuvia... kirjoitti:

    Kyse oli ajankohtaisesta kakkosesta, joka tuli eilen.

    Ohjelman tiivistelmään linkki tässä ja lyhyt kuvaus Turkin tilanteesta.

    http://www.yle.fi/a2/

    Äänestä

  • ajankohtaiseen kakkoseen... kirjoitti:

    Kyse oli ajankohtaisesta kakkosesta, joka tuli eilen.

    Ohjelman tiivistelmään linkki tässä ja lyhyt kuvaus Turkin tilanteesta.

    http://www.yle.fi/a2/

    Tuolta sivulta pitää klikata sitä kohtaa jossa on se otsikko Turkkiin viittaavaan juttuun.

    Äänestä

  • tärkeää kaikkien muidenkin lisääntyä !!???Laiskuusko vaivaa??

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tärkeää kaikkien muidenkin lisääntyä !!???Laiskuusko vaivaa??

    Maapallon sietoraja on jo ylitetty ja maapallo ylikansoitettu. Aika alkaa ehkäistä joka maanosassa tai muuten kuollaan kaikki jo olemassa olevat ihmiset.

    Äänestä

  • ei enää lisääntymistä kirjoitti:

    Maapallon sietoraja on jo ylitetty ja maapallo ylikansoitettu. Aika alkaa ehkäistä joka maanosassa tai muuten kuollaan kaikki jo olemassa olevat ihmiset.

    jokaiselle oma vaara asuttavaksi. Ja korpia peninkulumatolokulla!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    jokaiselle oma vaara asuttavaksi. Ja korpia peninkulumatolokulla!

    se maapallo ei ole vain täällä Suomen vaaroilla ja korpimailla. Yritä ajatella maailmanlaajuisesti!

    Joku pian yleistää, että vl:t eivät näe kuin oman syrjäisen korpikylänsä. Pitää tietysti katsoa maapalloa yhtenä kokonaisuutena, koska ilmasto ym. ympäristöasiat ovat yhteisiä. Planeettamme tila on todella huolestuttava ja olisi sitä, vaikka Suomi olisi tällä hetkellä vielä kokonaan asuttamaton.

    Tuo ei ole siis mikään hyvä pointti, että Suomessa on tilaa. Maapallo tarvitsee myös "keuhkoja", kuten Amazonasin viidakkoalue ja vähemmän luontoa rasittavaa kulutusta yleensäkin. Asioille voi ehkä löytää perusteita, mutta Suomen asuttamattomat korvet ovat tässä sivuseikka.

    Äänestä

  • Meikä Läinen kirjoitti:

    Olet ihan oikeassa siinä että jos kaikki metsät hakataan pois ja rakennetaan taloja täyteen, maailmasta loppuu happi myös Suomesta. Maapallolla ei voi hengittää jos ei ole puita ja kasveja. Sellaiseen happimäärään ei yksi hehtaarin metsä riitä vaan niitä todella tarvitaan viidakkojen kokoisia alueita ja yksi pieni Suomikin pelkkänä metsänä olisi liian pieni tuottaakseen kaiken hapen maailmalle.

    Äänestä

  • kun,, kirjoitti:

    se maapallo ei ole vain täällä Suomen vaaroilla ja korpimailla. Yritä ajatella maailmanlaajuisesti!

    täällä korpimailla ei hyvejä meitä yhtään. Täytetään me vain nämä korvet ja vaarat. Täällä puhasta vettä ja ilimaa!!!

    Äänestä

  • Meikä Läinen kirjoitti:

    Joku pian yleistää, että vl:t eivät näe kuin oman syrjäisen korpikylänsä. Pitää tietysti katsoa maapalloa yhtenä kokonaisuutena, koska ilmasto ym. ympäristöasiat ovat yhteisiä. Planeettamme tila on todella huolestuttava ja olisi sitä, vaikka Suomi olisi tällä hetkellä vielä kokonaan asuttamaton.

    Tuo ei ole siis mikään hyvä pointti, että Suomessa on tilaa. Maapallo tarvitsee myös "keuhkoja", kuten Amazonasin viidakkoalue ja vähemmän luontoa rasittavaa kulutusta yleensäkin. Asioille voi ehkä löytää perusteita, mutta Suomen asuttamattomat korvet ovat tässä sivuseikka.

    paikallisesti. Muuten tämä eläminen ei onnistu. Menee häneks!!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    paikallisesti. Muuten tämä eläminen ei onnistu. Menee häneks!!!

    Vain itsekäs ihminen ajattelee pelkästään lokaalisaation kannalta. Se tarkoittaisi sitä että voimme tuottaa jätettä esim. miljoonia kiloja vauvan vaippoja ja roudata ne vaikka kiinalaisten harmiksi. Mutta joka ajattelee globaalisti, ajattelee, ettei kiinalaisetkaan halua niitä jätteitä, vaan koko maapallon pitää osallistua suojelutalkoisiin.

    Äänestä

  • itsekkäät lokaaleja kirjoitti:

    jokaiselle kansalle asumisen ajat ja rajat. Me ei kovin kauas pysty hallitsemaan.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    jokaiselle kansalle asumisen ajat ja rajat. Me ei kovin kauas pysty hallitsemaan.

    En siis teoriasi mukaan voisi otta kiinalaisia adoptiolapsia koska ovat eri kansaa? En voisi mennä kenialaisen kanssa naimisiin koska hän on eri kansaa? Et kai sinä ämmä vain kannata rotuoppia?

    Äänestä

-----------

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

EGONOMISTI kirjoitti:

Talouden jatkuva kehittäminen entistä parempaan tuottavuuteen antaa aihetta pohtia myös perhepolitiikkaa.

Tämä palsta on herättänyt minussa mielenkiintoisia tuottavuusajatuksia. Ajatellaanpa, että yksi nainen synnyttää 15 lasta, niin hän täten vapauttaa 4 naista talouselämän palvelukseen. Keskimäärin heillä olisi 3 lasta per nainen, mikä takaisi terveen talouskasvun.

Taloudelliset seuraukset olisivat mahtavat. Päiväkoteja ei tarvittaisi. Työvoiman määrä kasvaisi ja ei olisi näitä äitien pitkäaikaisia poissaoloja työpaikoilta. Vaikea kehitellä enää tehokkaampaa järjestelmää.

Herättääkö ajatuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu