Mikä on äly?

Siis pilvenpolttoon liittyen. Onks se piippu, väsäysalusta vai mikä?
713226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

eli ämpäriin vettä, limsapullon pohja pois ja se upotetaan veteen.

Limsapullon suulakkeeseen (?) rakennettaan esim. foliosta pesä. Sitten tuote tuikataan tuleen ja nostetaan pulloa jolloin syntyy alipaine joka imee savun pullon sisään. Pesä pois ja painamalla pulloa syvemmälle se painaa paineella savut keuhkoihin.

Aivan turha vekotin joka sattuu keuhkoihin (hankala käyttää ja epämukava). Lähinnä nuoriso leikkii coolia ja eliittiä tuolla.

Äänestä
  • Enpä ole ikinä kokeillut älyämpäriä.

    Sen kuitenkin haluan lisätä, että foliosta ei kannata tehdä pesää, sillä folio lämpeää niin paljon, että siitä saattaa höyrystyä ikäviä epäpuhtauksia. Sen takia parempi on tehdä pesä esim. sulakkeesta (sellaisesta vanhanaikaisesta posliinisesta, joita on sulaketauluissa), hylysysarjan hylsystä tai käyttää bongin lasipesää, joka luonnollisesti lienee paras vaihtoehto, jolloin lisäksi osa savuista suodatetaan veden läpi.

    Läheskään kaikki ei paina sitä pulloa sinne veteen. Voi sen pullon nostaa kokonaan vedestä poiskin ja ne savut imaista siitä pullon suusta ilman mitään painamisiakin. Tosin sellaistakin olen kyllä kuullut, että "kaverit" antavat imijälle oikein olkapäistä ja takaraivosta vauhtia....

    Tehokas laite tuo väistämättä on, joskin jo kuviteltunakin hieman tyylittömän ja nistimeiningin oloista. Jotkut tyykkää jotkut ei.

    Vaikka saa tuohonkin varmaan oman elämyksensä esim. talvella pilkkikairan reiästä imaistuna keskellä järveä.

    Äänestä

  • se toki kirjoitti:

    Enpä ole ikinä kokeillut älyämpäriä.

    Itse en ole muusta polttanutkaan moneen vuoteen. Paras tekniikka mielestäni on laittaa ensin huulet pullon suulle, laskea pulloa hieman alaspäin, jonka jälkeen nostaa pullo ylös. Savut ovat keuhkoissa murto-osa sekunnissa. Jos puolentoista litran pullo tuntuu liian isolta, kannattaa ihmeessä leikata enemmän pohjaa irti tai sitten käyttää suosiolla puolen litran pulloa.

    Äänestä

  • mike_bentso kirjoitti:

    Vedet siinä vaan loiskuu pitkin lattioita ku nostaa sen sieltä ämpäristä pois.. Eikä se keuhkoihin kyllä satu ellei sitten karstan kanssa leiki :P Ja 2 litraa (lidl tarjoaa parhaat, ihanan vihreät 2l pullot :) pienempää pulloa ei kyllä (imo) kannata käyttää. Keuhkojen tilavuus kuitenkin on normaalisti jonkun verran suurempi, joten kunhan puhaltaa ilmat pihalle ennen ni varmasti menee helposti :>

    Äänestä

  • mike_bentso kirjoitti:

    Itse en ole muusta polttanutkaan moneen vuoteen. Paras tekniikka mielestäni on laittaa ensin huulet pullon suulle, laskea pulloa hieman alaspäin, jonka jälkeen nostaa pullo ylös. Savut ovat keuhkoissa murto-osa sekunnissa. Jos puolentoista litran pullo tuntuu liian isolta, kannattaa ihmeessä leikata enemmän pohjaa irti tai sitten käyttää suosiolla puolen litran pulloa.

    paras tekniikka tosiaan jos haluaa tukehtua 30vuotiaana

    Äänestä

OSASTA.

ESIM JOKU APUVÄLINE JONKA KAUTTA SAADAAN SITÄ SAUHUA, JOLLOIN ÄLYÄ LÄHTEE KUIN OTTAISI LUSIKALLA AIVOISTA = ÄLY

1Äänestä
  • Älytyksessä imetään "äly ämpäriin", josta nimi, ja tällä kertaa ihan polttajien itse keksimä pilkkanimi, joka kertonee terveestä suhtautumisesta polttotapaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

@@@@ kirjoitti:

Siis pilvenpolttoon liittyen. Onks se piippu, väsäysalusta vai mikä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu