MIssä Liedossa

saa hyvää palvelua ja missä huonoa? Kertokaa mielipiteenne.
41277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huippuhyvää palvelua saa ainakin kirjasto-autosta. Muuten Liedon kirjaston palvelut ovat keskitasoa.

Terveyskeskus on ok. Palvelun saatavuus ja laatu on esim. Turkuun verrattuna hyvät. Päivystykseenkään ei ole tuntikausien jonoa.

Kunnalliseen hammashoitoon pääsee Turkuun verratuna hyvin, ja hammaslääkärit, ne kaikki kolme, jotka olen kohdannut, ovat kaikki olleet mukavia ja ammattitaitoisia.

Lieto mokasi kunnallisten eläinlääkäripalvelujen järjestämisen. Taimenen jäätyä eläkkeelle kunnan virastaan, ei uutta kunnan eläinlääkäriä ollutkaan. Waltaria yhä odotellaan... Onneksi Taimen jatkoi yksityisenä, ja ei Turkuunkaan hoitoon pitkää matkaa ole.

Pääsääntöisesti lietolaisena kuluttajana tai asiakkaana on hyvä olla, ainakin täällä kirkonkylän läheisyydessä.

Äänestä
  • Ne on siis julkisia palveluja kaikki. Eikö missääm yksityisellä ole hyvää palvelua?
    Eläinlääkäri tulee, mutta tilojen teko on kesken, kun Taimenen tiloissa ei enää voi olla. Eli ei siinä mitään mokattu ole.

    Äänestä

  • Tuulispäätuulonen kirjoitti:

    Ne on siis julkisia palveluja kaikki. Eikö missääm yksityisellä ole hyvää palvelua?
    Eläinlääkäri tulee, mutta tilojen teko on kesken, kun Taimenen tiloissa ei enää voi olla. Eli ei siinä mitään mokattu ole.

    Melkein puoli vuotta ilman omaa kunnallista eläinlääkäriä on moka kunnalta. Viranhaltijan eläkkelle jäänti ei ole yllättävä tapahtuma, mihin ei voisi etukäteen varautua. No, tosin ensimmäinen valituksi tullut ei ottanut virkaa vastaa, mutta ensimmäisenkin haun jälkeen valittiin myös varasijalla olevat. Mihinkä he hävisivät? Eläinlääkäripula on jo tunnettu asia, joten miksi hakuja ei tehty ajoissa? Tilojen puuttuminen oli kaikille selviö. Taimen kun toimi omassa kiinteistössään omilla laitteillaan.

    Nimellisen yksityisen palvelun arviointi katoaa yleensä tältäkin palstalta... Liedon yksityisyrittäjät järjestivät jonkin "paras palvelu" tms.-äänestyksen tänä vuonna. Eiköhän sen tulokset jostain löydy.

    Nimiä mainitsematta voin kuitenkin sanoa, että omaan kampaajaani olen erittäin tyytyväinen. Hänellä on taitoa ja näkemystä, hinnat huomattavasti Turkua edullisemmat, ja aukiolo-ajoissa on joustoa. Kosmetologipalvelut ok. Ketjujen ruokakaupat ovat tasoltaan varmaan aika samanlaisia kaikkialla. Alko tuskin yllättää missään kunnassa missä toimii. Apteekki on täällä kuin minkä pikkukunnan apteekki tahansa. Kaikkia (edes kohtuullisen yleisiä)lääkkeitä sieltä ei saa kuin tilaamalla. Palvelusta tämä seikka ei nyt kerro mitään, on vain inhoittavaa, vierailla kahteen kertaan apteekissa samasta asiasta. Taksipalvelun saatavuus kestää toisinaan jopa arkena kohtuuttoman pitkään. Itse palvelussa ei mitään vikaa, kunhan sen onnistuu saamaan.

    Äänestä

moni päällisin puolin ihan hyvä palveluna toki joku vähemmän vähän mutta yksilöt vaihtelee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuulispäätuulonen kirjoitti:

saa hyvää palvelua ja missä huonoa? Kertokaa mielipiteenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu