En tiedä mitä enää tekisi.. saan ihan hulluja raivokohtauksia kihlatulleni, aivan mitättömistä syistä. ikinä en ole häneen koskenut, mutta tavarat lentävät sitäkin kovemmin ja ääntä lähtee kuin palosireenistä. Alan jo huolestua. Olen monta kertaa kihlatulleni luvannut etten raivostu enää, mutta ikinä se ei pidä.. Tunnen itseni niin mitättömäksi kun en pysty yhtä lupausta pitämään puolisolleni. Hän pelkää minua kun suutun ja muutun aivan hulluksi.. Verrattavissa Dr. Jekyl ja Hide.. tyyliin jotain tuollaista ja pelkään etten vieläkään onnistu pitämään lupaustani, vaikka sain vielä viimeisen mahdollisuuden. =( mitään paineita ei ole missään elämänmuodossa joten ei sekään selitä, suvussa ei mitn mielenvikaisuutta.. en keksi enää mitä tehdä.. kenelläkään kokemuksia? mikä auttaa?? en haluaisi mihinkään kallonkutistajalle, tuntisin itseni aivan hulluksi, vaikken ole.. =(
Luultavasti naiseni jättää minut pian jollen keksi jotain... Siis Help! ihmiset..
ps. olen kokeillut laskea ja rauhoittua, lähteä ulos/vaihtaa huonetta ja kaikkea maan ja taivaan väliltä kotikonsteista mutta aina vaan jatkuu.
Luultavasti naiseni jättää minut pian jollen keksi jotain... Siis Help! ihmiset..
ps. olen kokeillut laskea ja rauhoittua, lähteä ulos/vaihtaa huonetta ja kaikkea maan ja taivaan väliltä kotikonsteista mutta aina vaan jatkuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
et tykkää kihlatustasi?
Joku nyt kyllä hiertää.
Tykkään kihlatustani, rakastan enemmän kuin mitään muuta.. siksi juuri en voi ymmärtää miksi jokainen aivan pieni asia paisuu aivan mahdottomaksi! esim. veisitkö roskat, johon vastaan että ihan pian, sitten kihlattuni yleensä sanoo et mielummin heti.. niin sit on jo räjähdys valmis. =/
Itse olen elänyt samanlaisen "ruutitynnyri"miehen kanssa, ja se oli pelottavaa, eikä todellakaan päättynyt onnellisesti. Jos kihlausaikana jo ärsytätte toisianne noin paljon, juoskaa molemmat eri suuntiin ja lujaa.
Meidän tapauksessamme oli samaa vannomista ym.alkuaikoina, tilanne pahenee vain ajan kanssa ja panokset kovenevat.
Vika ei suinkaan ole yksinomaan sinussa, ehkä kumppanisi provosoi sinua, jotta sinä jälleen anelisit ja hän voi tuntea itsensä halutuksi,
ehkä, mene ja tiedä !?
Josp jospa asia on näin: Ellei suvusta löydy mielenvikaisuutta niin itse selvitin omat taustani ennevanhaa kävi ilmi että olen adoptoitu sukuuni. Minun bioligisessa suvussani esiiintyy kehitysvammaisuuta sekä mieliala häiriöitä. Minnu biologinen äiti on kehitysvammainen nainen.Olen vuosimallia -78- Ja asun sijaisperheessä toisella paikkakunnalla.Saa ajaoittain todella pahoja raivokohtauksia.Minin biologinen äiti sai minut 17 vuotiaana.En ikinä ole häntä nähnyt.Mutta selvitin vuonna 1998 tautani perinpohjaisesti.Sinun raivokohtauksien saajan kannattaa selvittää omat taustasi. Se saattaa sevittää sen miksi saat raivokhtauksia.Minulla ei ole tietos biologisesta isästäni.Äidistä tiedän kaiken.Äitini on kehitysvammainen ja psyykkisesti sairas nainen.Äitini vanhemmemmat hoiti aikoinaan adoption. Bioligisen äitini äiti on myös psyykkisesti sairas.Joten selvitä taustasi ensin enne kuin alalt tänne kirjoittamaan. Se helpottaa elämää. Olen sen huomannut.T: Lievästi kehitysvammainen nainen
Piti vain lisätä että en nyt yleensä mistään ihan turhasta räjähdä, hän osaa provosoida minua niin paljon ja vittuilee, aivan kuin kerjäisi sitä että repeän liitoksistani(esim. vuoden verran hän on minulle jo vittuillut kuinka kamala ex-naiseni oli, kuinka ruma ja jne.) Olen satoja kertoja sanonut etten halua puhua koko asiasta koska exäni ei liity elämääni mitenkään eikä tule ikinä liittymään. Ja tuntuu kun olen suuttunut ja joudun oikein ryömimään
pyytämään anteeksi, että naiseni saa siitä jotkut kiksit kun meikäläinen ryömii ja pahoittelee raivoaan. =(
se oikea.....
niin mene ja tiedä, tuntuu vaan niin mahtavalta olla
hänen kanssaan, etten usko että niin voisi tuntea muita kohtaan.. eikä ainakaan tähän mennessä ole tuntunutkaan...