Luin tuolta yhdestä viestistä, että sinusta ihminen valitsee miten tuntee. Ihan kysyn vain, että mitä jos vaikka äitini kuolisi ja olisin surullinen, niin valitsenko muka silloin miten tunnen? Voisinko silloin tuon sinun teoriasi mukaan jotenkin valita, etten tunne surua? Itse en usko niin.
Kysymys Schorchingille.
bäkä
12797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kommentoin, koska kysymys on aiheena mielestäni tärkeä. Ihminenhän EI voi valita miten tuntee. Sen sijaan, ihminen pystyy valitsemaan miten suhtautuu tunteisiinsa. Lyhyesti: tunteiden pitää antaa tulla juuri sellaisina kuin ne tulevat, sillä mitä enemmän niitä yrittää hallita, ja märitellä sanoin, sen enemmän ne jäävät päälle. sama pätee ajatuksiin.
Pahinta on alkaa selittää tunteitaan itselleen, esim. "olen varmaan aivan hulluuden partaalla kun tunnen näin kauheaa surua" tai "elämäni on aivan kauheaa, kun vain mietin näitä ahdistavia asioita". Tätähän me valitettavasti jatkuvasti teemme. Mutta kun asian tiedostaa ja sitä opettelee, tunne-elämä helpottaa huomattavasti.
Em. esimerkkien sijaan on mahdollista ajatella esim: "tunnen suurta surua/ahdistusta/pelkoa jne., mutta se on vain tunne, ja kuuluu asiaan. annan tunteiden tulla enkä yritä määritellä niitä mitenkään, koska ne ovat vain tunteita, eivät minä".
Ymmärrättekö logiikan?
En aina itsekkään tajua mitä kirjoitan.Menen lääkäriin hakemaan apua.Jos minua voi viellä joku auttaa? Terveisin:Schorching. (Häpeän itseäni).ANTEEKSI KAIKKI JOITA OLEN MIELENHÄIRIÖSSÄ LOUKANNUT.OTAN NYT LÄÄKKEENI.
Muut voivat tehdä tapahtuman mihin voit reagoida, mutta viime kädessä sinä itse olet komennossa miten suhtaudut niihin. Muut eivät voi saada sinua tuntemaan huonommuutta itsestäsi ellet itse niin valitse.
Tietenkin olisi tervettä että jollakin tavalla surisit teoreettistä äitisi kuolemaa, mutta et toisaalta ikinä edes pääse eroon koko surusta, ellet itse VALITSE että et tunne enää surua.
Tunteesi ovat sisäisen dialogisi tulosta. Jos katsantokantasi maailmaan ovat vääristyneet, niin tunnet surua jo pienistäkin asioista. Jos sinulla on taas terve katsantokanta, osaat ajatella asiat kokonaisvaltaisesti etkä takerru johonkin pikkuseikkaan. Jos sisäinen dialogisi on itsetuhoista ja itseäsi mollaavaa, saat myös sen mukaisia tunteita itsellesi. Jos taas sisäinen dialogisi on positiivista, saat myös positiivisia tunteita kuten reippautta ,iloa, ja mielihyvää. Sinä keskustelet itsesi kanssa 24/7 ja ainut henkilö josta olet vastuussa, on sinä itse. Negatiivisen dialogin aikaansaannokset saavat taas negatiivisia tunteita, kuten surua, vihaa ja toivottomuutta.
Juu, muuten ihan näin, mutta tarkoititkohan nyt ihan tuota "...mutta et toisaalta ikinä edes pääse eroon koko surusta, ellet itse VALITSE että et tunne enää surua." ?? Sehän kumoaisi edellä sanotun.
Tarkoitin: Ei voi valita mitä tuntee tai eikö tunne. Mutta esimerkkitapausta ajatellen, voi vaikuttaa mm. siihen, miten selittää surun tunteen ja äidin kuoleman itselleen. Vahvistaako tunnetta vai antaako sen tulla osaksi elämää ilman että se vie liikaa tilaa liian pitkäksi aikaa.
että surun tunteminen on valinta, ja siinä pysyminen on valinta ja siinä pois pääsykin on valinta, joten ihminen tekee 3 valintaa siinä tapauksessa.
Kirjoitat ja puhut nykyään kuin terapeuttisi. Ei nyt kaikkea mahdollista kannata itseensä ammentaa. Ei ne ole sun omia sanojasi, vaan jonkun ammattiauttajan, jolle käyt kerran viikossa itkemässä murheitasi.
"Kirjoitat ja puhut nykyään kuin terapeuttisi."
Mistä tiedätte ?
Sitäpaitsi se terapeutti on ihan paskiainen. Ensin se lumosi mut naurulla ja tauottomalla silmäkontaktilla, ja sitten se ei edes halua suhdetta kanssani. Se on kypsä ja sensuelli nainen, joka on niiiin haluttava.
tunnevammainen.
Eihän surun tunteminen ole mikään valinta! Jos sinulta joku läheinen ihminen kuolisi niin takuulla surisit sitä vaikka kuinka taistelisit tunteita vastaan. Ihminen joka pystyy valitsemaan miten tuntee saa kyllä olla täysin yliluonnollinen hyypiö.
"Eihän surun tunteminen ole mikään valinta!"
Joo,joo okei, ei tarvitse kiihtyä. Jos ihminen minkä menetit oli tunteidesi kohde, mikä on täysin luonnollista, niin voisi olettaa että olisi "oikein" tuntea surua. Kannattaa kuitenkin olla mielummin onnellinen kuin oikeassa, ja voit milloin tahansa päättää olla piittaamatta koko tapauksesta.
Oletko varmasti ihan terve? Tuosta vääremmässä et enää voisi olla. Et ole koskaan menettänyt ketään? Jos sinulta kuolisi joku läheinen loppuisi tuo paskanjauhaminen.
"Oletko varmasti ihan terve?"
Henkilökohtaisuuksiin mennessäsi argumenttisi todetaan vääriksi ja minä olen oikeassa.
"Jos sinulta kuolisi joku läheinen loppuisi tuo paskanjauhaminen."
Kasva aikuiseksi kakara. Miksi toivot toiselle kamaluuksia ? Et taida itse olla ihan tasapainoinen.