Risuja ja ruusuja

Olen asunut Helsingissä melkein 27-vuotta työni vuoksi. Olen viihtynyt Helsingissä, mutta olen käynnyt Pieksämäellä keskimäärin kerran kuukaudessa vapaa-ajanasunnollani.
Kuitenkin aikomuksenani on muuttaa Pieksämäelle jäätyäni eläkkeelle noin 10 vuoden kuluttua. Suurin syy on siihen Helsingin asuntoon sidottu suuri pääoma. Pieksämäeltä voin ostaa monta kertaa isomman asunnon ja siitä huolimatta jää rahaa vielä rutkasti säästöön!
Asuntojen hinta-laatusuhde on Pieksämäellä huippuluokkaa. Voit ostaa asunnon halvalla keskeltä kaupunkia palvelujen ääreltä ja vielä läheltä rautatieasemaa, jolta on hyvät yhteydet ympäri Suomea.
Pieksämäki on luonnonläheinen kaupunki ja ihmisetkin ovat mukavia kateutta lukuunottamatta.
Katuelämän vähäisyys kesäaikana on outoa Helsingissä pitkään asuneelle. Puistoissakin oleilee lähinnä alkoholisteja. Ihmiset ajelevat autoillaan ja siksi jalankulkijoita on vähän.
Kaiken tämän takia tulen Pieksämäelle muutettuani käymään kerran kuukaudessa Helsingissä, jonne pääsee varmaan kymmenen vuoden kuluttua junalla alle kolmen tunnin. Myös Jyväskylä ja Kuopio ovat sopivan lähellä kaupunkimatkailuun.
61478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

no sehän on mukava. tervetulloo vaan!

Äänestä
  • Meitä muutti 4 pois pieksämäeltä joten hyvä että muuttotappio pysyy yhä voimakkaana.

    Äänestä

Muuttotappio laskee asuntojen hintoja niin kauan kunnes ne ovat niin halpoja, että ne houkuttelevat paluumuuttajia. Pieksämäellä on yrittäjyys ollut perinteisesti vähäistä johtuen VR:n ja muiden valtion työpaikkojen suuresta määrästä. Toivottavasti saamme Pieksämäelle yrittäjähenkisiä muuttajia, jotka eivät lannistu kateuden kyllästämästä ilmapiiristä.
Pieksämäen sijainti niin maantieteellisesti kuin liikenteellisesti on erinomainen yrityksille. Pohja on jo saavutettu ja tervehtyminen voi jo alkaa! Väestökato hidastuu ja lopulta pysähtyy, mikäli asenneilmapiiri Pieksämäellä muuttuu yrittäjäystävällisemmäksi. Väestön ikärakenne pitää yllä väkiluvun vähenemistä jonkin aikaa kuolleisuuden ollessa suurempaa kuin syntyvyyden,vaikka kehityksen suunta olisi jo muuttumassa. Väestönkasvun käynnistäminen vaatisi kymmenien vuosien pitkäjänteisen työn ja ideoinnin työpaikkojen lisäämiseksi.

Äänestä
  • Itse läksin pois v.-88.En silloin ja nykyäänkään käydessäni P.mäellä, ole huomannut sen kummempaa kateutta tai kyräilyä enempää mitä muuallakaan.Kyllä tuo asuntojen hintataso kieltämättä houkuttaa ajatukseen paluusta, sitten kun saa duunit täällä päätökseen.Vois kai perustaa jonkinlaisen paluumuuttajien yhdistyksen.Oltais sitten apuna toinen toisillemme jos alkaa ahistammaan.....

    Äänestä

Olen itse Helsingissä asuva sudeettisavolainen. Yhdellä tavalla poikkean muista savolaisista - en kadehdi ketään! Nautin vain muidenkin onnesta!
Kateutta on monenlaista. Kun naapuri ostaa hienon mersun, savolainen potkaisee siihen lommon kylkeen, mutta pohjalainen yrittää ostaa vielä hienomman ja kalliimman mersun! Kateus on pohjalaisille motivaation lähde!Savolainen kateus lamauttaa ihmisen, vaikkei aivan konkreettisesti lommoa mersun kylkeen potkaistaisikaan, sillä se voi tapahtua pään sisällä.
Savolaisia vahvuuksia ovat luovuus (tuumaustauot ja luova laiskuus), diplomatia (ei sanota koskaan suoraan ei tai kyllä) ja ehdoton johtamistaito (piällysmiehiä). Vahvuuksilla saataisiin Pieksämäki nousuun ilman sitä kateutta.

Äänestä
  • Pieksämäellä käydessäni Juhannuksen alla ja heinäkuussa,ensiketaa sattui että auto ei mahtunut parkkiin S marketin eteen,piti viedä kauvemmas.Samoin ennen niin hiljaisessa City marketissa oli myös paljon väkeä,samoin Lidl kaupassa.
    Johtuuko tämä vilkastuminen kuntaliitoksesta vai mistä sillä 30 vuoteen en ole tällaista aikaisemmin havainnut.
    Olette saaneet myös hyvän noutopöytä ruokapaikan ABClle.
    Terveisin lähiseudun kesäasukas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva paluumuuttaja kirjoitti:

Olen asunut Helsingissä melkein 27-vuotta työni vuoksi. Olen viihtynyt Helsingissä, mutta olen käynnyt Pieksämäellä keskimäärin kerran kuukaudessa vapaa-ajanasunnollani.
Kuitenkin aikomuksenani on muuttaa Pieksämäelle jäätyäni eläkkeelle noin 10 vuoden kuluttua. Suurin syy on siihen Helsingin asuntoon sidottu suuri pääoma. Pieksämäeltä voin ostaa monta kertaa isomman asunnon ja siitä huolimatta jää rahaa vielä rutkasti säästöön!
Asuntojen hinta-laatusuhde on Pieksämäellä huippuluokkaa. Voit ostaa asunnon halvalla keskeltä kaupunkia palvelujen ääreltä ja vielä läheltä rautatieasemaa, jolta on hyvät yhteydet ympäri Suomea.
Pieksämäki on luonnonläheinen kaupunki ja ihmisetkin ovat mukavia kateutta lukuunottamatta.
Katuelämän vähäisyys kesäaikana on outoa Helsingissä pitkään asuneelle. Puistoissakin oleilee lähinnä alkoholisteja. Ihmiset ajelevat autoillaan ja siksi jalankulkijoita on vähän.
Kaiken tämän takia tulen Pieksämäelle muutettuani käymään kerran kuukaudessa Helsingissä, jonne pääsee varmaan kymmenen vuoden kuluttua junalla alle kolmen tunnin. Myös Jyväskylä ja Kuopio ovat sopivan lähellä kaupunkimatkailuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu