Ensin ylläpidolle tiedoksi :
- Tämän artikkelin tarkoitus ei ole yllyttää ketään väkivaltaan
- En kannata rasismia ( lukuunottamatta mielipiderasismia - väkivaltaa ruokkivia julistuksia vastustan kyllä )
- Artikkeli ei sisällä karkeaa pornografiaa
- Artikkelissa ei markkinoida mitään paitsi rauhanaatetta
Jos seuraava siis toimestanne jälleen poistetaan, kysyn ystävällisesti : Miksi, minkälaisin perustein ? Jos teksti onkin paikoin raakaa, on se kuitenkin - lähinnä Koraaniin itseensä - perustuvaa faktaa.
-------------------------------------------------
Edelleen eräät muslimit ovat - myös tällä foorumilla - vakuutelleet, kuinka Islam on rauhanomainen uskonto. Painotan, etten halua halventaa tai solvata ainuttakaan muslimia yksilönä ; kirjoitan seuraavassa ainoastaan USKONNOSTA ja siitä mitä Koraani ja puolueettomat tutkimukset tästä Islamin "rauhanomaisuudesta" sanovat.
Muslimilapsia opetetaan ylistämään marttyyriutta - marttyyrius takaa muslimille paikan paratiisissa automaattisesti. Esimerkiksi Mohammed al-Durra, 13-vuotias palestiinalaispoika, sai surmansa ampumavälikohtauksessa Israelissa. Hänen äitinsä totesi pojan menehdyttyä :
"Olen iloinen, että poikani on kärsinyt marttyyrikuoleman."
Äiti kertoi ruokkineensa pojan ensin hyvin, ja lähettäneensä tämän sitten taistelujen keskelle.
Äskettäin 140 virallista muslimien käyttämää koulukirjaa tutkittiin puolueettomasti ja tutkimus paljasti, että kaikissa tutkituissa kirjoissa muslimilapsia opetetaan ihailemaan shahidia, eli marttyyria. Mm. eräs kahdeksannen luokan oppikirja on täynnä lauluja ja runoja, joissa ihannoidaan marttyyrilapsen kuolemaa. Sitten esimerkki erään tutkitun kirjan sisältämästä koulutehtävästä :
"Alleviivaa seuraavan lauseen subjekti ja objekti :"Jihad on jokaisen muslimin velvollisuus" ja :"Kunnioita jihad-taistelijoita, jotka tukahduttavat Jerusalemin maaperän omalla verellään".
Sitten opettajille tarkoitetusta opaskirjasta poimittu ohje :
"Juutalaisten huono käyttäytyminen synnyttää antisemitismiä, ja heidät täytyy tappaa."
( tietoja kirjatutkimuksesta mm. julkaisussa "Terrorism, Jidah, and The Bible )
-------------------------------------------------
Seuraavat ovat otteita suoraan Koraanista
"Taistelkaa Jumalan tiellä" (2:244)
"Uskottomat ovat teidän selviä vihollisianne" (4:101)
"Uskovaiset, älkää ottako uskottomia ystäviksenne uskovaisten sijasta. Haluatteko te antaa Jumalalle selkeän todistuksen itseänne vastaan ?" (4:144)
"Taistelkaa heitä ( = vääräuskoisia ) vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Jumalaa ( = Allahia )" (8:39)
"- - taistele uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan ja ole heille kova" (9:73)
--------------------------------------------------
Onko Islam siis maailmanrauhaa edistävä uskonto ?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvinpä on vastattu! jatka vaan sitä rataa.
Aine luet kokonaan:
Koraani, 2/244: Taistelkaa Jumalan retkellä ja tietäkää, että Jumala on kuuleva, tietävä."
Minä taistelen tässä paltsassa! Jos joku haukkaa Islamiin vastaan, minä taistelen kirjoittamalla vastaukset!
Koraani, 4/101: "Kun olette vaelluksella, ei teille lueta syyksi, jos lyhennätte rukoustanne pelätessänne uskottoman hyökkäävän kimppuunne; uskottomat ovat totisesti teidän ilmeisiä vihollisianne."
"..uskottomat ovat totisesti teidän ilmeisiä vihollisianne"
Se on totta , koska Jake Waits, Jacob2, Kullakki ovat vihollisiamme tässä pältsässä.
Allah sanoo muslimille totuus!
Koraani, 4/144: "Te, jotka uskotte, älkää ottako uskottomia ystäviksenne uskovaisten sijasta! Tahdotteko siten antaa Jumalalle kiistämättömän rankaisuvallan itseenne näihden?"
Sekin on totta.. Miksi minä menen Jake Waitsin, Jacb2:n tai Kullakkin luona?
Koraani, 8/39:" Ja taistelkaa heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa. Mutta jos he taas mielensä muuttavat, kyllä Jumala näkee, mitä he tekevät."
Minä taistelen tässä paltsässa.. En tarvitse aseita.. Minulla on ase! Se on tietokoneni ja internetin linki! Myös kynäni!
Kuolemaan asti taistelen teidän kanssa!
Olen tässä paltssasa, kuka tahansa taistelen:-)
>Onko Islam siis maailmanrauhaa edistävä uskonto ?
Varmasti on!
Onko lissä kysymys?
Islam on oikea tie!
Koraani, 6/108:"Älkää solvatko niitä, joita he rukoilevat Jumalan lisäksi, etteivät he solvaisi tietämättömyydessään ja vihassaan Jumalaa.."
Kirjoitit :"Islam on oikea tie!"
Kirjoitit "taistelevasi" tällä palstalla. No, minä en kannata taistelua vaan rauhanomaista keskustelua silloinkin, kun mielipiteet menevät ristiin.
Islam siis on sinulle oikea tie ? Haluaisin ystävällisessä hengessä kysyä, näetkö mitään "oikeaa" tai "hyvää" muissa uskonnoissa kuin Islamissa ?
Mitä ajattelet esim. buddhalaisuudesta ? Me olemme täällä koko perhe buddhisteja nääs.
Kaikkea hyvää sinulle, eikä sorruta henkilökohtaisuuksiin, ok ?
>Mitä ajattelet esim. buddhalaisuudesta ?
Quran,109/6, "To you be your Way, and to me mine." (Way=religion)
-:)
Sinulta kysyttiin, mitä ajattelet buddhalaisuudesta (jota suuresti arvostan)?
LUe uudelleen ..ja varovasti
Mitä..SINÄ..ajattelet buddalaisuudesta?
HUOM! Pyytäisin sinua kertomaan rehellisesti oman mielipiteesi (ei jotain mystistä Koraanin lausetta).
Jaa..ja hmmm...olen huomannut, että olet heittänyt minut samaan kastiin kulakin=Jacob2=krokon=J.Dempsey ym. kanssa. Perustelut? Miten voit nähdä tyylissäni edes hivenen samankaltaisuutta? Et todellakaan ole noudattanut tieteellistä objektiivisuutta leimatessani minua, vai voitko väittää toisin?
PS. kts. lukemattomat taisteluni hihhuleita vastaan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000000207469
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000000225340
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000000260150
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000000442739
Ja lopuksi sanoit, että olen sinun vihollisesi...hmmm..hmmm..HMMMM
Jään märehtimään tätä..
>Sinulta kysyttiin, mitä ajattelet buddhalaisuudesta (jota suuresti arvostan)?
Olen Koraanin orja!
Quran,109/6, "To you be your Way, and to me mine." (Way=religion)
En osa lisää sanoa mitään!
Vastaus on ihan hyvä Koraanissa!
...hyvää loppuelämää vaan sinulle toistellessasi
valmiita mielipiteitä ja ohjeita.....suoraan KORAANISTA
Älä vaan koskaan käytä omia aivojasi.
valheen tie.
Jos sanoisit, olisiko mahdollista, että loukkaisit samalla buddhalaisia?