Näin unta, että olin toimistotyöpaikkani kellarissa ja siellä oli joku uusi kesätyöntekijä ruiskuttamassa kuumaa asfalttia lattialle. Kesätyöntekijällä oli haalarit ja selässä luki "työtön". Isäni (joka on jo kuollut) oli kellarissa myös ja hän seisoi lattialla ihan lähellä sitä paikkaa, johon ruiskutettiin asfalttia. Vedin isää hihasta, että tule pois, ettei sitä roisku päällesi. Sitten minua sattui vähän jalkaan ja huomasin, että asfalttia oli roiskunut pari tippaa polveeni. Unenselittäjille tiedoksi, että työpaikalleni ollaan juuri etsimässä tilapäistä työntekijää, ehkä tämä liittyy siihen. Polveni on myös ollut kipeä pari kuukautta, ehkä silläkin on jotakin tekemistä unen kanssa. Voisiko joku selittää?
Asfaltinruiskuttaja
Lempiliina
2130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
selitit itse oman unesi, ehkä unesi kertoo myös että mietit vaikuttaako tilapäistyöntkijä helpottavasti vai vaikeuttavasti omiin töihisi
Kiitos selityksestä. Voihan se olla niin kuin sanoit, vaikkei olekaan kysymys minun töistä.