Jepsistä eli ongelma on sellainen että poikaystäväni papan 4-vuotias saksanpaimenkoira vetää kuin mielipuoli kun lähdetään lenkille.
Koiran kanssa on tosi vaikea koittaa kävellä kun vetää älyttömästi. Eli onko kellään vinkkejä mitä voisin tehdä kun koira kumminkin liikuntaa tarvitsee!
Koiran kanssa on tosi vaikea koittaa kävellä kun vetää älyttömästi. Eli onko kellään vinkkejä mitä voisin tehdä kun koira kumminkin liikuntaa tarvitsee!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä oli aikoinaan koira jonka kanssa oli sama ongelma. Eipä siihen auttanut mikään kun oli jo vanhempi koira ja tavoille oppinut.
Koiralle on jo pennusta opetettava käyttäytymistavat. Ehkä hyvällä koulutuksella vielä 4v. koiran saa opetettua, luulisi onnistuvan ainakin jos ammattilainen kouluttaa.
Se tietysti maksaa..
Hei voisit kokeilla valjaita tai sitten sellaista kuonopantaa estää hyvin vetämisen, mutta koira voi haukkua läähättää tai vaikka kantaa jotain suussa kun sillä on kuonopanta.
Sinun täytyy koittaa kouluttaa koiraa.
Komenna sitä heti kun se aloitaa vetämisen ja kehu taas kun se kulkee rinnallasi.
En tiiä tepsiikö mutta kokeile!
koulutta pitää toki.se lähtee siitä että koiralta pitää saada ensin ylimääräset energiat pois.kuinka paljon lenkkeilette? saako se tarpeeksi liikuntaa? juokseeko vapaana?
kuristus pantaa en missään nimessä suosittele.!
kuonopanta voi olla hyvä,mutta sekin vaatii totuttelua,nimittäin voi olla että kun koira saa riimun päähänsä sen kanssa ei pysty liikkumaan oikeen mihinkään ilman hirveetä sähellystä..totuttaa siis pitää kärsivällisesti,mutta jos koira on pitkät lenkit kuonopannassa se hiertää kuonoa.
sitten on olemassa vedonesto valjaita joita kannattaa kokeilla.
ja flexi-taluttimet voi unohtaa suosiolla.
lyhyt remmi on hyvä opetuksessa.mä tiedän,ku oon itse kouluttanut siperian huskyn kävelee nätisti remmissä=)ihan vetämättä..
ja kun koira vetää ni siihen on puututtava heti nykimällä remmistä.silleen nykiminen ihan pikkusia,peräkkäisiä,nopeita nykäsyjä sillee ikäänku värisyttäis kättä,on aika hyvä jarruttamaan koiraa..
vaikee alkaa neuvoo tällee kirjottamal..=)
tärkeää on ehdottomasti se miten paljon liikutatte tätä koiraa.
myös huomion kiinnittäminen taluttajaan lopettaa vetämisen,niin pitkäks ku huomio on taluttajas.eli jollain herkkupaloil esim..
kauheen pitkää lenkkiä ei olla kävelty. sellanen 5km päivässä koska koira saa sitten olla irti pihassa. Vedonesto valjaita mietin mutta eläinkaupasta kun kysyin niin kuulemma hiertää kainalot auki. Sitten sitä kuonopantaa ne suositteli. Koira tottelee muuten ihan hyvin ja varmasti alkaa tottelemaan sitten kun oikeat keinot löytää.. (en tarkoita mitään hakkaamista jos jollekkin tuli mieleen!) Sellasen n.1,5 m pitkän nahkahihnan ajattelin kans sitten ostaa. Nyt ei olla kauheasti käyty kyseisen koiran kanssa lenkeillä kun itse asun kaupungissa ja koira on maalla mutta kesällä olisi sitten tarkoitus ulkoilla vähän enemmnän.Vapaana en uskalla koiran antaa juosta sillä kun on taipumusta juosta autojen alle..vaikka niitä harvoin siellä liikkuukin..
kauheen pitkää lenkkiä ei olla kävelty. sellanen 5km päivässä koska koira saa sitten olla irti pihassa. Vedonesto valjaita mietin mutta eläinkaupasta kun kysyin niin kuulemma hiertää kainalot auki. Sitten sitä kuonopantaa ne suositteli. Koira tottelee muuten ihan hyvin ja varmasti alkaa tottelemaan sitten kun oikeat keinot löytää.. (en tarkoita mitään hakkaamista jos jollekkin tuli mieleen!) Sellasen n.1,5 m pitkän nahkahihnan ajattelin kans sitten ostaa. Nyt ei olla kauheasti käyty kyseisen koiran kanssa lenkeillä kun itse asun kaupungissa ja koira on maalla mutta kesällä olisi sitten tarkoitus ulkoilla vähän enemmnän.Vapaana en uskalla koiran antaa juosta sillä kun on taipumusta juosta autojen alle..vaikka niitä harvoin siellä liikkuukin..!
siis lähdet sen kans lenkille ja ainakun se rupeaa vetämään niin vaihdat suuntaa ja hetikun se rupee vetään toiseen suuntaan niin vaihdat taas suuntaa ja jankaat sitä niin kauan että lopetaa vetämisen (jos lopetaa)
kanattaa ainakin kokeilla koska ton kerto mulle yks koira kouluttaja.... voitko sit kertoo jos se toimii tai ei toimi nimitäin mulla ois yks toinenkin vinkki vielä........
netissäki yhe ihan hyväs koirankoulutus sivul oli toi,mutta..mä en itse lähtis tohon.
siitä ei olis tullu mitään ihan tollasenaan. mun husky olis vaa menny sekasin ja kattonu mua tyhmästi ja hypänny vasten=)) mun mielestä toi on huono..riippuu tietenkin paljo koirasta et mikä koulutuskeino sopii.koiratkin ku on niin hirveen erilaisia..
ja niistä vedonesto valjaista sen verran että miten ihmeessä se eläinkauppias myy niitä sitte jos ei kerran niitä vetävälle suosittele..?=) hassu tyyppi. mut niitä on myös nahkasia ja monia erilaisia valjaita,toiset hyviä toiset huonompia. ja siinä kuonopannassa on kyllä myös se hiertämisongelma..mut mun koiralla ei tullut hiertymiä siitä koska se oli lenkeillä vain joitain satoja metrejä siinä riimussa,loput vapaana.
sulla ei toi juttu olekkaa nyt ihan yksinkertanen jos vaan kesällä pääset sen dogin luo..vaikeempi juttu.mites se sen omistaja? suostuttele se jo alottamaan koulutus sopivin apuvälinein?
No se sen omistajan on sellanen vanhemmanpuoleinen henkilö ja pelkää että se koira vetää sen kumoon kun on niin muutaman kerran tehnyt. Silloin on täti mennyt mahallaan ja koira juossut edellä..=( Eli olin itse vähän ajatellut että kun kumminkin aina v.loppuisin käyn myös koiraa katsomassa ja tunnen sen hyvin niin se vois mua totellakkin. Eli jos kyselen noita vedonesto valjaita ja mietin kummat ostan.kun se kuonopantakin vois olla mutta on hieman ennakkoluuloja kun en aikasemmin oo sitä käyttänyt..
...on molemmat, kuonopanta ja vedonestovaljaat. Ne valjaat koira tietysti hyväksyy paljon paremmin, mut oppii kyllä vetämään niittenkin kanssa. Jos koira on kovin hankala ku tulee toisia koiria vastaan, kuonopannan kanssa pärjää paremmin.
jos koira vetää sitä täytyy vaan komentaa, jos sitä ei ole jo pentuna opetettu ettei saisi vetää, niin sitä on ihan turha aikuisenakaan yrittää, mutta voithan kokeilla. Jos ei muuten auta voit kysyä apua kokeneemmalta koirienkouluttajalta!