KOULU! :((((((

Tein jotain uskomattoman rohkeaa ja nyt kadun sitä. Joudun aloittamaan KOULUN syksyllä, koska pääsin ammattikouluun. En ole vuosiin ollut koulussa, olen vain pääasiassa ollut kotona. Nyt sitten aloitan uuden koulun.

Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja Aspergerin syndrooma (autistisiin häiriöihin kuuluva syndrooma) tai piirteitä siitä.

Lapsesta asti olen pelännyt olla koulussa. Yhdessä vaiheessa en puhunut koulussa sanaakaan viiteen peräkkäiseen vuoteen, en opettajille enkä toisille oppilaille. Esitelmien takia aloin itkeä luokan edessä ja lopulta aloin saada palauttaa ne kirjallisena opettajalle. Liikuntatunneilla en voinut käydä, koska liikkuminen ihmisten nähden oli niin pelottavaa, että jäykistyin kauhusta ja en kyennyt edes nostamaan kättäni. Pelkäsin jopa pelkkää nimenhuutoa. Lapsesta asti minulle on valitettu koulussa, koska opettaja ei kuule ääntäni ja olen niin ujo ja hiljainen.

Pienestä pitäen minun ollut vaikeaa sulautua ryhmään. Minua on kiusattu ala-asteelta lähtien ja olin ollut 7 vuotta peräjälkeen yksin ilman ainoatakaan kaveria.

Nyt sitten olen aloittamassa koulun ja paniikki on sanoinkuvaamattoman hirveä. En osaa tutustua ihmisiin, en tiedä, miten ihmisten kanssa ollaan mutta en halua olla yksin ja pelkään, jos joutuu pitämään esitelmiä tai puhumaan kaikkien nähden. Muistoni viimeisistä esitelmistäni ovat sellaiset, että väänsin itkua luokan edessä enkä kyennyt lukemaan tekstiä paperistani. Tällaisia kokemuksiani ovat myös kaikki esitelmäni ja en yksinkertaisesti voi tällaisena mennä luokan eteen.

Koulun alkuun on kuukausi, mutta nyt jo pelkään niin kamalasti. :((((( Olen myös suunnitellut, että peruuttaisin kouluun tuloni.

Käyn nyt jo 3 kertaa viikossa terapeutilla ja minulla on SSRI-lääkitys, mutta siitä huolimatta tämä tuska on painajaismainen. Menisin mieluummin erityiskouluun, jossa ongelmani ja estyneisyyteni osattaisiin paremmin ottaa huomioon ja ymmärtää, mutta ei meidän lähellä ole sellaisia.

En yksinkertaisesti tiedä, mitä tehdä. Voiko terapeutti tai psykiatrini kertoa koululle rajoitteistani, että nämä (fobia ja Asperger-piirteet) osattaisiin ottaa huomioon?
51132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Te kuulutte sairaseläkkeelle.

Äänestä

Mullakin on paha esiintymisjännitys ja sosiaalisten tilanteiden pelko..Käytän jo lääkkeitä.
Peruskoulun jälkeen olen aloittanut 3 eri koulua ja kaikki keskeyttänyt. Olen kärsinyt peruskoulussa ja lukiossakin henkisestä koulukiusaamisesta, olen nykyään masentunut. En voi yksinkertaisesti opiskella tai olla asiakaspalvelutyössä.
En enää yritäkään opiskella vaan menen sivoojaksi,toimistoon tai johonkin missä ei tarvi olla esillä...Säälittävä olen..

Äänestä
  • mielestäni kannattaisi ottaa asia puheeksi uuden koulun opettajien kanssa,parhain tietenkin jos itse voisi keskustella siitä heidän kanssaan ja voisitte yhdessä pohtia asioita.esim.nuo esitelmät,hyvä käydä sanomassa ensin jos tuntuu ettei vaan kerta kaikkiaan voi,ei tarvi sitte kokea sitä häpeän tunnetta kaikkien edessä =) kokemusta on itelläkin juurikin samasta asiasta,eikä vaan ota hellittääkseen !älä missään nimessä jätä kouluun menemättä,aikaa on kulunut ja ikää tullut lisää..erilaista ammattikoulun opiskelu entä aiemmassa koulussas!tsemppiä ihan hirveesti!!

    Äänestä

Täysin ymmärrettävää että vanhant pelkopeikot pyrkivät mieleesi tässä vaiheessa. Ei kuitenkaan kannattaisi luovuttaa.

Parasta olisi, että keskustelisit asiasta terapeuttisi kanssa. Tietysti lääkärisi ja terapeuttisi voivat olla yhteydessä ammattikouluun. Opettajistahan se lopulta riippuu miten he haluavat tilanteesi suhtautua. Viihtyminen koulussa riippuu hyvin paljon siitä minkälaiseen ryhmään satut joutumaan. Joskus voi yhteishenki olla todella hyvä ja silloin ryhmä sietää poikkeavuuttakin, mutta joskus taas ei, sitä on vaikea ennustaa etukäteen.

Ei kuitenkaan pitäisi 'maalata piruja seinille', eli ei pidä tuomita niitä tulevia koulutovereitakaan täysin ennen, kuin on edes nähnyt ne. Voihan olla että joidenkin kanssa pääset hyvinkin kontaktiin, esimerkiksi sellaiset oppilastoverit joilla on tietoa ja taitoa toimia monenlaisten ihmisten kanssa.

Paljonhan riippuu siitäkin minkälaisella paikkakunnalla koulusi sijaitsee, mille alalle lähdet kouluttautuun jne..

Tärkeintähän olisi, että opit että osaat oppia!

Koska olet hyvä kirjoittamaan saattaisi olla hyvä apu, kun kirjoittelisit omia ajatuksiasi kouluunmenosta ja oppimisesta paperille, niin että terapeuttisi voisi niistä lukea ja samalla sinulle jäisi itsellesikin dokumenttia siitä mitä olet ajatellut kesällä 2007.

Äänestä

kun luin viestis niin tuli ihan itenni mieleen
mulla sama ongelma käyn ammattikoulua ja olen monesti meinannu lopettaa kun kertakaikkiaan pelottaa et kiusataan ja niin edelleen
voi olla että on kateellisten panettelua mutta en tiedä...sama juttu en pysty esitelmiä pitämään
kun olen niin ujo ja arka:( ja taas tuleva koulu vuosi pelottaa hirveesti :`(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


........................... kirjoitti:

Tein jotain uskomattoman rohkeaa ja nyt kadun sitä. Joudun aloittamaan KOULUN syksyllä, koska pääsin ammattikouluun. En ole vuosiin ollut koulussa, olen vain pääasiassa ollut kotona. Nyt sitten aloitan uuden koulun.

Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja Aspergerin syndrooma (autistisiin häiriöihin kuuluva syndrooma) tai piirteitä siitä.

Lapsesta asti olen pelännyt olla koulussa. Yhdessä vaiheessa en puhunut koulussa sanaakaan viiteen peräkkäiseen vuoteen, en opettajille enkä toisille oppilaille. Esitelmien takia aloin itkeä luokan edessä ja lopulta aloin saada palauttaa ne kirjallisena opettajalle. Liikuntatunneilla en voinut käydä, koska liikkuminen ihmisten nähden oli niin pelottavaa, että jäykistyin kauhusta ja en kyennyt edes nostamaan kättäni. Pelkäsin jopa pelkkää nimenhuutoa. Lapsesta asti minulle on valitettu koulussa, koska opettaja ei kuule ääntäni ja olen niin ujo ja hiljainen.

Pienestä pitäen minun ollut vaikeaa sulautua ryhmään. Minua on kiusattu ala-asteelta lähtien ja olin ollut 7 vuotta peräjälkeen yksin ilman ainoatakaan kaveria.

Nyt sitten olen aloittamassa koulun ja paniikki on sanoinkuvaamattoman hirveä. En osaa tutustua ihmisiin, en tiedä, miten ihmisten kanssa ollaan mutta en halua olla yksin ja pelkään, jos joutuu pitämään esitelmiä tai puhumaan kaikkien nähden. Muistoni viimeisistä esitelmistäni ovat sellaiset, että väänsin itkua luokan edessä enkä kyennyt lukemaan tekstiä paperistani. Tällaisia kokemuksiani ovat myös kaikki esitelmäni ja en yksinkertaisesti voi tällaisena mennä luokan eteen.

Koulun alkuun on kuukausi, mutta nyt jo pelkään niin kamalasti. :((((( Olen myös suunnitellut, että peruuttaisin kouluun tuloni.

Käyn nyt jo 3 kertaa viikossa terapeutilla ja minulla on SSRI-lääkitys, mutta siitä huolimatta tämä tuska on painajaismainen. Menisin mieluummin erityiskouluun, jossa ongelmani ja estyneisyyteni osattaisiin paremmin ottaa huomioon ja ymmärtää, mutta ei meidän lähellä ole sellaisia.

En yksinkertaisesti tiedä, mitä tehdä. Voiko terapeutti tai psykiatrini kertoa koululle rajoitteistani, että nämä (fobia ja Asperger-piirteet) osattaisiin ottaa huomioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu