Musta messu

Tästä unesta jäi vähän huono fiilis moneksi päiväksi.

Unessa etsin omistamaani valkoista autoa joltain parkkipaikalta, satoi kaatamalla. En löytänyt autoa. Lähistöllä oli joku koulutuskeskuksen tapainen rakennus, josta lähdin etsimään sateensuojaa ja puhelinta. Rakennus oli sokkeloinen. Törmäsin ystävällisen oloiseen kokkiin, joka kutsui minut syömään muiden joukkoon. Sanoin, että ei mulla mikään kiire ole ja nälkäkin on kova. Ruokasalissa oli tarjolla runsas ja lämmin ateria, mutta tunnelma oli jotenkin hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt. Muut salissa olijat vain nyökkäilivät minulle kun kysyin pöydästä vapaata paikkaa. Ruokailun jälkeen tapaamani kokki ohjasi minut kokoussaliin. Kokoussalissa oli jo paljon ihmisiä odottamassa jotain. En tuntenut edelleenkään oloani mukavaksi, joten jäin yläparvelle ihmettelemään touhua. Vähän ajan kuluttua pappi tai vastaava käveli ihmisten eteen ja alkoi puhumaan asioista joita en ymmärtänyt. Väkijoukko välillä vastaili ihmeellisellä kielellä. Vähän ajan kuluttua luulin, että ihmiset alkoivat laulamaan virsiä. Mutta pian tajusin tilanteen pahaenteisyyden. Virret alkoivat kuulostaa pian messuamiselta, mustalta messulta. Tajusin unessa, että nyt on päästävä pois. Sanoin kokille, että jatkan autoni etsimistä ja juoksin mahdollisimman kauas rakennuksesta. Vasta kaukana tyhjällä parkkipaikalla uskalsin pysähtyä. Edelleenkään en löytänyt autoa. Menin läheiselle bussiasemalle ja hyppäsin pieneen ja täyteen ahdettuun autoon. Tähän heräsin...
2716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

virkistymisestä, siitä että pääset eroon jostakin joko tunneperäisestä tai älyllisestä "kuivasta kaudesta". Valkoinen värinä on puhtauden ja viattomuuden väri, auto voi kuvata sinua itseäsi. Etsit itseäsi, mutta et ole varma oletko ihmisenä hyvä ja "puhdas". Kaipaat rakkautta ja turvaa, et ole varma hyväksytäänkö sinut sellaisena kuin olet.Jos olit menossa kotiin, bussiin meneminen kuvastaa sitä että yrität löytää oman sisäisen itsesi

Äänestä
  • ...tulkinnasta, vaikka uni olikin sekava. Tuon tyyppisiä tunteita on ollut ilmassa. En vain osannut arvata, että ne heijastuisi sekavana unena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuikahtava kirjoitti:

Tästä unesta jäi vähän huono fiilis moneksi päiväksi.

Unessa etsin omistamaani valkoista autoa joltain parkkipaikalta, satoi kaatamalla. En löytänyt autoa. Lähistöllä oli joku koulutuskeskuksen tapainen rakennus, josta lähdin etsimään sateensuojaa ja puhelinta. Rakennus oli sokkeloinen. Törmäsin ystävällisen oloiseen kokkiin, joka kutsui minut syömään muiden joukkoon. Sanoin, että ei mulla mikään kiire ole ja nälkäkin on kova. Ruokasalissa oli tarjolla runsas ja lämmin ateria, mutta tunnelma oli jotenkin hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt. Muut salissa olijat vain nyökkäilivät minulle kun kysyin pöydästä vapaata paikkaa. Ruokailun jälkeen tapaamani kokki ohjasi minut kokoussaliin. Kokoussalissa oli jo paljon ihmisiä odottamassa jotain. En tuntenut edelleenkään oloani mukavaksi, joten jäin yläparvelle ihmettelemään touhua. Vähän ajan kuluttua pappi tai vastaava käveli ihmisten eteen ja alkoi puhumaan asioista joita en ymmärtänyt. Väkijoukko välillä vastaili ihmeellisellä kielellä. Vähän ajan kuluttua luulin, että ihmiset alkoivat laulamaan virsiä. Mutta pian tajusin tilanteen pahaenteisyyden. Virret alkoivat kuulostaa pian messuamiselta, mustalta messulta. Tajusin unessa, että nyt on päästävä pois. Sanoin kokille, että jatkan autoni etsimistä ja juoksin mahdollisimman kauas rakennuksesta. Vasta kaukana tyhjällä parkkipaikalla uskalsin pysähtyä. Edelleenkään en löytänyt autoa. Menin läheiselle bussiasemalle ja hyppäsin pieneen ja täyteen ahdettuun autoon. Tähän heräsin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu