Stressatteko te odottajat paljon vai??????

minusta on tullut semmonen stressi-herne, että jo itteäki ottaa päähän! Tänään vähän helpotti, kun nähtiin toukka ekaa kertaa ultrassa :)
Kovasti kaveri esitteli hienoja liikkeitä ja pieni sydän sykki kovasi :) Pitkästä aikaa taas hymyilyttää!

kyllä kirjoitti:

minusta on tullut semmonen stressi-herne, että jo itteäki ottaa päähän! Tänään vähän helpotti, kun nähtiin toukka ekaa kertaa ultrassa :)
Kovasti kaveri esitteli hienoja liikkeitä ja pieni sydän sykki kovasi :) Pitkästä aikaa taas hymyilyttää!

En stressaa, enkä aio stressata myöhemminkään. Lapsia on syntynyt iät ja ajat ja vaikka toki lapset ovat tärkeitä, niin muutakin elämää on. Kyllä se sikiö siellä kohdussa pysyy, jos kaikki on kunnossa. Jos taas kaikki ei ole kunnossa, tulee se pois sieltä joka tapauksessa. Juuri äsken heitin yli 1,5 tunnin lenkin metsässä vaihtelevassa maastossa, kyllä teki hyvää!

Kannattaa muuten huomioida, että jos jo nyt stressaatte paljon, niin kuinka paljon stressaattekaan sitten, kun se vauva on syntynyt. Koetakaa siis relata, itsenne tähden (jotta jaksatte itse).

miksi ihmeessä? kirjoitti:

En stressaa, enkä aio stressata myöhemminkään. Lapsia on syntynyt iät ja ajat ja vaikka toki lapset ovat tärkeitä, niin muutakin elämää on. Kyllä se sikiö siellä kohdussa pysyy, jos kaikki on kunnossa. Jos taas kaikki ei ole kunnossa, tulee se pois sieltä joka tapauksessa. Juuri äsken heitin yli 1,5 tunnin lenkin metsässä vaihtelevassa maastossa, kyllä teki hyvää!

Kannattaa muuten huomioida, että jos jo nyt stressaatte paljon, niin kuinka paljon stressaattekaan sitten, kun se vauva on syntynyt. Koetakaa siis relata, itsenne tähden (jotta jaksatte itse).

stressaa sen sikiön takia.itse olen todella kova stressaamaan ihan joka asiasta.ainut asia mistä en stressaa on tästä raskudesta ja sikiöstä,sillä en epäile että olis mitään hätää.en usko että kukaan tahallaan stressaa..en minä ainakaan.olen luonteeltani todella stressaavainen ja hermostun todella helposti.itelläni 1-vuotias esikoinen ja häntäkin odotellessa stressasin kovasti sekä tässä raskauksien välissäkin..tottakai lopettaisin jos vain voisin,mutta kun se ei ihan noin vain onnistu!!
koitan ajatella positiivisesti aina kun jotain taas alkaa stressaamaan,mutta joskus hermot pettää..koskaan en ole tähän mennessä esikoisestani stressannut,lähinnä ton miehen laiskottelu saa raivostumaan,sekä "ilkeät" ihmiset tyhmine kommentteineen.(viitaten pariin ystävään tässä lähiaikoina)
neuvolassa opetettiin että kannattaa itkeä aina kun tulee stressannutu olo,en ole vielä itkenyt,mutta hymyilyttää aina kun ajattelen terkkarin sanoja=) ei oe minun tapaista alata itkemään kun raivostun jostain,vaikka se ehkä helpottaisikin! kaipa pitäis käydä joku "anger management"-kurssi,ettei olis tällanen hermoheikki=)=)