Olen 23v nuorimies vantaalta ja haluaisin kysyä teiltä muilta ihmisiltä , että missä arvossa minun kannattaa tätä elämääni elää. Mitä hyvää voi enään tapahtua kun nuoruuteni on jo pilalla! Kaikki alkoi tuolta pohjoisesta missä olen koko ikäni elänyt!
Lapsuuteni alkutaival meni hyvin. Muistan kaikkia hyviä hetkiä lapsuuteni ajalta ja niitä on paljon, mutta mukaan mahtuu myös todella huonoja hetkiä! Vanhempani erosivat kun olin 3v...muistan vieläkin sen päivän, niin kuin se olisi tapahtunut eilen. Itkin siinä punaisella keittiönmatolla kun vanhempani tappelivat. Minulle huudettiin olemaan hiljaa ja lopuksi heitettiin huoneeseen jonka ovi lukittiin...siitä se sitten alkoi!
Muutin äitini ja veljeni kanssa uuteen asuntoon ja isäni muutti vanhempiensa luokse väliaikaisesti. Siinä sitä sitten ravattiin joka viikonloppu kahden asunnon väliä. Kavereita minulla ei ollut kuin yksi! tarhassa minulla oli kaverini kanssa mukavaa ja paljon tekemistä...kotiin lähtö tuntui aina niin haikealta. Kouluun mentyäni tämä kaveri tuli samalle luokalle, ystävyys jatkui edelleen!
Koulussa minua kuitenkin kiusattiin miltei joka päivä. Ei siihen aikaan vielä tunnettu sanaa koulukiusaus. kiusaamista jatkui aina yläasteelle saakka. ylä-aste meni lintsatessa ja kotona ollessa. En enään uskaltanut mennä kouluun kun tiesin kiusaajien olevan aina siellä! Kiusaaminen meni rajummaksi iän karttuessa!
Onneksi se sitten loppui kun ammattikoulu alkoi. Siellä tutustuin uusiin ystäviin. ammattikoulukaan ei kyllä sujunut oikein hyvin. Lintsasin myös sieltä kun huonoja päiviä sattui olemaan! En käynyt koulua loppuun, kun kiinnostuin enemmän armeijasta. Armeijan jälkeen oli puolivuotta pelkkää lomaa. Kavereiden kanssa mökkeiltiin ja ryypättiin.
Sitten kuvioihin tuli nainen. Rakastuin tähän naiseen todella! En voinut olla päivääkään ilman hänen läsnäoloaan! Vietimme mukavia hetkiä hänen kanssaan, kunnes se loppui todellä järkyttävästi! Oma kaverini. Paras ystäväni...petti minuä tämän naisen kanssa...ja minä sain heidät siitä kiinni paikanpäällä. Näin kaiken mitä he tekivät! Siitä alkoi todella synkkä elämä! En enään pyörinyt kavereiden kanssa. Olin kotona yksin ja itkin hiljaa joka yö ettei kukaan kuulisi! Sitten parin kuukauden päästä muutin töiden perässä tänne vantaalle! Täältä en tunne ketään. Tuntuu niin vaikealta tutustua uusiin ihmisiin. kasvoni eivät enään hymyile niin kuin ennen. Ilmeet kasvoissani tuntuvat viestivän vain vihaa. En enään tunne niitä samoja tunteita mitä ennen...en osaa enään rakastaa! En muista enään miltä se tuntui! Niin kuin jokin olisi vienyt sen minulta!
On vaikea löytää uusia ystäviä jos näytän aina niin vihaiselta...Tästä kirjoituksesta ei varmaan kukaan ota mitään selvää, mutta se ei sisällä puoliakaan siitä mitä olen kokenut! En osaa kertoa niitä asioita näin kirjoittamalla. Puhumalla se olisi paljon helpompaa mutta kun sellaisia ystäviä minulla ei ole! En uskalla lähetyä uusia ihmisiä...miten se onnistuu sellaiselta ihmiseltä jota on koko ikänsä potkittu ja haukuttu! Tuntuu siltä kuin kaikki ihmiset ajattelisivat vain omaa itseään. Haluaisin repiä ne kaikki pahat muistot sisältäni ja korvata ne uusilla hyvillä muistoilla. Miten saa uusia muistoja...olemalla yksin?
Lapsuuteni alkutaival meni hyvin. Muistan kaikkia hyviä hetkiä lapsuuteni ajalta ja niitä on paljon, mutta mukaan mahtuu myös todella huonoja hetkiä! Vanhempani erosivat kun olin 3v...muistan vieläkin sen päivän, niin kuin se olisi tapahtunut eilen. Itkin siinä punaisella keittiönmatolla kun vanhempani tappelivat. Minulle huudettiin olemaan hiljaa ja lopuksi heitettiin huoneeseen jonka ovi lukittiin...siitä se sitten alkoi!
Muutin äitini ja veljeni kanssa uuteen asuntoon ja isäni muutti vanhempiensa luokse väliaikaisesti. Siinä sitä sitten ravattiin joka viikonloppu kahden asunnon väliä. Kavereita minulla ei ollut kuin yksi! tarhassa minulla oli kaverini kanssa mukavaa ja paljon tekemistä...kotiin lähtö tuntui aina niin haikealta. Kouluun mentyäni tämä kaveri tuli samalle luokalle, ystävyys jatkui edelleen!
Koulussa minua kuitenkin kiusattiin miltei joka päivä. Ei siihen aikaan vielä tunnettu sanaa koulukiusaus. kiusaamista jatkui aina yläasteelle saakka. ylä-aste meni lintsatessa ja kotona ollessa. En enään uskaltanut mennä kouluun kun tiesin kiusaajien olevan aina siellä! Kiusaaminen meni rajummaksi iän karttuessa!
Onneksi se sitten loppui kun ammattikoulu alkoi. Siellä tutustuin uusiin ystäviin. ammattikoulukaan ei kyllä sujunut oikein hyvin. Lintsasin myös sieltä kun huonoja päiviä sattui olemaan! En käynyt koulua loppuun, kun kiinnostuin enemmän armeijasta. Armeijan jälkeen oli puolivuotta pelkkää lomaa. Kavereiden kanssa mökkeiltiin ja ryypättiin.
Sitten kuvioihin tuli nainen. Rakastuin tähän naiseen todella! En voinut olla päivääkään ilman hänen läsnäoloaan! Vietimme mukavia hetkiä hänen kanssaan, kunnes se loppui todellä järkyttävästi! Oma kaverini. Paras ystäväni...petti minuä tämän naisen kanssa...ja minä sain heidät siitä kiinni paikanpäällä. Näin kaiken mitä he tekivät! Siitä alkoi todella synkkä elämä! En enään pyörinyt kavereiden kanssa. Olin kotona yksin ja itkin hiljaa joka yö ettei kukaan kuulisi! Sitten parin kuukauden päästä muutin töiden perässä tänne vantaalle! Täältä en tunne ketään. Tuntuu niin vaikealta tutustua uusiin ihmisiin. kasvoni eivät enään hymyile niin kuin ennen. Ilmeet kasvoissani tuntuvat viestivän vain vihaa. En enään tunne niitä samoja tunteita mitä ennen...en osaa enään rakastaa! En muista enään miltä se tuntui! Niin kuin jokin olisi vienyt sen minulta!
On vaikea löytää uusia ystäviä jos näytän aina niin vihaiselta...Tästä kirjoituksesta ei varmaan kukaan ota mitään selvää, mutta se ei sisällä puoliakaan siitä mitä olen kokenut! En osaa kertoa niitä asioita näin kirjoittamalla. Puhumalla se olisi paljon helpompaa mutta kun sellaisia ystäviä minulla ei ole! En uskalla lähetyä uusia ihmisiä...miten se onnistuu sellaiselta ihmiseltä jota on koko ikänsä potkittu ja haukuttu! Tuntuu siltä kuin kaikki ihmiset ajattelisivat vain omaa itseään. Haluaisin repiä ne kaikki pahat muistot sisältäni ja korvata ne uusilla hyvillä muistoilla. Miten saa uusia muistoja...olemalla yksin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
tutun kuulonen tarina sulla..itsekin samanlaisia asioita itse kokenut...mutta toivottavasti sulla alkaa asiat meneen parempaan suuntaan..=)
tsemppiä!!
Satuin lukemaan ton sun kirjoituksesi.olet vielä nuori joten uusia ystäviä ja ehkä nainenkin löytyy vielä varmaan. Mene rohkeasti mukaan kaikkeen kivaan esim harrastuksiin. Itse olen jo yli 40 kymmentä eikä mulla ole ystäviä oikeastaan ollenkaan, vaan lapseni. Ei mullakaan ole ketään kenelle esim. jutella. Mä olen aina viikonloput ja lomat mökillä 10 vuotiaan tyttäreni ja koiran kanssa. Joskus mäkin kaipaan aikuista seuraa, mutta olen jo tottunut yksinäiseen elämään. Sun kannattaisi jos sua kiinnostaa esim. urheilu liittyä johonkin seuraan, joita täällä Vantaalla on monia.jos sua kiinnostaa maanpuolustus, siis armeija niin siihenkin löytyy mahdollisuus. Mun oma 23 vuotias tyttäreni on käynyt armeijan ja käy nytkin aina jossain maanpuolustus kursseilla ja leireillä. En tiedä ihan tarkkaan koska ei asu enään kotona mutta voin kysyä jos olet kiinnostunut.
jolle on käynyt tuolla tavalla. Suomessakin näitä tarinoita riittää ja varmaan moni on kokenut juuri samankaltaisen elämän kuin sinä. Jos uusia ystäviä haet, niin mene vaikka tuonne chattiin keskustelemaan, sieltä varmaan seuraa löytyy tai ainakin juttuseuraa.
Kaikkea hyvää sinulle! Älä menetä toivoasi.
mun elämäni muistuttaa jollain tavalla sun elämääs.mutta mulla on avomies ja silti kerta toisensa jälkeen päädyn miettimään sitä että mun elämä on siinä pistees et ei oo tulevaisuutta.mä oon aina kotona,muuta elämää ei ole ja näin ei voi jatkaa loputtomiin,joten oon päätyny siihen et sit ku en voi jatkaa tätä näin enää ni on vaan yksi ainooo vaihtoehto..musta ei oo mihinkään ja mä tarkotan sitä.oon niin umpikujas et mul on tulevaisuus vaan haudassa.
sulla nyt kai sentään menee ees vähän paremmin.? toivon ainakin! tsemppiä sulle!!=)
Sinulla on ollut vaikeaa, mutta muista, Synkimmänkin pilven takana paistaa aurinko! Arvoton et ole, et missään tapauksessa!
Ei minunkaan elämäni ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta silti osaan edelleen hymyillä.
Toivon sinulle voimia ja jaksamista! Opettele poimimaan ilon pisarat surujen ja murheiden joukosta. Hymyile maailmalle, niin huomaat, että maailma hymyilee Sinulle!
Auringonpaistetta ja Onnea elämääsi!
suorastaan säälittävää...
..hanki perhettä itsellesi, etkä lapsia. Sinä olet valitettavasti juuri niin kasvaneita lapsia jotka eivät enää osaa hoitaa ihmissuhteita, syy ei ole sinun vaan vanhempiesi onnettomien jotka eivät ole tajunneet mitä ovat tehneet, he ovat olleet henkisesti täysin epäkypsiä aikuisuuden vastuisiin ymmärtämään lapsen tarpeita. Sinusta tulisi samanlainen vanhempi omille lapsillesi. Valitettavasti.
tuo nyt ei ainakkaan pidä paikkanssa.
minä olen kokenut hurjan lapsuuden,
se on kauhukertomus vailla vertaa...
ja nyt teen kaikkeni,että omat lapseni
eivät kokisi mitään vastaavanlaista.
ja olen mielestäni onnistunut siinä..
Onpa tarina. Voisit tarjota sitä kustantajalle.
siellä ne muutkin vantaalaiset juntti valittajat istuu.........
tai ryhdistäydy ja ala harrastamaan jotain missä tapaat ihmisiä, enkä nyt tarkoita chattiä vaan oikeata harrastusta.
Olet vielä nuori, älä luovuta heti. Elämäsi voi muuttua - parempaan suuntaan. Pohjalta tie vie vain ylös. Ja ainakaan et ole koko elämääsi joutunut viettämään yksin! On monia ihmisparkoja, joilla ei koskaan ole ollut ainuttakaan ystävää, seurustelukumppanista puhumattakaan.
Mutta kuten jo joku sinulle vastasikin, hankkiudu sosiaalisiin tilanteisiin (no ei ehkä heti pubiin..), harrastuksiin jossa tapaat samanhenkisiä ihmisiä. Voit AINA aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Jos elämä haisee, hanki uusi! Uudelta (ja noinkin suurelta) paikkakunnalta varmasti löytyy uusiakin tuttavuuksia. Vaikka oletkin pettynyt ja kokenut kovia elämässäsi, olen varma että jossain vaiheessa asiat alkavat luistaa. Ei pahaa ilman hyvää.
Netissä voit luoda toki kontakteja ihmisiin, mutta 'oikea' elämä on kuitenkin tärkeämpi. Eli uskaltaudu ihmisten pariin. KAIKKI EIVÄT OLE ITSEKKÄITÄ PASKOJA. (Tiedän tosin tunteen..)
YRITÄ palauttaa uskosi ihmisiin. Jos sinulla on jo ollutkin ystäviä, olet varmasti kykenevä sosiaalisiin suhteisiin.
Eli ei sinun elämäsi arvoton ole. Ehkä vain joudut käymään kovempaa elämänkoulua kuin joku toinen.. tai ehkä et kuitenkaan.
Jaksamista!
(Olipas kumman yltiöpositiivista tekstiä minulta..)
Olisiko voinut käydä niin, että rakkaussuhteen päättyminen nosti pintaan hylkäämiskokemuksen vanhempien erön ajoilta?
Se on vaikeaa ja nöyryyttävää, mutta yritä "hoitaa" sitä pikku poikaa, ota se aikamishen syliisi ja lohduta. Löytäisitkö jonkun, joka kävisi kanssasi menneitä läpi?
Jos olet käynyt masentuneiden palstoilla, tiedät, että meillä monilla on kurjia kohtaloita. Sinä vaikutat nienomaan masentuneelta, mihin tarvitsisit apua. Lohdutankin sinua huomauttamalla, että masentunut mieli vääristää havainnot: kurjat asiat korostuu, positiivisia ei huomaa. Menisitkö lääkäriin vai luottaisitko siihen, että etsimällä löytäisit valopilkun, koka kääntäisi elämässäsi uuden lehden. Surulla on aikansa, sitten se loppuu.
Uskon, että annat itsellesi arvoa, koska kirjoitit jutun meille. Muutakin apua on, ota selvää, älä hyvä mies anna periksi.
Lue meidän selvinneiden tarinoita hyvinvointiosastosta.
..että tuo viesti lohdutti jopa minua. Olet näköjään asiasta tietävä henkilö, joten sinun sanaasi saattaa varmastikin luottaa. Juuri noin olisin minäkin halunnut asiani esittää. Ihailtavaa. :)
Joskun elämä voi tosiaan tuntua todella kurjalta, tuntuu kuin kaikki elämän palaset olisivat sekaisin, missään ei ole mitään tolkkua ja muut potkii päähän. Olen huomannut että se vahvistaa. Aina elämästä voi löytää jonkin oljenkorren, joka pitää pinnalla. Kun katselee ympärilleen (tarkoittaa asioista lukemista, toisten kanssa keskustelemista ja toisen vaikeuksien huomaanista) huomaankin usein, että jollain toisella voi asiat olla vieläkin huonommin ja vieläkin vaikeampia kokemuksia ja silti ne jaksaa. Se auttaa itseäkin jaksamaan, kun ei tuijottele vain omaan napaansa. Olemassa on paljon hyviä ihmisiä, jotka ei potki päähän. Ja kun päähänpotkijan kohtaa oppii hänet jättää omaan surkeaan arvoonsa.
Jos et jaksa nyt heti kauheesti sosiaalisiin fyysisiin kontakteihin, vaan sinun on saatava ajatella rauhassa, chattaile, lue muiden juttuja ja keskustele. löytyy myös linkkejä joista voi olla apua esim. www.tukiasema.fi (tai com tai net) en nyt heti muista ja keskustelupalstoilla löytyy varmaan monia muitakin linkkejä, joista sulle vois olla apua. Älä anna periksi ! Kyllä elämä voittaa ! Kun tästä selviydyt olet taas paljon vahvempi ja valmiimpi sellaiseen elämään kuin haluat elää. Tsemppiä !