Terse! Onkohan kellään tietoa purjelautailu-aiheisista suomenkielisistä keskustelusivuista ja/tai muuten asiaan liittyvistä sivustoista? Olen vähän ajatellut aloittaa kyseisen lajin harrastamisen mutta perusinformaatiota lajista ei oikein tahdo löytyä. Taitaa olla sen verran marginaalitouhua suomessa että mitään alaan liittyvää lehteäkään ei varmaan ilmesty, tai ei ainakaan ole minun silmiini sattunut.
Jotenka kaikesta asiaan liittyvästä tiedosta olisin kiitollinen.
Ville
Jotenka kaikesta asiaan liittyvästä tiedosta olisin kiitollinen.
Ville
Vastaukset 8
Vanhimmat
...noin 20 vuotta sitten. Huippu oli Suomessa kenties vuoden 1985 tienoilla tai vähän aikaisemminkin. Järvinen teki lautoja ja Exel mastoja kovalla tohinalla; urheiluliikkeet olivat niiden ohella väärällään ulkomaista Mistralia sun muuta merkkiä. Taisinpa ostaa yhden setin minäkin; löytynee yhä ihan käyttökuntoisena mökiltä. Olisinkohan kymmenisen vuotta sitten viimeksi kokeillut, vieläkö lauta pitää minut pinnalla...
Laji on tosi harrastajalle tietenkin yhtä antoisa, olipa se muodissa tai ei.
Olenkin saanut kipinän lajiin siten, että isäpappa osti joskus 15 v sitten pari lautaa ja tulin kokeilleeksi toista viime kesänä. Kiinnostuin hommasta heti mutta koska en tiedä laudalla purjehtimisesta käytännössä mitään, kysyin täältä josko jollain olisi tietoa tekniikasta ja muusta. Semmoisestakin asiasta kaipaisin tietoa, että missä myydään lautailijoille tarkoitettuja märkäpukuja, vai ovatko ne samoja kuin sukellukseenkin käytettävät? Niissä tosin taitaa olla huppukin joka varmaan lautaillessa haittaa jonkin verran.
Kakkosnelosta on runsaasti sahalla, ja jollei löydy, koita kimmakaveriasi. Märkäpuvun tekee ketterästi panemalla kuivapuvun ylle ja kävelelmällä sköneen. Sitten vaan lauta alle.
Vilkaisepa vaikka linkkejä
http://www.kolumbus.fi/boarders/
http://koti.mbnet.fi/~harppae/hobby/purjelautailu.htm
ja seuraavalta sivulta löytyy linkkejä runsaasti lisää:
http://www3.soneraplaza.fi/haku/linkDetail/0,3036,categoryId=530,00.html
Suomen Purjelautaliiton Surf&Kite 2003 -lehti on juuri ilmestynyt. Kannataa etsiä kirjakaupoista tai esim. R-kioskeista. Lehdessä tietoa mm. harrastuksen aloittamisesta.
...Surf ja Surffarivaari näistä hinteistä. Täytyypi tsekata nuo linkit ja katella tuo lehti jostain. Ja sitten ei kun vesille jahka vedet lämpenee. Muuten, näin kyllä muutama päivä sitten Tampereen lähellä yhden innokkaan jo murtavan jäitä laudallaan mutta tämmöinen viluville ei kyllä ihan näin kylmissä vesissä ala räppäämään.
http://sms1.solenovo.fi/surf/
tuolta lisää kaikkeen aiheeseen liittyvää
Suomessa on aktiivinen purjelautailijoiden joukko
jonka merkittävin tuotos lienee purjelautaliitto ja sen www sivut sms1.solenovo.fi/surf/
sieltä löytyy neuvoja,myyntipalsta,chatti ym.ym.