Usein perheissä törmätään ongelmaan -biologisten ja sijoitettujen lasten tasa-arvo. Tätä ongelmaa tuskin kukaan pystyy välttämään, vaikka kuinka itse parhaansa yrittäisi. Arjen tasa-arvo kuten miten jaetaan karkit tai viikkorahat on helppoa. Mutta ongelmia tulee kuitenkin varmasti jostain ja se johtuu useimmiten siitä, että perheeseen tulee uusi jäsen erilaisesta ympäristöstä, jolla on tietenkin luonnollisesti omat tapansa.
Meidän perheessämme mm. ongelma on usein se, että kun kohtelemme sijoitettuja lapsia kuin biologisia esim. torumme samalla lailla asioista, niin sijoitetut lapset eivät sitä sulata.
Juuri vähän aikaa sitten jouduimme keskustelemaan todella tiukasti lasten kanssa tästä torumisesta. Esitimme lapsille kysymyksen: Jos torumme perheen biologisia lapsia, niin miten sen teemme? Kun sijoitetut lapset huomasivat, että niinhän me torumme biologisia lapsia aivan samoin kuin heitäkin, niin jonkin aikaa on mennyt taas paremmin. Sijoitetut lapset luottavat taas tasa-arvoisuuteen ja välittämiseen.
Sijoitettujen lasten kanssa tulee käydä myös vähän väliä läpi, että jopa toruminen on välittämistä. Se ei ole välittämistä, että antaa tehdä mitä vaan ja voi sattua mitä vaan.
Ihan raadollisena esimerkkinä olen lapsille kertonut, että esim. jos nuori on kiinnostunut huumeista ja vanhemmat ovat välinpitämättömiä ja antavat nuoren tehdä mitä vain, voi pahimmillaan tapahtua melko pahojakin asioita. Hyvin todennäköisesti nuoresta voisi tulla huumeiden käyttäjä ja pahimmillaan hän kuolisi siihen.
Mutta jos vanhemmat välittävät, niin he suuttuvat nuorelle ja pitävät tästä näin huolta. Asettavat rajat nuorelle. Nuori voi protestoida tätä vastaan, mutta joskus on vielä hyvin kiitollinen asiasta.
Sijoitetuilla lapsilla tulee luonnostaan tunne, kun he ovat kokeneet jo tavallaan hylätyksi tulemisen, että he vertaavat itseään toisiin. Valitettavaa on, jos vertailu pintaa todella on. Toivottavaa olisi, että sijaisvanhemmat ymmärtäisivät olla näiden asioiden kanssa hienotunteisia ja käydä niitä läpi aina ja aina. Joskus se vaan on niin raskasta.
Suurempia ongelmia onkin sitten vielä sellaisten lasten kanssa, jotka eivät pysty ottamaan vastaan mitään tunteita, vaan saavat esim. aina raivarin, kun heitä lähestytään. Sylissä pitäminenkin voi ahdistaa tällaisia lapsia.
Iltasuukot, tukan pörrötykset, ohi mennen halit, on todettu perheessämme tärkeiksi lapsillemme.
Monet sijaisvanhemmat putoavat sitten yhtenä päivänä todellisuuteen siitä, että rakkaus lapseen ei synny samalla lailla heti kuin biologiseen. Biologinen lapsi tulee perheeseen siemenenä ja "viattomana" ja avuttomana. Hän tarvitsee kaiken ohjauksen heti alusta ja näin syntyy rakkaus. Sijoitettu lapsi tulee perheeseen taimena, jo kokeneena ja rikkinäisenä.
Hän tarvitsee myös ohjauksen alusta, mutta hänellä on jotain matkassa, vaikkakin se olisi väärin opittuakin. Sijoitettu lapsi ei tule ns. "viattomana", vaan hänellä on jo tavallaan oma persoona ja tavat. Eikä hän välttämättä ole täysin avuton, mutta joissain asioissa lapsi voi olla avuttomampi kuin biologinen tullessaan.
Niinpä sijoitettuun lapseen rakkauden syntyminen ei ole yhtä helppoa kuin biologiseen. Rakkaus syntyy kuitenkin samoin tavoin huolta pitämällä, mutta se vie yhtä paljon aikaa, jos ei enemmänkin kuin biologiseen lapseen rakkauden syntyminen.
Rakkaus syntyy välittämisestä ja huolenpidosta. Huolenpito ja välittäminen on rakkautta. Rakkautta on monenlaista.
Se täytyy myös muistaa, että sijoitetulla lapsella on biologiset vanhemmat, jotka rakastavat häntä samoin, kuin sijaisvanhempi omia biologisia lapsiaan. Kuitenkaan se rakkaus, joka syntyy välittämisestä ja huolenpidosta sijaisvanhempana, ei pidä vähätellä. Kaikki sellainen rakkaus joka tulee puhtaasti sydämestä ja tahdosta pitää huolta, on yhtä hyvää kuin se rakkaus mikä syntyy luonnostaan biologiseen.
Yleensä puhutaan vain siitä, että miten tasa-arvoinen on sijoitettu lapsi perheessä ja unohdetaan biologisen lapsen asema. Kuinka usein mietimme –miltä biologisesta lapsesta mahtaa tuntua, kun perheeseen tulee sijoitettu lapsi, joka jakaa lapsen vanhemmat, kodin, tavarat, tutut ja kaikki arjen asiat. On tärkeää pitää huolta siitä, että sijoitettujen lasten perheeseen tulo ei aiheuta katkeruutta biologisissa lapsissa, joka saattaa pilata jopa koko sijoituksen onnistumisen. Ei ole turhaa ollenkaan säilyttää biologisilla lapsilla tiettyjä etuuksia, jotka eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa sijoitettujen lasten tasa-arvon kanssa.
Minusta olisi hyvä muistaa ettei sijoitetut lapset pelkästään joudu koville! Yksilöllinen aika kaikille lapsille on tärkeää ja näin myös biologiset lapset tulevat paremmin kuulluksi ja heidän tunteensa huomatuksi.
Ote sijaisäidin päiväkirjasta. Lapsen nimi muutettu: Biologisen poikamme Heikin perheneuvola reissu päättyi siihen, että lääkäri totesi joidenkin ihmisten jääneen siihen uskomukseen, että Heikille ei riittäisi isossa perheessämme riittävästi aikaa… Heikki varsinkin hämmästyi silmin nähden ja ihmetteli, kun lähdimme pois:” Mistä ne sellaisen käsityksen on saaneet. Minähän saan sinun ja isin huomion silloin kun haluan.”
Meidän perheessämme mm. ongelma on usein se, että kun kohtelemme sijoitettuja lapsia kuin biologisia esim. torumme samalla lailla asioista, niin sijoitetut lapset eivät sitä sulata.
Juuri vähän aikaa sitten jouduimme keskustelemaan todella tiukasti lasten kanssa tästä torumisesta. Esitimme lapsille kysymyksen: Jos torumme perheen biologisia lapsia, niin miten sen teemme? Kun sijoitetut lapset huomasivat, että niinhän me torumme biologisia lapsia aivan samoin kuin heitäkin, niin jonkin aikaa on mennyt taas paremmin. Sijoitetut lapset luottavat taas tasa-arvoisuuteen ja välittämiseen.
Sijoitettujen lasten kanssa tulee käydä myös vähän väliä läpi, että jopa toruminen on välittämistä. Se ei ole välittämistä, että antaa tehdä mitä vaan ja voi sattua mitä vaan.
Ihan raadollisena esimerkkinä olen lapsille kertonut, että esim. jos nuori on kiinnostunut huumeista ja vanhemmat ovat välinpitämättömiä ja antavat nuoren tehdä mitä vain, voi pahimmillaan tapahtua melko pahojakin asioita. Hyvin todennäköisesti nuoresta voisi tulla huumeiden käyttäjä ja pahimmillaan hän kuolisi siihen.
Mutta jos vanhemmat välittävät, niin he suuttuvat nuorelle ja pitävät tästä näin huolta. Asettavat rajat nuorelle. Nuori voi protestoida tätä vastaan, mutta joskus on vielä hyvin kiitollinen asiasta.
Sijoitetuilla lapsilla tulee luonnostaan tunne, kun he ovat kokeneet jo tavallaan hylätyksi tulemisen, että he vertaavat itseään toisiin. Valitettavaa on, jos vertailu pintaa todella on. Toivottavaa olisi, että sijaisvanhemmat ymmärtäisivät olla näiden asioiden kanssa hienotunteisia ja käydä niitä läpi aina ja aina. Joskus se vaan on niin raskasta.
Suurempia ongelmia onkin sitten vielä sellaisten lasten kanssa, jotka eivät pysty ottamaan vastaan mitään tunteita, vaan saavat esim. aina raivarin, kun heitä lähestytään. Sylissä pitäminenkin voi ahdistaa tällaisia lapsia.
Iltasuukot, tukan pörrötykset, ohi mennen halit, on todettu perheessämme tärkeiksi lapsillemme.
Monet sijaisvanhemmat putoavat sitten yhtenä päivänä todellisuuteen siitä, että rakkaus lapseen ei synny samalla lailla heti kuin biologiseen. Biologinen lapsi tulee perheeseen siemenenä ja "viattomana" ja avuttomana. Hän tarvitsee kaiken ohjauksen heti alusta ja näin syntyy rakkaus. Sijoitettu lapsi tulee perheeseen taimena, jo kokeneena ja rikkinäisenä.
Hän tarvitsee myös ohjauksen alusta, mutta hänellä on jotain matkassa, vaikkakin se olisi väärin opittuakin. Sijoitettu lapsi ei tule ns. "viattomana", vaan hänellä on jo tavallaan oma persoona ja tavat. Eikä hän välttämättä ole täysin avuton, mutta joissain asioissa lapsi voi olla avuttomampi kuin biologinen tullessaan.
Niinpä sijoitettuun lapseen rakkauden syntyminen ei ole yhtä helppoa kuin biologiseen. Rakkaus syntyy kuitenkin samoin tavoin huolta pitämällä, mutta se vie yhtä paljon aikaa, jos ei enemmänkin kuin biologiseen lapseen rakkauden syntyminen.
Rakkaus syntyy välittämisestä ja huolenpidosta. Huolenpito ja välittäminen on rakkautta. Rakkautta on monenlaista.
Se täytyy myös muistaa, että sijoitetulla lapsella on biologiset vanhemmat, jotka rakastavat häntä samoin, kuin sijaisvanhempi omia biologisia lapsiaan. Kuitenkaan se rakkaus, joka syntyy välittämisestä ja huolenpidosta sijaisvanhempana, ei pidä vähätellä. Kaikki sellainen rakkaus joka tulee puhtaasti sydämestä ja tahdosta pitää huolta, on yhtä hyvää kuin se rakkaus mikä syntyy luonnostaan biologiseen.
Yleensä puhutaan vain siitä, että miten tasa-arvoinen on sijoitettu lapsi perheessä ja unohdetaan biologisen lapsen asema. Kuinka usein mietimme –miltä biologisesta lapsesta mahtaa tuntua, kun perheeseen tulee sijoitettu lapsi, joka jakaa lapsen vanhemmat, kodin, tavarat, tutut ja kaikki arjen asiat. On tärkeää pitää huolta siitä, että sijoitettujen lasten perheeseen tulo ei aiheuta katkeruutta biologisissa lapsissa, joka saattaa pilata jopa koko sijoituksen onnistumisen. Ei ole turhaa ollenkaan säilyttää biologisilla lapsilla tiettyjä etuuksia, jotka eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa sijoitettujen lasten tasa-arvon kanssa.
Minusta olisi hyvä muistaa ettei sijoitetut lapset pelkästään joudu koville! Yksilöllinen aika kaikille lapsille on tärkeää ja näin myös biologiset lapset tulevat paremmin kuulluksi ja heidän tunteensa huomatuksi.
Ote sijaisäidin päiväkirjasta. Lapsen nimi muutettu: Biologisen poikamme Heikin perheneuvola reissu päättyi siihen, että lääkäri totesi joidenkin ihmisten jääneen siihen uskomukseen, että Heikille ei riittäisi isossa perheessämme riittävästi aikaa… Heikki varsinkin hämmästyi silmin nähden ja ihmetteli, kun lähdimme pois:” Mistä ne sellaisen käsityksen on saaneet. Minähän saan sinun ja isin huomion silloin kun haluan.”
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.