Kalanaisen suututtaminen

Viimeinen pisara

Mitä mieltä olette muut fisunaiset-ja miksei miehetkin- teidän hermojen koettelemisesta, suututtamisesta ja anteeksiannosta? Sain tarpeekseni minua haukkuneesta naisesta ja koskaan en tule hänelle antamaan enää anteeksi, saatika olemaan enää missään yhteydessä. Hän on täyttä ilmaa minulle. Voin tarkentaa hieman, että hän on miesystäväni "ihana" äiti, joka jo vuosikaudet on haukkunut minua koko suvulleen, kertonut perättömiä huhuja (joita keksii pienessä päässään ja uskoo niihin) sekä on muutenkin tapaamistani ihmisistä se kaikkein kauhein kauhuskenaario, mitä yleensä anopeista vain voi kuvitella. Vuodet olen antanut anteeksi hänen toilailujaan ja pahan puhumisen hänen pyytäessään, mutta koska tämä nainen ei muutu koskaan, saa tämä riittää. Sen verran kalaa minussa on, että olen todella loukkaantunut, mutta tällä kertaa en enää anna anteeksi. Mitä mieltä olette muut, onko kohdalle sattunut henkilöitä, jolle ette koskaan anna anteeksi? Luulen, että tämä on yksi kalan piirre. Kun tarpeeksi härnää, tulee kiltistä ja ystävällisestä pikku fisusta melkoinen hai ;)

27

4908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satunnainen kala

      Ei todellakaan ihan mitä vain kuulu tai tarvitse antaa anteeksi...

    • kaikella

      Kaloillahan on tunnetusti pitkä pinna, ja kalanaisena musta ainakin tuntuu sille et juuri sen takia jotkut ihmiset kokeilee mun kärsivällisyyttä, kun huomaa ettei ihan pienestä suutu. Siis sillee tosissaan. Sitten se "härnääminen" jatkuu ja jatkuu, ja loppuu vasta sitten kun pinna palaa lopullisesti ja sitä ei sit enää anteeksi annetakkaan.
      Omalla kohdalla on mennyt muutama ystävyyssuhde poikki, enkä voi kuvitella että ikinä yhdelle anteeksi antaisin...en näe siihen mitään syytä. (tapauksesta on kulunut jo 15 vuotta!!)
      Tollaset ihmiset jotka toista tahalleen ärsyttää, on oikeesti pikkusieluisia ihmisiä joilla ei oo omaa elämää, mä ainakin katon sellasia alaspäin ja näin ollen tunnen olevani huomattavasti parempi ihminen kun ei tarvitse itse alentua sellaiseen käytökseen.

      • rajansa

        On totta, ainakin itse voin allekirjoittaa sen, että kalanainen tai miksei mieskin sietää toista yleensä todella pitkään ja ottaa loukkauksia vastaan, mutta jos toinen ei älyä siitä kiltistä vastaanotosta sitä lopettaa, kalalla tulee myös raja vastaan ja silloin sitä ollaan haita. Anteeksi ei enää annetakkaan, kun ei hyvään aikaan toinen tajunnut tekoasiaan lopettaa ja kaikenlainen yhteys voidaan katkaista kalan toimesta juuri siihen. Kala on silloin todella viileä. Maailman kiltein onkin yht'äkkiä maailman tylyin.

    • kalafisuvonkale

      jonkun aikaa kestetään, mutta rajansa kullakin. Jos on oikein kovasti loukattu, niin ei tarvi enää yrittää ainakaan minua enää lähestyä.

    • sanoo....

      Että Kalat ovat niin herkkiä suuttumaan ja ehkä kaikista elänradan merkeistä uppiniskaisempia jurnuttajia. Oma Kalalapseni kun luulee, että kaikki oikeudet kuuluvat vain hänelle. Kyllä sitä saa elämässään suuttua, jos kaikki vähänkin häneen kohdistuva arvostelu väännetään sellaiseen solmuun, että sen aukoilu sitten kestääkin lopun elämän.

      Kala vaikka onkin herkkä, ei osaa olla oikein empaattinen, eli on väärällä tavalla herkkä (herkkänahkainen) joka osoittaakin vain sen että hän on itsekäs.

      • tuli

        potaskaa kerrakseen.

    • kalaMIÄS-

      sulle itsestäni.
      Pinna on pitkä kuin nälkävuosi ja harvoin se palaa.
      Kun se tapahtuu...
      Parempi olla muutama askel edellä,jos ei halua tuntea mihin kala kaikessa viileydessään pystyy.
      Viisaampaa on lähteä karkuun..ikuisesti.
      Vaikka antaisin anteeksi,koskaan en unohda..siitä pitkävihaisuus pitää huolen.
      Ystävyys tai suhde katkeaa just sillä punaisella minuutilla ja yhteidenpito loppuu myös.
      Lämpimän ja ihanan ihmisen sisällä voi siis asustaa pelottava yllätys,joten kannattaa miettiä ennenkuin alkaa pinnaa venyttämään pettämällä tms;)

      • kdjgjgmn

        "Ystävyys katkeaa just sillä punaisella minuutilla" Onko kala siis pitkäjännitteinen muuta kuin vihassaan?

      • kalaMIÄS-
        kdjgjgmn kirjoitti:

        "Ystävyys katkeaa just sillä punaisella minuutilla" Onko kala siis pitkäjännitteinen muuta kuin vihassaan?

        siitä,mitä tarkoitat?
        Jokainen ihminen on yksilö ja saa sellaista kohtelua kuin haluaa.
        Mitä pitkäjännittyisyyteen tulee,niin tilanteet vaihtelee ja toiminta sen mukaan.

        Esimerkki..seksiä jaksan toiselta odottaa,kauemmin kuin uskotkaan.
        Tähän ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä,koska kokeiltu on useasti ja nainen jää toiseksi.
        Minä olen se, kuka aloitteen joutuu ja haluaa tehdä.
        Miks tehdä elämästä vaikeaa,kun rakkauttaan voi antaa.
        Toinen vie ja toinen vikisee..yksinkertaista, mutta erittäin totta.
        Kuka muu jaksaa esim. tuijottaa tyhjää kohtaa seinässä, vaikka tunteja toisen piinatessa vieressä?
        Kuka ottaa ne iskut muiden puolesta?
        kuka antaa vaikka vaatteet päältänsä niitä tarvitsevalle?
        kuka aavistaa toisesta,ettei hänellä ole kaikki nyt kohdallaan?
        Kuka kestää kaiken sen skeidan mitä muut hänen päälle kaatavat?
        Kuka haluaa,että muilla on asiat hyvin ja lohduttaa,vaikka itse rypisi tuskassa,olisi sairas,rahaton,masentunut,petetty,jätetty,yms..?
        On huoli,että muilla on hyvä olla.. lista on loputon.
        Kuka hymyilee edelleen kaiken tämän koettuaan?
        Kenen hymy ei lopu koskaan,kuka kuolee hymy huulillaan?
        Kuka on naama vakavana,vaikka sisällä joku itkisi tai nauraisi?
        Vastauksen tietää kalat, niin arvaamattomia ne ovat. B)

        Silloin,kun jotain tapahtuu..niin se myös tapahtuu.
        Odottaminen..kuka odotaa,jos kaiken heti saa. ;)

        Jos kalat pelottaa,päästä lähellesi vain kalapuikot.
        Ne ovat yhtä jäiset,kuin kalan jäähyväiset.

      • Viimeinen pisara
        kalaMIÄS- kirjoitti:

        Ja tuttuja mietteitä kalaMIÄS- kirjoittelet! Erityisesti hymy kiiri huulille seuraavasta tekstistä: "Jos kalat pelottaa,päästä lähellesi vain kalapuikot. Ne ovat yhtä jäiset,kuin kalan jäähyväiset." ;)

    • kalaN

      voi antaa (ja pitääkin), mutta unohtaa ei voi koskaan.

      • tiedoksi

        Niin tekevät kaikki muutkin ihmiset, ei ainostaan kalat.

      • paikkaansa
        tiedoksi kirjoitti:

        Niin tekevät kaikki muutkin ihmiset, ei ainostaan kalat.

        Tunnen monia ihmisiä, jotka eivät pysty antamaan anteeksi tiettyjä asioita. Useimmat kalat kyllä pystyvät, koska ovat empaattisia ja ymmärtäväisiä.
        Tunnen myös monia ihmisiä, jotka antavat anteeksi JA unohtavat. Se on loistava taito, itse en siihen pysty.

      • kliseitä
        paikkaansa kirjoitti:

        Tunnen monia ihmisiä, jotka eivät pysty antamaan anteeksi tiettyjä asioita. Useimmat kalat kyllä pystyvät, koska ovat empaattisia ja ymmärtäväisiä.
        Tunnen myös monia ihmisiä, jotka antavat anteeksi JA unohtavat. Se on loistava taito, itse en siihen pysty.

        Kalako antaa anteeksi? Takuulla on viimeisten joukossa. Kun toiset menevät jo menojaan ja uudet tuulet puhaltavat, niin kala se rämpii edelleenkin katkeruuden suossa, vaikka olisi voinut antaa jo kymmeniä kertoja anteeksi.

      • tekee
        kliseitä kirjoitti:

        Kalako antaa anteeksi? Takuulla on viimeisten joukossa. Kun toiset menevät jo menojaan ja uudet tuulet puhaltavat, niin kala se rämpii edelleenkin katkeruuden suossa, vaikka olisi voinut antaa jo kymmeniä kertoja anteeksi.

        ainostaan omaksi vahingokseen, ei niiden joille hän kantta kaunaa. Kalalla on niin hirveän kauhea mielikuvitus, että hän osaa kyllä vääntää yksinkertaisestakin asiasta, mistä toinen ei korviaan lotkauttaisi,sellaisen draaman, että oksat pois.

      • tosi!
        tekee kirjoitti:

        kunpa vaan oppiskin antamaan anteeksi, mutta toisaalta, en odota sitä myöskään muilta.

      • kalat itsekkin
        tekee kirjoitti:

        ainostaan omaksi vahingokseen, ei niiden joille hän kantta kaunaa. Kalalla on niin hirveän kauhea mielikuvitus, että hän osaa kyllä vääntää yksinkertaisestakin asiasta, mistä toinen ei korviaan lotkauttaisi,sellaisen draaman, että oksat pois.

        Puhut asiaa. Kalat ovat mestareita tekemään elämästä sellaista draamaa, että huh..huh ja puhun itsestäni. Onneksi siitä voi oppia iän myötä pois, tosin se vaatii itseensä menemistä ja peiliin katsomista. Vaikeintahan on myöntää oma itsekkyytensä ja omat virheensä. Anteeksi olen oppinut antamaan ja myös pyytämään ja se on tehnyt elämästä mahtavan. Positiivisella asenteella ja ystävällisyydellä pärjää kuitenkin aina paremmin ja siitä jää itsellekkin hyvät fiilikset.

      • Onkeensa ottanut
        kalat itsekkin kirjoitti:

        Totta kun rotta!!!

    • maapette

      ennen kuin täysin pimahtaa ja olen aika anteeksi antavainen, mutta sitten kun suutun niin loppua ei näy. Parisuhteessa tietenkin teemme aina sovinnon, mutta esimerkiksi äitini kanssa, joka on oinas, niin tähdet lentävät aika usein. Toki sovinnon tekeminen kuuluu arkeen. Kyllä sinun kohdalla, olet varmasti antanut paljon mennä ohi ja jos hän meni överisti yli laidan, saatika toisen ihmisen haukkuminen, ei ole kovin kohteliasta. Olet oikeassa, poikakaverisi valitsee joko sinut tai äitinsä. Pahinta tilanteessa on se, että jos mies ei yhtään puutu tilanteeseen ..........

    • hurja-hilda

      valehtelua, tylyyttä,juoruilua. Taas ystävällinen ele, ja seuraavassa hetkessä täydellinen tyly tyrmäys.

      Kalanainen on herkkä, hyväyskoinen, anteeksiantava, empaattinen, liian kiltti....
      Mutta raja tulee, pitkän väsytyksen jälkeen.

      Senjälkeen tuollainen ihminen ei ole edes vihaamisen arvoinen, hän on kuollut,häntä ei ole edes olemassa. En edes mieti etten ikinä anna anteeksi, ei sellaislle voi antaa anteeksi jota ei ede ole olemassa. Rähjäinen pulu puistossakin on enemmän arvoinen.
      Maailmassa on kaksi ihmistä joihin suhtaudun näin.

      Vaati muuten pirunpitkän väsytyksen ennekuin näin hyväuskoisesta, ja anteeksiantavasta hölmöstä löytyi kylmyys.

      Lisäykseksi vielä, Kalathan on tulisia, kuumaverisiä, tunteellisia ja lempeitä, ainakin tämä kalanainen.

      • kalainen nainen

        Mulla on todella piiiiitkä pinna, mutta kun suutun, suutun kunnolla ja yleensä kamuni pelästyvätkin moista piirrettä. Btw. "ihanaa" lukea, että muillakin on samanlaisia piirteitä.

      • kalafisuvonkale

        Itellä on kans muutama, joihin pätkäsin suhteeni kun tarpeeksi loukattiin. Mutta enpä ole näitä ihmisiä kaivannutkaan. Aina löytyy uusia tuttavuuksia ja ehkäpä minun mielipiteitä kunnioittavia ihmisiä=).

      • sanhe

        Kuulostaa tutulta. Tosi pitkään saa toinen ns. vihaa pitää ja ärsyttää. Kun mitta on täynnä muuttuu
        kyseinen henkilö ilmaksi. Muutama ukkosmyrsky siinä
        välissä tosin on, jolloin tulee sanottua suunsa puhtaaksi.

    • iha joka sana

      näinhän se menee.pinna venyy enemmän ku tarpeex,mut tarpeex ku tulee täyteen se o siinä.ja pysyy.

    • haitar

      AIVAN OIKEIN TEET.
      Miksi olla tekemisissä sellaisten piraijoiden kanssa,jotka ei osaa uida rauhassa.
      Kun oikein härnätään niin syöjätär astuu kehiin.
      Kokemusta on.

      • Maaliskuun Idus

        myös kalatnainen jonka pinna venyy kuin kuminauha. Loukkaa minua ja kuulet elämäsi vittumaisimmat solvaukset. Epäoikeudenmukaisuus ja valehtelu on piirteistä ehkä se jota inohan kaikkein eniten ihmisissä, ja jos joku siis loukkaa suurinpiirtein huvikseen siitä ei hyvä heilu.

    • Minä en yleensä kovin helposti suutu ihmisiin, mutta jos tarpeeksi kauan härnää, on oksat pois. Kaikkein suuttunut olen miesystäväni exälle, joka ei voi jättää miestäni rauhaan, vaikka itse tämä nainen mieheni jätti toisen miehen takia. Nyt hän yrittää keinolla millä hyvänsä saada rakastani takaisin itselleen, juoruilee minusta, valehtelee, kertoo miehelleni niin uskomattomia tarinoita ettei ole järkeä. Ollaan tämän kyseisen naisen kanssa käyty kunnon ottelu. No sen jälkeen tajusi että mua ei kannata suututtaa! :) Sille ihmiselle mä en anna koskaan anteeksi, mitä se teki mun rakkaalleni, heidän suhteensa aikana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      133
      5622
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      4107
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      9
      1735
    4. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      154
      988
    5. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      64
      923
    6. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      135
      917
    7. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      90
      913
    8. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      80
      788
    9. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      40
      786
    10. Trump laittomien siirtolaisten kauhu.

      Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei
      Maailman menoa
      109
      782
    Aihe