Miettinyt tässä että onkohan päässä joku vika kun ei löydä seurustelukumppania? Minä kyllä pidän itseäni ihan heterona, mutta en tiedä luuleko sukulaiset ja tuttavat muuta? Pahiten kyllä eräs koulu"kaveri" vittuili kun sanoi epäilevänsä minua kaappihomoksi. Eikait se vielä miehestä/naisesta tee homoseksuaalia jos ei seurustele tai löydä kumppania!?
Kärsin niin voimakkaista minäkuvan ongelmista että en pysty luontevasti olemaan avoin uusille ihmissuhteille. Minulla on tosi vähän läheisiä ystävyyssuhteita, mutta tuttavia melko paljon. Että miten sitä sitten tällainen epävarma nuorukainen löytää itselleen naisen?
Elämänhalu on löytynyt taas. Ei ole suunnitelmia itsensä lopettamiseksi ollut moneen kuukauteen. Lääkkeet siis auttavat! Kesä on kauneimmillaan nyt. Vietän kauniit lämpimät illat ulkosalla. Kiertelen pyöräilemällä ja tykkään istuskella sataman lähistöllä. Veden äärellä on jotenkin hyvä olla. On piristävää nähdä paljon veneitä, lintuja ja yleensäkin jotain liikkuvaa horisontissa. Se on ikään kuin minun televisio, sillä en enää jaksa seurata perinteistä televisiota. Nyt on sellainen vaihe että haluan myös nähdä muita ihmisiä. Saatan istua parikin tuntia samalla penkillä ja katella ohi kulkevia ihmisiä ja veneitä. Välillä kyllä tuntuu että saan osakseni melko ihmetteleviä katseita. On se helvetti jos yksinäinen nuori mies ei saa viettää aikaansa yksin nautiskellen kesäillasta! Tai ehkäpä vain kuvittelen ja luulen tietäväni ihmisten ajatuksia.. Sairaassa päässä kun helposti tekee turhia johtopäätöksiä. Vai pitäisikö penkillä olla Leijona-pullo tai mäyräkoira seurana? Tuskinpa toisaalta minua luullaankaan rannanmieheksi siistin pukeutumisen ja fiksun käytöksen ansioista. Epätoivoisena ikisinglenä huomaan erityisesti liikkuvat pariskunnat. Joskus ajattelen että mitä kukin on tehnyt ansaitakseen rakkauden ja toisen ihmisen vierelleen? Onko se vaan niin, että hyvät ja terveet pääsevät jakamaan rakkauden hedelmää ja sairaat ja paskat yksilöt jäävät omaan surkeuteensä vatvomaan ja synkistelemään?
Minunkin pitäisi tehdä jotain sen eteen, että löytäisin rakkauden. En osaa pelata korttejani oikein. En uskalla ottaa riskiä. En tiedä missä ja kenet haluaisin. Eniten pelkään vastata katseisiin juuri kiinnostavimmille naisille. En tunnista hymyn/pitkien katseiden merkitystä. Usein pelkään että minun rumuudelleni hymyillään. Kuinka voisin vapautua tuosta rumuuskompleksista?! Joskus meinaa ihan tulla sydäninfarkti kun katsoo liian pitään joidenkin tummien kaunotarten kauniisiin silmiin. Kyllä Luoja on ollut hyvällä tuulella antaessaan joillekin niin käsittämättömän kauniit silmät. Ja miksi nämä naiset niin usein vielä toimivat asiakaspalveluammateissa.. En usko ansaitevani rakkautta. Siinä on se kaiken ongelma. Jotenkin se ei vain kuulu mulle. Se olisi liian hyvää, koska rakkaus eheyttää ja voi tehdä ihmeitä. Kuinka minä voisin olla jollekin Se tärkein? Olen siitä lukenut jonkin verran. Se on kuulemma niin voimakas tunne että se vetää mukaansa ja asiat tapahtuvat huomaamatta. Tuskinpa tätä Yksinäisyys-palstaa onnelliset rakastavaiset lukevat, mutta heille haluaisin sanoa: "MUISTAKAA OSOITTAA MILLAINEN LAHJA TEILLÄ ON JA TUNNUSTAKAA SEN TÄRKEYS JA ARVO!!!". Ainakin luulisin että molemmat osapuolet kaipaavat sen kuulemista ja tuntemista.
Kiitos ja hyvää yötä.
Kärsin niin voimakkaista minäkuvan ongelmista että en pysty luontevasti olemaan avoin uusille ihmissuhteille. Minulla on tosi vähän läheisiä ystävyyssuhteita, mutta tuttavia melko paljon. Että miten sitä sitten tällainen epävarma nuorukainen löytää itselleen naisen?
Elämänhalu on löytynyt taas. Ei ole suunnitelmia itsensä lopettamiseksi ollut moneen kuukauteen. Lääkkeet siis auttavat! Kesä on kauneimmillaan nyt. Vietän kauniit lämpimät illat ulkosalla. Kiertelen pyöräilemällä ja tykkään istuskella sataman lähistöllä. Veden äärellä on jotenkin hyvä olla. On piristävää nähdä paljon veneitä, lintuja ja yleensäkin jotain liikkuvaa horisontissa. Se on ikään kuin minun televisio, sillä en enää jaksa seurata perinteistä televisiota. Nyt on sellainen vaihe että haluan myös nähdä muita ihmisiä. Saatan istua parikin tuntia samalla penkillä ja katella ohi kulkevia ihmisiä ja veneitä. Välillä kyllä tuntuu että saan osakseni melko ihmetteleviä katseita. On se helvetti jos yksinäinen nuori mies ei saa viettää aikaansa yksin nautiskellen kesäillasta! Tai ehkäpä vain kuvittelen ja luulen tietäväni ihmisten ajatuksia.. Sairaassa päässä kun helposti tekee turhia johtopäätöksiä. Vai pitäisikö penkillä olla Leijona-pullo tai mäyräkoira seurana? Tuskinpa toisaalta minua luullaankaan rannanmieheksi siistin pukeutumisen ja fiksun käytöksen ansioista. Epätoivoisena ikisinglenä huomaan erityisesti liikkuvat pariskunnat. Joskus ajattelen että mitä kukin on tehnyt ansaitakseen rakkauden ja toisen ihmisen vierelleen? Onko se vaan niin, että hyvät ja terveet pääsevät jakamaan rakkauden hedelmää ja sairaat ja paskat yksilöt jäävät omaan surkeuteensä vatvomaan ja synkistelemään?
Minunkin pitäisi tehdä jotain sen eteen, että löytäisin rakkauden. En osaa pelata korttejani oikein. En uskalla ottaa riskiä. En tiedä missä ja kenet haluaisin. Eniten pelkään vastata katseisiin juuri kiinnostavimmille naisille. En tunnista hymyn/pitkien katseiden merkitystä. Usein pelkään että minun rumuudelleni hymyillään. Kuinka voisin vapautua tuosta rumuuskompleksista?! Joskus meinaa ihan tulla sydäninfarkti kun katsoo liian pitään joidenkin tummien kaunotarten kauniisiin silmiin. Kyllä Luoja on ollut hyvällä tuulella antaessaan joillekin niin käsittämättömän kauniit silmät. Ja miksi nämä naiset niin usein vielä toimivat asiakaspalveluammateissa.. En usko ansaitevani rakkautta. Siinä on se kaiken ongelma. Jotenkin se ei vain kuulu mulle. Se olisi liian hyvää, koska rakkaus eheyttää ja voi tehdä ihmeitä. Kuinka minä voisin olla jollekin Se tärkein? Olen siitä lukenut jonkin verran. Se on kuulemma niin voimakas tunne että se vetää mukaansa ja asiat tapahtuvat huomaamatta. Tuskinpa tätä Yksinäisyys-palstaa onnelliset rakastavaiset lukevat, mutta heille haluaisin sanoa: "MUISTAKAA OSOITTAA MILLAINEN LAHJA TEILLÄ ON JA TUNNUSTAKAA SEN TÄRKEYS JA ARVO!!!". Ainakin luulisin että molemmat osapuolet kaipaavat sen kuulemista ja tuntemista.
Kiitos ja hyvää yötä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Miettinyt tässä että onkohan päässä joku vika kun ei löydä seurustelukumppania?"
Miksette kysy asiaa psykiatrilta ennenkuin satutatte jotakuta ?
"Minä kyllä pidän itseäni ihan heterona, mutta en tiedä luuleko sukulaiset ja tuttavat muuta?"
Miksi teidän pitäisi piitata muiden mielipiteistä ?
"Pahiten kyllä eräs koulu"kaveri" vittuili kun sanoi epäilevänsä minua kaappihomoksi."
Miksette sanoneet takaisin ?
"Eikait se vielä miehestä/naisesta tee homoseksuaalia jos ei seurustele tai löydä kumppania!?"
Tekee jos te haluatte uskoa niin.
"Kärsin niin voimakkaista minäkuvan ongelmista että en pysty luontevasti olemaan avoin uusille ihmissuhteille."
Miksette siis ensin keskity ihmissuhteistanne tärkeimpään, eli ihmissuhteeseen itsenne kanssa ?
"Minulla on tosi vähän läheisiä ystävyyssuhteita, mutta tuttavia melko paljon."
Millä perustein te lukittelette kavereitabbe "ystäviksi" ja "tuttaviksi"?
"Että miten sitä sitten tällainen epävarma nuorukainen löytää itselleen naisen?"
Vasta sitten kun löydätte itsenne.
"On piristävää nähdä paljon veneitä, lintuja ja yleensäkin jotain liikkuvaa horisontissa."
Älkää sitten vähätelkö elämäänne.
"On se helvetti jos yksinäinen nuori mies ei saa viettää aikaansa yksin nautiskellen kesäillasta!"
Mikä teitä estää olla piittaamatta muiden ihmisten mielipiteistä ?
"Tai ehkäpä vain kuvittelen ja luulen tietäväni ihmisten ajatuksia.."
Miksi te määrittelette itsenne ulkoisten ärsykkeiden kautta ?
"Sairaassa päässä kun helposti tekee turhia johtopäätöksiä."
Menkää jo sinne psykiatrille! Alkakaa painua jo!
"Vai pitäisikö penkillä olla Leijona-pullo tai mäyräkoira seurana?"
Miksi pidätte alkoholia sosiaalisen hyväksynnän mittarina ?
"Joskus ajattelen että mitä kukin on tehnyt ansaitakseen rakkauden ja toisen ihmisen vierelleen?"
Olemalla nöyrä ja elämälleen kiitollinen hyvä ihminen.
"Onko se vaan niin, että hyvät ja terveet pääsevät jakamaan rakkauden hedelmää ja sairaat ja paskat yksilöt jäävät omaan surkeuteensä vatvomaan ja synkistelemään?"
Väkivaltainen käytöksesi ei ainakaan auta asiaan.
"Minunkin pitäisi tehdä jotain sen eteen, että löytäisin rakkauden."
No shit!
"En tiedä missä ja kenet haluaisin."
Miksette sitten ota siitä selvää ?
"Usein pelkään että minun rumuudelleni hymyillään."
Miksi ette hyväksy persoonallista ja yksilöllistä luojan antamaa ulkonäköänne ?
"Kuinka voisin vapautua tuosta rumuuskompleksista?!"
Lopettakaa väkivallan ihannoitinne ja kapeakatseisuutenne.
"Joskus meinaa ihan tulla sydäninfarkti kun katsoo liian pitään joidenkin tummien kaunotarten kauniisiin silmiin."
Te teette pilaa toisten ihmisten sairauksilla.
"En usko ansaitevani rakkautta."
Ette silloin myöskään saa sitä.
""MUISTAKAA OSOITTAA MILLAINEN LAHJA TEILLÄ ON JA TUNNUSTAKAA SEN TÄRKEYS JA ARVO!!!"."
Tehkää kuten saarnaatte.
Sun tekstiäs ois jaksanu lukee vaikka kuinka kauan, niin hyvin osasit ilmaista itseäs.. mut jotenkin surullista tekstiä alusta loppuun. Toivon sydämestäni, että löydät jonkun jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut.
Minkäs ikäinen, muuten, oot?
Kiitos. Kyllä itsekin olen sitä mieltä että osaan hyvin kuvailla tunteitani ja itseäni.
Olen jo vanha. Lähes kolmekymppinen! Ahdistaa kohdata entisiä koulukavereita jotka ovat saaneet rakennettua ympärillensä tukiverkoston: oman perheen. Vertaaminen lisää ahdistuneisuutta ja erilaisuutta, jota sinkkuelämä mielestäni on. Olisi viisainta olla liikaa vertaamatta omaa elämää toisten elämään, mutta etenkin parisuhteettomuus tuntuu niin hankalalta tässä iässä.
Tälle toiselle "nettipsykologille" vastaan että ei mulle psykiatritkaan voineet mitään tehdä. Ei ne ymmärrä mua. Pidän itseäni niin samperin rumana että en uskalla toimia luontevasti esimerkiksi sen elämänkumppanin löytymiseksi. Häpeän siis itseäni ja arkailen. Pelkään ja pakenen.. On mulle vakuutettu että ei ulkonäkö voi olla esteenä, koska tosi moni on maininnut hyvännäköiseksi ja urheilulliseksi, mutta kun se "sielunvihollinen" hokee: "olet ruma, turha ja et ole rakkauden arvoinen". Senkin olen kuullut että "Ehkä sä et vaan vielä ole kohdannut sitä oikeaa naista".
Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin kokenut huomattavaa eheytymistä. En voi olla täysi paska ja tyhjäpää, koska minulla on tosi paljon tuttavia täällä uudessa asuinkaupungissa. Ehkä se hiljaa elämä järjestyy ja asiat loksahtavat paikalleen.
Joillakin rakkaus voi pysäyttää maailman, mutta aika monet ovat toistensa kanssa ihan pelkästään sen takia ettei ole parempiakaan tullut vastaan tai sitten muuten elämäntilanteet ovat samankaltaisia.
Voi hemmetti että potuttaa! Tuhdihkosta lääkityksestä huolimatta välillä on armottomia vit*tusjaksoja. Miksi tunteet hallitsevat minua? Miksi ahdistun miettiessäni omaa yksinäisyyttäni ja rakkaudettomuutta? Nehän ovat vain pelkkiä tunteita. Olisiko elämä helpompaa ilman tunteita? Jos ei kokisi lainkaan rakkaudenkaipuuta ja tarvetta tulla hyväksytyksi. Menettäisi täysin seksuaalisuuden ja läheisyyden merkityksen. Olisi vain kone, joka tulisi toimeen ravinnolla, lämmöllä, riittävällä unella ja mielekkäällä työllä. Mutta eihän se olisi enää ihmisen elämää, koska meidät on luotu rakkaudesta ja rakkautta varten. Siksi me varmaan kaipaamme lapsen tavoin rakkautta ja hyväksyntää. Aikuisena se kaipuu vain kohdistuu vastakkaiseen sukupuoleen. Raamatussakin mainitaan ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Rakkaudenkaipuu sairastuttaa ja lisää masentuneisuutta. Onnellisia ovat ne, jotka kokevat itsensä rakastetuksi eläessään tyydyttävässä liitossa.
Yksinäisyys tuo monesti ahdistusta. Jossakin vaiheessa sitä kyllä turtuu tilanteeseen ja elää vaikka piruuttain.
"Tuhdihkosta lääkityksestä huolimatta välillä on armottomia vit*tusjaksoja."
Miksette osaa nauttia elämästänne ilman lääkkeitänne ?
"Miksi tunteet hallitsevat minua?"
Miksi luovutatte tunteenne sairautenne käyttöön ?
"Miksi ahdistun miettiessäni omaa yksinäisyyttäni ja rakkaudettomuutta? Nehän ovat vain pelkkiä tunteita."
Miksi siis olette tunteeton ?
Te ette taida ymmärtää minua.
"Miksette osaa nauttia elämästänne ilman lääkkeitänne ? Miksi tunteet hallitsevat minua?"
Tarvisen vielä tunteita latistavia psyykenlääkkeitä, koska epätoivoiset tunteet hallitsevat minua, enkä kykene käsittelemään ja hyväksymään ahdistusta ja epätoivoa. Lääkeet eivät ratkaise mitään, mutta ne toimivat hyvin juuri latistamalla tunteita. Täysin sivuoireitta ne eivät kuitenkaan toimi, sillä välillä tulee "black out" -hetkiä. Saatan joutua oikein pinnistelemään asioita, jotta saan ne tajuntaani. Muutenkin asioiden kokeminen on muuttunut. Jos joku kysyisi kuulumisiani, en tiedä osaisinko sanoa oikein mitään.
"Miksi luovutatte tunteenne sairautenne käyttöön ? Miksi siis olette tunteeton ?"
Esitätte varsin ristiriitaisia kysymyksia. Mikäli olisin tunteeton, tuskin kärsisin ahdistuneisuudesta. Pikemminkin olen oikein vahvasti tunteva ja liikaa asioita vatvova.
Jotta elämä tuntuisi mielekkäältä, pitäisi olla haaveita ja toivoa tulevaisuudessa. Masentunut kokee kaiken harmaana, eikä se tuleva oikein näytä valoisalta. Tahtoisin kokea elämän mielekkääksi ja että näkisin tulevaisuudessa hyviäkin asioita.
Mutta miksi tulevaisuuteni näyttää huonolta ja pimeältä? Miksi pelkään että jään loppuelämäksi yksin, enkä saa osakseni rakkautta? Miksen luota itseeni ja persoonalliseen ulkonäkööni, luonteeseeni ja siihen lahjaan mikä mulla on, kun osaan nähdä asiat niin syvällisesti? Miksi pelkään elää elämää tässä ja nyt, murehtimatta tulevaa? -> Siksi koska koen elämäni rakkaudettomaksi ja näen rakkautta kaikkialla. Periaatteessa näkemäni rakkaus ei ole minulta pois, mutta ahdistun miettiessäni että miksi minä en osaa toimia niin, että saisin rakkautta. Olen aina hävennyt pelkkää olemustani ja pitänyt kuviteltua rumuuttani esteenä läheisyydelle ja rakkaudelle. Asiaa on kylliksi työstetty ja alan jo uskoa että se on vain harhakuvitelma. Kuitenkin minun on edelleen melko vaikea uskoa että joku pitämäni nainen hyväksyisi minut kaikkine vikoineni ja tämän persoonallisen ulkokuoreni. Minulle on sanottu, että tekisin vielä jonkun naisen hyvin onnelliseksi antamalla rakkautteni. Mitä Luoja ajattelee meistä yksinäisistä ja rakkautta janoavista ihmisistä? Miksei rakkaus tule elämäämme? Kuinka eheyttävää se olisikaan kun olisi käsi, josta pitäisi kiinni ja voisi kokea elämää yhdessä. Istuessani yksin iltaa kesäillassa, näen pariskuntia teineistä varttuneisiin. Ajattelen kuinka erilaista heidän elämänsä voikaan olla. Kuinka se kaipuu on täyttynyt (toivottavasti) ja rakkaus on vahva elämässä kiinnipitävä voima.
ajatella että ette tarvitse rakkautta tai parisuhdetta. Voitte elää erakkona omissa oloissanne kuunnellen musaa, lukien ja mietiskellen. Niin minä ainakin pääsin eroon ahdistuksestani. Viihtykää itsenne kanssa.
Olette oikeassa. Keskittymällä puutteisiinsa on takuulla tyytymätön ja helposti ahdistuu. Mutta kunpa voisin elää elämää nauttien päivä kerrallaan, tekemättä yksinäisyydestä ongelmaa. Ja ehkäpä se rakkauskin tulisi joku päivä vastaan. En pistäis pahakseni jos elämääni ilmaantuisi ihastuttava nuori nainen.
Te alussa kyllä vaikutitte että haluaisitte hyväksyä elämänne ja itsenne, mutta sitten loppuosassa valuitte taas harhailemaan unelmissa tyyliin "voi hitsi kunpa olisi..".
Minulla ei ole paljoa mutta minua ei haittaa vaikka en saisi parisuhdetta ikinä elämässäni. Elämä on kuitenkin liian lyhyt tuhlattavaksi haikailemaan asioita joita ei ikinä saa. Elämä pitää elää nauraen ja viihtyen.
Ota vaikka päivänokoset, mene saunaan, ota kylmät suihkut, kahvit perään ja mene ulos lenkille musiikkia kuunnellen.
Kaipa sitä saa ihan luvan kera elää vain itsekkäästi itselleen. Esim. tänään kävin kahvilassa ja söin päivän aikana kolme jäätelöä, sitten kävin kävelyllä. Vielä piti käydä pyörälenkilläkin ja samalla poikkesin pupiin yhdelle jäiselle lonkerolle.. Illan päätin grillaamalla makkaraa ja ihan itelle ja yksin.
Se on hienoa että osaat nauttia yksinolosta.
Oletko ajatellut esim. ajokortin hankintaa, tanssikurssia, siviilipalvelusta tai kirjan kirjoittamista ?
Tuollaiset aktiviteetit tuovat hiukan lisäpontta elämään.
Lisäksi uskon vahvasti että kaltaisesi hyvä tyyppi poimitaan jonkun tytön toimesta ennen aikojaan ;)Nauti vielä kun voit poikamieselämän tuomasta vapaudesta, sillä saat varmasti parisuhteen ellei rahallinen tilanne ole sitten jotenkin esteenä.
"Oletko ajatellut esim. ajokortin hankintaa, tanssikurssia, siviilipalvelusta tai kirjan kirjoittamista ?"
Minulla on jo ajokortti (B), olen reservin jääkäri ja ehkäpä vielä joskus kirjoitan muistelman näistä kaipuuajoista tai jotain muuta luontojuttua tai jotain syvällistä tms.. (Miten kysyitte tuota kirjajuttua? Osaanko luoda siis tekstiä?)
"Lisäksi uskon vahvasti että kaltaisesi hyvä tyyppi poimitaan jonkun tytön toimesta ennen aikojaan ;)Nauti vielä kun voit poikamieselämän tuomasta vapaudesta, sillä saat varmasti parisuhteen ellei rahallinen tilanne ole sitten jotenkin esteenä."
Kiitos, tiedän olevani hyvä tyyppi. Haluan kunnioittaa naista ja olla turvallinen kumppani. Mutta harmi etten nyt taida voida tarjota naisille kalliita kynttiläillallisia ravintoloissa.. Mutta uskon että elämä alkaa järjestyä ja talousasiat mennä parempaan suuntaan. Tuota asiaa en oikein ole pahemmin ajatellutkaan että köyhyys olisi este parisuhteelle.. :/. Okei, mutta pidän silmät avoinna ja kattelen mukavannäköisiä nuoria naisia. Ja jos sattuisi joku pitämään minusta, eikä olisi kiinnostunut pelkästä tilin saldosta. Olen köyhä, käteni ovat kylmät, mutta sydämeni on lämmin. Tosiaan tässä iässä ei jotenkin koe olevansa enää ihan poikanen, sillä eipä 30 ole kaukana.. Mutta kaipa sitä taitaa olla aika kypsymätön ja kärsimätön monissa asioissa.. Ja jopa ulkonäöllisestikin veikkaavat pikemminkin parikymppiseksi..
Lisäksi minulla näyttää olevan musiikillisiakin lahjoja (pari kaveria sanoivat). Menin musiikkiliikkeeseen ja tein kaupat, ja sain uuden harrastuksen =) -> Mukavaa ajanviettoa ja kohennusta itsetunnolle. Kohta osaan jo täysin lukea nuotteja.
Itse asiassa olen aiemmin osannut nauttia yksinolosta, mutta jotenkin nämä viime vuodet ovat alkaneet vaikeutua (vieras ympäristö yms.) Jo lukioaikoina tykkäsin viettää vapaa-aikaa yksin syksyisin metsässä. Joskus oli haulikko mukana ja välillä muuten vaan tykkäsin olla ja rauhoittua. Ei minua enää kiinnosta ampua lintuja, ennemmin nautin kun uljaat metsot lähtevät oksat rytisten lentoon. Se metsästys oli joku varhaisnuoruuden kipinä. Lisäksi olen ylpeä siitä että osaan ja viitsin poimia metsän marjoja. Alkaa olla taas mustikkasesonki parhaimmillaan ja pitää saada marjoja pakkaseen 20-30 litraa. Löysin netistä hyvän mustikkapiirakan ohjeen ja muutama kaveri kehui ettei edes heidän äitinsä mustikkapiirakka ole niin hyvää.. ;). Eli leipomistaitokin on yksi positiivinen ominaisuuteni. Eli voisinpa olla jollekin naiselle melkoinen kultakimpale.. ;). Pitää pitää silmät auki ja muistaa hymyillä. Eipä sitä koskaan tiedä vaikka tällainen syvällinen/herkkä/ujo mieskin löytää rakkauden. Jos ei muuten, pitää sitten yrittää sulattaa sydämet soittamalla vaikkapa Paratiisi tai Valot. Ja nyt olen kovasti koettanut opetella sitä Juha Tapion 'Kelpaat kelle vaan', koska se biisi on niin valoisa ja antaa toivoa.
Vielä kiinnitin huomion siihen, ettette enää teititellyt minua viimeisimmässä viestissänne.
Kiitos paljon etenkin kun uskottelette että joku kiva nainen huomaa vielä minut. Meikä taitaa häipyä koko loppuviikoksi "maalle". Keräilen siellä meheviä mustikoita ja saatanpa välillä näppäillä vähän kannon päällä kitaraani.. Värkkäsin ihan ite hienon capon kitaraani. Näkyypähän siinäkin oman käden jälki, vaikka vastaavanlaisen olisi saanut kaupasta n. 20 eurolla. Mutta kun on kätevä käsistään, on tullut värkättyä kaikenlaista hyötytavaraa. Eli me yksinelävätkin, koettakaamme nauttia elämästämme!