elämä ilman ehkäisyä, millaista on?

female

Kyllähän kaikki sen tietävät, että vanhoillislestadiolaisille ehkäisy on syntiä. Palstalla näyttää taas ehkäisykeskustelut käyvän kuumina myöskin.

Kauempaa katsottuna sitä vain ajattelee, että ok, nuo ei käytä ehkäisyä ja sillä hyvä.

Mutta, millaista on elää avioliitossa, jossa ehkäisyä ei käytetä?

Olen itsekin nuori nainen, parhaassa synnytysiässä muuten, mutta en ajattele että lisääntyminen maksimaalisesti olisi jotenkin uskon kannalta tarpeellista. Minusta tuntuisi kummalliselta, jos Jumala vatisi minua synnyttämään jatkuvasti.

Toisinsanoen, minusta lasten määrällä ei ole Jumalalasuhteen kanssa tekemistä ja minusta lisääntymisasioita ei pitäisi sekoittaa uskoon,koska tekoja ei Jumala meiltä vaadi. Sen sijaan hän on luonut kyllä ihmisen niin, että useimmat haluavat lisääntyä, mutta ei kai tämän nyt mikään pakko pitäisi kuitenkaan olla.

Väkisinkin tulee miettineeksi, että -anteeksi nyt että tällaisia mietin-että millä mielellä vl-parin makuukamarissa oikein puuhataan, jos naisen paikat on tunnottomina synnytyksen jälkeen puoli vuotta tai vuoden ja en oikeasti voi uskoa, että naiset välttämättä HALUAA olla raskaana kaiken aikaa. Millä tavalla nainen nauttii vl-avioliitossa seksielämästä?

Eli raskauden pelko loogisesti ajateltuna on arkipäivää monen naisen elämässä. Miten avioparin suhde voi silloin? Sehän on lasten koti. Jos minä olisin naimisissa ja ehkäisyä ei saisi käyttää, niin luultavasti se johtaisi kohdallani siihen, että minut saisi suostumaan seksiin vain väkisin, silloin jos en haluaisi lapsia. Jokatapauksessa alkaisin varmaan vihata miestäni. Se johtaisi varmaan myös siihen, että ajattelisin jatkuvasti vain seksiä ja pelkäisin sitä.

Luultavasti tässä vaiheessa pyytäisin anteeksi syntejäni, niikuin aviopari taannoin Päivämiehen kirjoituksessa ja sitten tehtäisiin taas vauvoja.

Tällaisessa spiraalissa varmaan elettäisiin. No, meneekö se käytännössä näin, vai miten se menee?

76

11787

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku vastaa tähän?

      Nimittäin jos vastaisi, se ei olisi kovin edullista lestaadiolaisten puolesta. Tai vanhoillislestadiolaisten puolesta.

      Kyllä kai se on sanomattakin selvää, että ahdistavaa elämää tuo on. Varsinkin tehdä se vielä lahkon takia, eikä jumalan, niinkuin heille on uskoteltu. Kai se nyt tyhmempikin lessu tajuaa että se on vain seurakunnan keksimä sääntö. Muutamasta lauseesta kehitetty sääntö, jossa ei olla katsottu kokonaisuutta.
      Elikkä uhrata elämänsä vain tekemällä lapsia. Puhumattakaan muista säännöistä.
      Samoin se on miehellekkin varmasti raskasta katsoa kun vaimo kärsii, ja miksi? vain lahkon takia..
      Muut tekevät mitä haluavat jeesuksen kanssa, niin vanhoillislestadiolaiset tekevät niinkuin lahko sanoo.
      Taivaaseen pääsyyn kun ei tarvita kun AITO USKO.
      Mutta se ei riitä lestaadiolaislahkolle. he vaativat myös maanpäällisen elämänkin. Mutta se ei mene jeesukselle vaan lahkolle.

      Aivan kauheaa..

      • Aivan.

        Juuri näin.

      • monia

      • Luin ketjun

      • He tekevät sen itse
        Luin ketjun kirjoitti:

        Yksi uskovaine veli on kirjoittanut toisessa ketjussa:

        "Valitettavasti vaan on niin että jos makuukamarin puolella ei toimi, eipä taho toimia muutenkaan tämä yhteiselo."

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027782187

        Mielenkiintoisia ajatuksia. Monesta kirjotuksesta täällä ilmenee että itse asiassa ne ovatkin vl-naiset jotka ovat kovimpia ehkäisyn VASTUSTAJIA!

        Miksi naiset itse sortavat itseään - ja ennen kaikkea TOISIAAN?

        VL-naisten kannattaisi liittoutua ja saada toinen toisiltaan tukea.

      • Lukijat kertovat
        Luin ketjun kirjoitti:

        Yksi uskovaine veli on kirjoittanut toisessa ketjussa:

        "Valitettavasti vaan on niin että jos makuukamarin puolella ei toimi, eipä taho toimia muutenkaan tämä yhteiselo."

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027782187

        Miehet ja naiset ovat kai erilaisia...

        "- Miehen pitää saada seksiä ennen kuin voi ratkoa muita ongelmia, naisella pitää ensin olla kaikki hyvin: koti siistinä, asiat hoidettuina, pyykit puhtaina, 37-vuotias nainen sanoo."

        http://iltasanomat.fi/naiset/suhteet.asp?id=1406455

      • Nainen hoitoalalta

    • -Jem-

      voin vastata et ei se ainakaan mulla ole noin mennyt. Ja sanon tämän ison perheen äitinä.

      Olemme miehen kanssa monesti ihmetelty et miten se on mahdollista et me tykätään toisistamme niin paljon ja vielä enempi, kuin silloin kun tutustuimme toisiimme. Rakkaus on vain lisääntynyt. Kaikella tavalla. Usko tai älä, mut näin on näreet.

      Sun kuvitellun teorias mukaan kaikki isojen perheitten äidit vihaavat miehiänsä. Se ei kyllä ole totta. En tunne ainoatakaan. Eiköhän avioerojenkin vähyys kskuudessamme kerro jotain.

      Mieheni on sitä mieltä et juuri tuo vaihtelevuus perheessä (odotus, synnytys, vauva...) tekee suhteesta tavallaan -voisko sanoa- uusiutuvan. Elämän värikkyys ja vaihtelevuus, antaa väriä myös rakkauselämään. Siin on yksitoikkoisuus kaukana.

      Ei varmasti kenenkään elämä ole ongelmatonta, käytti sitten ehkäisyä tai ei. Joskus kun olen lukenut lehtien yleisöpalstoilta ihmisten parisuhdeongelmista, ni huhhuh! Kyllä sitä voi olla vaikka ja mitä! Vaikkei ole suurta perhettäkään, kuten tällä palstalla mieluusti ajatellaan et suuri perhe on este onnelliselle rakkauselämälle.

      • Vehniäinen

        Minulla on 11 lasta ja nuorin on jo kohta 2 vuotias. Se minua nyt eniten pelottaa ettenkö enää saa lasta. Mutta onneksi mieheni on tosi mielellään kanssani niin ei ainakaan siitä ole jäämässä kiinni.
        On ollut tosi väsyneitä aikoja mutta niistä on selvitty. Elämme kuin uutta nuoruutta.
        Ja miten mielenkiintoista kun kohta varmaan on sitten odoteltavissa jo seuraavaa sukupolvea. Se on kuulemma vielä ihanampaa.

      • Jotain rajaa...!!!

        Säälittävää, todella säälittävää ja läpinäkyvää valehtelua vl:n taholta. Tuo nyt on niiiin paksua pas**aa, ettei kukaan, ei edes vähän tyhmempi, sitä usko.

        Luuletteko todella, että joku uskoo ja muuttaa realistisen käsityksensä vl:sta, tuollaisen yltiöoptimistisen ja propagandistisen kirjoituksen perusteella. Että joku alkaisi tosissaan uskomaan, että kaikki vl-naiset ovat todella onnellisia ja he kaikki haluavat aina vaan lisää lapsia. Energiaa ja elämäniloa on, reissataan maailmalla, harrastetaan, vietetään paljon omaa aikaa tai ollaan yhdessä ystävien kanssa.

        Ymmärrän kyllä, että yritätte täällä valehtelemalla kiillottaa julkisuuskuvaanne, mutta tekisitte sen edes uskottavasti. Tuollaiset järjettömät, liioitellut ja läpinäkyvät valheet vain pahentavat tilannettanne muiden silmissä. Alkakaapas nyt valehtelemaan hieman uskottavammin, niin joku ressukka voi jopa sen uskoa...

        Eikä teillä tietenkään ole avioeroja, koska kukaan ei uskalla erota vaikka haluaisi.

        Joka tapauksessa, hyvää loppu elämää....

      • ovat
        Vehniäinen kirjoitti:

        Minulla on 11 lasta ja nuorin on jo kohta 2 vuotias. Se minua nyt eniten pelottaa ettenkö enää saa lasta. Mutta onneksi mieheni on tosi mielellään kanssani niin ei ainakaan siitä ole jäämässä kiinni.
        On ollut tosi väsyneitä aikoja mutta niistä on selvitty. Elämme kuin uutta nuoruutta.
        Ja miten mielenkiintoista kun kohta varmaan on sitten odoteltavissa jo seuraavaa sukupolvea. Se on kuulemma vielä ihanampaa.

        erilaisia. On hieno asia, että toivot kovasti kahdettatoista lasta ja ehkä vielä lisääkin. Se on aivan oikein.

        Kuitenkaan kaikkien ihmisten henkinen tai fyysinen rakenne ei tue sitä, että heidännperheissään voisi olla niin paljon lapsia kuin teillä.

        Minulla ja vaimollani on vain 6 lasta.

        Jaakobilla oli 12 poikaa ja yksi tyttö. Heillä oli 4 eri äitiä. Jaakobilla oli varsinaisesti 2 vaimoa, sisarukset Lea ja Rakel. Lisäksi molemmat vaimot antoivat Jakobille "jalkavaimoiksi" yhden orjattaristaan.

        Raamatun henkilöillä ei ollut kovin suuria perheitä. Ei olisi väärin ottaa esimerkkiä Raamatusta.

        Uskon elämää tulisikin mitata Raamatun Sanalla eikä omilla uskomuksilla, jotka kumpuavat jostakin traditioista. Minunkin isoisäni sisaruksiin oli syntynyt puolitoistakertainen määrä lapsia verrattuna niihin, jotka saavuttivat kahden vuoden iän. Heistä mm. kahdelle oli annettu kasteessa nimi Hilja, eikä kumpikaan jäänyt henkiin.

      • tuntomerkit
        Jotain rajaa...!!! kirjoitti:

        Säälittävää, todella säälittävää ja läpinäkyvää valehtelua vl:n taholta. Tuo nyt on niiiin paksua pas**aa, ettei kukaan, ei edes vähän tyhmempi, sitä usko.

        Luuletteko todella, että joku uskoo ja muuttaa realistisen käsityksensä vl:sta, tuollaisen yltiöoptimistisen ja propagandistisen kirjoituksen perusteella. Että joku alkaisi tosissaan uskomaan, että kaikki vl-naiset ovat todella onnellisia ja he kaikki haluavat aina vaan lisää lapsia. Energiaa ja elämäniloa on, reissataan maailmalla, harrastetaan, vietetään paljon omaa aikaa tai ollaan yhdessä ystävien kanssa.

        Ymmärrän kyllä, että yritätte täällä valehtelemalla kiillottaa julkisuuskuvaanne, mutta tekisitte sen edes uskottavasti. Tuollaiset järjettömät, liioitellut ja läpinäkyvät valheet vain pahentavat tilannettanne muiden silmissä. Alkakaapas nyt valehtelemaan hieman uskottavammin, niin joku ressukka voi jopa sen uskoa...

        Eikä teillä tietenkään ole avioeroja, koska kukaan ei uskalla erota vaikka haluaisi.

        Joka tapauksessa, hyvää loppu elämää....

        Miksi pitää väittää aina valheeksi mielipidettä, joka ei ole sama kuin oma mielipide?

        Kritiikkisi oli täysin asiantuntematonta ja ala-arvoista, ei edes säälin arvoista.

        Voi niitä kanssaihmisiä, joiden pitää elää ihmisten kanssa, joiden mielipide on ainoa oikea.

      • Pikku-Hitler
        tuntomerkit kirjoitti:

        Miksi pitää väittää aina valheeksi mielipidettä, joka ei ole sama kuin oma mielipide?

        Kritiikkisi oli täysin asiantuntematonta ja ala-arvoista, ei edes säälin arvoista.

        Voi niitä kanssaihmisiä, joiden pitää elää ihmisten kanssa, joiden mielipide on ainoa oikea.

        Olipas sinulta typerä väite, sanoa, että tuomitsen omasta mielipiteestäni eroavat mielipiteet valehteluiksi. Yritit olla nokkela, mutta epäonnistuit. Ja tämä ei tainnut olla ainut asia, jossa sinulla on käynyt niin. Totesin aikaisemman kirjoituksen valehteluksi, koska se selkeästi oli sellaista. Sinä taidat olla niitä ihmisiä, jotka uskovat kaiken, mitä sanotaan tai kirjoitetaan. Se ei ole älykkyyden merkki se.

        Mielipiteeni ovat oikein tai väärin, ei sillä ole väliä, mutta se nyt vaan on säälittävää, kun vl:t yrittävät kiillottaa imagoaan valehtelemalla täällä. Sinunlaisiisi se näyttää toimivan, mutta sinä taidat elää satumaailmassa jo valmiiksi, eli ei mitään hyötyä.

      • -Jem-
        Jotain rajaa...!!! kirjoitti:

        Säälittävää, todella säälittävää ja läpinäkyvää valehtelua vl:n taholta. Tuo nyt on niiiin paksua pas**aa, ettei kukaan, ei edes vähän tyhmempi, sitä usko.

        Luuletteko todella, että joku uskoo ja muuttaa realistisen käsityksensä vl:sta, tuollaisen yltiöoptimistisen ja propagandistisen kirjoituksen perusteella. Että joku alkaisi tosissaan uskomaan, että kaikki vl-naiset ovat todella onnellisia ja he kaikki haluavat aina vaan lisää lapsia. Energiaa ja elämäniloa on, reissataan maailmalla, harrastetaan, vietetään paljon omaa aikaa tai ollaan yhdessä ystävien kanssa.

        Ymmärrän kyllä, että yritätte täällä valehtelemalla kiillottaa julkisuuskuvaanne, mutta tekisitte sen edes uskottavasti. Tuollaiset järjettömät, liioitellut ja läpinäkyvät valheet vain pahentavat tilannettanne muiden silmissä. Alkakaapas nyt valehtelemaan hieman uskottavammin, niin joku ressukka voi jopa sen uskoa...

        Eikä teillä tietenkään ole avioeroja, koska kukaan ei uskalla erota vaikka haluaisi.

        Joka tapauksessa, hyvää loppu elämää....

        hihihi, kiitos virkistävästä kommentistasi!

        Taas mä sorruin julkikuvakiillotukseen, kaikkee sitä...hihi!

        Kenenkään ei tartte uskoa, mitä sanon, ei tietenkään...mutta en kyllä uskalla valehdellakkaan, vaikka olet sitä mieltä et niin tein.

        Kiva et täällä on asiantuntijoita joka lähtöön...ja parhaat asiantuntijat löytyy tietty sieltä, joilla ei ole omaa kokemusta kys asiasta.

        Kiva seki et joku tietää mun onnellisuuden paremmin kuin minä itte. Ootta työ ylen wiisaita!

      • Vehniäinen
        ovat kirjoitti:

        erilaisia. On hieno asia, että toivot kovasti kahdettatoista lasta ja ehkä vielä lisääkin. Se on aivan oikein.

        Kuitenkaan kaikkien ihmisten henkinen tai fyysinen rakenne ei tue sitä, että heidännperheissään voisi olla niin paljon lapsia kuin teillä.

        Minulla ja vaimollani on vain 6 lasta.

        Jaakobilla oli 12 poikaa ja yksi tyttö. Heillä oli 4 eri äitiä. Jaakobilla oli varsinaisesti 2 vaimoa, sisarukset Lea ja Rakel. Lisäksi molemmat vaimot antoivat Jakobille "jalkavaimoiksi" yhden orjattaristaan.

        Raamatun henkilöillä ei ollut kovin suuria perheitä. Ei olisi väärin ottaa esimerkkiä Raamatusta.

        Uskon elämää tulisikin mitata Raamatun Sanalla eikä omilla uskomuksilla, jotka kumpuavat jostakin traditioista. Minunkin isoisäni sisaruksiin oli syntynyt puolitoistakertainen määrä lapsia verrattuna niihin, jotka saavuttivat kahden vuoden iän. Heistä mm. kahdelle oli annettu kasteessa nimi Hilja, eikä kumpikaan jäänyt henkiin.

        Meidän elämässä Jumala on "elämän ja kuoleman Herra" niinkuin kirkossa on totuttu kuulemaan.
        Matkan varrella on monenlaiset "oppimestarit" koettaneet antaa ohjeitaan ja arvioitaan ja arvosteluitaan. Mutta esim niin viisasta lääkäriä ei ole vielä tullut vastaan joka olisi nähnyt näin kauas. Että tässä sitä vaan porskutellaan ja elellään onnellista perhe-elämää, vaikka on ollut väsymystä, masennusta ja unettomuutta. Kaikista on selvitty ja usko on vahvistunut, usko Jumalaan, että hän pitää isoista ja pienistä lapsistaan huolen.

      • rauhoittaa kivasti.
        Pikku-Hitler kirjoitti:

        Olipas sinulta typerä väite, sanoa, että tuomitsen omasta mielipiteestäni eroavat mielipiteet valehteluiksi. Yritit olla nokkela, mutta epäonnistuit. Ja tämä ei tainnut olla ainut asia, jossa sinulla on käynyt niin. Totesin aikaisemman kirjoituksen valehteluksi, koska se selkeästi oli sellaista. Sinä taidat olla niitä ihmisiä, jotka uskovat kaiken, mitä sanotaan tai kirjoitetaan. Se ei ole älykkyyden merkki se.

        Mielipiteeni ovat oikein tai väärin, ei sillä ole väliä, mutta se nyt vaan on säälittävää, kun vl:t yrittävät kiillottaa imagoaan valehtelemalla täällä. Sinunlaisiisi se näyttää toimivan, mutta sinä taidat elää satumaailmassa jo valmiiksi, eli ei mitään hyötyä.

        -Jem-:n teksti ei ollut valehtelua.

        Mee mustikkaan.

      • Jotain rajaa...!!! kirjoitti:

        Säälittävää, todella säälittävää ja läpinäkyvää valehtelua vl:n taholta. Tuo nyt on niiiin paksua pas**aa, ettei kukaan, ei edes vähän tyhmempi, sitä usko.

        Luuletteko todella, että joku uskoo ja muuttaa realistisen käsityksensä vl:sta, tuollaisen yltiöoptimistisen ja propagandistisen kirjoituksen perusteella. Että joku alkaisi tosissaan uskomaan, että kaikki vl-naiset ovat todella onnellisia ja he kaikki haluavat aina vaan lisää lapsia. Energiaa ja elämäniloa on, reissataan maailmalla, harrastetaan, vietetään paljon omaa aikaa tai ollaan yhdessä ystävien kanssa.

        Ymmärrän kyllä, että yritätte täällä valehtelemalla kiillottaa julkisuuskuvaanne, mutta tekisitte sen edes uskottavasti. Tuollaiset järjettömät, liioitellut ja läpinäkyvät valheet vain pahentavat tilannettanne muiden silmissä. Alkakaapas nyt valehtelemaan hieman uskottavammin, niin joku ressukka voi jopa sen uskoa...

        Eikä teillä tietenkään ole avioeroja, koska kukaan ei uskalla erota vaikka haluaisi.

        Joka tapauksessa, hyvää loppu elämää....

        Se on totta, että vl-piireissä ei ole avioeroja. Ehkä muutamia on ja nekin ovat vl-uskosta luopuneen puolison aiheuttamia ja haluamia. Näin selitetään, sillä oikeasti 'uskomassa' oleva ei voi eikä halua avioerota. Se kyllä kaunistaa vl-tilastoja, eikä siihen mielestäni voisi vedotakaan.

        Sama kun rokkijuhlien rähinät/roskaamiset ja suviseurat laitetaan rinnakkain ja kehutaan jälkimmäisiä.

        Jotenkin minua satuttaa tuo reaktiosi. Olen itse ollut samassa tilassa. Siksi ymmärrän sinua enemmän kuin viitsin sitä tässä paljastaa. Jos luet muita viestejäni, niin ehkä tajuat mitä tarkoitan.

        (Minulla oli pitkään sellainen olo, että odottavan vl-äidin näkeminenkin inhotti...)

      • Ei muuta.
        rauhoittaa kivasti. kirjoitti:

        -Jem-:n teksti ei ollut valehtelua.

        Mee mustikkaan.

        Se oli puhdasta valehtelua alusta loppuun.

      • female

        "Sun kuvitellun teorias mukaan kaikki isojen perheitten äidit vihaavat miehiänsä."

        Tässä kohtaa kirjoituksessani luki, että alkaisin varmasti vihata miestäni _jos en haluaisi lapsia_. ja tavallaan kuitenkin pitäisi olla valmiudessa niitä saamaan kokoajan.

        Mutta

      • alusta loppuun
        Ei muuta. kirjoitti:

        Se oli puhdasta valehtelua alusta loppuun.

        Tunnetko Jemiman? ;)

      • eihän se ole sallittu

        "Sun kuvitellun teorias mukaan kaikki isojen perheitten äidit vihaavat miehiänsä. Se ei kyllä ole totta. En tunne ainoatakaan. Eiköhän avioerojenkin vähyys kskuudessamme kerro jotain."
        Vl:ssä ei ole avioero sallittu, siksi niitä on "vähän", ei siis ollenkaan! Tiedän mm naisen joka ei voi erota täysin psykopaatista miehestä, on muuttanut erilleen, mutta ei eronnut. Samoi eräs mies ei ole eronnut, vaikka vaimo on luopunut uskosta ja ottanut jo uusia kumppaneita.

      • olen lukenut
        Jotain rajaa...!!! kirjoitti:

        Säälittävää, todella säälittävää ja läpinäkyvää valehtelua vl:n taholta. Tuo nyt on niiiin paksua pas**aa, ettei kukaan, ei edes vähän tyhmempi, sitä usko.

        Luuletteko todella, että joku uskoo ja muuttaa realistisen käsityksensä vl:sta, tuollaisen yltiöoptimistisen ja propagandistisen kirjoituksen perusteella. Että joku alkaisi tosissaan uskomaan, että kaikki vl-naiset ovat todella onnellisia ja he kaikki haluavat aina vaan lisää lapsia. Energiaa ja elämäniloa on, reissataan maailmalla, harrastetaan, vietetään paljon omaa aikaa tai ollaan yhdessä ystävien kanssa.

        Ymmärrän kyllä, että yritätte täällä valehtelemalla kiillottaa julkisuuskuvaanne, mutta tekisitte sen edes uskottavasti. Tuollaiset järjettömät, liioitellut ja läpinäkyvät valheet vain pahentavat tilannettanne muiden silmissä. Alkakaapas nyt valehtelemaan hieman uskottavammin, niin joku ressukka voi jopa sen uskoa...

        Eikä teillä tietenkään ole avioeroja, koska kukaan ei uskalla erota vaikka haluaisi.

        Joka tapauksessa, hyvää loppu elämää....

        tämän Jemiman kirjoituksia paljon sekä täältä että varsinkin Mopin palstalta, ja niitä on todella runsaasti. Hän puhuu rehellisesti, sen voin vakuuttaa.

        Katsos, kun ihmiset ovat erilaisia. Jos yrität niputtaa kaikki samaan muottiin, saat vain aikaan valhetta. Monet vl-naiset kärsivät synnytyspakosta niin, että se pilaa heidän elämänsä, ja sitä myötä heidän perheensäkin elämää. Sitten on tämä toinen ääripää, joka nauttii suuresta lapsimäärästä ja suurperheen äidin roolista. Siihen väliin mahtuu monenkirjava joukko niistä, joita asia ei pahemmin vaivaa niihin, jotka pystyvät sietämään sitä pitkin hampain.

        Vl-usko sortuu samaan virheeseen kuin sinä, eli olettaa kaikki naiset samanlaisiksi.

      • Näin vaan on.
        alusta loppuun kirjoitti:

        Tunnetko Jemiman? ;)

        Olette melkein kaikki vl:t kulisseja ylläpitäviä valehtelijoita. En tiedä tunnenko kyseistä naista, eikä sillä ole väliä. Joitakin vl perheitä kuitenkin tunnen ja kyllä niistä on Jumala kaukana. Turha minun on täällä alkaa heidän tekemisiään listaamaan, mutta sen sanon, että kyllä osaavat juonia ja valehdella ihmeen paljon Jumalan onnellisiksi karitsoiksi.

        Teidän uskonne ja oppinne on jo monesti todistettu raamatun vastaisiksi, joten pienellä liioittelulla teidät voisi julistaa pakanoiksi.

        Eikä puututa siihen, mikä minä olen. Sillä ei ole mitään merkitystä vl:n valehtelulle.

      • mustikkavuosi
        Näin vaan on. kirjoitti:

        Viesti oli totta. MOT

        "Joitakin vl perheitä kuitenkin tunnen ja kyllä niistä on Jumala kaukana. "

        Ja tuolla perusteella on lupa tehdä yleistys, että jos kirjoitus on vl:n niin se on valhetta?

        Enhän minäkään väitä, että kaikki ei-vl:t valehtelevat, sanon vain että Jemiman teksti on totta.

      • -Jem-
        eihän se ole sallittu kirjoitti:

        "Sun kuvitellun teorias mukaan kaikki isojen perheitten äidit vihaavat miehiänsä. Se ei kyllä ole totta. En tunne ainoatakaan. Eiköhän avioerojenkin vähyys kskuudessamme kerro jotain."
        Vl:ssä ei ole avioero sallittu, siksi niitä on "vähän", ei siis ollenkaan! Tiedän mm naisen joka ei voi erota täysin psykopaatista miehestä, on muuttanut erilleen, mutta ei eronnut. Samoi eräs mies ei ole eronnut, vaikka vaimo on luopunut uskosta ja ottanut jo uusia kumppaneita.

        puhut; avioero ei ole sallittu tai paremmin; se ei ole Jumalan tahdon mukainen ratkaisu.

        Ja tähän sanoisinkin et -ainakin minä- haluan ajatella avioliittoamme juuri tuolta pohjalta. Eli en HALUA het ensimmäisessä vastamäessä lyödä hanskoja tiskiin et "kivaa oli, niinkuauan kun sitä kivaa riitti, nyt mä lähden, moikka ja kiitti!" Enkä halua tehdä sitä toisessakaan vastamäessä...ja niit vastamäkiä on ollu, enempi ja vähempi...isoja ja pieniä...ja tilanne josta kerroin, on tänhetkinen...toivon ja rukoilen et se jatkuisi samanlaisena.

        Kyllä me mieheni kanssa ollaan aina osattu tapella. Ja tähän asti ollaan myös jaksettu sopia. Ehkä hyvät välimme juuri johtuukin siitä, et olemme HALUNNEET antaa toisillemme anteeksi. Joskus montakin kertaa päivässä.

        On meikäläisyydessä tapahtunut ja tapahtuu ihan kaikkee maan ja taivaan välillä. Eli se et on vl, ei tee ihmisestä synnitöntä. Mutta esim mun tuttavapiirissä on enimmäkseen ehjiä perheitä, kun taas lastemme kavereilla tuntuu olevan enimmäkseen vanhemmat eronneet.

        En halua syyllistää ketään, enkä olla arvostelevalla mielellä, olemme ihan kaikki ihmiset Jumalan kasvojen edessä samanarvoisia. Jumala haluaa tarjota armoaan kaikille.

      • -Jem-
        mustikkavuosi kirjoitti:

        Viesti oli totta. MOT

        "Joitakin vl perheitä kuitenkin tunnen ja kyllä niistä on Jumala kaukana. "

        Ja tuolla perusteella on lupa tehdä yleistys, että jos kirjoitus on vl:n niin se on valhetta?

        Enhän minäkään väitä, että kaikki ei-vl:t valehtelevat, sanon vain että Jemiman teksti on totta.

        kuka lienetkin...mut kerro myös minkälainen sekopoltsiperhe myö ollaan!!

        Kiitos tuestasi, toivottavasti olen edes laidasta sen arvoinen!

      • -Jem-
        Ei muuta. kirjoitti:

        Se oli puhdasta valehtelua alusta loppuun.

        sitä sun kuvitteellista valehtelua hiukan...

        ...pienellä runolla:

        Mitä sinussa näen,kun katson sinua, minun rakkaani? Näen elämän, jonka kanssani jakanut olet...ihanan!

        Näen hetken, kun
        katseemme kohtasivat...
        Näen hetken, kun
        seisoimme alttarilla.

        Näen sinut vierelläni,
        pala taivasta sylissäni;
        ensimmäinen lapsemme,
        ihana, Jumalalta saatu.

        Näen vahvan käsivartesi,
        jonka kierrät ympärilleni,
        kun olen sairas, murheellinen
        tai muuten vain itkettää.

        Näen koko yhteisen
        historiamme, kaikkeine
        vaiheineen, näen paljon
        enemmän, kuin kukaan muu.

        Jos tämä kaikki on valhetta, miten ihanaa valhetta se onkaan. Tällaisessa valheessa elän ihan mielelläni.

      • nimimerkillä.
        -Jem- kirjoitti:

        kuka lienetkin...mut kerro myös minkälainen sekopoltsiperhe myö ollaan!!

        Kiitos tuestasi, toivottavasti olen edes laidasta sen arvoinen!

        Ei mene läpi. Valehtelija! Miksi sinä valehtelet? Älä valehtele lisää ja sano ettet valehtele, vaan kerro yksinkertaisesti miksi valehtelet?

      • Katuva
        -Jem- kirjoitti:

        sitä sun kuvitteellista valehtelua hiukan...

        ...pienellä runolla:

        Mitä sinussa näen,kun katson sinua, minun rakkaani? Näen elämän, jonka kanssani jakanut olet...ihanan!

        Näen hetken, kun
        katseemme kohtasivat...
        Näen hetken, kun
        seisoimme alttarilla.

        Näen sinut vierelläni,
        pala taivasta sylissäni;
        ensimmäinen lapsemme,
        ihana, Jumalalta saatu.

        Näen vahvan käsivartesi,
        jonka kierrät ympärilleni,
        kun olen sairas, murheellinen
        tai muuten vain itkettää.

        Näen koko yhteisen
        historiamme, kaikkeine
        vaiheineen, näen paljon
        enemmän, kuin kukaan muu.

        Jos tämä kaikki on valhetta, miten ihanaa valhetta se onkaan. Tällaisessa valheessa elän ihan mielelläni.

        Käytökseni oli asiatonta ja kuten jo johonkin väliin kirjoitin, olen asiasta pahoillani.

      • -Jem-
        Katuva kirjoitti:

        Käytökseni oli asiatonta ja kuten jo johonkin väliin kirjoitin, olen asiasta pahoillani.

        huoleen,lepo vaan!

        On se elämä "hauskaa"; Ton jälkeen kun kirjotin ton ällön rakkausrunon...tiiididiii...ööö...mites sen nyt sanois...

        Varmaan parempi et suoraan: Otin Rakkaani kanssa hieman yhteen. Eli sillä aikaa kun sä sätit täällä mua "maan suurimmaksi valehousuksi", sätin minä Rakkaintani maan suurimmaksi ääliöksi. Nyt voisin kirjoittaa oikein tosi katkeran ja kitkerän runon aviomiehen kaistapäisyydestä. Vink!

      • Ei syytä huoleen
        Näin vaan on. kirjoitti:

        Olette melkein kaikki vl:t kulisseja ylläpitäviä valehtelijoita. En tiedä tunnenko kyseistä naista, eikä sillä ole väliä. Joitakin vl perheitä kuitenkin tunnen ja kyllä niistä on Jumala kaukana. Turha minun on täällä alkaa heidän tekemisiään listaamaan, mutta sen sanon, että kyllä osaavat juonia ja valehdella ihmeen paljon Jumalan onnellisiksi karitsoiksi.

        Teidän uskonne ja oppinne on jo monesti todistettu raamatun vastaisiksi, joten pienellä liioittelulla teidät voisi julistaa pakanoiksi.

        Eikä puututa siihen, mikä minä olen. Sillä ei ole mitään merkitystä vl:n valehtelulle.

        Olet puskista epämääräisiä syytöksiä huuteleva keissi. Ei voi sanoa, että argumentointisi ontuu, koska et edes argumentoi. Se on tullut selväksi, että olet vl-vastainen, mutta voisitko yrittää perustella huuteluasi?

      • Ei syytä huoleen
        nimimerkillä. kirjoitti:

        Ei mene läpi. Valehtelija! Miksi sinä valehtelet? Älä valehtele lisää ja sano ettet valehtele, vaan kerro yksinkertaisesti miksi valehtelet?

        Tarvitset varmaan vähintään kunnon kävelyn ulkona. Sinulla on jäänyt levy päälle nyt. Miten tuon sanoisi ystävällisemmin?

      • mutta...

        Kukaan ei varmaankaan kiistä, etteivätkö lapset olisi useimmille ihmisille tärkeä asia elämässä. Näin myös itselleni, vaikka en lapsia itse omaakaan (haluaisin kyllä). On kuitenkin eri asia väittää, että lasten lukumäärä olisi sama asia kuin vanhurskaus Jumalan edessä. Se olisi puhdasta farisealaisuutta. Itse asiassa jos näin väitettäisiin, niin kaikkein vanhurskaimpia olisivat pakanakansat, jotka eivät evankeliumista ole koskaan mitään kuulleetkaan. Ihmiset saavat tai ovat saamatta lapsia uskostaan riippumatta. Jumalan olemus on jotain paljon suurempaa kuin ihminen on omassa lihallisuudessaan valmis tunnustamaan.

      • Uskon mies
        Ei syytä huoleen kirjoitti:

        Olet puskista epämääräisiä syytöksiä huuteleva keissi. Ei voi sanoa, että argumentointisi ontuu, koska et edes argumentoi. Se on tullut selväksi, että olet vl-vastainen, mutta voisitko yrittää perustella huuteluasi?

        Mitäs sitä tuollaisia viestejä argumentoimaan. Siinä voisi vähän viisaammallakin olla tekemistä.

        Ja olet oikeassa, olen todellakin vl-vastainen. Mutta minä EN vastusta varsinaisesti vl-ihmisiä, vaan uskontoanne, yhteisöänne ja joitakin, jostain käsittämättömästä syystä, teille elämän ja kuoleman kysymyksiksi nousseita "sääntöjä". Minun on pakko myöntää, että minua ärsyttää, että joku ihminen voi olla niin (sanotaan nyt kauniisti vaikka) sokea, että tottelee jotain älyttömiä ihmisen keksimiä sääntöjä hulluuden partaalle, vaikka ne ovat raamatun vastaisia. Eikä välttämättä raamatun vastaisia, mutta ei raamattu pakota tekemäänkään niin. Mainitsen esimerkeiksi television ja ehkäisykiellon. Ehkäisykielto perustellaan aivan järjettömästi jollain asiayhteydestä irroitetulla raamatun lauseella. Eikös tämä ole juuri sellaista tulkintaa, jota sanonta "lukee kuin piru raamattua" kuvaa - ainakin osittain. Raamattu pitäisi käsittääkseni ymmärtää kokonaisuutena, eikä poimia sopivia lauseita sieltä täältä ja vääristellä niitä omiin ei välttämättä niin "Jumalallisiin" tarkoituksiin. Ja minusta on kovasti ihmeellistä, että ihmiset, joilla itsellä on televisio, saarnaavat sitä vastaan ja erottavat seurakunnasta muita tv:n omistajia. Tekopyhää? Sairasta? Syntiä?

        Ymmärsit varmaan näkemykseni, ilman, että otan kaikkia täällä jo useasti käsiteltyjä "harhaoppejanne" esille. Eikä minulla sinänsä väliä muuten olisi, mutta kun monet viattomat joutuvat kärsimään muutamien kieroutuneiden, vallanhaluisten, tekopyhien "uskonisien" takia.

        Mielestäni Jumalan valtakuntaan pääsee vähemmilläkin säännöillä. Itseasiassa siihen ei vaadita muuta kuin usko. Teoilla tai "sääntöjä tottelemalla" sinne ei pääse. Siihen ei vaadita myöskään vl-jäsenkirjaa, vaikka niin väitättekin.

      • -Jem- kirjoitti:

        huoleen,lepo vaan!

        On se elämä "hauskaa"; Ton jälkeen kun kirjotin ton ällön rakkausrunon...tiiididiii...ööö...mites sen nyt sanois...

        Varmaan parempi et suoraan: Otin Rakkaani kanssa hieman yhteen. Eli sillä aikaa kun sä sätit täällä mua "maan suurimmaksi valehousuksi", sätin minä Rakkaintani maan suurimmaksi ääliöksi. Nyt voisin kirjoittaa oikein tosi katkeran ja kitkerän runon aviomiehen kaistapäisyydestä. Vink!

        Kiitokset Sinulle rehellisistä viesteistäsi! Kuvaat avoimesti iloiset ja hieman vähemmän iloiset tuntemuksesi. Tunnen ja tiedän, että puhut totta.

        Olen myön huomannut, miten empaattisesti suhtaudut 'meikäläisesten' kokemuksiin ja kirjoituksiin. Minunkin! Olen siitä iloinen ja kiitollinen, että sinunlaisia on olemassa 'Siellä'.

        Kaikkea Hyvää Sinulle ja perheellesi!

      • -Jem- kirjoitti:

        huoleen,lepo vaan!

        On se elämä "hauskaa"; Ton jälkeen kun kirjotin ton ällön rakkausrunon...tiiididiii...ööö...mites sen nyt sanois...

        Varmaan parempi et suoraan: Otin Rakkaani kanssa hieman yhteen. Eli sillä aikaa kun sä sätit täällä mua "maan suurimmaksi valehousuksi", sätin minä Rakkaintani maan suurimmaksi ääliöksi. Nyt voisin kirjoittaa oikein tosi katkeran ja kitkerän runon aviomiehen kaistapäisyydestä. Vink!

        Jotkut ei ehkä ymmärrä aina sitä, että omista tuntemuksistahan me puhumme (kirjoittelemme), eihän kukaan voi puhuakkaan kenenkään toisen puolesta, sillä toisen ajatusten lukijoita meistä tuskin kukaan on. No onneksi tuo "sättijäkin" vihdoin ymmärsi mistä on kysymys:)

        Ohanhan meillä on lupa sanoa myös ne hyvät kokemukset, ja sitten nämä huonommatkin kokemukset, on kai lupa meillä purnaukseenkin.

        "Nyt voisin kirjoittaa oikein tosi katkeran ja kitkerän runon aviomiehen kaistapäisyydestä. Vink!"

        Heh, heh alko ihan tosiaan hymyilyttämään kun tämän vink luin;D

      • -Jem-
        Emmalia kirjoitti:

        ei syytä huoleen, mua ei oikeestikkaan haitannu pätkän vertaa toi ryöpytys...mulle on tärkeintä se, et tiedän itte puhuvani totta...sitäpaitsi täällähän on ihan helppo nakki, kenen tahansa ruveta satuilemaan niin paljo ku lystää, eikö?

        Sitäpaitsi yhteen viestiin on tosi vaikeeta saada ympättyä koko elettyä elämää, siinä mielessä siit on vaikeeta saadakkaan ihan rehellistä vastausta. Pitää vain vastata silleen ku se sill hetkel noin niinku suurinpiirtein tuntuu.

        Senverran värikäs persoona minäkin olen, et ei meidän elämä ole koskaan ollu mitään silikkiä ja samettia.

      • Emmalia.

        "ei syytä huoleen, mua ei oikeestikkaan haitannu pätkän vertaa toi ryöpytys...mulle on tärkeintä se, et tiedän itte puhuvani totta."

        Ei sillä ole mitään väliä mitä muut sanoo tai ajattelee, se in tärkeintä, että itse tietää mikä on totta. Kyllähän joku aina "niskaan" hyökkää, mutta kun on omien ajatustensa takana rehellisesti, niin eipä se haittaa.

        "sitäpaitsi täällähän on ihan helppo nakki, kenen tahansa ruveta satuilemaan niin paljo ku lystää, eikö?"

        Kyllä ihan liian helppoa. Olisihan se liikaa kai toivottu, että kaikki pyrkisivät siihen totuuteen ja rehellisyyteen, toivotaan kuitenkin. Ei toiveetkaan ole kiellettyjä.

        "Senverran värikäs persoona minäkin olen, et ei meidän elämä ole koskaan ollu mitään silikkiä ja samettia."

        Meilläkin minä olen se värikäs (voi mies parkaa), mutta onnekseni olen saannut maailman parhaan miehen, joka saa minutkin tyyntymään;)

      • ?-?

        Ihanaa, että kerrot omista kokemuksistasi. Tällaiset viestit ovat kannustamassa muitakin huolehtimaan puolisosta ja perheestä mahdollisimman hyvin. Olen omassa elämässä huomannut, että parhaiten jaksaa kun kertoo rehellisesti miehelle omat tunteet ja jaksamisen, silloin hänkin tietää, missä mennään. Ei kai kenenkään elämä ole ongelmatonta, mutta tällä palstalla näyttää olevan suuntana, että uskovaisia mollataan, mutta eipä kannata välittää. Meillä minun henkinen jaksaminen on ollut ok, mutta fyysinen terveys on ollut erityisesti vauvoja odottaessa heikompi. Siksi onkin ollut aivan ihana asia, kun vauva lopulta syntyy, niin ei tarvi enää pelätä.

        Jaksamista kaikille, puhukaa puolisolle...

    • kohdan

      Otan viestistäsi yhden kohdan.

      "Eli raskauden pelko loogisesti ajateltuna on arkipäivää monen naisen elämässä. Miten avioparin suhde voi silloin?"

      Vl-avioparin elämä voi olla ainakin pääosin ns. normaalia, jos kummallakaan ei ole raskauden pelkoa. Voihan se olla miehelläkin.

      Jos kertoo omakohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia onnesta ja nautinnosta, niin sehän on ihan ok, eikä mitään valhetta. Mutta yleistäminen puolin ja toisin tekee keskustelusta väittelyn ja loukkaavan.

      Kun ottaa mukaan toisten ihmisten tilanteita, niin niihin tulee väkisin säväys omaa tulkintaa ja rajoittunutta tietämystä.

      Minulla on sellaisia siltä raadolliselta puolelta, väsyneistä äideistä ja hälläväliä-tyypeistä. Kuten kai sinullakin?

      Kun nämä toisenlaidan taapertajat tuntevat ehkäisyn synniksi, niin varmasti elämä tuntuu raskaalta. Mutta tuskin sitä valitetaan kovin herkästi ainakaan uskonsisarille. Sellainen asia kuin miesviha on aivan outoa? Eihän sellaista voi olla, ei saa olla!

    • pelottaa

      SYNNYTYKSET!! Ne on aivan kauheita, eikä lohduta yhtään se, että sitä ei muka muista kun vauvan saa syliin. Ei pidä paikkaansa, pelkään aivan kauheasti tulevaakin synnytystä ja se on vasta kolmas!! Edelliset olivat hirveitä.

    • äiti-73

      Kyllä Female, osuit naulankantaan. 3 lasta vuoden välein ja parisuhteemme on rauniona. Haaveilen erosta, jossittelen, että jos en olisikaan mennyt naimisiin jne... Psyykeni on vielä enemmän rauniona ja voit vain kuvitella miten se vaikuttaa seksihaluihin.

      Mieheni ei todellakaan voi pakottaa minua seksiin (vaikka pitkien kuivien kausien aikana vonkaaminen ym. onkin kauheaa) mutta kun on haluton niin on. Ja syy siihen on kristallinkirkkaasti se, etten halua yhtään lasta enää tähän huojuvaan keikkuvaan paattiimme. Pelkään uutta raskautta melkein kuin kuolemaa, jo edellisen "punaisen viivan" aikana tunsin, että pienen uuden elämän alku on oman elämäni kauhein katastrofi.

      Seksielämämme on siis ollut alusta alkaen todella huonoa, ja yksi suuri syy on siihen raskauden pelko, raskaana oleminen, synnytyksen jälkeinen tila tai imetykset. En sano, että ainoa syy, mutta suuri sellainen.

      • female

        Mutta ajatteletko kuitenkin, että ehkäisy olisi synti?

        Monesti vl:t perustelevat, että olisi jotenkin itsekästä käyttää ehkäisyä, sinun tilanteessa se ei varmaan kovin itsekästä olisi perherauhanne tarvaamiseksi ja jo olemassa olevien lasten hyvinvoinnin edistämiseksi.

        Luulen nimittäin, että olisin täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä, jos en saisi ehkäistä.

        Mielestäni tähän ehkäisyjuttuun liittyy selkeästi jonkinlainen vallankäytön aspekti. Jos ruummiistani päättäisi saarnamies, olisin varmasti katkera, luulisin.

        Mutta voimia sinulle ja perheellesi kuitenkin!

      • Raamatuista
        female kirjoitti:

        ei missään kohden kiellä ehkäisyä eikä nimeä sitä synniksi.

        Mainittu oppi on puhtaasti SRK:n keksimä VALHEOPPI.

      • muuta kuin valheoppia?
        Raamatuista kirjoitti:

        ei missään kohden kiellä ehkäisyä eikä nimeä sitä synniksi.

        Mainittu oppi on puhtaasti SRK:n keksimä VALHEOPPI.

        Valheoppi voi olla, mutta että SRK:n?

        Ei nyt pelkästään. Keksi jo uutta.

      • Raamatuista
        muuta kuin valheoppia? kirjoitti:

        Valheoppi voi olla, mutta että SRK:n?

        Ei nyt pelkästään. Keksi jo uutta.

        palvoa SRK:n valheita. Ole hyvä vaan.

      • soome keelt?
        Raamatuista kirjoitti:

        palvoa SRK:n valheita. Ole hyvä vaan.

        - Hyvää päivää!
        - Kirvesvarttahan minä
        ...

      • Riikikogu
        soome keelt? kirjoitti:

        - Hyvää päivää!
        - Kirvesvarttahan minä
        ...

        Riikikogu.

      • "vl:ien keskiarvosta...

        Jos olet 34-vuotias, kuten nikistäsi voi päätellä, ja "vain" kolme lasta - ymmärsinkö oikein? - on sinulla vl:ksi tosi pieni perhe. Oletko kokenut masennusta raskauksien jälkeen tai millä tavalla tilanne on mielestäsi muuttunut häiden jälkeen? Silloinhan tiesit, että lapsia voi tulla suunnilleen joka vuosi. Tämä voi kuulostaa kovalta puheelta, mutta itse joskus mietin sitä, että moniko vl miettii tätä lapsiasiaa ennen häitä? Tietysti esim. terveystilanne voi myöhemmin muuttua, vaikka olisi kuinka asiaa etukäteen miettinyt.

        Voimia sinulle!

      • Vanha pappi

        kuule ystävä.Aina kristillisyydessä on ymmärret-
        ty ylipääsemättömiä tilanteita. Silloin on yksi-
        selitteisesti ymmärretty myös ehkäisyn käyttö. U-
        sein asia on hoidettu hormonikierukalla ja jois-
        sain tapauksissa kondomi/e-pilleri on tuonut avun
        .Seurakunnassa ei tahdota ketään piinata tai väsyttää kohtuuttomilla vaateilla. Ole rohkea ja hoida asiasi kuntoon.Olen keskustellut useamman uskovaisen kanssa asiasta vuosien varrella ja puo
        lisoni toimii työssään väsyneiden auttajanakin.

      • Vanha pappi kirjoitti:

        Mistä kristillisyydestä puhut? Jos puhut vl:sta, niin aika paksun valheen päästit sormiesi läpi!

      • keinoilla

        kuin aina "siemenet sisään" -taktiikalla. Lukekaa vaikka seksioppaita tai hakekaa tietoa netistä niin näette, ettei penetraatio ole ainoa tapa harrastaa seksiä, vaikka SRK näin opettaakin!

        Oraali-, käsi-, anaali-, "leikkikalu"- ym. seksi ja niiden yhdistelmät on ihan yhtä tyydyttävää kuin perinteinen lähetyssaarnaaja pimeässä peiton alla lauantaisaunan jälkeen. Kokeilkaa, en usko että SRK alkaa nykyaikana makuuhuoneeseenne kurkkia kuten aikoinaan.

      • YOKOMAHA
        Riikikogu kirjoitti:

        Riikikogu.

        Jokohama kumahuta!

      • Nimetön vl

        Mikä on sinun käsityksesi siitä kun tuo nimimerkki Jani S kirjoitti, että jos nainen pelkää raskautta, eikä anna,niin silloin hänen uskonsa ei ole oikeaa uskoa.

        Minsuta tuollainen ajattelu viittaa suoraan miehen vallankäyttöön avioliitossa. Uskonnon voimalla kiristämistä se on.

      • Tippa linssiin
        x-vl kirjoitti:

        Mistä kristillisyydestä puhut? Jos puhut vl:sta, niin aika paksun valheen päästit sormiesi läpi!

        Olen samaa mieltä. Ei ole Päivämiehessä tuollaista "kristillisydyen neuvoa" nähty eikä puhujilta kuultu. SRK:n avioliittoleirillä kiellettiin minkäänlainen mahdollisuus ehkäisyn sallimiseen.

      • ei-hampaaton
        x-vl kirjoitti:

        Mistä kristillisyydestä puhut? Jos puhut vl:sta, niin aika paksun valheen päästit sormiesi läpi!

        Kerrohan, millä perusteella ehkäisy on kielletty.

        Jeesus ei sitä kieltänyt missään UT:n kohdassa. Kun Jeesuksella ei ole mitään asiaa vastaan niin on vain silloin turha puhua, että joku valehtelee.

        Muistahan, mitä fariseukset tekivät jo Jeesuksen aikana?

        Matt. 23:4
           
        "He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa."

        Ihmettelen naisten, sinisilmäisyyttä näitä SRK:n herrojen keksimiä perinnäissääntöjä kohtaan! Mutta moni ajattelee, että Jumalaa pitää miellyttää, mutta unohtaa, että ei Jeesus vihaa näitä pakkokäskyjä, mitä ihmiset ovat itse tehneet!

        Sinä voisit ostaa peilin, istua alas ja miettiä kuka on sinun Jumalasi? ... ketä sinä tottelet?

        No, anna nyt sitten tulla Raamatun kohdat UT:sta.

        Vai oletko sinäkin samanlainen sokea laumasielu ja täysin selkärannaton vl, joka ei uskalla mennä edes wc:n jos ei saa lupaa SRK:ta saarnamieheltä lupaa?

      • Vanha pappi
        Tippa linssiin kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Ei ole Päivämiehessä tuollaista "kristillisydyen neuvoa" nähty eikä puhujilta kuultu. SRK:n avioliittoleirillä kiellettiin minkäänlainen mahdollisuus ehkäisyn sallimiseen.

        on vanhoillislestadiolaisuudessa hoidettu ehkäisy-
        asia edellä kuvaamallani tavalla.Uskovainen lääkäri
        tai muu saarnamies on asian osassa tapauksia hoitanut kuntoon. Osassa tapauksia on ollut yhteis-
        neuvottelu 2-3 hengen porukalla ja asia sovittu. Käytännön tuntevat useat mielenterveysalan psykolo-
        git esimerkiksi.Kysykää uskovaisilta ammattilaisilta jos asia tuntuu epätodelta.Kukaan ei tule ainakaan kieltämään totuutta, joskin voivat olla niukkasanaisia.

    • Reisjärvi

      "Raamattu kieltää ehkäisyn" kantaa synkkää hedelmää monissa vl-kodeissa, kun vl-äidit väsyvät, uupuvat ja masentuvat kohtuuttoman suuren taakan alla. Elämä on synnytys-imetys; synnytys-imetys; synnytys-imetys...

      Tästä SRK:n miesten ei tarvitse välittää. He sytyttävät vain uuden tupakan.

    • female

      Myönnän, että aloituskysymykseni lienee hukan huonosti muotoiltu. Mutta, en nyt tarkoitanut sitä, että haluaisin kuulla jotain sosiaalipornoa siitä miten hirveätä on kun ei saa ehkäisyä käyttää, tai mitään ihannetarinoita siitä, että kaikki menee upeesti kun emme käytä ehkäisyä.

      Jotenkin kuvittelisin, että kun ehkäisyä ei suoraan ole kielletty, se on omantunnon kysymys. Olen tältä palstalta lukenut paljon siitä, että nuoret naiset miettii näitä ehkäisy/ehkäisemättömyys-juttuja. Ja kertovat suoranaisia kauhutarinoita sitä, mihin tällainen voi johtaa.

      En vain ihan oikeasti usko, että Jumala vaatii naiselta lapsia, tai että Jumala vaatii olemaan raskaana kokoajan. Ei Jumala yksinkertaisesti vaadi meiltä tekoja!! Armo koskee kaikkia, myös nuoria naisia ja siitä kiitokseksi ei Jumala lapsia meiltä halua!

      Tottakai nuorilla naisilla on yhteisössä paljon valtaa sitä kautta että vain he voivat synnyttää. Saarnamies ei voi synnyttää. Synnyttäminen on siis nuorten naisten käsissä.

    • Kaksi maailmaa

      jossa ehkäistään perheen tilanne ja kokonaishyvinvointi huomioiden, on normaali maailma.

      Maailma, jossa eletään SRK:n "Raamattu kieltää ehkäisyn" -valheopin mukaan, on valhemaailma.

    • Herra 47

      että kristillisenä esiintyvä vl-herätysliike opettaa lukuisia törkeitä Raamatun vastaisia valheoppeja.

      Vl-naiset kaikkein ahtaammalle laittaa harhaoppi: "Raamattu kieltää ehkäisyn".

      Mitä liikkuu tupakoivien valehtelijoiden = SRK:n miehet ja vl-saarnaajat - mielessä?!

    • Life is life

      on muutakin kuin pelkkää lapsentekoa.

      Älkää vaan uskoko SRK:n valheoppiin "Raamattu kieltää ehkäisyn".
      Raamattu ei kiellä ehkäisyä missään kohtaa.

      • Tämä tuntuu jo paremmalta... ;D

      • Valkeala

        aloitettu voimakas aivopesu ja pelottelu purevat. Sen vuoksi monet vanhoillislestadiolaiset uskovat SRK:n keksimiin valheoppeihin, mm. valheoppiin "Raamattu kieltää ehkäisyn".

        Surullista.

    • ANTAA!

      Kieltäytyminen -varsinkin raskaudenpelon vuoksi, on synneistä pahin. Se, nauttiiko nainen on aivan toisarvoinen seikka, kun pakkosiitosta harrastetaan!

      • Timotei26

        Ei se ihan niin ole. Jospa lukisit miten ymmärrämme asian:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027718118

      • Järkyttynyt sivullinen
        Timotei26 kirjoitti:

        Ei se ihan niin ole. Jospa lukisit miten ymmärrämme asian:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027718118

        Eikö se ollut juuri tämä jani S joka suosittaa naisille kohdunpoistoleikkausta ehkäisyksi. Se on hänen mukaansa sallittua.

        Siis sellainen riskejä sisältävä, sivuvaikutuksia aiheuttava ja lopullinen toimenpide naiselle! Julmaa! Kun ehkäisyn voi tarvittaessa hoitaa turvallisesti ja riskittömästi jataas lapsia halutessaan lopettaa.

        Ei jummarra, ei jummarra tätä teidän mentaliteettia! Ei ole mitään rajaa naisten alistamisella. Vuonna 2007 Suomessa!!

      • asiaan?

    • Nallikari

      johtokunnan jäsen tai vl-saarnaaja kertoa, missä kohtaa Raamatussa ehkäisy kielletään.

      Silloin loppuisi tämä turhanpäinen kiistely.

      Moni odottaa vastaustanne.

      • Jyvät laariin?

        odotan vastausta.

      • paljastui

        tuolla toisessa ketjussa, että itse ER oli sallinut vaimonsa sterilisaation, vaikka muuta muille paasasi.
        Olen aina ollut sitä mieltä, että eivät itsekään oppejaan noudata omassa elämässään. No voihan se sitten pyytää anteeksi, jos oikein alkaa ahistamaan.

      • SRK:n työvaliokunta

        Jumalan sana eikiellä ehkäisyä.

    • Konduktööri Kukkonen

      8-kymppiset SRK:n johtokunnan jäsenet painaa höyryveturin lailla?

      Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

    • SOS!

      maailma hukkuu pask.an. Vanhoillislestadiolainen herätysliike hukkuu tupansavuun ja Raamatun vastaisiin valheoppeihin.

    • Kempele

    • Jarkko

      kuuluu normaaliin ihmiselämään.

      "Raamattu kieltää ehkäisyn" kuuluu yhtenä osana SRK:n laajaan valheoppikokoelmaan.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      64
      7556
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2979
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      121
      1501
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1451
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1182
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe