.... sinulle rakkain ystäväni
Ikuiselle ystävälleni, ...
Muistan hyvin ensimmäisen päiväsi, olit matkalla suuren tehtävään.
Sinä, sinun isot silmäsi,
katsoit niillä aina sisimpääni.
kerroit silmilläsi, että ”minä olen tässä sinun vierelläsi
aina, ikuisesti vierelläsi.”
Me istuttiin järvenrannalla monet kerrat,
minulla oli vain sinut ystäväni.
Paikalla oli usein muitakin nuoria,
heillä oli vertaisiaan kavereita,
mutta minulla oli vain sinut.
Kerroit mitä on välittää, välittää toisesta.
Kerroit mitä on rakastaa, rakastaa toista.
Olit ainut joka piti minusta kiinni,
olit ainut joka halusi olla kanssani.
Olit ainut joka kuunteli minua.
Kuuntelit, kun itkin mummuni, tätini, setäni poismentyä, olit tukenani kun sairastuin, olit mielessäni sairaalassa ollessani, kun en voinut halata sinua. Esittelin siellä kaikille niitä kymmeniä kuviani sinusta, että tässä on paras ystäväni.
Olit vierelläni ne vaikeat hetken kun oli isää ikävä.
Koskaan ei pelottanut kävellä, koska kävelit vierelläni iso, musta koira turvani
Sinun poismeno oli maailman tuskaisin kokemus, pää vierelläni, nukahdit vain pois..
Vuosia meni ymmärtää, mikä oli kaiken tän tarkoitus.
Poismenostasi on nyt aikaa 7 vuotta, vieläkin ikävä on suuri.
Mutta opetit sen jalon taidon: välittämisen.
Nyt järven ranta on hiljainen, kun kävelen sinne,
mieleni täyttyy niillä hetkillä, kun juostiin, istuttiin,
pidettiin toisista kii, ihan vaan oltiin.
Minä olin ylpeä sinusta silloinkin ja nyt vielä enemmän.
Kenelläkään toisella ei ollut yhtä hyvää ystävää, kuin sinä.
.
Nyt jälkeenpäin ajatellen, tuntuu että sinut tuotiin elämäni vaikeimpiin lapsuuden vuosiin, silti mietin että miksi sinut vietiin pois, tuliko luojalla laskuvirhe, kun ei se elämä helpottunutkaan, vaikka niin näyttikin…
Silti..
Sinä, sinun isot silmäsi,
katsoit niillä aina sisimpääni.
kerroit silmilläsi, että ”minä olen tässä sinun vierelläsi
aina, ikuisesti vierelläsi.”
Kiitos
Kirjoitin tämän tammikuussa 26, päivän jälkeen. Muistan joka vuonna sen päivän, koska koirani, minun rakkain ystäväni syntyi tuona päivänä.
Olen koko elämäni elänyt eläinten "turvaverkon" ympäröimänä, elänhän minä vieläkin. He ovat olleet se suurin syy masennuksien aikaankin, että jaksoin.
Tämä alussa ollut teksi kuvasi hyvin minun suhdetta rakkaimpaaan ystävääni, kukaan ihminen koskaan ei ole ollut minulle niin läheinen, kuin eläimeni ovat olleet.
Mutta silti suuri toive on, että joku päivä huomaisin ympärilläni sellaisia ystäviä, kuin eläimeni ovat olleet, ja ovat.
Ei tietenkään saa olla niin mustavalkoinen, eläin ja ihminen on erilainen, mutta minä haluan vain viitata siihen tunteeseen, olotilaan, hyvään oloon, yhteiseen luottamukseen, mitä olen saanut kokea eläimiltä.
Ikuiselle ystävälleni, ...
Muistan hyvin ensimmäisen päiväsi, olit matkalla suuren tehtävään.
Sinä, sinun isot silmäsi,
katsoit niillä aina sisimpääni.
kerroit silmilläsi, että ”minä olen tässä sinun vierelläsi
aina, ikuisesti vierelläsi.”
Me istuttiin järvenrannalla monet kerrat,
minulla oli vain sinut ystäväni.
Paikalla oli usein muitakin nuoria,
heillä oli vertaisiaan kavereita,
mutta minulla oli vain sinut.
Kerroit mitä on välittää, välittää toisesta.
Kerroit mitä on rakastaa, rakastaa toista.
Olit ainut joka piti minusta kiinni,
olit ainut joka halusi olla kanssani.
Olit ainut joka kuunteli minua.
Kuuntelit, kun itkin mummuni, tätini, setäni poismentyä, olit tukenani kun sairastuin, olit mielessäni sairaalassa ollessani, kun en voinut halata sinua. Esittelin siellä kaikille niitä kymmeniä kuviani sinusta, että tässä on paras ystäväni.
Olit vierelläni ne vaikeat hetken kun oli isää ikävä.
Koskaan ei pelottanut kävellä, koska kävelit vierelläni iso, musta koira turvani
Sinun poismeno oli maailman tuskaisin kokemus, pää vierelläni, nukahdit vain pois..
Vuosia meni ymmärtää, mikä oli kaiken tän tarkoitus.
Poismenostasi on nyt aikaa 7 vuotta, vieläkin ikävä on suuri.
Mutta opetit sen jalon taidon: välittämisen.
Nyt järven ranta on hiljainen, kun kävelen sinne,
mieleni täyttyy niillä hetkillä, kun juostiin, istuttiin,
pidettiin toisista kii, ihan vaan oltiin.
Minä olin ylpeä sinusta silloinkin ja nyt vielä enemmän.
Kenelläkään toisella ei ollut yhtä hyvää ystävää, kuin sinä.
.
Nyt jälkeenpäin ajatellen, tuntuu että sinut tuotiin elämäni vaikeimpiin lapsuuden vuosiin, silti mietin että miksi sinut vietiin pois, tuliko luojalla laskuvirhe, kun ei se elämä helpottunutkaan, vaikka niin näyttikin…
Silti..
Sinä, sinun isot silmäsi,
katsoit niillä aina sisimpääni.
kerroit silmilläsi, että ”minä olen tässä sinun vierelläsi
aina, ikuisesti vierelläsi.”
Kiitos
Kirjoitin tämän tammikuussa 26, päivän jälkeen. Muistan joka vuonna sen päivän, koska koirani, minun rakkain ystäväni syntyi tuona päivänä.
Olen koko elämäni elänyt eläinten "turvaverkon" ympäröimänä, elänhän minä vieläkin. He ovat olleet se suurin syy masennuksien aikaankin, että jaksoin.
Tämä alussa ollut teksi kuvasi hyvin minun suhdetta rakkaimpaaan ystävääni, kukaan ihminen koskaan ei ole ollut minulle niin läheinen, kuin eläimeni ovat olleet.
Mutta silti suuri toive on, että joku päivä huomaisin ympärilläni sellaisia ystäviä, kuin eläimeni ovat olleet, ja ovat.
Ei tietenkään saa olla niin mustavalkoinen, eläin ja ihminen on erilainen, mutta minä haluan vain viitata siihen tunteeseen, olotilaan, hyvään oloon, yhteiseen luottamukseen, mitä olen saanut kokea eläimiltä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun elämääni on kuulunut myös joukko marsuja, joista muutama on noussut mieleen persooninaan jotenkin eritavalla, kuin toiset.
Zazulle, elämäni marsulle
Pienelle, mutta isosydämiselle ystävälle
Oli aika kai jatkaa sun, koirani tehtävää,
sitä jaloa taitoa välittävää.
Pieni olit tullessa, ehkä omenan kokoinen,
mutta isompaa sydäntä,
ei voi löytyä kuin kaltaisilta ystäviltä.
Kuljit matkassa mun,
olkapäällä valjahissa.
Kuljit elämässä mukana,
varmaan monet sadat kilometrit,
sillä iloisella hymyllä, elämän asenteella,
mitä pieni marsu voi toisille antaa,
sinä muistutit sitä välittämisen lahjaa.
Et unohtanut minua saatuaan tyttösen,
et unohtanut minua saatuaan pienokaisia,
aina jotenkin näytit sen rakkauden.
Et valittanut kun sairastuit,
sairastuit ikävään, kipeään sairaskierteeseen.
Annoit kivuista huolimatta hoitaa hoitotoimet, et koskaan vastustellut.
Et viimeisenäkään päivänä vastustellut, vaan nukahit uneen hiljaisuuteen.
Olit ainut teistä marsuista, joka minuun luotti täysinsydämin.
Niin saatettiin sinut lepoon,
elämäsi "naisen" hyvästelyjen jälkeen viimeiseen lepoon.
Näin huomasin taas yhden elämän päättyneen,
mutta isoja lahjoja, välittämisen taitoja lisää rikkaampana taas elämän jatkuneen.
------------------------------------------------
Alpulle
Sinä pienikerä, valkoinen.
Olit se pienikerä, valkoinen
Olit se pieni mutta vahva
Näytit minulle ensimmäisestä päivästä lähtien,
että elämässä taistellaan, näytit kuinka taistelu voitetaan.
Olit pieni, mutta pippurinen,
aivan isäsi kaltainen.
Olit kuin se pieni omena,
isäsi kaltainen.
Sen vahvan, ison naisellisen,
kovan ulkokuoren alta,
paljastui neiti pienoinen.
Opit äitiltäs että elämässä selviää
tahdolla, päättäiväisyydellä,
ja isän antamalla herkkyydellä.
Näytit uusille tulokkaille
aina miten meillä mennään,
suojelit pienimpiäs, kuin äiti ja isä sua.
Et ehkä sulattanu aluksi miestulokasta,
ehkä olit isässä vielä niin kii.
Niitä harvoja kertoja kuitenki oli
kun olit ”miehessäs” kii.
”miehesi” poistuessa olit yhtä viileä
kuin äitisi poistuessa, mutta olit kuitenkin
se oma itsesi, pieni kerä valkoinen.
Ehkä elämä opetti vaikeuksissaan sinulle,
että hellyyttä ei niin näytetä,
olit siinä suhteessa kuin äitisi.
Elit vuosia monta,
viisi rikasta vuotta monta,
Elit vuodet, terveempänä kuin kukaan muu,
Siinä suhteessa voitit kaikki muut.
Olit taistelija päivään viimeiseen,
olit edelleen se minun oma pienikerä, valkoinen.
Nyt juokset perheessäs kii,
toivottavasti myös ”miehessäs” kii.
Anna isille paljon terkkuja nii,
minä muistan teit aina niin.
Tekstistäsi huokuu niin paljon lämpöä ja ymmärrystä, että sitä lukee todella liikuttuneena. Eläimet ovat todellakin löytäneet luotasi hyvän kodin, ja ovat saaneet arvoisensa ihmisen, joka saatteli heidät taivasten valtakuntaan, sillä kuolemanjälkeiseen elämään minä uskon, siellä minun omatkin kissani ja koirani ovat. Eläimillä oli luonasi hyvä olla, ja nyt ne odottavat sinua henkinä taivaalla, jonakin päivänä kohtaatte jälleen, eikä kuolevaisten maailma teitä enää koskaan erota:)
Kiitos. Joskus, niin minua odottaa suuri joukko eläimiä taivaanportilla.. :)