Ope arestivahtina

2CXY

Moikkelis koikkelis vaan kaikille lukijoille, ja hyvää kevättä. Laura-tytöllä kevät on nimittäin ainakin ollut oikein erityisen hyvä. Mulla nimittäin kävi sellainen mäihä, ettei ole tosikaan. Tuossa melko tarkalleen kuukausi sitten meidän rivitalosta muuttivat yhdet asukkaat Espooseen, ja niiden asunto meni myyntiin. Ei mennyt kuin muutama päivä, kun lauantaiaamuna isä kertoi että asunto oli mennyt kaupaksi, ja että uusi asukas on jo tavaroineen ja muutto-autoineen pihalla. Isä arveli että kantoapua siellä varmaan tarvitaan, ja meni pihalle samantien. Minä en asiaan kiinnittänyt sen enempää huomiota, ja jäin huoneeseeni tekemään läksyjä.

Seuraava havaintoni oli puhelimen sointi. Unenpöpperössä nostin päätäni kirjoituspöydältäni, jolla lepäävän kemiankirjan sivulle oli jäänyt melkoinen lammikko sylkeäni. Olin siis jälleen kerran nukahtanut läksyjeni ääreen. Pomppasin tuolilta kuin vieteri, ja ryntäsin reppuni sivutaskulle jossa puhelimeni soitti iloisesti Gimmeliä. Isä soitti naapurista, ja ilmoitti että muuttomiehillä on jano. Hän käski ottaa keittiöstä sikspäkin olutta ja ison limpparin. Vastahakoisesti tallustelin keittiöön, otin juomat, ja pistin jalkaan iskän Reino-tohvelit, joissa hän käy aina pihalla tupakalla. Kävelin pihan poikki ja sisään avoimen asunnon ovesta. Näin miesjoukon takapihalla tupakalla, ja suunnistin sinne.

Yllätykseni ei ollut suinkaan pieni, kun havaitsin kuka oli paikalla. Isä oli jo ryhtymässä esittelemään uutta naapuriamme, mutta se ei ollut tarpeen. Uusi naapurimme oli nimitäin Henrik. Valahdin kerta heitolla punaiseksi, ja Henrik vaikutti myös hämmentyneeltä. Isä huomasi tämän, ja kysyi tunnemmeko toisemme. Henrik ehätti ennen minua sanomaan että emme esittelyä kaipaa, tunnemme toisemme oikein hyvin sillä hän oli englanninopettajani. Isä oli aivan onnessaan, ja päivitteli että pitipäs sattua. Henrikin ja minun ajatukset olivat suurin piirtein samat. Teeskentelin ujoa ja hämmästynyttä, vaikka tunsin pimppani alkavan mennä märäksi jo pelkästä ajatuksesta siitä, että Henrik asui nyt melkein seinämme takana. Käsittämätön onnenpotku.

Sillä kertaa en halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, vaan painuin vähin äänin kotiin. Olin niin onnellinen, että minua melkein itketti. Yritin vielä tehdä läksyjä, mutta ei siitä mitään tullut, olin liian kiihdyksissäni. Menin sen sijaan suihkuun, jossa tyydytin itseni vesisuihkulla ja sormillani saadakseni pahimmat paineeni purettua. Henrik mielessäni sain orkut varmaan minuutissa, kun istuin suihkukopin lattialla sormeilemassa itseäni. Kuivaillessani sitten itseäni kuulin oven käyvän, ja isän sekä Henrikin äänet eteisestä. Vetäisin äkkiä kylpytakin päälleni, suin hiukseni taakse harjalla, ja kiiruhdin alakertaan heitä vastaan. Isä ja Henrik tulivat olohuoneeseen hikisinä kantopuuhista, ja istahtivat sohvalle olutpullojensa kanssa. Isän kauhtuneita college-verkkareita huomattavasti seksikkäämmin oli Henrikillä päällään sininen Adidaksen t-paita ja vanhoista farkuista lyhennetyt shortsit. Kuljettaessani katsettani hänessä en voinut olla kiinnittämättä huomiotani hänen ihanaan kroppaansa ja pronssinruskeaan ihoonsa, joka oli vasta saanut silauksen pigmenttiinsä Henrikin pistäytyessä hiihtolomalla kaverinsa luona Floridassa. Toinen huomiotani kiinnittävä seikka oli Henrikin ihana lemmenmakkara shortsien lahkeessa, joka pullotti mielestäni lupaavasti.

Iskän puhelin soi, ja hän painui takapihalle puhumaan. Kyseessä oli siis ilmeisesti työpuhelu. Hänen häipyessään näkyvistä Henrik vinkkasi minut luokseen, ja työnsi heti tilaisuuden tultua kätensä jalkoväliini. Olin vielä äskeisestä suihkusessiostani aivan märkä, ja Henrik saikin työntää heti sormen sisääni. Hymyillen hän asetti sitten olutpullon häpyhuulilleni, ja painoi pullonkaulaa sisälleni. Hän teki muutaman runkkaavan liikkeen minussa, veti pullon pois, ja nuoli antaumuksella mehujani pullonkaulalta. Hän sai työn tehtyä tarkkaan juuri kun isä astui takaisin huoneeseen. Mun piti kääntyä toiseen suuntaan hymyäni peittämään kun isä kysyi että miten olut maistuu. Henrik kehui sen maistuvan suorastaan jumalten nektarilta. Isän huomaamatta hän iski minulle silmää.

Sitten he ottivat puheeksi asian, joka olisi varmaan jokaisen muun teinitytön tapauksessa ollut painajainen, mutta mun kohdallani suorastaan unelmien täyttymys. Isä kertoi Henrikille että olin kaverini Nean kanssa jäänyt kiinni tupakanpoltosta edellisenä viikonloppuna, ja tämän vuoksi olin nyt tämän viikonlopun kotiarestissa. Koskapa isä oli tänä iltana lähdössä saunailtaan, ja äiti oli skientologien kokouksessa USA:ssa, hän kysyi olisiko Henrik voinut vahtia mua sen verran että pysyn kotona, ja että jos hän voisi auttaa minua kemianläksyissäni, joissa minulla oli ollut ongelmia. Mieleni teki hypätä kiitollisuudesta isän kaulaan, mutta muodon vuoksi esitin voimakkaan vastalauseen. Henrik puolestaan oli kauhistelevinaan tupakanpolttoani, ja ilmoitti että tekee mielellään uudelle naapurille palveluksen.

Odotin elämäni pisimmät neljä tuntia huoneessani isän lähtöä ja Henrikin tuloa. Mahassani kipristeli jatkuvasti, ja minusta tuntui kuin olisin ollut vähintään lähdössä kuulennolle. Sitten viimein kuuden aikaan ovikello soi ja Henrik ilmestyi kotiimme. Isä ohjeisti Henrikiä pitämään huolta että menen sitten illalla viimeistään puoliltaöin nukkumaan läksyt tehtyinä. Henrik kehotti isää olemaan huolehtimatta ja toivotti hyvää saunailtaa. Isä antoi vielä suukon otsalleni, ja sanoi että hän tarkoittaa tällä minun parastani. Sitten hän nousi pihalla odottavaan taksiin ja ajoi tiehensä.

Ei huono! Olin kotona kaksin Henrikin kanssa. Välittömästi perävalojen kadottua näkyvistä hihkaisimme riemusta yhteen ääneen, ja hyppäsin Henrikin syliin kahareisin kiihkeästi suudellen. Menetin havainnot ajankulusta, mutta jonkin ajan päästä Henrik laski minut alas ja ilmoitti että hoidetaanpa ensin ikävät velvollisuudet niin päästään hauskanpitoon. Menimme huoneeseeni, ja tein Henrikin neuvoista tehtävät parissakymmenessä minuutissa. Henrik oli tuonut mukana repussaan parit saunaoluet, ja ehdotti että menisimme löylyille. Menimmekin saunaan, ja minä painuin suoraan lauteille. Henrik oli jonkin aikaa suihkussa, ja tuli sitten perässäni. Olin tarkoituksella nostanut jalkani ylälauteille niin, että olin suoraan levälläni kohti saunan ovea. Henrik astui sisälle, ja asettui sanaakaan sanomatta polvilleen eteeni alimmalle lauteelle. Hellästi hän tarttui minua jalkojeni ympäri, ja upotti päänsä äskettäin trimmaamani karvoituksen keskipisteeseen. Silitin Henrikin vaaleita hiuksia, ja varovasti painoin hänen päätään itseäni vasten. Henrik on uskomattoman taitava nuolemaan, hän osaa juuri oikeassa suhteessa pitää kieltään välillä kovempana, välillä pehmeämpänä, ja siinä sivussa pyörittämään sormiaan sisälläni hitaasti ja hallitusti. Välillä hän imi häpyhuuliani melko voimakkaasti löysätäkseen imun ja vaihtaen sen varovaiseen näykkimiseen.

Kohta Henrik nousi seisomaan, ja minä kumarruin lauteelta halukkaasti hänen valtaisen valtikkansa puoleen. Aloin nuolemaan sen vartta hitailla liikkeillä kuljettaen kieltäni ylös ja alas. Toisella kädelläni runkkasin kevyesti kalua, ja toisella hivelin hänen melkein karvatonta kivespussiaan. Henrik huokaili syvään ja asetti kätensä pääni päälle tehden hiuksistani poninhännän nyrkkinsä sisälle. Hän painoi suuni viimein kaluunsa, ja minä pyrin ottamaan joka sentin vastaan. Asetin molemmat käteni kalun varteen pyrkien tekemään suustani mahdollisimman hyvän vastinparin Henrikille. Hän tarttuikin halukkaasti takaraivostani molemmin käsin ja alkoi nussimaan mua suuhun tasaiseen tahtiin: nopeammin sisään, hitaammin ulos. Vähitellen hän alkoi pumppaamaan suutani tasaisempaan nopeaan tahtiin. Sylkeni valui käsistäni pienille rinnoilleni ja piti hassun kuuloista litinää Henrikin nopeaan liikkuvaa penistä vasten. Yleensä miehen alkaessa laueta sen huomaa ensin entisestään jäykkenevästä kalusta. Mutta nyt Henrik oli niin herkkänä, että hän ei ehtinyt kuin sihaista ”mä tuun”, jonka jälkeen purkautui välittömästi. Koska en ollut valmiina nielemään, suuri osa spermasta purskahti samantien karkuun suupielistäni osittain Henrikin vatsalle, osittain rinnoilleni ja jalkojeni päälle. Puristin melan vartta saadakseni joka tipan talteen, ja pieni erä minulle jäi sentään nieltäväksikin. Käytin kieltäni ulkona esitelläkseni kieleni päällä lilluvan vanukkaan, jonka sitten annoin mennä kurkusta alas. Henrik rojahti tyytyväisen näköisenä viereeni. Hän sanoi että häneltä vielä kyllä riittää mullekin, mutta että saan odottaa pidemmälle iltaan.

Sittenpä saunoimme kaikessa rauhassa, joimme Henrikin tuomat oluet, vaihdoimme puhdasta päälle huoneessani, ja menimme sitten olohuoneen sohvalle sylikkäin katsomaan lauantai-illan ohjelmia kuin aviopari ikään. Mikään kiire meillä ei todellakaan ollut, tiesin isän tulevan vasta kaupungin tissibaarin sulkeutumisen jälkeen neljältä. Parin tunnin kuluttua Henrik alkoi taas lupaavasti hieromaan tisujani hartioideni yli viedyllä kädellään. Toisella kädellään hän nosti yöpaitaani sen verran että pääsi käsiksi pimppaani. On sanomattakin selvää että kostuin välittömästi, niin kuin tytöt minun iässäni tekevät. Olen vähän niin kuin meidän kiuaskin, Helon Hetivalmis. Henrikin kalu pompsahti kylpytakista kuin vieteriukko, ja minä aloin puolestani runkkaamaan sitä kädelläni. Sitten Henrik sieppasi minut syliinsä, samalla tavoin kun isä oli tehnyt pienenä kun nukahdin hänen viereensä, ja kantoi minua rappuset ylös huoneeni sängylle. Hän napsautti kattovalon pois, ja laittoi vain kirjoituspöydällä olevan laavalampun päälle. Sängyssä kuoriuduin äkkiä yöpaidastani, ja Henrik antoi kylpytakkinsa pudota lattialle. Tunnelmaksi hän laittoi vielä radion hiljakseen päälle. Tilanteeseen sopi kuin nakutettu Tehosekoittimen ”Hetken tie on kevyt” joka kuului nyt taustalla. Ilkialastomana hengitin kiivaasti kun Henrik asettui viereeni. Hän upotti kielensä suuhuni ja antoi kätensä vaipua jalkojeni väliin. Tunsin keskisormen painuvan sisälleni ja alkavan pian tehdä hidasta edestakaista liikettä.
En voinut enää odottaa. Nousin Henrikin päälle, ja olin jo asettamassa kalua litimärälle hävylleni, mutta Henrik piti onneksi järjen mukana, ja sieppasi repustaan kumin. Hanakasti repäisin kuoren pois, ja aloin rullata kortsua paikalleen. Nyt kaikki oli valmista. Ohjasin terskan pään häpyhuulilleni ja istuuduin sen päälle. Olin niin läpimärkä että Henrikin valtava elin, josta olen jo aiemminkin kertonut, luiskahti kerralla sisääni tyveä myöten. Aloin ratsastaa Henrikillä melko hitaaseen tahtiin nostaen pientä 15-vuotiasta peppuani ylös juuri sen verran, että kalun pää ei päässyt lupsahtamaan pois pimpastani. Henrik laittoi pari tyynyä päänsä ja yläselkänsä alle ja tarttui suurilla käsillään pakaroistani. Hän kuljetti käsiään ylös selkääni, veti minut itseään vasten, ja otti vuorostaan ”vetovastuun”. Hurjalla voimalla hän alkoi kurittaa pimppiäni paukuttaen joka työnnöllä elintään pohjaan saakka. Ensimmäinen raju orgasmini tuli jo, ja painoin naamani tyynyyn etten särkisi Henrikin korvia huudollani. Silmissäni näkyessä vielä pelkkää mustaa Henrik käänsi minut polvilleen eteensä.

Armottomasti hän upotti melansa minuun uudelleen, takaapäin. Heitin tyynyt lattialle naamaltani ja puristin nyrkeilläni patjan reunoja, sillä tiesin että kovaa kyytiä on tulossa. Henrik puristi käsillään pakaroitani upottaen suorastaan kyntensä niihin. Nussiessaan minua rajusti hän levitti peppureikääni peukaloillaan, ja tunsin kuinka hän antoi sylkensä tippua aukolleni. Kohta hän asetti toisen peukalonsa suoraan peppureiälleni, ja hiljaa nytkytelleen alkoi upottaa sitä sisääni sylkensä ja omien eritteideni liukastamana. Taivaallinen tunne, open kalu syvällä pimpassa ja peukalo pepussa. Henrik hengitti kiivaasti ja tunsin hänen käsiensä hikisyyden itseäni vasten. Huolta minulla ei silti ollut hänen jaksamisestaan, sillä kunnolla hän hoitaisi varmaan vaikka kymmenen tyttöä jos niikseen tulee. Välillä Henrik hidasti tahtia, ja painoi kalunsa joka työnnöllä aivan pohjaan asti. Joskus se on koskenut minuun, muttei nyt. Sain pian toiset orkut, äänekäs huutoni Henrikin myöhemmän kertoman mukaan kantoi varmaan naapureillekin. Henrik ei voinut myöskään pidätellä itseään, pimppini supistelu sai hänenkin lastinsa liikkeelle, ja ankarasti sykkivä kivikova kalu kertoi myös minulle Henrikin ampuvan lastiaan kondomin kuplakärkeen.

Maattuamme hetken vierekkäin menimme pesulle huoneeni viereiseen vessaan. Peseydyttyämme palasimme huoneeseeni ja väsyneenä kierähdin peiton alle. Henrik tuli viereeni, ja sulki minut kainaloonsa. Kello oli melkein kaksitoista, ja Henrik tuumi että levähtää vain hetken tässä vierelläni. Vaivuin ihanaan syvään uneen. Havahduin viimein siihen että Henrik nousi vierestäni kuin salamaniskusta. Alakerrasta kuulin kolinaa, ja arvasin isän tulleen kotiin. Kelloradio hohti pimeässä: 04.24. Apua, Henrik on nukahtanut vahingossa viereeni. Katsoimme hetken toisiamme kauhuissamme. Viimein Henrik älysi ainoan keinon. Ilkialastomana hän sieppasi vaatteensa ja reppunsa kainaloonsa, avasi ikkunani, ja hyppäsi siitä autotallimme katolle. Kuin apinamies loikkasi hän koivunoksaa pitkin maahan, ja luikki sitten kohti asuntonsa takapihaa.

Ehkä viiden sekunnin kuluttua siitä isä ilmestyi ovelle. Hän huomasi avoimen ikkunan, ja nenäänsä nuuskien tunsi ilmassa vielä Henrikin deodorantin. ”Jumalauta Laura, onko sulla joku kolli ollut täällä yötä” Sillä hetkellä nopeista hoksottimista oli paljon hyötyä. En käynyt kiistämään etteikö joku olisi ollut paikalla, mutta sanoin että eräs meidän koulun poika se oli. Sanoin että se tuli tänne sen jälkeen kun Henrik oli lähtenyt. Isä puisteli päätään ja ilmoitti että tästä keskustellaan huomenna. Sitten hän paiskasi oven kiinni ja painui keittiöön syömään mukanaan tuomaa grillilautasta.

Aamulla herätessäni noin yhdentoista aikoihin isä käski minun välittömästi pukeutua. Hän komensi minut mukaansa ja lähdimme kohti Henrikin asuntoa. Kävellessämme pihalla näin Henrikin vetävän leukoja olohuoneessaan pelkissä farkkushortseissa. Ovikellon soiton jälkeen Henrik ilmestyi avaamaan pyykkilautavatsa hiestä kiiltäen. Ensin isä kysyi olinko ollut illalla kiltisti. Henrik tietysti sanoi että kaikki meni hyvin ja että läksyt tulivat tehdyksi. Sitten isä ”paljasti” Henrikille että joku oli ollut mun huoneessa yötä sen jälkeen kun Henrik oli lähtenyt. Henrik yritti näyttää kauhistuneelta ja sanoi ettei olisi minusta uskonut. Mikä pokka! Isä ilmoitti että tämä tietää lisää kotiarestia mulle. Hän esitti sitten Henrikille pyynnön katsoa mun perään koulupäivien jälkeen seuraavan viikon alusta, sillä hän joutuu olemaan kolme päivää Helsingissä. Henrik ilmoitti ettei se ole mikään ongelma. Isä tarjosi sitten Henrikille 50 euroa minun ”valvomisestani” edellisiltana. Aluksi Henrik vastusteli, mutta myöntyi sitten ottamaan rahat. Mä hymyilin sisäänpäin: eipä iskä arvannut maksavansa naapurin opettajalle teinityttönsä nussimisesta. Henrik hyvästeli meidät ja sanoi mulle että koulussa nähdään. Menimme isän kanssa kotiin, ja minä vähin äänin huoneeseeni. Vasta siellä uskalsin tuulettaa kunnolla. Luvassa oli kolme päivää kotona, ilman vanhempia, Henrikin kanssa.

20

16191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lizzie

      oli kyllä tosi hyvä!!!

    • Jani

      Hirmu hyvä, erektio ei meinaa laskea ollenkaan.

    • Jenni

      tarina. Sana on sulla hallussa, kevätkiima herää...

      • missy

        on hyvä juttu. Kiihoituin kovin:)


    • Märkä

      kerro lisää juttuja tää oli sun jutuista paras!

    • mimmi

      Ei kai sulla tuommoisia harrastuksia oo tosielämässä?

      • kimma

        ihana. alkoi panettaa iha kauheesti!!!


    • piitu

      ...näitä IHANIA ja KIIHOTTAVIA tarinoita kun jäätte kaksin muutamaksi päiväksi.......

      LISÄÄ VAAN!!!

    • boi

      Tää oli ehkä paras mitä oon täällä lukenu. =) Kiitos kovasti. Tahtoo lisää. :P

    • The Moon Princess

      Siis sun on kyllä ihan pakko jatkaa tota kirjottamista nimittäin sulla on parhaimipia juttuja mitä oon IKINÄ lukenu :) Onnea ja menestystä. En malta odottaa seuraavaa juttua. :)

    • wow

      Aivan upea/mahtava tarina!!!!!

    • Fuchs

      Aika porno.

    • 3+13

      mutta aika vanha juttu jo..

    • ammattilainen

      Nyt tuli eteen housujen vaihto!! Kerrankin pystyi nauttimaan kunnolla, kun joku osaa viimein kirjoittaa!!

    • lisää tätä, grr...

      kirjoitustaito kohdallaan, hemmetin hyvä tarina, mutta milloin tulee jatko-osa??

    • kuudesti laukeava

      Oli niin hyvä että laukesin... LISÄÄ VAAN!!!

    • Grrauu

      Oli tosi hyvä tarina :)

    • TeenGirl

      Musta tarinassa käytiin liian nopeasti asiaan, mutta mä tarviinkin ain kiihottavaa flirttailua ja syttymistä. x')) Loppu oli aivan mahtava! ;D

    • -96

      Oih että mä ihastun tähän todella, koska iteki haluan sen tapahtuvan mulleee... ääöäö

    • mimimimimimimimimimi

      housujen vaihto mullaki!!! =) hyvä tarina. lisää!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe