Olen töissäkäyvä nuori nainen. Joinakin päivinä tiedän jo heti aamusta, että kyllä, tänään tulen oksentamaan, kunhan pääsen pois töistä. Ajatus nakertaa päässä koko päivän, aluksi sitä vastaan taistelee, mutta pikkuhiljaa siihen turtuu ja ottaa sen väistämättömänä totuutena. Kuten tänäänkin. Söin aamulla normaalin aamupalan, töissä vielä jogurtin. Nyt kovasti yritän tehdä töitä, mutta mielessä pyörii vain koko ajan keksit, jotka ovat kahvihuoneen pöydällä..ja äsken huomasin suunnittelevani miten töiden jälkeen suuntaan suoraan kauppaan ja ahdan napaani muovikassillisen ruokaa. Jotenkin salakavalasti ajatus livahti päähäni. mur..tulee olemaan kovaa tahtojen taistoa tää päivä, mutta meinaan selvitä voittajana.
Onko muilla samanlaista? Siis onko oksennussessio etukäteen tiedettävissä, vai onko se sitä, että alkaa syömään normaalisti, mutta sitten se vain riistäytyy käsistä? Mulla on kait kumpaaki, mutta nykyään kai enemmän sitä, että ajatus tulee jo päivällä, ja sitten sitä vain luovuttaa..
Huoh, ei kai tähän muuta vaadita kuin tahdonvoimaa. Vaikka muuten sitä jaksaakin olla melkoinen jääräpää, niin tässä asiassa sitä antaa periksi kerta kerran jälkeen...
voimia kaikille!
Onko muilla samanlaista? Siis onko oksennussessio etukäteen tiedettävissä, vai onko se sitä, että alkaa syömään normaalisti, mutta sitten se vain riistäytyy käsistä? Mulla on kait kumpaaki, mutta nykyään kai enemmän sitä, että ajatus tulee jo päivällä, ja sitten sitä vain luovuttaa..
Huoh, ei kai tähän muuta vaadita kuin tahdonvoimaa. Vaikka muuten sitä jaksaakin olla melkoinen jääräpää, niin tässä asiassa sitä antaa periksi kerta kerran jälkeen...
voimia kaikille!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta..! Itse aloitan aamun aina ajattelemalla että nyt loppuu, en enää oksenna enkä syö herkkuja, syön terveellisesti puuron ja lähden töihin. Puoleen päivään saakka saatan olla vieläkin parantumisen kannalla, mutta jossain vaiheessa ne ajatukset iskee päähän....
" Vielä yhden kerran, yksi päivä ei enää pahenna mitään kun kerran tätä on jo näin kauan jatkunut"," Huomenna on oikeastaan muutenkin parempi päivä aloittaa","Tekee kamalasti mieli jäätelöä, jos tänään ostaisin kasoittain kaikkia lempi-herkkuja niin ei jää ainakaan mikään kaivelemaan" jne jne.
Ja niinhän siinä sitten käy. Parantuminen siirtyy taas huomiseen. Minä siis myös sekä suunnittelen etukäteen että myöskin sorrun "vahingossa".
Ongelmani taitaa olla siinä etten yritä päästä eroon itse syömishäiriöstä, eli siitä miten suhtaudun ruokaan, vaan ainoastaan oksentamisesta. Minulle oksentamisen lopettaminen tarkoittaa dieettiä jossa saan syödä puuron ja porkkanan päivässä, etten vain missään nimessä lihoaisi. Ja kun maha kurnii, on helppo sortua herkutteluun --> oksentamiseen.
Noita henkisiä toimintoja vaan on niin paljon vaikeampi "parantaa" kuin fyysisiä.. Voin kyllä päättää etten työnnä sormia kurkkuun, mutta voinko päättää etten pidä itseäni läskinä, voinko päättää ajatella asioista kuten normaalit ihmiset, voinko päättää alkaa pitämään ruokaa normaalina ihmisen perustoimintona jossa ei ole mitään monimutkaista ja jota ei tarvitse edes ajatella syödessään tai laskeskella mitä ravintoaineita siitä löytyy, paljonko siitä lihoo, tai edes olla tuntematta huonoa omaatuntoa ja oksentamisen tarvetta jos syönkin vahingossa kaksi porkkanaa yhden sijasta? Ei, en kyllä tosiaan enää voi..
tuo oli kyllä ihan totta mitä sanoit, en ole ikinä ajatellut asiaa, mutta en minäkään halua muuta, kuin vain lopettaa oksentelu. Tai siis eihän minulla muuta ongelmaa olekaan kuin se oksentelu(niin voin ainakin yrittää itselleni väittää:/)
Usein lukee täältäkin palstoilta neuvoja, että juokaa paljon vettä. joo-o..kokeiltu on..join vettä, teetä ja kahvia niin kauan, että mahassa oli täysi tunne. Sitten kävelin peilin ohitse ja huomasin kuinka venynyt masuraukkani pömpötti ihan niinkuin olisin juuri ahtanut napaani kilotolkulla herkkuja. Ja kun ystäväni oli juuri tulossa käymään, niin oksennettavahan ne nesteetkin sitten oli, eihän sen näköisenä voi näyttäytyä..
Ja se huominen...milloinkohan tulee se huominen jolloin lopetan oksentamisen? Ja SILLOINHAN minusta tulee laiha ja nätti? ja onnellinen..ja terve..henkisesti ja fyysisesti.
Tai oikeastaan joka aamu päätän, että tänään opettelen syömään normaalisti..ja ehkä päivä kuluukin ihan hyvin siihen asti kunnes on iltapäivä ja alkaa taas tehä mieli kaikkea hyvää ja sit en vaan voi vastustaa kiusausta mennä kauppaan. (Nolottaa joskus jo tehdä ostoksiakin..)
Tai sit ku oon iltavuorossa ja päivä on mennyt varsin loistavasti, ilman ajattelua oksentamisesta, niin sitten kuitenkin vähän ennen kotiinlähtöä alkaa ajatukset kiertää mahdollisessa ruoassa mitä kotoa löytyy ja mitä voisi ahmia...
Oon lukenu jo kaikkee mitä jatkuva oksentelu aiheuttaa, mutta ilmeisesti en oo vielä pelästyny tarpeeks...
Mä haluaisin vaan niin kovasti olla tosi laiha, mutta en pysty paastoamaan tai laihduttamaan "normaalisti" ku aina tekee mieli jotain herkkuja. Yleensä mulla menee puolet päivästä kun ajattelen ruokaa, sitä mitä saan syödä ja mitä en. Ja sit repsahdan ja inhoan itteeni ja oksennan..Mä en vaan ymmärrä miks en voi elää normaalisti niinku ennen, en mä ennen tälleen miettiny jokaista suupalaa tai sitä mitä haluaisin ahtaa suuhuni.
Miks mulla on ennen ollu tahdonvoimaa jättää karkit ja makeet väliin, mutta nyt ei oo. Ei sitten pienintäkään halua edes..kun ne voi kätevästi sit oksentaa ja olla taas rauhallisin mielin ku ne herkut ei enää oo olemassa...
Sanoit että nolottaa mennä jo kauppaankin. Sama juttu, enää en kehtaa mennä samaan kauppaan kovin saman viikon aikana koska tuntuu siltä että ne myyjätkin jo tietää että ahdan ne kaikki herkut heti napaani. Muutenkin on kyllä sellainen tunne, että sana buliimikko on tatuoitu otsaan..Kun hiukset ovat huonokuntoiset, maha venynyt, ja kädessä näkyy arvet(eivät ole kovin näkyvät, sellaista vähän tummempaa ihoa). Tuntuu siltä että kaikki huomaavat nuo merkit ja tietävät tästä.. Itse ainakin huomaan jos jollakulla muulla on samoja oireita. Valitettavasti jouduin huomaamaan samoja oireita parhaassa ystävässäni, ystävässä jolle olin vuosia sitten paljastanut sairauteni..joka yritti auttaa ja tukea, mutta joutui sitten itsekkin tähän helvettiin. En voi olla miettimättä että se on minun syyni..Ehkä hän olisi vieläkin terve, ellei olisi minun kauttani "löytänyt" tämän sairauden..
tunne.. pääsin juuri töistä ja sinne ne keksit jäivät minunkin työpaikan pöydälle kummittelemaan. Toivottavasti ne on syöty kun menne yöksi takaisin töihin. Kaikki kuulostaa niin tutulta. Nuo päätökset lopetamisesta, päätökset kaikesta..ja lopulta sortuminen ja nykyään jo ahmimisen suunnittelu aamupäivällä. Olen loppu niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Välillä toivoisin että olisin alkoholisti, jos menisin humalassa ostamaan juotavaa minulle ei sitä myytäisi. Toivoisin niin, että ruokakaupan kassa sanoisi ettei minulle enää myydä herkkuja tai ruokaa. Tai joku edes pyytäisi harkitsemaan haluanko varmasti ahmia tuon kaiken ostamani itseeni. Typerä tunne, kun ei sille mahda mitään.
Aina samanlaista! Nyt just aamullakin oli pakko vetää mun puuro ja sit ruisleipä ja viä pojalle tekemääni suklaapuuroo kun sitä jäi=(
Niin siis jos syön liian vähän ne ajatukset tulee pahempina. Jos syön ja liikun hyvin ei ne tuu ja kontrolli pysyy.
Viimeaikoina mä olen ahminut hirveitä määriä ja just kaikkee rasvasta. Varmaan lihonukki kun ei kontrolli enää pidä ja ahmin ja ahmin jätskit suklaat sipsir jugurtit ym. ym. Karkit ja kaikki menee. Yks päivä vedin vohvelikeksipaketin kerralla =(
Tää homma on ihan riistäytyny käsistä=( Ja olin jo luullut parantuvani =(
Tänään en jostain syystä saanut ulos sitä suklaa puuroo ja kauheet henkiset tuskat. Noh jumpaan sit vaan taas ens viikolla ja viikonloppuna.
eli mulla on mennyt jo puolisen vuotta taas siten et en syö ollenkaan päivällä mut iltaisin tiedän jo ahmivani ja oksentavani... se on ainut ystäväni.....
ennen ei ollut näin paha ja ajoittain olen jo bulimiaa ja rajoittamista harrastanut usean vuoden...
ei enää jaksa edes taistella vastaan