Eräs kommentti

Haluaisin nostaa esille erään kommentin tuolta alempaa, ko. ketjussa kun on jo monenlaista.

Mutta kun joku vl vastasi erään naisen (nimim. mistä alkaisin) tarinaan näin:

"Jos oikeasti ihminen haluaa tehdä parannuksen, Hän haluaa luopua kaikesta maailmallisuudesta. Sinä tiedät kyllä, mitä tarkoitan.
Kun on oikea hätä ja synnin tunto, millään muulla ei ole merkitystä,näin ollen "tärkeät ehostukset, ehkäisyn ym" haluat jättää pois."

Suurin harha, mikä monella uskonnollisella ihmisellä tuntuu olevan on se, että ensin tulee teot, sitten usko. HE kehoittavat ihmistä luopumaan kaikesta maailmallisesta ja tekemään parannuksen, vaikka vasta uskon myötä ihminen oikeasti oppii näkemään asiat uskon kautta.
Ensiksi tulee usko ja usko synnyttää meissä tekoja. Ne eivät ole meidän tekojamme, vaan armon voimasta meistä tulee yhä pyhempiä.

JA koska siis ne eivät ole meidän tekojamme, meikistä ja ehkäisystä luopuminen ei ole uskoon tulon kannalta mitenkään oikeaa toimintaa, koska silloin sinä yritätä teoillasi tulla autuaammaksi.

Emme me voi millään tavalla ansaita meille lahjana annettavaa armoa, miksi siis edes yritämme?
Sehän se vasta onkin harhaa, että pitäisi olla pyhempi omilta teoiltaan, jotta kelpaisi Jumalalle.

Armo tulee TÄYDELLISENÄ YLLÄTYKSENÄ sinulle juuri, sillä paikalla. Sana on yksinkertainen, ja niin on myös usko. SItä vain uskotaan kuin lapsi.

SIksi se onkin ahdas portti. Ei mahdu omat teot ja rikkaudet siitä kulkemaan, vaan itsensä on riisuttava kaikista omista teoista.

Ihmisen on näköjään hyvin vaikea käsittää, ettei pysty tekemään yhtään mitään uskonsa hyväksi.
"Se on täytetty." Tuo lause on näköjään aivan hirvittävän vaikea käsittää.
Koko ajan puuhaillaan ja puserretaan, kärsitään ja murehditaan uskon tähden, eikä siitä ole kuitenkaan mitään hyötyä!

Mutta näin ne rikkaat ihmiset toisiaan täällä neuvovat harhaan. Että tee sitä ja tätä, älä tuota ja tuota, sitten se armo on sinun.

Mutta kun se on sillä paikalla, eikä maksa sinulle yhtikäs mitään.
Ei sitten niin yhtään mitään.
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olenkin aina sanonut, että ehkäpä ihmisten pitäisi itse lukea raamattua ja tosissaan miettiä, mitä siellä kerrotaan. Ei ole järkevää kunnella toisten kertomuksia tai tulkintoja raamatusta. Monilla tällaisilla "tulkitsijoilla" kun sattuu olemaan omat ja hyvin itsekkäät motiivit näille tulkinnoilleen. En ole teologi, mutta muistaakseni Lutherkin aikanaan vaati raamattua ja Jumalanpalveluksia kansan kielelle juuri tästä syystä. Siihen aikaan, ja ihan yhtä lailla tänä päivänä, tuo raamatun sana tahtoo vääntyä aina johonkin suuntaan palvelemaan jonkun muun kuin Jumalan tahtoa. Enkä nyt tarkoita yksin vl-saarnaajia, vaan ihan yhtä lailla kaikkien uskontojen ns. vääriä profeettoja.

Äänestä
  • Lutherin vaatimus Raamatusta kansankielelle oli viisas. Sitä pitäisi toteuttaa nyt myös meidän vl-liikkeessä. Käytämme itsepintaisesti ikivanhaa suomennusta, jota nykyaikaisen ihmisen on vaikea ymmärtää. Kieli on niin ylen juhlavan kuuloista ja lauserakenteet kummallisia, että tavallisen suomenkielisen on vaikea saada siitä mitään selvää. Tilanne alkaa olla vähän sama kuin Lutherin aikana, kun papit papattivat latinankielisiä hokemiaan kansalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


midzi kirjoitti:

Haluaisin nostaa esille erään kommentin tuolta alempaa, ko. ketjussa kun on jo monenlaista.

Mutta kun joku vl vastasi erään naisen (nimim. mistä alkaisin) tarinaan näin:

"Jos oikeasti ihminen haluaa tehdä parannuksen, Hän haluaa luopua kaikesta maailmallisuudesta. Sinä tiedät kyllä, mitä tarkoitan.
Kun on oikea hätä ja synnin tunto, millään muulla ei ole merkitystä,näin ollen "tärkeät ehostukset, ehkäisyn ym" haluat jättää pois."

Suurin harha, mikä monella uskonnollisella ihmisellä tuntuu olevan on se, että ensin tulee teot, sitten usko. HE kehoittavat ihmistä luopumaan kaikesta maailmallisesta ja tekemään parannuksen, vaikka vasta uskon myötä ihminen oikeasti oppii näkemään asiat uskon kautta.
Ensiksi tulee usko ja usko synnyttää meissä tekoja. Ne eivät ole meidän tekojamme, vaan armon voimasta meistä tulee yhä pyhempiä.

JA koska siis ne eivät ole meidän tekojamme, meikistä ja ehkäisystä luopuminen ei ole uskoon tulon kannalta mitenkään oikeaa toimintaa, koska silloin sinä yritätä teoillasi tulla autuaammaksi.

Emme me voi millään tavalla ansaita meille lahjana annettavaa armoa, miksi siis edes yritämme?
Sehän se vasta onkin harhaa, että pitäisi olla pyhempi omilta teoiltaan, jotta kelpaisi Jumalalle.

Armo tulee TÄYDELLISENÄ YLLÄTYKSENÄ sinulle juuri, sillä paikalla. Sana on yksinkertainen, ja niin on myös usko. SItä vain uskotaan kuin lapsi.

SIksi se onkin ahdas portti. Ei mahdu omat teot ja rikkaudet siitä kulkemaan, vaan itsensä on riisuttava kaikista omista teoista.

Ihmisen on näköjään hyvin vaikea käsittää, ettei pysty tekemään yhtään mitään uskonsa hyväksi.
"Se on täytetty." Tuo lause on näköjään aivan hirvittävän vaikea käsittää.
Koko ajan puuhaillaan ja puserretaan, kärsitään ja murehditaan uskon tähden, eikä siitä ole kuitenkaan mitään hyötyä!

Mutta näin ne rikkaat ihmiset toisiaan täällä neuvovat harhaan. Että tee sitä ja tätä, älä tuota ja tuota, sitten se armo on sinun.

Mutta kun se on sillä paikalla, eikä maksa sinulle yhtikäs mitään.
Ei sitten niin yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu