Millaisesta metsästä parhaiten löytyy kanttarelleja? Kävelin kolmisen tuntii ympäri metsii enkä löytäny kun 10kunta sientä.(lounais-suomi)
Mistä metsästä
pepe64
76711
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uuusimaa/Lohja
saaliina about 3 kourallista perattuna, aikaa meni 2tuntia aika harvassa vielä ovat mutta koivikkoinen sekametsä tämä oli kyllä aika kallioista maastoa ja kallioiden alareunoilta sammaleista niitä löysin eli siis kosteammilta paikoilta tosin myös aurinkoisilta aukoilta.
Nam että oli hyvää haudutin kasarilla vesiä pois ja paistelin oikein voissa, ja samalla pehmitin sipulisilppua, tuoksut olivat hurmaavia, sitten kun vedet haihtuneet, lisäsin pari purkkia ruokakermaa, mausroin knorrin Aromat mausteella ja ripauksella valkopippuria ja lopuksi suurustin hieman maizenan valkoisen kastikkeen suuruksella, että ei ihan litkua mutta ei paksuakaan kastike ole, mutta voi harmi ei ollut perunoita! Onneksi pakastimessa oli kaupan pyttipannua, sitä vaan mikroon annos ja kas! olihan ihan toimiva yhdistelmä laittaa siihen kanttarellikastiketta, NAM NAM NAM!
Vanhoilta koivikoilta /sammalaisesta kuusi-sekametsistä. Yleensä valoisista paikoista. Samoilta alueilta löytyy usein mustaa torvisientä. Kanttarelli ainakin idempänä paikoittainen eli ei löydy ihan joka paikasta. Erittäin paikkauskollinen sieni eli jos löytyy muutamia niin yleensä löytyy lisääkin.
Valoisa sekametsä, jossa kasvaa vanhoja koivuja. Mustikkatyypin metsä. Ja jos metsässä on vielä metsämansikkaa (ahomansikkaa), niin sieltä löytyy myös kantarelleja. Kantarelli ja mansikka viihtyvät happamuudeltaan samanlaisessa maassa.
Eilen koukkasin kotiportilta lähimetsiin ja saaliina oli kolmisen litraa kantarelleja, muutamia nuoria männynherkkutatteja ja pari komeaa ukonsientä. Myös koivuhaperoita oli aika paljon, mutta niitä en tällä noin tunnin koukkauksella ottanut.
Kiitos tiedoista, vajaa tunnin kävelyllä toista litraa sieniä. Eikun paistamaan. Kiitos.
Isäs perseessä
Perseestä ei välttämättä löydy. Kainuun korkeudella ovat lähes poikkeuksetta maassa, sekametsässä ja yllättävän usein sellaisessa noin 50 v sekametsässä, jonka maanpintaa ei ole tuhottu auraamalla tms. Joskus harvoin vanhasta kuusikosta voi löytyä.
juu, hirvipolkujen varsilta sekametsästä... vanhempaa koivikkoa mieluummin. rellit kasvavat myös nuorissa taimikoissa. nuorissa metsissä. kuusikoissakin.