Hamax kiss turvaistuin halkesi

jkarha

Poikani tuuppasi äitinsä polkupyörän nurin ja siihen asennettu muutaman kerran käytetty ja hyvin pidetty (=ehjä) Hamaxin lastenstuin hajosi. Se halkesi noin 30cm matkalta.

Ihmeteltyäni omasta mielestäni aivan kohtuuttoman helpolla tullutta isoa vauriota päädyin ottamaan yhteyttä istuimen myyneeseen liikkeeseen. Kauppias ihmetteli asiaa kovasti ja sanoi ettei yhtäkään valitusta Hamaxista ole tullut. Myyjä oli yhteydessä maahantuojaan ja lopulta olin itsekin.

Maahantuojan kanta oli yksiselitteisesti se, että kyseessä on esim. polkupyörän kypärään rinnastettava turvallisuusväline, periaatteessa mikä tahansa kolhu, niin väline on käyttökelvoton. Ei siinä tapauksessa takuuta.
He toimivat valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti.

Näinhän asia on, olen samaa mieltä. Eikä muutaman kympin turvaistuimella ole rahallisesti meille mitään merkitystä, kyse on enemmän periaatteista. Minä näen asian siten että mikäli ”turvaistuin” hajoaa täysin käyttökelvottomaksi paikallaan olevan polkupyörän kaatuessa pehmeälle hiekalle ilman kuormitusta, en edes halua tietää miten se hajoaa vauhdissa olevan polkupyörän kaatuessa asfaltille lapsi kyydissä. Toivoisin että istuin ei hajoaisi edes silloinkaan.

Epäilin ensin valmistusvikaa. Istuin halkesi saumaa/taivutuskohtaa pitkin. Kun muovin läpi katsoo auringonvaloa vasten, näyttää siltä kuin muovi olisi tästä kohtaa ohuempaa. Istuimen lähettäminen valmistajalle tarkempiin tutkimuksiin olisi kuitenkin ollut hankalaa ja tullut kalliimmaksi kuin uusi istuin joten se siitä. Kauppias istuimia tutki myymälässä ja oli sanonut maahantuojalle muidenkin Hamax saumojen näyttävän samanlaisilta verrattuna tähän hajonneeseen.

Puhutaan että Hamaxit ovat testivoittajia mutta en usko että tämä malli ainakaan. Löysin kuluttajaviraston sivuilta maininnan, että kyseinen istuin ei heidän tekemissään testeissa v. 2003 läpäissyt rasitustestiä puhtain paperein. Ajattelin mielenkiinnosta tilata tuon artikkelin.

Haluan painottaa että tämä on vain oma yksittäinen kokemukseni asiasta ja koskee Hamaxin mallia Kiss. Olisi kiva kuulla onko muilla käynyt vastaavaa? Myöskin olisi kiva kuulla mikä on mielestänne laadukas ja turvallinen vaihtoehto istuimeksi. Valmistajia lienee kai muitakin, tai saa olla myös Hamaxin joku toinen malli.

Sorry vähän pitkä teksti.

7

10725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muoviukko

      Maahantuoja on varmaankin oikeassa. On aika paljon kiinni missä kulmassa ja millä nopeudella muovi iskeytyy vaikka maahan. Tuo vaaleampi kohta tulee muovia muotoillessa, jolloin sitä "venytetään" oikeaan muotoon. Ei siis vika.
      Kypärä ja turvaistuin saa mennä rikki tällaisessa tilanteessa. Se joustaa oikein määrättyyn rajaan saakka ja sitten rikkoutuu.

      Istuimen täytyy olla myös kevyt. Rautainen kestäisi enemmän, mutta voisi olla vaarallinen ihmisille. Vanha kypärä tai pyöräistuin rikkoutuu varmemmin, kun muovi "lasittuu" vanhetessaam ja jousto loppuu.

      Polkupyörään tulee maalivaurioita varmaankin sen kaatuessa ja poljinkin voi vääntyä vaihdemekanismista tai kahvoista puhumattakaan. Tosin sitä voi käyttää edelleen pienen huollon jälkeen.

      Auton muovisessa puskurissa on sama ominaisuus, se kestää noin 5-10 km/h törmäykset ja sitten se rikkoutuu, mutta estää rikkoutuessaan auton muita rakenteita vaurioitumasta. Kallista korjausta, mutta vanhanaikainen teräspuskuri aiheuttaa usein vielä suurempia vaurioita autoon, kun se ei rikkoudu.

      Tarkkoja lujuusvaatimuksia en tosin tiedä, jos sellaisia on määrätty.

    • kyselee

      Uteliaisuuttani kyselen, että mitä tälle istuimelle loppujen lopuksi tapahtui. Itselläni on ollut kyseinen malli käytössä 3 lapsella n.7 vuotta, ja nyt (vasta) valitettavasti sää on päässyt runtelemaan turvavyön soljen, joka halkesi. Pelkkää solkeahan vöihin ei voi vaihtaa vaan koko vyö osa on vaihdettava. Eli jos sinulla on tallessa tämä istuin niin olisin valmis maksamaan pientä korvausta vöistä.

      • jkarha

        Istuin meni roskiin mutta vaimo oli jättänyt talteen sen vyöosan missä solki on kiinni. Saat sen noudettuna Nummelasta taikka pk-kulujen hinnalla. j.karha(at)localnet.fi


      • kyselee
        jkarha kirjoitti:

        Istuin meni roskiin mutta vaimo oli jättänyt talteen sen vyöosan missä solki on kiinni. Saat sen noudettuna Nummelasta taikka pk-kulujen hinnalla. j.karha(at)localnet.fi

        Olen laittanut sähköpostia mutta vastausta ei ole kuulunut.


    • Voin suositella

      Meillä on nyt ollut Hamax sama istuin eli Kiss käytössä jo 3v:tta ja on kyllä moitteetta kestänyt kolhut.
      Olen jopa kaatunut itse pyörällä niin, että poika oli kyydissä ja pojalle tuli vain polveen ja käteen naarmuja.
      Voihan tuo olla joka maanantai versio, mutta meillä on kestänyt erittäin hyvin.
      Voin kyllä omastapuolestani suositella istuinta ja niinhän se on, että ei kaikkia kuitenkaan testata oli sitten merkki mikä merkki.
      Vaikka olisi kuinka kallis merkki niin aina tulee niitä susia...

      • ????????????

        kerro enemmän siit kaatumisesta, oliko kypärät?


    • Opin

      Lasten pyöränistuimet eivät ole verrattavissa autoihin tarkoitettuihin turvaistuimiin. Pyöränistuimet on pakko tehdä keveiksi, ettei painopiste siirry liian taakse ja ylös mikä tekisi ajamisesta vaarallista. Pyöränistuinten tarkoitus on estää lapsia putoamasta kyydistä ja jalkojen joutumista pinnojen väliin, sekä kaatumistapauksissa estää käsien ja jalkojen jäämistä pyörän alle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe