Sinut itsen kanssa

Tajusin itse vasta aikuisena muun perheen kertomana että mulla on tuo adhd, lapsena olin todella vilkas tein kaikkea mitä halusin oli se oikein tai väärin, useat vanhemmat sanoivat että sillä on joku vitun lukihäiriö," ei vaan voinu keskittyä mihinkään",välillä meni niin saakelin lujaa ja tuntui että voi tehdä kaikkea mahdollista, sitten taas välillä makasin masennuksen kourissa. Nyt aikuisena vielä välillä tulee käsittämättömän nopeita kohtauksia jolloin vaahtoan ja huudan ym. yht äkkiä, niin sitä vaan että jotkut kirjoittavat täällä että lääkkeillä voi hillitä oireita, mutta itse olen huomannut että säännöllinen kova kuntoilu tekee minusta aivan erilaisen jotenkin outo raukea tunne valtaa kovien fyysisten rääkkien jälkeen ja kestää pitkään, myös muut ihmettelevät välillä että sitä on taas palattu maanpinnalle? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
4509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

LUin näitä juttuja ja pojallani on ADHD ja lääkitystä emme ole koskaan harkinneet, vaan olemme etsineet hänelle harrasteita, joukkuelajeja ja monenlaisia suorittavia, fyysisiä toimintoja.. Ja välillä impulsiivisuus aina kohauttaa, mutta pieniä lipsahduksia lukuunottamatta hän on uuttera koululainen, joka kaiken lisäksi on todella lahjakas omaksumaan ja oppimaan asioita ja pärjää todella hienosti koulussa, kun vaan ei pääse kyllästymään:)) Mutta sanottaisiinko, että hän ei millään muulla tavalla, poikkea suurimmasta osasta oman luokkansa pojista, kuin sillä, että hänellä on diagnoosi; ADHD!!
:) Jokaisella on oikeus olla oma itsensä:))

Äänestä
  • Vaikeampaa, siis eriasteista. Jos on paha ADHD, ilman lääkkeitä ei pärjää.

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Vaikeampaa, siis eriasteista. Jos on paha ADHD, ilman lääkkeitä ei pärjää.

    Niinpä, aina pitää kuunnella yksilöä, joku voi tarvita myös lääkitystä myöhemmässä vaiheessa.. ylä-aste ja opiskelu siitä eteenpäin, voivat vaatia jo eritavalla keksittymistä. Mutta ikävä kyllä törmää usein siihen, että automatic lääkitystä heti tyrkytetään, kun kaikki eivät sitä tarvitse. Osa oppii hillitsemään oireitaan muilla tavoin. Todellakin ADHD-oireisto on kuitenkin kaikilla yksilöllistä:)) Ja hyvä jos lääkkeistä saa avun.

    Äänestä

  • Minulla oli myös kouluaikoina monenlaisia harrasteita ja pelasin myös lätkää, ne tuntuivat auttavan kun tavallaan oli kokoajan jotain säpinää päällä, pahimpia oli ne ajat jolloin joku tasainen musiikki tai muu vastaava jylläsi ,niin tuli sellainen outo tunne jota voisi kuvailla jotenkin niin että tuntui kuin olisin joku kone tai vastaava, myös outoa tunnetta kuin jäsenet esim. kädet olisivat tuntuneet oudon painaville ilmeni aika-ajoin, nyt vanhana on oireet helpottaneet mutta välillä vaimo joutuu patistamaan treeneihin kun kuulemma sen eron huomaa kun alkaa mennä liika lujaa :);)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hddh kirjoitti:

Tajusin itse vasta aikuisena muun perheen kertomana että mulla on tuo adhd, lapsena olin todella vilkas tein kaikkea mitä halusin oli se oikein tai väärin, useat vanhemmat sanoivat että sillä on joku vitun lukihäiriö," ei vaan voinu keskittyä mihinkään",välillä meni niin saakelin lujaa ja tuntui että voi tehdä kaikkea mahdollista, sitten taas välillä makasin masennuksen kourissa. Nyt aikuisena vielä välillä tulee käsittämättömän nopeita kohtauksia jolloin vaahtoan ja huudan ym. yht äkkiä, niin sitä vaan että jotkut kirjoittavat täällä että lääkkeillä voi hillitä oireita, mutta itse olen huomannut että säännöllinen kova kuntoilu tekee minusta aivan erilaisen jotenkin outo raukea tunne valtaa kovien fyysisten rääkkien jälkeen ja kestää pitkään, myös muut ihmettelevät välillä että sitä on taas palattu maanpinnalle? Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu