Hei,
Olemme olleet naimisissa 3 vuotta ja meillä on avioehto, jonka mukaan avioliiton aikana tehdyt hankinat kuuluvat hankkijalle. Lapsia ei ole. Nyt olemme suunnittelemassa ensi-asunnon ostoa. Ongelmalliseksi tilanteen tekee yllättäen raha-asiat... Vaimoni ansaitsee melko vähän ja pystyisi lyhentämään lainaa ehkä noin 1/4 lainaosuudesta. Miten kannattaisi asunnon laina/omistus tehdä? Jos otan lainan ja talon täysin omiin nimiini, niin tulos voi olla varmasti se klassinen, jos avioeroon päätyy: Vaimon palkka on mennyt kaikki juokseviin kuluihin ja itse olen maksanut vain kämppää ---> ositus avioehdosta huolimatta? Päteekö avioehto avioliiton aikana ostettuun asuntoon?
Vaimoni haluasi maksaa edes pienen osan kämpästä, jotta potentiaalisessa avioerossa hän ei jäisi puille paljaille. Toki en halua että näin käy itsekään, mutta jos omaisuutta ei ole, eikä sen tekemisestä ole kiinnostunut, niin pitäisikö minun se vaimolleni tehdä?
T. Liikaa asioita pohtiva...
Olemme olleet naimisissa 3 vuotta ja meillä on avioehto, jonka mukaan avioliiton aikana tehdyt hankinat kuuluvat hankkijalle. Lapsia ei ole. Nyt olemme suunnittelemassa ensi-asunnon ostoa. Ongelmalliseksi tilanteen tekee yllättäen raha-asiat... Vaimoni ansaitsee melko vähän ja pystyisi lyhentämään lainaa ehkä noin 1/4 lainaosuudesta. Miten kannattaisi asunnon laina/omistus tehdä? Jos otan lainan ja talon täysin omiin nimiini, niin tulos voi olla varmasti se klassinen, jos avioeroon päätyy: Vaimon palkka on mennyt kaikki juokseviin kuluihin ja itse olen maksanut vain kämppää ---> ositus avioehdosta huolimatta? Päteekö avioehto avioliiton aikana ostettuun asuntoon?
Vaimoni haluasi maksaa edes pienen osan kämpästä, jotta potentiaalisessa avioerossa hän ei jäisi puille paljaille. Toki en halua että näin käy itsekään, mutta jos omaisuutta ei ole, eikä sen tekemisestä ole kiinnostunut, niin pitäisikö minun se vaimolleni tehdä?
T. Liikaa asioita pohtiva...
Vastaukset 39
Vanhimmat
merkitä omistusosuudeksi 1/4 vaimollesi ja 3/4 sinulle? Jos joudutte kämpän joskus myymään esim. avioeron takia jakautuu tulo ed.mukaan.
En ole asiantuntija, mutta tämä ainakin käy järkeen...Kysy vaikka apua omasta pankistasi?
... ja jopa ihan oikeudenmukaisesti, jollaista järjestelyä olit käsittääkseni hakemassakin.
Otetaanpa esimerkki.
A:n nettotulot 3000 EUR/kk (maksukyky 75% perheen menoista)
B:n nettotulot 1000 EUR/kk (maksukyky 25% perheen menoista)
Yhteisen "arjen pyörittämiseen" menee 1000 EUR/kk, siitä maksukykyjen suhteessa A maksaa 750 EUR/kk ja B vastaavasti 250 EUR/kk. Raha pistetään yhteiselle tilille johon kummallakin pankkikortti, jota käytetään sovittujen hankintojen tekoon (ruoka, asunnon vakuutukset, kodin ylläpito jne.).
Sitten kumpainenkin pohtii paljonko asuntolainaa tahtoo ottaa (tai saa) ja pystyy sen hoitamaan. Otetaan siis kaksi erillistä lainaa. Niiden suhteessa sitten asunnon omistuskin järjestetään.
Mikäs tässä on vaikeata?
Kyllä, jos sellaisen avioehdon olette tehneet. Mutta jos avioehdollinen ositus aiheuttaisi epäoikeudenmukaisen tuleman (sinä olet maksanut lainaasi, hän kantanut ruokaa pöytään), niin ositusta voidaan sovitella... tai oikeuden määräämä pesänjakaja voi "pakkosovitella".
Yleensä ihmiset tekevät avioehtoja ennen liittoa saadun omaisuuden osalta tai sitten perityn omaisuuden suojaksi. Tavallisesti avioliitossa ajatellaan, että sen aikana yhteistomin hankittu omaisuus olisi jotenkin yhteistä. Tuttavapiirissäni muutama isompituloinen puoliso on lisäksi saattanut hankkia toiselle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, jos hänen tulonsa äitiyslomien tai ulkomaankomennuksilla vietettyjen virkavapauksien takia jäisi pienemmäksi.
Teidän ehtonne tarkoitus näyttää olevan, että puolisosi ei pääsisi hyötymään sinun isommsta tuloistasi. Toivottavasti hän myös tajuaa olla mitenkään uhrautumatta sinun hyväksesi ja jos sattuisit joutumaan työkyvyttömäksi, niin lemppaisi sinut heti pihalle eikä ala sinusta huolehtimaan. Tosin ennustan, ettei liitostanne kovin pitkää tule.
Minun on todella vaikea ymmärtää tämänkaltaista pohdintaa. Eri asia olisi, jos toisella sattuisi olemaan valtavasti omaisuutta, mutta nyt mietitään heikompia palkkatuloja! Oletko koskaan miettinyt, että vaimosi tekee/ tai tulee joskus tekemään tärkeätä, ei rahassa mitattavissa olevaa työtä jälkikasvunne eteen? Rokotatko siitäkin, että vaimo on "vain" kotona hoitamassa lapsia eikä tienaa?! Voisin hyvin kuvitella, että teillä kumpikin maksaisi oman kauppalaskunkin, olisi sinun ruoat ja vaimon ruoat. Minusta on parempi olla menemättä avioliittoon, jos liikutaan tuolla tasolla. Ja kuten edellinen kirjoittikin, liitostanne tulee tuskin pitkää, mikäli vaimollasi on järkeä päässä.
Kun liitto on vielä nuori, niin pitää sopia kunnolliset säännöt, ettei ansiotonta tulovirtaa vuoda toiselle puolelle:
Ihan selvä juttu on, että isompituloinen puoliso voi ostaa omilla rahoillaan auton. Köyhemmän sopii kulkea matkansa pyörällä tai kävellä. Jos sovitaan yhteisestä autosta, niin molemmat ostakoot tuulilasinpyyhkijän oman kykynsä mukaan. Ravintolassa molemmat maksavat laskunsa itse eikä toisen lautaselta nurrita. Jääkaapissa pitää olla molemmilla omat hyllyt ja köyhemmän pitää sitten syödä vaikka pelkkiä perunoita, jos ei ole varaa fileeseen, niinkuin rikkaammalla. Makuuhuoneeseen voisi virittää isännälle silkkilakanat ja emäntä olisi sillä puolella, jossa on anttilan tarjousriepu. Kesälomilla ukko voisi käydä Hawaijilla ja vaimon tuloilla ehkä joku Korkeasaari olisi passeli.
Onko tosiaan niin, että avioliittokin koetaan jonkinlaiseksi yritys oy:ksi, jossa jokainen euro pitää tarkasti laskea, kenelle se kuuluu.
Minäkin olen ajatellut, että avioehto tehdään koskien sitä omaisuutta, joka on hommattu ennen avioliittoa. Olen näköjään väärässä.
Mielestäni avioliitossa molemmat kantavat kortensa kekoon niin kuin pystyvät.
Ostakaa se asunto ja laittakaa se molempien nimiin. Eiköhän se vaimokin oman osansa perheen eteen tee, vaikkei rahallisesti ihan yhtä paljon pystykkään "yhteiseen" pesään tuomaan.
Ai niin, teillähän se ei olekaan yhteinen :-)
Ei se haittaa. Onneksi avioehtoa ei ole pakko kenenkään tehdä, eikä myöskään solmia avioliittoa. Tosin, alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa molemmat on tehty.
Eikös niistä palkkatuloista se omaisuus kartu... käsittääkseni. Tai joskus perinnöstä... jonka "antaja" ei välttämättä ole ehtinyt/tahtonut tehdä testamenttia jolla rajoittaisi saajan puolison avio-oikeutta perintöön.
Mistä tiedät ettei isä sitä tekisi myös? Jos luit yllä kertomani YHDEN tavan hoitaa ko. kuvio, niin tietenkin silloin kun/jos äiti on kodinhoidontuella isä maksaa suuremman osuuden perheen menoista... niin että äidille jää vielä rahaa lyhentää omaa lainaansa.
Jota ei tarvitse tehdä jos on YHTEINEN taloustili, jolle KUMPIKIN laittaa kerran kuussa rahaa maksukykyjensä suhteessa.
Avioehtohan juridisesti vaikuttaa vain jos avioerotaan TAI myös kun kuolema erottaa (riippuu millainen ehto on tehty). Se ei muuta millään tavalla avioliittolain pykälää siitä, että puolisoilla avioliitossa on elatusvelvollisuus toisistaan.
vertaus. Itsekkään en ymmärrä avioliitossa moista eurojen laskua. Liitossa annetaan ja saadaan puolin ja toisin.
Monesti mies isompikokoisena syö enemmän. Olisi epäoikeudenmukaista alkuperäisen kirjoittajan tilanteessa jakaa kauppalaskut 50/50.
Minun mieheni kalorikulutus vuorokaudessa on noin 3000 ja minun jää vähän yli tuhanteen. Joten meidän pitäisi jakaa ruokalaskut niin, että minä maksaisin vain neljänneksen.... jos meillä olisi kaikenkattava avioehto... mitä meillä Jumalan kiitos ei ole.
Hullun touhua tuollainen avioehtoilu, joka tekee normaalin perhe-elämän mahdottomaksi.
Selkeästi sinulla ei ole tietoa, tai halua ymmärtää mikä avioehto on... ja mitä se EI ole.
Avioehto astuu voimaan VASTA kun puolisot eroavat... avioehdosta riippuen jos avioeroavat, tai jos niin ovat tahtoneet sopia... myös kun kuolema erottaa. Kysymys on siitä (ja vain siitä), pitääkö erossa sillä hetkellä "varakkaamman" maksaa "köyhemmälle" tasinkoa jolla varallisiuudet tasataan yhtäsuuriksi erossa... vai eikö tarvitse maksaa.
Ruokalaskut yms. "arjen pyöritys" eivät liity avioehtoon. Avioliittolaissa on pykälä puolisoiden välisestä elatusvelvollisuudesta, eikä avioehdolla sitä voida rajoittaa.
Avioehtoa ei tarvita siihen, että perhe-elämä on "mahdotonta"... puolisot tekevät sen sellaiseksi aivan itse... jos niin on käydäkseen.
Niin sinä M36 et pysty ymmärtämään sitä, että käytännössä ihmiset elävät siten, että varautuvat avioeroon kaiken aikaa ja siitä syystä avioehto tulee huomioida myös avioliiton aikana.
Siis tällä mentaliteetilla ajateltuna kyllä ne ruokalaskutkin kuuluvat avioehdolliseen avioliittoon, jotta sen pienempi tuloisen säästötilillekin jotain euroja jää - kaiken varalta! Parempi siis katsoa kuin katua.
Ymmärrän tämän ajattelutavan ihan hyvin, vaikka itse en niin toimikaan.
Ajat ja tavat muuttuvat kuomaseni ;)
Olet oikeassa, en ymmärrä. Tietenkin jotkut tahtovat (tai suostuvat) siihen, että avioliitossa varaudutaan kokoajan avioeroon... mutta ei siihen edelleenkään tarvita avioehtoa. Salatilejä ja sukanvarteen "omia jemmoja" voi tehdä ja tehdään, vaikkei avioehtoa olekaan. Ei ole yksi tai kaksi keskustelua kuukausittain "avieoropalstalla", missä kysellään neuvoja omaisuuden piilottamisesta tms. ... mikä minusta on väärin, ellei ole aikanaan vaatinut avioehtoa, niin tuollainen "kikkailu" avioerotessa vähintäänkin kyseenalaista... ja myös laitonta.
Tietenkin jos puolisot ovat keskenään SOPINEET avioehdosta (avioehtoon ei voi pakottaa, kuin ei avioehdottomaan avioliittoonkaan), niin toivottavasti ymmärtävät sopia myös siitä miten "arjen pyörittäminen" hoidetaan. Eikä se olisi pahitteeksi, vaikkei avioehtoa olisikaan.
Olisihan se väärin, että ukko sijoittaa tulonsa, ja rouva kantaa Siwasta perheelle ruoat yms. Minusta väärin olisi myös se, että taloustili olisi 50/50... jos tulot ovat 20/80 puolisoiden kesken... tietenkin yhteiseen pottiin pistetään tulojen suhteessa. Yhteiselle taloustilille sitten kummallakin oma pankkikortti, jota käytetään sovitusti niihin yhteisiin perheen menoihin.
Mikä ko. yhteisten menojen jälkeen jää yli, on kummankin omaa omaisuutta (ja pitäisi olla sitä jos erotaan, tai tulee "erotetuksi"). Kun menot jaettu oikeudenmukaisesti, jää sille vähemmän hankkivallekin puolisolle rahaa ... vaikka säästöön pistettäväksi.
>
Kukin toimii parisuhteessaan kuten parhaaksi katsoo, noin kolmasosassa solmittavia avioliittoja puolisot ovat tahtoneet tehdä avioehdon. Ja edelleen, jos kokee sellaisen vääräksi... ei tietenkään pidä mennä tekemään avioehtoa.
Kyllä rouva O ymmärtää avioehdon astuvan voimaan vasta erossa, mutta M36 ei tahdo ymmärtää, että tiukan avioehdon allekirjoittaneen olisi sinisilmäistä avioliiton aikana olla huolehtimatta ensisijaisesti oman omaisuutensa kartuttamisesta. Kaikken typerintä olisi avustaa puolisoa hänen omaisuutensa kartuttamisessa, esim. makselemalla hänen puolestaan ruokalaskua.
Olen kanssasi samoilla linjoilla, Rouva O. Täysin!
>
Kaikki emme voi kartuttaa omaa omaisuuttamme... toiset hankkivat enemmän kuin toiset työllään tai sijoituksillaan. Mutta tietenkään omaisuuttaan ei pidä kartuttaa niin, että puoliso maksaa "kaiken" mikä arjen pyörittäminen vaatii... eikä avioehto sitä myöskään tarkoita.
Toisaalta, jos avioehdottomassa avioliitossa toinen työllään tai vaikka taidoillaan sijoittaa ja niin kartuttaa omaisuuttaan... sitten puoliso päättää "erottaa" siippansa... niin minusta on väärin avio-oikeuden perusteella omaisuuden tasaaminen puoliksi. He, joiden mielestä tämä on OK... eivät tietenkään tarvitse tai tahdo avioehtoa. Se heille suotakoon.
Kyllä, se on typerää. Sen vuoksi he voisivat avata yhteisen taloustilin josta ko. menot hoidetaan, ja minne rahaa pistetään kuukausittain maksukykyjen suhteessa tarvittava määrä.
mä olin sinisilmäinen joo. vaimo lähti toisen matkaan. jakoon meni säästöt ja perintö niitten eteen se ei ollu tehny yhtään mitään. ei tullu aikanaan avioehdot mieleen.
:) Sopi mun huumorintajuuni
Avioehto avioliiton aikana tehtynä kullostaa kummalliselta - varsinkin kun se rikkaampi osapuoli lähtee ikäänkuin ennakko-olettamuksesta, että avioliitto voi päätyä eroon ja se toinen osapuoli ei ainakaan siinä vaiheessa voi olla hyödynsaajana "onnellisten" aikojen aikan tehdyistä sopimuksista, esim yhteisen talon hankinnasta. Sen voin ymmärtää, että erilaisten yritysten perustamisvaiheessa avioehdolla voidaan suojata perheen omaisuutta siirtämällä se toisen aviopuolison nimiin.
Olen itse siinä tilanteessa, että puolisoni suunnittelee rakennuttavansa perheellemme uuden talon. Talon rahoitus koostuisi suurimmaksi osaksi puolisoni omistaman kiinteistön(omistanut ennen avioliittoa jo, meillä ei ole avioehtoa)myynnistä saaduilla rahoilla. Uusi kotimme olisi yksin puolisoni nimissä tai hänen ja lasten.
Olemme olleet avioliitossa kauan ja molemmat työssä. Lapsia meillä on viisi.
Olen keski-ikää lähestyvä nainen ja mietin vakavasti sitä, onko mieheni ajatus uuden talon hankkimisesta omiin nimiinsä vääränlaista vallankäyttöä tai sitoutumisen puutetta yhteiseen yritykseemme, avioliittoomme. Olen miestäni monta vuotta nuorempi, paremmin koulutettu ja minulla on parempi palkka, varsinkin nyt kun mieheni siirtyy eläkkeelle.
Olen kokenut tämän avioliiton aikan solmittavan avioehdon epäluottamuslauseena ja vallavnhimona mieheni puolelta. Eron tullessa miehelleni siis jäisi kesäpaikan lisäksi myös talo ym. Itselläni on tosin turvattu toimeentulo ja asunto myöskin. Mietin vain nyt kovasti sitä, olisiko aika ottaa aikalisä avioliitossa ja pohtia, millä perusteella olen valmis muuttamaan mieheni taloon, ikäänkuin vuokralle. Rakastan sisustamista ja koti on ollut minulle aina rauhan tyyssija. En ole lainkaan varma siitä, että mieheni talosta tulisi sisäisesti yhteinen kotimme.
>
Kyllä. Ja sen vuoksi avioehto yleensä laaditaan ennen avioliittoa. Sitä saatetaan muuttaa avioliiton aikana kyllä. Silti, ei mikään estä puolisoita tekemästä avioehtoa aviliiton aikanakin... eikä siihen tietenkään ole pakko suostua, se on SOPIMUS.
Mutta tämähän ei ole asian laita tämän keskustelun avanneella kaverilla. Hän kirjoitti: "Olemme olleet naimisissa 3 vuotta ja meillä on avioehto, jonka mukaan avioliiton aikana tehdyt hankinat kuuluvat hankkijalle."
Kysymys hänellä oli siitä, miten uuden asunnon hankinta hoidetaan oikeudenmukaiseti.
>
Niinpä, tai hän on kuullut siitä hyvin epätodennäköisestä tapauksesta, missä vaimo ottaa ja jättää... ja rahastaa lähtiessään. Onko jotenkin vaikeata katsoa asiaa myös tältä kantilta.
>
NO VOI JESSUS... et suostu avioehtoon, asiahan on sillä selvä. Ja mies voi olla rahoittamatta mokoman torpan... mitä tuota murehtimaan ?
Kuulostaa, ettei avioliittonne ole erityisen vakaalla pohjalla. Ja se ei ole avoehdon syy... jota teillä ei vielä edes ole. Oliskohan suuremman pohdinnan paikka MIEHESI kanssa.
Tämän on pakko olla provo! Ehdotan, että vaimosi alkaa ottaa hintaa asuntonne siivouksesta, pyykkäämisestä, ruoanlaitosta jne. Todennäköisesti sinä kun et ole yhtä taitava noissa hommissa - business on businessta :)
No niin...
Näinhän tässä kävi, että tekstiä on helppo tulkita makunsa mukaan. Toki kaikki vastaukset ovat olleet aiheellisia. Tuosta avioehdosta avioliiton aikana. Jos on lyhyen elämänsä säästänyt rahaa esimerkiksi haaveilemaansa kesämökkiin. Aviotumisen jälkeen sitten löytää etsimänsä mökin ja sen ostaa. Puolisolla tälläiseen sijoitukseen ei tapauksessa rahaa ole. Itse en näe avioehdossa mitään väärää. Ongelmat juontuvat pääosin siitä, että toisella puolisolla on säästöjä, toisella ei.
T. Itsekäs **ska
Olen osittain samaa mieltä. Nykyään kun vielä nämä avioliitot tuntuvat olevan tuollaisia jopa todennäköisesti kariutuvia. Se että kuinka pitkälle tässä mennään, on sitten ihan eri asia. Asunto on kuitenkin hyvin suuri hankinta, ja sen maksamiseen saattaa mennä monta vuotta elämästä. Onko se jotenkin oikeudenmukaista että mies/vaimo saa vaimon/miehen maksasta asunnosta puolet, kun hetken (nykytyylillä) hetken mielijohteenstaan päättää erota vaimostaan/miehestään. Toki molemmat latovat siihen rahaa, mutta ei se vaimo/mies ehkä ole opiskellut 7 vuotta sen takia, että ostaa toiselle kalliin asunnon, kun tämä 7 vuotta tienannut ihminen on laittanut rahansa auton tuunaamiseen/koruihin ym. turhaan.
Asioissa on aina kaksi puolta, ja noin pitkäaikaista ja suurta sijoitusta kannattaakin tuumia yhdessä.
Tuskin teilläkään nyt ihan kaikki kaikki laskut menee noin tarkasti omasta pussista, niin kuin täällä moni vihamielinen kommentti yrittää kärjistää.
Ehkä vaimosi voisi osallistua asunnonmaksuun ja sinä puolestaan hoitaa aiempaa enemmän niitä juoksevia kuluja?
meillä toimii.Vaimolla palkaa 2000 ja minulla 6000.Asuntolainaa ja asumiskuluja maksamme yhtä paljon.Vapaa aika,matkustelu muut hankinnat ja suuremmat ruokaostokset hoidan suuremmaksi osaksi minä.Jos tulee ero niin kummankaan ei tarvitse itkeä että on ollut häviääjä asunnon myytäessä. Avioehtoa meillä ei ole.Sillä aloitimme molemmat nollatilaanteesta. Ne muut tavarahankinnat autot,asuntovaunut etc. ovat vaan tavaraa minkä perään en itkisi.
erehdy tekemään sinulle ainuttakaan lasta. Olet niin itsekäs ihminen että suhteenne on jo nyt tuhoon tuomittu.
Miksi ihmeessä panet tätä naista jos et hänestä senttipiirua muutoin välitä? sillä pelkkää panemista se on jos ei 50-50 kaikkea panna yhteiseen pesään.
Toivottavasti vaimosi ei pese-eikä-pyykkää SINUN sukkiasi/kalsareitasi, eikä laita SINUN ruokiasi, ei petaa sinun petiäsi, eikä millään tavalla pidä puoliasi. Toivottavasti tekee vain omat hommansa? Siihenhän sinä tietty luotatkin. Hänen hyväntahtoisuuteensa. Tiedät että hän laittaa kaikkensa perheenne eteen. Sinä sen sijaan suhtaudut varauksella.
avioliitoista päätyy eroon joka tapauksessa liki puolet.
Kaikki avioliitothan päättyvät eroon ... joko avioeroon, tai kuolemaan. Avioehto voi olla voimassa joko avioeron varalta, tai molempien "vaihtoehtojen" varalta. Huomion arvoinen asia, kun ehtoa laaditaan.
Oletko muuten ihan varma, että avioehto vain avioeron varalta on pätevä? Ainakin vähän vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa on esitetty kanta, että kyse on joko-tai -tyyppisestä ratkaisusta. Jonkun oikeustapauksenkin olen muistavinani, jossa asiaa ainakin sivuttiin.
Ennen oltiin siis sitä mieltä, että tällainen ehto (vain toisen ositusperusteen varalta laadittu) on sitomaton. Oletko varma, että oikeustila on tältä osin muuttunut?
>
Minulle riittää, että lakimieheni on riittävän vakuuttunut tästä.
>
Siinä vähän vanhemmassa kirjallisuudessa ja laissa tunnettiin myös aviorikos... ei ole enään. Ja avioehdon tulkinnoista varmasti on paljon ennakkotapauksia.
Muistelepa lisää, voisit ehkä viitata päätökseen joka tukee näkemystäsi.
Luotan että nimim. "nix nax" asiaan tuo lisävalaistusta.
>
Ennen ehkä, kuten yllä totesin. Avioehto pelkän avioeron varalta on pätevä. Epävarmaa on, voidaanko laatia ehto joka EI olisi voimassa avioerossa, mutta OLISI voimassa kun kuolema erottaa.
>
Kyllä olen.
KKO 2000:100
"Puolisot oli tuomittu avioeroon. Puolisoiden välisessä avioehtosopimuksessa oli sovittu, että avioliiton purkautuessa avioeron vuoksi kummallakaan puolisolla ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen ja että avioliiton purkautuessa toisen puolison kuoleman johdosta leskellä oli avio-oikeus kuolleen puolison omaisuuteen. Avioehtosopimus katsottiin päteväksi."
Minä kiitän. Ei tarvitse noin aggressiivisesti vastata, kun yksinkertaisesti halusin vahvistuksen, että oikeustila tosiaan on muuttunut. Viitattu KKO:n oikeustapaus tosiaan muuttaa aiemmin vallinneen oikeustilan.
Ei ollut tarkoitettu agressiiviseksi vastineeksi, hyvä kun asia selvisi.
Avioehtosopimus katsottiin päteväksi ko. tilanteessa - ei kokonaisuudessaan. Eli jos kuolema olisi erottanut, ei tuosta ratkaisusta saa helpotusta sopimuksen pätevyyteen.
Ja pieni knoppi vielä: sanaa "leski" ei siihen sopimukseen saisi laittaa. Muutoin liikutaan vaarallisilla vesillä, sillä sopimus voidaan tulkita sopimukseksi elävän henkilön jäämistöstä. Tämä taas on laissa suoraan kielletty.
>>Avioehtosopimus katsottiin päteväksi ko. tilanteessa - ei kokonaisuudessaan.>Eli jos kuolema olisi erottanut, ei tuosta ratkaisusta saa helpotusta sopimuksen pätevyyteen. >Ja pieni knoppi vielä: sanaa "leski" ei siihen sopimukseen saisi laittaa.
"Jos kuolema olisi erottanut, avio-oikeus olisi ollut JOKO sopimuksen perusteella TAI (jos sopimus olisi katsottu pätemättömäksi eli vaikutuksettomaksi) lain nojalla."
Pätemätön ehto ei aiheuta koko sopimuksen pätemättömyyttä. Eli ko. klausuuli avioehdossa voidaan todeta pätemättömäksi, mikä ei aiheuta itse avioehtosopimuksen pätemättömyyttä. Muilta osin se pysyisi voimassa.
"Leski" -sanan käytöstä on tieteen piirissä jokunen varoituksen sana kuulunut, ja itse katson mieluummin kuin kadun. Ongelmia voisi syntyä (mahdollisen elävän henkilön jäämistöstä sopimisen lisäksi) siinä muodossa, että leskellä olisi avio-oikeus kuolinpesän varoihin, mutta kuolinpesällä ei lesken. Useimmissa tapauksissa tämä ei tuota ongelmia, leskihän valitsee yleensä olla luovuttamatta tasinkoa, mutta itse en haluaisi sulkea mitään ovia etukäteen.
Monissa tapauksissa juuri se yksi sana on ollut ratkaiseva - juuri sen oikean tarkoituksen toteaminen voi olla hankalaa, varsinkin kun sopimuksen toinen osapuoli on kuollut.
Mitä yhteistä sinulla vaimosi kanssa ylipäätään on ja miten ihmeessä erehdyit menemään naimisiin?
Olethan varmasti hinnoitellut kaiken oikein, ottanut huomioon indeksikorotukset ja vaimosi on yhtä selvillä tosiasioista kuin sinäkin?
Tajuatko, että jos sinä sairastut, vammaudut tai jäät työttömäksi, lennät omalla logiikallasi pihalle, eikä kukaan ehdi edes aukaista sinulle ulko-ovea? Ja se on sinulle ihan oikein!
Onkohan tehty tutkimuksia siitä, miten paljon vähenee vessapaperin kulutus talouksissa, joista mies on muuttanut pois?
Avioliittolaissa on tällainen teksti
4 luku 46§:
"Kummankin puolison tulee KYKYNSÄ MUKAAN ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen."
Luin muutama vuosi sitten Hesarista tutkimuksen, että suomalaiset miehet tekevät noin 10 tuntia enemmän kuin naiset ylitöitä työnantajalle ja naiset tekevät noin 10 tuntia enemmän töitä perheelle kuin miehet. Kumpi kannattaa paremmin?
Hehhee, meikäläisillä menisi erotessa hassusti. Naimisissa ilman avioehtoa, asuntolaina on 50/50 - käytännössä minä maksan lainanlyhennykset kokonaan, mies maksaa omissa nimissään olevan ainoan automme. Harkinnassa myös kesämökki jonka lainaosuus tulee myös minun maksettavakseni. Tienaan enemmän ja mökki hommataan täysin minun halustani =) Jos siis eroaisimme saisi mieheni puolet kämpästä ja puolet kesämökistä - jotka minä siis kustannan kokonaisuudessaan.
Asia ei minua pahemmin huoleta vaikka kavereista löytyy järkyttyneitä sinkkuja joiden mielestä meidän pitäisi tehdä avioehto per eilen. Tavara on tavaraa vain ihmisillä on väliä.
Olen vähän samoilla linjoilla, että liiton aikana tehdyt hankinnat voidaan pistää puoliksi aika pitkälle riippumatta siitä kuka ne loppupeleissä maksoi.
Perintöjen osalta tilanne on hankalampi, koska jaettavana voi olla kiinteää omaisuutta tai vaikkapa taide-esineitä joilla on suurtakin tunnearvoa. Siskon kanssa on aina helppo tehdä diilejä, joilla nuo jaetaan, pidetään kokonaisina ja sumplitaan niin, että ne voidaan säästää.
Mutta jos päällä olisi avioriita niin sittenhän niitä voisi joutua pistämään lihoiksi sen takia. Ja riidassahan on suuri riski, että se toinen lyö kaikella mahdollisella. Ihmiset vaan tekee niin, kokemusta on. Omat asiat saa sössiä, mutta ei läheisten.