niin paljon toisinaan inhoan itseäni,
sitä kakaramaisen pehmeää kohtaa.
kuoreni alla yhä asustavaa heikkoutta.
sitä vauvamaisen vaaleanpunaista
samettilehtistä ruusua.
sitkeästi se tahtoo takertua
pistäen terävillä piikeillään,
se hellän pehmeästi kiinni pitää.
miksi se ei katoa?
se tuhkaan tallottu puoli minusta,
joka hiljaisena huutaa epätoivoansa.
en tahdo sitä enää,
en niitä vangitsevia päiväunia,
päättymätöntä kaipausta,
en tahdo tunnustaa
kokonaisuuden poissaoloa.
on päiviä, iltoja ja öitä,
kun en saa kaavittua surua sisältäni,
en peitettyä haarniskalla haavojani,
raavin ihoani,
kunnes olen kaipuusta arka.
ne häviävän harvat hetket,
syövät maata jalkojeni alta.
sitä kakaramaisen pehmeää kohtaa.
kuoreni alla yhä asustavaa heikkoutta.
sitä vauvamaisen vaaleanpunaista
samettilehtistä ruusua.
sitkeästi se tahtoo takertua
pistäen terävillä piikeillään,
se hellän pehmeästi kiinni pitää.
miksi se ei katoa?
se tuhkaan tallottu puoli minusta,
joka hiljaisena huutaa epätoivoansa.
en tahdo sitä enää,
en niitä vangitsevia päiväunia,
päättymätöntä kaipausta,
en tahdo tunnustaa
kokonaisuuden poissaoloa.
on päiviä, iltoja ja öitä,
kun en saa kaavittua surua sisältäni,
en peitettyä haarniskalla haavojani,
raavin ihoani,
kunnes olen kaipuusta arka.
ne häviävän harvat hetket,
syövät maata jalkojeni alta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toiset kirjoittajat jättävät jälkiä lukijaan. Siksi niitä jää usein kaipaamaan, kirjoituksia ja kirjoittajaa.
Luulen, että toisinaan, sitä tunnistaa jonkin jäljen toisen tekstissä, vaikka pienenkin, ja sitä jälkeä pitää kuin omanaan.
Mukava kun olet palannut.
Pidin kovasti.