Vanhan ja Uuden Liiton peruserot

Vanhassa Liitossa ihmisen tuli ennenkaikkea TAISTELLA pahaa vastaan sekä itsensä sisällä että ulkopuolella. Hänen tuli VALLOITTAA Luvattu Maa sekä ulkoisesti että sielullisesti. Hänen tuli hävittää juurineen pahuus sekä ulkoisesta Luvatusta Maasta että omasta sielustaan. Vanhan Liiton kulkija oli kuin sotilas, jonka piti olla aina valmis taistelemaan. Hän ei saanut välittää mitään omista kärsimyksistään. Hänen piti taistella ja tappaa kaikki se mikä oli pahaa ja huonoa. Siten hän pääsi eteenpäin ja tuli suureksi henkiseksi olennoksi. Tämä on erittäin tärkeä piirre. Vanhan Liiton pyrkijän tuli aina taistella, tappaa ja VASTUSTAA PAHAA.

Jeesuksen Kristuksen Uudella Liitolla on sen sijaan täysin toiseÞnlainen näkökulma elämään. Jeesuksen koko vuorisaarnan henki on uudistava ja vanhaahävittävä: "Te olette kuulleet sanotuksi: "Silmä silmästä ja hammas hampaasta, MUTTA minä sanon teille: ÄLKÄÄ TEHKÖ PAHALLE VASTARINTAA; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin". (Matt. 5:38-39).

Ja lisäksi Jeesus opettaa jopa että: Te olette kuulleet sanotuksi;Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi, MUTTA minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat. (Matt. 5: 43-44)

Tavallisista jokapäiväisistä, lihan mukaan elävistä ihmisistä tämä tälläinen tuntuu järjettömältä. Mitä järkeä on antaa pahojen mellastaa maailmassa? Mutta toisaalta taas, jos aina laitamme pahan pahaa vastaan, niin koska se loppuu? Tietenkään me kristitytkään emme heti kykene tuohon Hengen elämän äärimmäisyyteen, mutta meidän täytyy siihen aina vilpittömästi pyrkiä. Mikäli paha kostetaan pahalla, syntyy vain uutta pahaa. Uusi Liitto kukistaa pahan olemalla nousematta sitä vastaan sekä fyysisessä että henkisessä mielessä.

Fyysisten hyökkäysten edessä kristitty ei kosta pahaa muuta kuin hyvällä ja rukoilee vihollistensa puolesta. Sielullisten hyökkäysten edessä kristitty ei myöskään pyri tukahduttamaan himojaan taistelemalla niitä vastaan Vanhan Liiton patriarkkojen tavoin, vaan keskittyy himojen vastavoimiin täyttyen Pyhällä Hengellä ja rakkauden voimalla. Näin hän torjuu pahan itsestään nousematta mitenkään sitä vastaan.

Nämä olivat Vanhan ja Uuden Liiton peruserot.

5

156

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korvana

      Ajatuksesi saattaa olla hyvinkin oikeanlainen, mutta koska Jumalamme on asenteessaan/rakkaudessaan ikuisesti muuttumaton, niin miksi Hänen liittonsa ihmis-lapsiinsa olisivat muutuvat ?

      Siis että oliko Jumalan tahto että ihminen vastusti pahaa pahalla ennenkuin Jeesus syntyi ?

      Vai onko niin että Poika toi mukanaan uuden ja korkeamman käsityksen Jumalamme Tahdosta ?

      Niin ollen ihmiset eivät silloin vielä edes tunteneet Jumalaansa, lähtien siittä perusolettamuksesta että Jumalamme on täydellisyydessään loputtoman viisas ja viisaudessaan muutumaton: Koska Hän ON.

      • Ja vastaus siihen löytyy galatalaiskirjeestä:

        4:1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
        4:2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
        4:3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
        4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
        4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

        Eli siis nuo vanhemmat uskonnot olivat välittäjien, holhoojien ja eräänlaisten huoneenhaltijoiden, "tutorien" valvonnassa ja koska nämä enkeliolennot olivat Jumalaa epätäydellisempiä, olivat myös nuo uskonnot ja niiden ohjeet epätäydellisiä ja hieman vääristyneitä.

        Vasta Kristuksessa Jumala tuli puhumaan ihmisille suoraan ilman välikäsiä.

        Apostolien teot:
        7:30 Ja kun neljäkymmentä vuotta oli kulunut, ilmestyi hänelle Siinain vuoren erämaassa ENKELI palavan orjantappurapensaan liekissä.
        7:35 Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen ENKELIN kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
        7:38 Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli ENKELIN kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi.
        7:53 te, jotka ENKELIEN toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."

      • uskotko
        KTS kirjoitti:

        Ja vastaus siihen löytyy galatalaiskirjeestä:

        on ollut kulttuureja jotka uhrasivat ihmisiä Jumalallemme. Ramatussa lukee sukupolvien niin myös tehneen aina Aabrahamin päiviin asti ... ?

        Uskotko Jumalasi niin Tahtoneen ?

        Sillä nuo "jo" uhratut lapsetkin kuolivat vain uhreina.

        ?

        Minä "en saattanut tuollaiseen jumalaan uskoa hyvänä sellaisena", enkä uskoisi tänäänkään: Jos en itse Häntä tuntisi.......mutta että tuollaiseen,...

      • kirjauskoa ?
        uskotko kirjoitti:

        Olen lukenut joidenkin helluntailaisten jopa ymmärtäneen Jumalamme niin ettei Hän ole Juutalaisen:kin Jumala ensinnäkään, että heidän Jahvensa onkin epäjumala ?

        Tuo myös Juutalaisena syntyneen Jeesuksen oma Jumala ?

    • KTS (Ei kirj.)

      Nostetaas vähän ettei tosiasiat hämärry...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      138
      886
    2. Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?

      Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?
      Puolanka
      6
      862
    3. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      774
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      94
      721
    5. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      59
      700
    6. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      591
    7. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      573
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      41
      484
    9. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      481
    10. 42
      469
    Aihe