Olen kahden lapsen äiti, miehen vanhemmilla on viisi lastenlasta, meidän pienokaiset katraan nuorimmat. Ongelmana on isovanhempien haluttomuus osoittaa huomiota ja viettää aikaa muiden kuin ensimmäisen lapsenlapsen kanssa.
Välimatkaa on ja tapaamiset vähäisiä, isovanhemmat ovat suht nuoria ja vielä työelämässä, mutta kaiken vapaa-ajan he ohjelmoivat siten, että me emme mahdu heidän elämäänsä. Jos olemme menossa käymään, he ilmoittavat puhelimessa joutuvansa muuttamaan suunnitelmiaan ja koko yhteinen aika kuluu siihen, kun he pohtivat mitä olisivat tehneet jos me emme olisi ilmaantuneet paikalle.
Kukaan muu lapsista ei saa "jakamatonta" huomiota, mutta ensimmäiselle sitä on tarjolla jos hän sitä osaa pyytää ja olemme joskus jopa lähteneet pois mummulasta, kun vanhin lapsista haluaa olla siellä ja mummun kyky toimia usean lapsen ollessa paikalla on jotenkin hyljeksivä, esim. "menehän nyt siitä äitisi luo kun meillä on täällä tärkeitä asioita" ja ovi kiinni. Itku silmässä lapsi tulee viereen ja äiti nielee surunsa ja yrittää selvitä kotiin asti ilman suurempia kommelluksia.
Mieheni perheessä ei ole totuttu puhumaan asioista suoraan ja siksi suoraan sanomisen tie on umpikuja, olemme kyllä yrittäneet, mutta olankohautus ja asian huomiottajättäminen ovat heidän tapansa reagoida epämiellyttävään asiaan. Kohtauksen järjestäminen olisi varmasti ronski tapa puuttua epäkohtaan, mutta itse en sitä halua tehdä ja mieheni mielestä se vain toisi lisää risuja tiellemme ja hyljeksiminen vaihtuisi täydelliseen välinpitämättömyyteen.
Olen hyvin harmissani lasteni puolesta, sillä nämä ovat ainoat elossaolevat isovanhemmat ja haluaisin kovasti, että he kokisivat olevansa rakastettuja myös tuossa suhteessa.
Emme ole siis laittamassa lapsiamme hoitoon tms. isovanhemmille, haluaisin vain että yhdessäollessa lapset saisivat huomiota ja että niitä yhteisiä hetkiä järjestettäisiin heidänkin taholtaan edes joskus, ettei tarvitsisi tuntea olevansa tiellä heidän elämässään.
Onko muilla ollut isovanhempien kanssa jotain samankaltaista kitkaa? Miten olette saaneet asiat oikealle polulle?
Välimatkaa on ja tapaamiset vähäisiä, isovanhemmat ovat suht nuoria ja vielä työelämässä, mutta kaiken vapaa-ajan he ohjelmoivat siten, että me emme mahdu heidän elämäänsä. Jos olemme menossa käymään, he ilmoittavat puhelimessa joutuvansa muuttamaan suunnitelmiaan ja koko yhteinen aika kuluu siihen, kun he pohtivat mitä olisivat tehneet jos me emme olisi ilmaantuneet paikalle.
Kukaan muu lapsista ei saa "jakamatonta" huomiota, mutta ensimmäiselle sitä on tarjolla jos hän sitä osaa pyytää ja olemme joskus jopa lähteneet pois mummulasta, kun vanhin lapsista haluaa olla siellä ja mummun kyky toimia usean lapsen ollessa paikalla on jotenkin hyljeksivä, esim. "menehän nyt siitä äitisi luo kun meillä on täällä tärkeitä asioita" ja ovi kiinni. Itku silmässä lapsi tulee viereen ja äiti nielee surunsa ja yrittää selvitä kotiin asti ilman suurempia kommelluksia.
Mieheni perheessä ei ole totuttu puhumaan asioista suoraan ja siksi suoraan sanomisen tie on umpikuja, olemme kyllä yrittäneet, mutta olankohautus ja asian huomiottajättäminen ovat heidän tapansa reagoida epämiellyttävään asiaan. Kohtauksen järjestäminen olisi varmasti ronski tapa puuttua epäkohtaan, mutta itse en sitä halua tehdä ja mieheni mielestä se vain toisi lisää risuja tiellemme ja hyljeksiminen vaihtuisi täydelliseen välinpitämättömyyteen.
Olen hyvin harmissani lasteni puolesta, sillä nämä ovat ainoat elossaolevat isovanhemmat ja haluaisin kovasti, että he kokisivat olevansa rakastettuja myös tuossa suhteessa.
Emme ole siis laittamassa lapsiamme hoitoon tms. isovanhemmille, haluaisin vain että yhdessäollessa lapset saisivat huomiota ja että niitä yhteisiä hetkiä järjestettäisiin heidänkin taholtaan edes joskus, ettei tarvitsisi tuntea olevansa tiellä heidän elämässään.
Onko muilla ollut isovanhempien kanssa jotain samankaltaista kitkaa? Miten olette saaneet asiat oikealle polulle?
Vastaukset 17
Vanhimmat
meneppä sinä nyt pois siitä, ja sit ovi kiinni pam.
Eikös tuo ollut HYVIN SUORAAN sanottu? ainakin minun mielestäni. Rupea vaan samaan jonoon ja sano suoraan.
Suoraan puhumallakaan ei sitä kiintymystä saa, jos sitä ei ole. Tietenkään ei ole kovin fiksua isovanhemmilta osoittaa niin selvästi, että yksi lastenlapsi on tärkeämpi kuin muut. Ehkä tuo suosikkilapsi on kuulunut heidän elämäänsä läheisesti, asuu lähellä, tai ties mistä syystä. Sehän ei aloittajan tekstissä selvinnyt.
Itse supistaisin vierailut minimiin, jos ne kerran tuottavat vain pahaa mieltä.
Lapset ovat kuitenkin mestareita ottamaan elämän sellaisena, kuin se tulee, joten uskon että he eivät odotakaan isovanhemmilta mitään erityistä, eivätkä kärsi asiasta. Äiti saattaa kärsiä, mutta se onkin sitten toinen juttu.
Kyllä tuo ensimmäinen lapsenlapsi asuu lähempänä kuin meidän perhe, tosin samaan perheeseen kuuluu lisäksi kaksi muuta lasta, jotka jäävät huomiotta samoin kuin nämä meikäläisten. Se yksi ja ensimmäinen on ainoa jonka synttäreitä juhlitaan ja jolle lähetellään lomamatkoilta kortteja, muut jäävät helposti sivuun ja osaavat jo "antaa tilaa" sille ykköselle. Yhteyden pito isovanhempien puolelta näihin kolmeen muuhun lapsenlapseen on myös minimissä ja jos yhteyttä pidetään, syynä on joko se että halutaan ottaa se ykkönen vierailulle, "kun hän on niin huomiota haluava ja ei mitenkään voi osoittaa huomiota jos muut perheen lapset ovat paikalla" tai tarvitaan jostain jotain tietoja esim. sukulaisten liikkeistä tms. Meidän suuntaan puhelin ei ole soinut ennen viime viikonloppua vapun!!! jälkeen, että näin....
Miten lapsi kärsisi jos ei mummuaan edes tunne?
Äiti lakatkoon voivottelemasta asiaa.
Kyllä lapsi tietenkin alkaa murehtia, jos kaiken aikaa kuulee, että mummu ja pappa ovat ilkeitä eivätkä tykkää.
Mutta kun ei heistä puhuta, eikä heitä tavata, niin pianpahan ovat poissa mielestä.
Monilla tilanne on sellainen jo pitkien matkojen vuoksi. Suurella joukolla on isovanhemmat kuolleet jo aikapäiviä, eikä lapsenlapset heitä kaipaa.
Anna olla ja pysy omissa oloissasi lapsinesi.
Niin olen ajatellutkin asiaa ja en TODELLAKAAN puhu näistä asioista lapsille, siksi tulinkin tänne, kun piti saada purkaa tuntemuksiaan.
Lisämausteen tähän soppaan antaa se, että meitä syyllistetään, kun lapset "eivät tunne isovanhempia" tai "vierastavat lähimpiään". Järkipuheella ei tämä asia hoidu, sen olemme huomanneet. Pitää vaan sitkistellä ja surkutella hiljaa mielessään. Mutta joo, tämä ei ehkä nyt ole hyvä aika kirjoittaa, jatkan toisena päivänä.
Jos lakkaat kyttäämästä mummoa ja lapsesi leikkejä ja lopetat sen ihme lällättely ja urkkimis koulutuksen, lapsellasi voisi olla joskus edes hauskaa. Lopeta se ilonpilaaminen, kyylä.
Sinun arvosteluasi ja kyttäämistäsi ei siedä kukaan, hauskaa voi pitää vain vapaantuneessa ilmapiirissä. Pyri täydellisyyteen täydellisessä maailmassasi, vain omassa seurassasi.
Sinä olet arvostelija ja ilonpilaaja. Siksi siis ovi suljetaan, ja sinä olet lapsesi kanssa ulkopuolella kaikesta hauskasta
ilkeitä kirjoituksia.
Ap älä välitä tällaisesta kirjoittelusta!
Hankala tilanne, kai???
Muistelen tässä omaa lapsuuttani. Äitini vanhemmat olivat kuolleet jo aikaisemmin. Isäni äiti oli elossa ja tapasimme häntä kesälomien yhteydessä.
Muuten hän vaikutti elämäämme joululahjaksi saatujen itse kudottujen villasukkien ja siinä yhteydessä tulleen kirjeen muodossa. Meitä lapsia ei mitenkään, ei siis millään tasolla, haitannut tämä, ettei isoäiti ollut kovin läheinen. Meille hän oli ihan OK ihminen, isän äiti, siinä kaikki.
Isäni piti äitiinsä enemmän yhteyttä.
Sanoisin, kun teillä tilanne kerran on kertomasi mukainen, että älä tee siitä asiasta elämää suurempaa asiaa. Väitän, etteivät lapsesi kärsi asiasta, edellyttäen, että sinä lopetat puhumisen asiasta tuossa sävyssä.
Tätä samaa olen toitottanut joskus tuolla kummipalstalla, kun vanhemmat valittaa, että lapset muka kärsivät, kun kummi ei suostukaan läheisyyteen. Ei lapset siitä kärsi ollenkaan. Eivät osaa kaivata sellaista, mitä ei koskaan ole ollutkaan. Eri asia on, jos läheisyys on ollut, mutta loppuu yht'äkkiä.
Siis yhteenvetona: Isovanhempani eivät olleet läheisiä ja kummikin hävisi elämän saatossa jonnekin. Kumpikaan asia ei ole lainkaan elämääni haitannut. Sain rakkautta tarpeeksi kuitenkin, siis omilta vanhemmiltani ja sisaruksiltani.
Tuon asian kanssa olen paininut paljon ja todennut sen itsekin, että näin on parasta toimia, halusinkin saada kuulla vaihtoehtoisia toimintatapoja ja ideoita.
Vaikeaksi asian tekee mielestäni se, että saadaan kuulla usein, kun emme käy tarpeeksi ja heillä ei ole aikaa tulla käymään ja kun asutaan liian kaukana ja eivät siksi näe meitä kovin usein. Välimatka on muuten 150 km. Täällä ollessaan he mielellään "opastavat" meitä kotiasioissa ja erityisesti lastenkasvatuksessa. Kritiikki on tervetullutta, mutta itsestä tuntuu ikävältä kuulla kuinka hyvä äiti toimisi, jos ajattelisi lastensa parasta. Heidän käytöksensä ei ole hyökkäävää, vaan huomautuksia ja nauramista meidän valinnoille ja tavoille.
Tuossa edellinen kommentoi kyttäämisestä ja sitä tämä saattaa olla, vaikka olen yrittänyt pitää itseni irti sellaisesta. Miehelleni tuottaa eniten surua, kun hän saa vanhemmiltaan vain negatiivista palautetta ja hänen kykyään olla aikuinen epäillään koko ajan. Kommentit siitä kuinka keittiöremontin tekeminen on "teille liian vaativa juttu" ja lasten uimareissu rantaan "turhan vaarallinen vain isän kanssa" saavat meidät hämilleen ja lasten kanssa huomaan itse olevani aika lailla varpaillaan isovanhempien läsnäollessa.
Tästä tuli nyt ruikutusta, mutta kiitos kuitenkin vastaajille, uskon että nämäkin viestit auttavat meitä hieman suhtautumaan asiaan toisella tavalla ja myös hyväksymään joitain juttuja paremmin.
Anna olla isovanhempien kasvatusneuvot omassa liemessään.
Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsilla pitää olla nuoret vanhemmat, jotka tietävät, mitä hiekkalaatikolla, tarhassa ja koulussa tapahtuu.
Isovanhemmat eivät tiedä.
He ovat käyneet ihan toisenlaiset koulut, ja tarhasta heillä ei kenelläkään ole mitään tietoa.
On turha kuvitella, että he voisivat tietää, miten lapsen ongelmat ratkaistaisiin.
Älkää siis puhuko mitään lasten kasvatuksesta itseänne vanhempien ihmisten kanssa, jolleivat he ole opettajia tai lastensuojeluviranomaisia, lääkäreitä yms.
Maalaisjärki on meillä kaikilla. Liika neuvojen kalastelu muutenkin on turhaa.
Oma äiti tietää lapsen luonteen ja tunnot aina parhaiten kuitenkin.
Vanhemmille on ihan turhaa selittää remonteista tai muista suunnitelmista, jos he eivät osallistu rahallisesti toteutukseen.
Jos osallistuvat, jätä koko remontti!!
Ja kutsut harventukoot. Ei teidän tarvitse kutsua luoksenne ketään irvaileman elämäänne.
Sano se seuraavalla kerralla, kun negatiivinen huomautus tulee.
Meidän pappa ja mummi ovat kiinnostuneet aina vain siitä uusimmasta lapsenlapsesta, joka saa jakamattoman huomion kunnes uusi tulee. Sitä on aika sairaanloisen huvittavaa seurata, tietysti lapsille sellainen hylkääminen on paha paikka. Samanlaisia he olivat jo omille lapsilleen, nuorin sai mitä halusi, muilla niin väliä.
Joskus mummo yrittää parhaansa mukaan teeskennellä kiinnostunutta muiden lapsien jutuista, mutta ei se vaan toimi ja kaikki sen huomaavat.
kanssa ristiriitoja.Meillä sisaruksilla yhteensä 8 lastenlasta,kaksi lasta mummon lemppareita,6 lasta huomioidaan jos huomioidaan.Kurjaa kun tyttäreni kysyi 3v, miksi mumma ei tykkää minusta? Mitä vastaisit? Äitini kontroilloisi mielellään kaikkien elämää ja luulenkin,että yksi syy hänen käytökseensä, saattaa olla rankaisu meille aikuisille tyttärille.Kas kummaa kun yksikään vävy ei ole tarpeeksi hyvä anopille, vaikka tyttäret ovat tyytyväisiä elämäänsä.Kaikki vierailut mummolaan ovat yhtä tuskaa,aina jännitettä ilmassa,ettei vaan kukaan sano sellaista mitä mumma ei halua kuulla.Nyt tilanne minun perheeni kohdalla,että pidämme välimatkaa yllä toistaiseksi.Onneksi isäni on kultainen mies ja rakastaa jokaista lasta,kiitos isälle ja paapalle siitä = )
menee! Meijän mummille on 3 lastenlasta, 9v mun ja ei halua tavata mummaa olleskaan. Lapsikin ahdistuu kun huomaa ettei mumma puhu kuin pakolliset! Ja toisille puhuu ja kyselee kyllä, meitä kohtaa todella ikävää yrittää käydä! Pelastuksena on veljeni vaimo, antaa sitten takuulla huomiota. Ilman häntä, todennäköisesti oltaisiin muutettu toiselle puolelle suomee ja katkaistu välit mummiin. Mutta sekään ei olisi ollut ratkaisu! Lapsi kärsisi ja tuntisi vielä enepi katkeruutta! Jos teillä enoja, tätiä, setiä, niiden osuuskin pelastaa paljon lasten mielissä. Häjyisille mummille kaikki edes kun palvelukotiin sitten joutuvat eikä nuoriso käy=) Näinkin voi sitten käydä. Lämmintä kesää teille koko perheelle . Harmi kun ei sitä isää enään ole, hän varmasti hoitaisi paapin roolia 100-0%.
Ikävä tilanne teidän perheessä. Mietittyäni asiaa, minun mielestäni isällä on oltava rohkeutta tiedustella, mistä kiikastaa ettei hänen lapset saa sijaa isovanhempien rakkudesta.Itselläni on vasta yksi pojanpoika. Toinen lapsenlapsi on onneksi tulossa samaan perheeseen. Olen ilmoittanut että jos saisi vuoroviikoin yökylään.Ikä rajoittaa kummankin hoitoa. Mutta Rakkautta jaetaan tasapuolisesti se on varmaa.Parempaa tulevaisuutta toivon koko perheellenne.Ja isovanhemmille viisautta ottaa kaikki lapset samanlailla huomioon.
Oli pakko kirjoittaa lapsenlapsen näkökulmasta. Eli olen itse 26 vuotias nainen, ja kokenut vähän vastaavaa.
Minulla on vieläkin kaikki isovanhempani elossa, olen aina ollut läheisempi äitini vanhempien kanssa. Vaikka kaikki isovanhemmat asuvat lähellä. Aika usein asia vain tuntuu olevan niin että äidin vanhemmista tulee läheisemmät isovanhemmat (Isäni vanhemmat ovat taas ne läheisemmät isovanhemmat serkuilleni ja erityisesti vanhimalle heistä, isäni siskon lapsille). Toki on ikävää jos lapsilla ei ole kuin ne yhdet isovanhemmat, mutta ei sitä kiintymystä ja läheisyyttä voi pakottaakaan.
Pointtiin; Äitin voivotteli aina tätä että kun isäni äidille ovat nuo serkukset paljon tärkeämpiä kuin minun lapseni pla pla pla... Aina sama virsi. Minua ahdisti lapsena vain tuo äitini vuodatus asiasta, muuten en olisi edes paljoa ihmetellyt asiaa. Minulla oli kaksi omaa vanhempaa äitini ja isäni, joille olin siskoni kanssa se tärkein ihminen ja se oli pääasia.
Vasta nyt aikuisena olen käsittänyt miten paljon äitini voivottelu häiritsi minua. Koska kyllä se lapsi huomaa ja kuulee vaikka äiti ei lapselle suoraan voivottelisikaan. Ja jännä juttu tässä on se että vasta viime vuosina, aikuisena kun olen jo asunut vuosia omillani ovat välini isäni vanhempiin parantuneet ja lähentynee huomattavan paljon. Syynä ehkäpä se että äitini puolelta tullut jännite ja pakote on poissa. Soittelen itseasiassa kuulumisia isäni vanhempien kanssa useammin kuin äitini vanhempien kanssa.
Eli nyt pois tuo voivottelu asiasta. Sillä et tee kuin hallaa lapsillesi. Ja loppujen lopuksi sinä ja lasten isä ovat ne kaikista tärkeimmät ja rakkaimat aikuiset lapsienne elämässä.
Olet todella onnekas äiti jos miehen vanhemmat ovat kyseessä.
Meillä ainakin poikani vaimo tekee kaikkensa että lapset eivät olisi missään tekemisissä meidän kanssamme, lähinnä tietysti minun, joka olen anoppi. Hänelle on tärkeitä vain oman suvun jäsenet ja me emme kuulemma millään tavalla kuulu heidän perheen sukuun. Jotenkin miniäni on unohtanut että olen hänen miehensä äiti ja lastensa mummo.
Olen siis ketjun aloittaja.. Ja ihmettelen kuinka olen sinun mielestäsi onnellisessa asemassa? Itse toivoisin lämpimiä tai edes haaleita välejä niin aikuisten kesken kuin aikuisten ja lasten välille. "miks mää en koskaan pääse mummilaan yöks?" ja "miksei mummi halua olla täällä meillä?" kysymykset kuvaavat varmasti hyvin tilannetta joka meillä on päällä. Jos tarkoitat onnellisella asemalla sitä että sukulaiset unohdetaan ja tylusti jätetään huomiotta, niin olet oikeassa, muutoin toivoisin tarkennuksia...
Taisi pikkusen kiehahtaa, mutta suokaa anteeksi, yritin taas eilisen päivän pitää koossa itseäni ja katsella kun lapsemme jäivät jalkoihin :( Aina he odottavat vierailua, mutta itkun kanssa siellä sitten yritetään itse kukin päästä iltaan asti.
Ja vaikka olenkin miniä, en todella halua ajatella etteivät appivanhemmat kuulu perheeseen, he tosin tuntuvat ajattelevan että heidän aikuinen poikansa perheineen ei kuulu enää siihen lähisukuun jota pitäisi jotenkin huomata olevan olemassa. TUlipas sekavaa.... Niin olen itsekin juuri nyt, kiitos kaikille vastaajille nyt ja eteenpäin!!