Täytynee tunnustaa, etten ainakaan minä ole osannut olla tippaakaan mieheni tukena, keskenmenomme jälkeen. Itse olen surrut, ja -tuuletellut tuntojani, ja hänelle on jäänyt se tasapainottajan ja myötäeläjän rooli kaikkinensa. Juuri huomasin etten edes ole kunnolla kysynyt hänen tuntojaan kertaakaan. Pelkkä minä, ja minä, ja minä on asunut meillä. Raskasta sen on täytynyt olla hänellekkin.
Mites Teillä muilla, olettekos osanneet olla fiksumpia?
Mites Teillä muilla, olettekos osanneet olla fiksumpia?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.