Hard as a Stone

Rollareiden -03 euroopan keikoilla olisin halunnut olla ehdottomasti mukana kun kaksi maailman parasta rock orkesteria esiintyi samalla stagella peräkkäin; AC/DC ja Rolling Stones. Huh, mikä kattaus! Keith on aina tunnustanut diggailevansa AC/DC:tä ja pyysi heidät mukaan kiertueelle. Muutamilla keikoilla kävi vaan niin että lämmittelijän setti/suosio oli kovempi kuin itse pääesiintyjän. Keith totesikin joskus myöhemmin että oli aika uskaliasta antaa AC/DC:lle lava-aikaa tunnin verran. Hyvässä hengessä äijät kuitenkin kiersivät ja joka ilta Stonesin settiin sisältyi Youngin veljesten kanssa yhdessä vedetty Rock me baby bluespala. Stadikalla tavataan ;-)
6759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tässähän se ero juuri näkyy.Mikä muu toinen bändi saa lämppärikseen toisen megayhtyeen?Kun tässä tapauksessa rahalla ei ole mitään merkitystä niin se taitaa olla arvostus asia.Taitaa rokkipiireissä stonesin arvostus olla aika korkealla.Hei mutta muistelen että 2003 stonesin jenkkikiertueella oli lämppärinä AC/DC.Euroopankiertueella oli ZZ-top.Korjatkaa joku viisaampi.Muistanko väärin?Tosin eihän sillä mitään merkitystä ole kumpikin lämppääribändithän olivat todella loistavia.

Äänestä
  • "Hei mutta muistelen että 2003 stonesin jenkkikiertueella oli lämppärinä AC/DC.Euroopankiertueella oli ZZ-top.Korjatkaa joku viisaampi.Muistanko väärin?"

    Muistat oikein...

    Äänestä

  • konna2 kirjoitti:

    "Hei mutta muistelen että 2003 stonesin jenkkikiertueella oli lämppärinä AC/DC.Euroopankiertueella oli ZZ-top.Korjatkaa joku viisaampi.Muistanko väärin?"

    Muistat oikein...

    AC/DC lämmitteli Rollareita v.2003 Saksassa kolmen keikan verran (Oberhausen, Leipzig ja Hockenheim) sekä heitti niiden ohella myös kaksi omaa klubikeikkaa (Berlin ja Munich).

    Äänestä

  • problem child kirjoitti:

    AC/DC lämmitteli Rollareita v.2003 Saksassa kolmen keikan verran (Oberhausen, Leipzig ja Hockenheim) sekä heitti niiden ohella myös kaksi omaa klubikeikkaa (Berlin ja Munich).

    ..tuon lisäksi molemmat orkesterit esiintyivät Toronton jättimäisessä sars-konsertissa josta on julkaistu myös dvd (TorontoRocks)!

    Äänestä

  • problem child kirjoitti:

    ..tuon lisäksi molemmat orkesterit esiintyivät Toronton jättimäisessä sars-konsertissa josta on julkaistu myös dvd (TorontoRocks)!

    Oispa aika unelma kiertue jos ac/dc ja stones lyöttäytyisivät yhteen!

    Äänestä

  • konna2 kirjoitti:

    "Hei mutta muistelen että 2003 stonesin jenkkikiertueella oli lämppärinä AC/DC.Euroopankiertueella oli ZZ-top.Korjatkaa joku viisaampi.Muistanko väärin?"

    Muistat oikein...

    Siis ZZ Top Oli lämppärinä vai Stadissa, ei muualla. Roudasivat sen tänne huonon lipun myynnin takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rokki-kukko kirjoitti:

Rollareiden -03 euroopan keikoilla olisin halunnut olla ehdottomasti mukana kun kaksi maailman parasta rock orkesteria esiintyi samalla stagella peräkkäin; AC/DC ja Rolling Stones. Huh, mikä kattaus! Keith on aina tunnustanut diggailevansa AC/DC:tä ja pyysi heidät mukaan kiertueelle. Muutamilla keikoilla kävi vaan niin että lämmittelijän setti/suosio oli kovempi kuin itse pääesiintyjän. Keith totesikin joskus myöhemmin että oli aika uskaliasta antaa AC/DC:lle lava-aikaa tunnin verran. Hyvässä hengessä äijät kuitenkin kiersivät ja joka ilta Stonesin settiin sisältyi Youngin veljesten kanssa yhdessä vedetty Rock me baby bluespala. Stadikalla tavataan ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu