Moi!
Onko tietoa minkälaiset säät Pohjois-Norjassa on yleensä lokakuun ensimmäisellä viikolla? Eli kannattako siihen aikaan harkita jo nastarenkaita?
Toinen kysymys, onko lokakuun ensimmäinen viikko hyvä aika lähteä sinne? Onko jollain kokemuksia kyseisestä ajankohdasta?
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista!
Lokakuussa Norjaan
2
3099
Vastaukset
- matkustat?!
Norjassa sataa lunta varmasti vuoristoteillä a korkeimmilla tunturiylänöillä, missä tie nousee 1000 metriin. Niitä teitä löytyy Trondeimista etelään ajettaessa E6 ja länsivuonoilla.
- kannattaapi
Pari vuotta sitten olin syyskuun alkupuolella muutaman päivän Björklidenissä ja Riksgränssenillä (eli Ruotsin ja Norjan rajalla), ja sinä aikana satoi korkeammat vuoren huiput täysin valkoiseksi, ja alempanakin kävi maa ja tiet välillä valkoisena, onneksi suli suurimmaksi osaksi pois ennen lähtöämme. Lämpötila oli välillä siinä 0 pinnassa, etelään päin lähtiessämme pari astetta plussalla. Täytyy myöntää, että kun lunta alkoi satamaan, niin hiukan mietitytti, miten mahtaa kesägummeilla olla mukava lähteä lipsuttelemaan kotia päin. Majapaikkakin kun oli sen verran rinteessä, että alaspäin mutkaista tietä laskeutuminen olisi ollut varsin mielenkiintoista...
Samoin olen joskus taannoin, kymmenkunta vuotta sitten ollut Pohjois-Suomessa syyskuun puolivälissä, jolloin Enontekiöllä satoi yön aikana maan valkeaksi, ja matkaa oli tarkoitus jatkaa Kilpisjärvelle. Piti muuttaa suunnitelmaa ja lähteä itäisempään vähälumisempaan suuntaan, kun soitto Kilpisjärveltä varatuun majapaikkaan paljasti, että siellä oli tullut lunta vielä reippaammin, ja sanoivat, että ei kannata kesägummeilla yrittääkkään...
Joten itse olen ainakin ajatellut, että jos vielä tulee noihin aikoihin pohjoiseen lähdettyä, niin taidanpa laittaa ainakin kitkat alle, niin pärjäilee sitten..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707