Hei!
Oon n. 7 viikolla ensimmäistä kertaa raskaana. Mitään "oireita" ei ole paitsi tietty menkkojen puuttuminen.
En uskalla oikein olla iloinen uudesta tulokkaasta tai ajatella tulevaisuutta. Pelottaa niin pirusti jos menee kesken. Tuntuu että keskenmenon kestää paremmin jos ei ole liikaa ajatellut vauvaa.
En ole uskaltanut kertoa raskaudesta vielä muille kuin tietty miehelle. En ole kertonut kun jos sattuu menemään kesken niin tarvii sitten kaikille selittää asia.
En oikein tiiä milloin sitä voisi oikeasti olla iloinen raskaudesta eikä vain pelätä keskenmenoa.
Onko kellään samankaltaisia tuntemuksia?
Tuntuu että voiko tämä olla totta! Kahdenvuoden yrityksen jälkeen raskaana.
Oon n. 7 viikolla ensimmäistä kertaa raskaana. Mitään "oireita" ei ole paitsi tietty menkkojen puuttuminen.
En uskalla oikein olla iloinen uudesta tulokkaasta tai ajatella tulevaisuutta. Pelottaa niin pirusti jos menee kesken. Tuntuu että keskenmenon kestää paremmin jos ei ole liikaa ajatellut vauvaa.
En ole uskaltanut kertoa raskaudesta vielä muille kuin tietty miehelle. En ole kertonut kun jos sattuu menemään kesken niin tarvii sitten kaikille selittää asia.
En oikein tiiä milloin sitä voisi oikeasti olla iloinen raskaudesta eikä vain pelätä keskenmenoa.
Onko kellään samankaltaisia tuntemuksia?
Tuntuu että voiko tämä olla totta! Kahdenvuoden yrityksen jälkeen raskaana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itsellä oli ihan samanlaisia ajatuksia! Kävin sitten varhaisultrassa, jossa näkyi syke ja tämä ainakin vähän helpotti noita pelkoja. Lisäksi sisareni sai sattumalta tietää raskaudestani ja sekin vähän helpotti, raskaudesta tuli todentuntuisempaa kun siitä sai puhua jonkun muunkin kuin oman miehen kanssa. Palko on helpottanut vähitellen, mutta vieläkin olen vähän "varpaisillani". Muutaman kerran olen jo ihan oikeasti uskaltanut iloita tulevasta vauvasta ja suunnitella tulevaisuutta. Tällä hetkellä mennään viikolla 16! :) Eli vielä on matkaa, mutta ainakin tilastojen valossa ollaan turvallisella puolella aslkuraskautta.
Vinkkinä sinulle: älä käy sitten lukemassa mitään keskenmeno-palstoja yms., eikä oikeastaan tätäkään palstaa kannata lukea. Itse olen aina ihan paniikissa, kun olen noita tarinoita lukenut, kun niiden perusteella mitä tahansa pahaa voi käydä milloin vaan. Ja tottahan se onkin, mutta kun todeliisuudessa suurin osa raskauksista menee onnellisesti ihan synnytykseen asti. Olisi se kivaa, kun osaisi vaan nauttia raskaudesta ja odotuksesta, mutta minkäs sitä tekee, kun on pelokas. Tieto lisää tuskaa, niinhän sitä sanotaan.
fiiliksiä on minullakin. Tosin olen kertonut kaikille läheisille, koska olen ollut lähes koko alkuraskauden sairaslomalla, enkä jaksanut alkaa valehtelemaan syytä siihen. Tosi utopistinen olo oli kokoajan, ennen kuin näin pikku toukan ultrassa :) Me päätettiin vappuna alkaa lasta touhuamaan ja heti tärppäsi, itse olin jo varautunut vuosien yrittämiseen, enkä edes uskaltanut toivoa heti tärppäävän :D Jouduin kipujen takia jo viikolla 4 ja 5 ultrattavaksi, kun epäilivät ulkoista raskautta. Viimeisimmässä ultrassa näkyi sikiöpussi, mutta ei vielä sikiötä ja siitä jäi jotenkin kaivelemaan sellainen olo, että ei siellä kohdussa ehkä asustakaan ketään. Oli ihan uskomaton tunne, kun toissapäivänä käytiin ultrassa ja pieni ihminen esitteli meille hienoja liikkeitä! Pituutta vauvalla oli huikeat 4cm :) Siinä hetkessä tästä vasta tuli täysin todellista ja sitä uskaltautui olemaan täysin rinnoin onnellinen. Meistä tulee tämän pienen ihmisen äiti ja isä!
Hei! Kuin myös, olen raskaana noin 5 6. Kovasti väsyttäää ja rinnat hellät.
Me emme ole vielä kertoneet kenellekään. En vielä itse uskalla iloita, meillä oli yritystä takana 9kk. Monta vaaranpaikkaa on vielä edessä. Ehkä kerron ensimmäisen ultran jälkeen ja ehkä myös pahimmat pelot helpottavat myös, kun saa kuulla kaiken olevan kunnossa. ;)
nyt sinulla on ilon aika. Ei tulevaa kannata pelätä onhan elämä muutenkin arvaamaton. ei se varautuminen auta mitään. yhtä pahalta tuntuu kuitenkin. sitä kerkeää suremaan sitten, jos jotain tapahtuu. Itselläni raskaus alkoi 2,5 vuoden jälkeen huonoissa merkeissä. Eli tiesin varautua pahimpaan viikolla 12 meni kesken tuntui ihan yhtä pahalle, kuin olisi tullut yllätyksenä. Onneksi keskenmenon jälkeen tulee helposti raskaaksi. Nyt odotellaan jo uutta vauvaa. Täytyy myöntää, että välillä mietin km asiaa, mutta en anna sen ottaa valtaa...
Hei!! mulla on ollut ihan samanlaisia tunteita raskaudesta...kun sain tietää siitä, en osannut silloin pahemmin iloita koska olin varma että jotain pahaa tapahtuu kuitenkin..ja olin ihan varma että jos käyn varhaisultrassa, huolet häviävät! vaan mitä vielä...kävin siellä rv7 0, ja huolettomuutta kesti ehkä se yksi päivä, sitten taas alkoi pelko että mitä jos kaikki ei menekkänä ok...
Sitten rv 13 0 oli eka kunnallinen ultra, ja olin kauhusta kankeana ja odotin pahinta...mutta ruudulle pärähtikin kovasti liikkuva sikiö jolla näytti kaikki olevan niinkuin pitääkin. Huoli loppui taas muutamaksi päiväksi...ja alkoi taas...mitä jos ultran jälkeen sille onkin jo tapahtunut jotain...
Ultrasta viikon päästä oli toka neuvolakäynti, ja kuunneltiin sydänäänet. Ensin niitä ei saatu millään kuulumaan, ja olin paniikissa. Sitten lääkäri kutsui terveydenhoitajan ja äänet löytyivätkin..eli kaikki olikin kunnossa. Saatoin huokaista helpotuksesta, taas parin päivän ajaksi!
Nyt neuvolakäynnistä on reilu viikko ja mulla rv 15 2, ja edelleenkin pelkään että kaikki ei ole hyvin. Miten tällaisessa epätietoisuudessa edes pystyy elämään, kun sikiön potkujakaan ei vielä pysty tuntemaan! :D olen varmaan ihan vainoharhainen ja stressaan turhaan, mutta minkäs mahtaa!! en vieläkään pysty uskomaan että mahassani kasvaa oikea vauva ja että sillä olisi kaikki hyvin. Täytyy vaan jaksaa eteenpäin vaikka pelottaisi, seuraava neuvola on vasta 6.8 ja toka ultra 20.8. Sitten saan taas varmuuden onko kaikki kunnossa..
koitetaan nyt silti nauttia raskaudesta vaikka pelottaakin:D onnellista odotusta kaikille!!!