Eipä tuo abortti välttämättä mikään paha asia ole. Teen abortin sen vuoksi etten aidosti halua nyt lasta, vähintäänkin kohteliasta tulokasta kohtaan haluta hänet. Väkisin turha ketään tänne maailmaan ottaa, ajatkin on niin epävarmat kaikenkaikkiaan ja ihmiset tulevat koko ajan kaikella tavalla ahneemmiksi ja henkistä hyvinvointia ei suosita tänä päivänä. Ei tämä maailma ole helppo.
Kyllä se on niin että jokainen puntaroi itse miten tulokasta kohtelee, katkaiseeko matkan vai ottaako vastaan.
Minä laitan alkioni matkaan hyvillä mielin, hän on opettanut minulle tämän muutaman viikon aikana jo aika paljon ja luulen että se oli tarkoituskin. En halua häntä, en edes sillä verukkeella että ehkä saattaisin jopa haluta häntä kun hän on syntynyt. Turhaa ottaa riskiä lapsen kustannuksella, en olen niitä jotka ajattelvat että tällä on tarkoituksensa ja siksi pidän lapsen. Ajattelen että tällä on tarkoituksensa ja teen miltä minusta tuntuu. En halua lasta. Lapsi tulee minulle vain silloin kun häntä aidosti koko sydämestäni haluan, siihen ei moraalipuheet auta. Anteeksi vaan elämän puolesta puhujat.
Menkää maailmalle pelastamaan elämään, siellä sitä riittää varmasti! Ihmisiä kuolee joka päivä "turhaan", vaikka silläkin on varmasti tarkoituksensa.
Kyllä se on niin että jokainen puntaroi itse miten tulokasta kohtelee, katkaiseeko matkan vai ottaako vastaan.
Minä laitan alkioni matkaan hyvillä mielin, hän on opettanut minulle tämän muutaman viikon aikana jo aika paljon ja luulen että se oli tarkoituskin. En halua häntä, en edes sillä verukkeella että ehkä saattaisin jopa haluta häntä kun hän on syntynyt. Turhaa ottaa riskiä lapsen kustannuksella, en olen niitä jotka ajattelvat että tällä on tarkoituksensa ja siksi pidän lapsen. Ajattelen että tällä on tarkoituksensa ja teen miltä minusta tuntuu. En halua lasta. Lapsi tulee minulle vain silloin kun häntä aidosti koko sydämestäni haluan, siihen ei moraalipuheet auta. Anteeksi vaan elämän puolesta puhujat.
Menkää maailmalle pelastamaan elämään, siellä sitä riittää varmasti! Ihmisiä kuolee joka päivä "turhaan", vaikka silläkin on varmasti tarkoituksensa.
Vastaukset 30
Vanhimmat
palstapoliiseilta poistoja vinkuvat hernenenukat ei jälleen kerran selvästikään kestä leikkiä johon on ryhtyneet...oi voi!
Niin SÄÄLITTÄVÄÄ ja NAURETTAVAA...!!
Heität töksähtäviä töräytyksiä, kertoo kyllä paljon sinusta!
Hyvää elämää ja lapsionnea sinulle!
Terveisin
HERNE-KOHTU
vain ovat niin laiskoja, etteivät tee mitään noiden kärsivien lasten eteen. Sen sijaan he käyvät taistelua tuulimyllujä vastaan ja luulevat tällä palstalla kirjoittelullaan "pelastavansa ihmishenkiä". Laiska-Liisan hommia, mutta annetaan nyt heidän kuvitella, että ovat jotain hyvää tämän maailman eteen tehneet. Sillä olemmehan me tuollaisten typeryyksien yläpuolella.
T.Yks jolla aika aborttiin ens viikolla.
Syntyneillä lapsilla on ihmisoikeudet, tiedoks vaan.
Typerämpikö sitten on se joka kuvittelee olevansa kaiken yläpuolella (jopa jumalallisessa asemassa..) vaiko ne "laiskaliisat"
jotka ei sentään käy murhauttamassa lapsiaan?
on ihmisoikeudet, abortoidulla sikiöllä ei.Sellainen henkilö, joka kuvittelee päättävänsä toisen puolesta, luulee olevansa jumalallisessa asemassa, mutta onneksi elämme Suomessa, jossa on valinnan vapaus. Laiskaliisat käyvät täällä aukomassa päätään, kun eivät muuta osaa/voi.
"Sellainen henkilö, joka kuvittelee päättävänsä toisen puolesta, luulee olevansa jumalallisessa asemassa, mutta onneksi elämme Suomessa, jossa on valinnan vapaus."
No mitähän nämä abortintekijät sitten kuvittelee??!! Jatka lause loppuun: ..valinnan vapaus murhata tietynikäinen lapsensa.
"Laiskaliisat käyvät täällä aukomassa päätään, kun eivät muuta osaa/voi."
Ja sä teet.. mitä? Et suinkaan itsekin kuulu heihin..? Ja miten niin 'ei muuta voi'? Näkyyhän se pään aukominen suakin haittaavan..
kun joku elää tuollaista "älä tee niinkuin minä teen-tee niinkuin sanon"-vaihetta, kun se itsellä oli 15-vuotiaana. Valinnanvapaus antaa lääkärin poistaa sikiö elimistöstään, kyllä. Sillä lääkärihän sen toimenpiteen tekee. Ilmeisesti he ovat sitten murhaajia;). Sillä jos sinä annat jollekin henkilölle luvan murhata lapsesi, niin hän syyllistyy murhaan, vai mitä?
jokkut joutuu toteuttaan murhia haluamattaan kun ei oo paljoo annettu vaihtoehtoja käskynhaltijan (murhasta päättävän) ja lakivelvotteen tahoilta..
Eli minähän se pääpiru olisin jos yllyttäisin (suorastaan pakottaisin) jonkun lapseni murhaan.
Murhaahan ei olis tapahtunu ilman mun käskyä?
Jos olet raskaana ja joku puukottaa sinua vatsaan siten, että vain syntymätön lapsesi kuolee, tuomitaanko hänet murhasta? Taposta? Vai saako vain rapsut sinun pahoinpitelystäsi? Eli arvostellaan nyt kaikkia samalla asteikolla.
Jos joudun raskaana autokolariin- sikiö kuolee, saanko henkivakuutusrahat? Jos toisen auton kuljettaja oli syyllinen, saako hän tuomion? Tätä pohdintaa voisi jatkaa aika pitkään.
saisi syytteen...Tutustuhan Suomen lakiin.
siitä miten missäkin maassa on ulkopuolisten taholta määritelty syntymättömän oikeudet tai oikeudettomuus. Ja se annetaanko sille ihmisarvoa ja -oikeuksia vai ei, ei vaikuta millään tavoin sen ihmisyyteen. Arvottomuus/ oikeudettomuus ei muuta sitä yhtään vähemmän ihmiseksi. Laki on ihmisten keksintöä ja helposti muutettavissa aikojen saatossa.
Jos joku tappaisi syntymättömän lapseni niin taatusti pitäisin huolen että saisi syytteen muustakin kuin pahoinpitelystäni.
tuomitaan muualla kuin maallisessa oikeudessa..
koskaan tule kielletyksi.
etkä jurykaan, joten älä huoli, keskity nyt vain elämään niin, ettet itse istu tuomittujen penkillä=) Ja kannattaa muuten ihan varmuuden vuoksi elää tämä elämä niin, että on hyvä olla, kun koskaan et voi tietää, onko sen jälkeen mitään...
ihan rauhallisin mielin ja meuhkaamatta sen enempää olemassaolevan oikeuden puolesta..?
Ja monin paikoinhan se kuitenkin on kielletty..
On kielletty, mutta silti sitä tapahtuu ja se onkin yksi syy, miksi suomi ei koskaan lähde sille linjalle.
tyytyväinen olemassaolevaan tilanteeseen mulla on aihetta arvostella sitä. Ja vaikka olisinkin saisin silti sanoa mielipiteeni.
julkista mielipidettäsi, vai mitä?
että nämä Laiska-Liisat todella palastavat ihmishenkiä.
Itse tulin omaa viitsimöttömyyttäni raskaaksi,eli en käyttänyt kumia ja pam tulin raskaaksi.
Kyselin täältä abortista ja miten se toimenpide tehdään (kaavinta olin rv8).
Minulle vastasi moni ja mm nämä ns Laiska-Liisat.
Eräs viesti sai minut ajattelamaan uudemman kerran mitä olen tekemässä.Olin niin sinisilmäinen ja tuudittunut siihen,että ihminen joka mahassani kasvaa on vain pahainen solumöykky ja syöpä mistä on päästävä eroon.Onneksi tuon erään Laika-liisan kirjoitus mm moraalista alkion oikeudesta elää jne sai silmäni auki.
Nyt olenkin onnelliseti raskaana edelleen rv 32 3.
Vaikka tiedänkin joutuvani lapseni kasvattamaan yksin ja en välttämättä pysty niitä hienompia vaatteita hänelle tarjoamaan tunnen silti suunnatonta iloa lapsesta ja kiitollisuutta tälle yhdelle henkilöklle ja hänen kirjoitukselleen,joka avasi silmäni ja pisti minut miettimään.
Aborttia vastaan en ole edelleenkään,mutta joskus silloin tällöin voi jonkun Laiska-Liisan kirjoitus laittaa jonkun miettimään ja tekemään toisenlaisen ratkaisun.
ihan vapaasti.
mutta jos henkilö haukkuu ja solvaa, niin se ei taatusti saa ketään pyörtämään päätöstään...
kyse haukkumisesta ja solvaamisesta?
"Eräs viesti sai minut ajattelamaan uudemman kerran mitä olen tekemässä.Olin niin sinisilmäinen ja tuudittunut siihen,että ihminen joka mahassani kasvaa on vain pahainen solumöykky ja syöpä mistä on päästävä eroon.Onneksi tuon erään Laika-liisan kirjoitus mm moraalista alkion oikeudesta elää jne sai silmäni auki."
Elämän puolustajien tehtäväksi jää oikoa aborttiväen vääristelemiä käsityksiä pienistä ihmisistä ja heidän oikeuksistaan ja sitähän ne suurin osa vastustajien viesteistä onkin.
Haukkujia ja solvaajia löytyy molemmin puolin.
yleensä täällä näkyvät "vastustajat" käyttävät sellaista kieltä, että eipä se kenenkään päätökseen vaikuta, kuin korkeintaan päinvastaisesti. Biologia on mitä on, sitä ei voi kukaan muuttaa ja laki on laki, sen mukaan pyrimme elämään.
Miten pitäisit huolen, että saa syytteen muustakin kuin pahoinpitelystäsi? koska laki ei tunnusta syntymättömän lapsesi oikeuksia, et mitenkään voisi saada tuomiota siitä asiasta syytetylle. Sen asian tiimoilta tulisi oletettavasti suoraan syyttämättä jättämis-päätös. Eli olet taas alkupisteessä..
iloinen sinun puolestasi. en ole nyt laiska-liisa mutta satuin lukemaan viestisi.
ihmisen pitää ottaa vastuu tekemisistään. sen ensimmäisen kerran kun oman lapsesi näät niin et varmaan kadu päätöstäsi. toivon sinulle hyvää elämää ja anna pikkuiselle suukko minulta sitten.
LAISKA-LIISA? HÄH?
Itse en puolusta enkä vastusta aborttia, koska se on jokaisen päätettävissä mitä elämällään tekee. Ihmisen kailtaiseksi kehittyneen sikiön ja syntyneen lapsen ja aikuisen surmaaminen taas on jo väärin, tottakai!
Samaa mieltä siitä, että ei tämä maailma helppo ole. Tarkkaan saa miettiä, haluaako lapsen tällaiseen epävarmaan maailmaan tuoda.
Siksi niin kauan kun olen epävarma siitä haluanko lapsen, ja mistä syystä haluan lapsen, käytän tuplaehkäisyä ja olen siitäkin lähes neuroottisen tarkka, sillä en kuitenkaan mitenkään kevyin mielin aborttiin suhtaudu. Kaikkea muuta.
(Ja nyt sitten odotellaan, koska se palstan yksi vakiohihhuli tulee melodramaattisella ja teatraalisella tyylillään taas paasaamaan miten "aborttiväki levittää synkkää maailmankuvaansa" jne.)
sulle koska oon ite kirjottanu tänne just vastaavia kirjotuksia neuroottisen tarkasta ehkäisystä.
Tossa muutama ketju ylöspäin, otsikolla henkilökohtainen valinta tai jotain löytyy minun tekstit jotka menee ihan samaan sarjaan kuin siun.
Miekään en oo koskaan aborttia tehny, olen se (abortin vastustajien mielestä mielenvikainen) jolla joka päivä soi herätyskellot ym puhelimessa että muistan ottaa pillerit.Lisäksi useimmiten käytämme kondomia hiivatulehdusteni takia.
Ja minkä takia hengailen aborttipalstalla, just sen takia että jos vaikka silti joskus ehkäisy pettää.
Olen lukenut kaikki pro-life ja pro-choice sivustot, oon kattonu kaikki pro-lifen karmaisevat pelottelukuvat ja kaikki muutkin kuvat mitä netistä löytyy..ja silti ei oo mieli muuttunut.Ei kuvat tai tekstit tai mitkään pysty vaimentamaan sydämen ääntä :)
"Ei kuvat tai tekstit tai mitkään pysty vaimentamaan sydämen ääntä"
Mutta abortti vaimentaa varmuudella ainakin yhden sydämen äänen.
No mutta kylläpäs taas heruu neron leimauksia tuosta mun alkuperäisestä vuodatuksesta!
Hei menkää kotiin!