Muutaman kiintoisan havainnon olen palstalta tehnyt. Jollain on ilmiömäinen kyky aavistaa ennalta tulevia Lieksan Lehden juttuaiheita. Hyvä vaan kun on telepaattisia kykyjä.
Toinen asia on palstalaisten paremmuus kirjottajina. Pitäisi sanoa paremminkin jotta kuka on vähiten huono. Kaheksikkoa parempaa en kenellekään antaisi kirjottajana.
Laitanpa tuohon pienet arsviot aakkosjärjestyksessä joöttei kukaan luulisi itestään turhia kuvitelmia.
Gunnarpässi: Juuttunu varmaan joskus lapsen huussin reikään ja siitä jäänyt kompleksi niitä asioita kohtaan.
Helena Eronen: kirjuttaa pikkunättiä tekstiä mutta niin harvon. Semmosta, josta kukaan ei suutu mutta ei taija kiinnostuakkaan. Mutta on kaunis kun mustikka mättäällä.
Holoman kivellä istuja: huluvaton ukko tarinoineen. Oli kiva viime talavena niitä lukea. Taitaa olla sama joka nyt on kiusannu Yrmeetä ja antaa melekosen mojovia kommenttija Y:n ja Pässin k- ja huusijuttuihin. Jos pitäs arvata kuka on niin sanosin jotta voisi oola vaikkapa aito ja alkuperäinen Simo Hurtta tai murteesta päätellen Kamuttaja. Mutta en oole varma.
Härkärami: ei paljon sanomista, lieneekö erään tunnetumman nikin sivupersoona. Möööööö.
Kamuttaja setä: lottuuttaa murretta mutta ei oo ennään lieksalainen. Joku vanaha ukko Hattuvaaran tai Jaakonvaaran seutuvilta ja kaipailee vanhan ajan heinän seivästystä. Mikähän lienöön ettei vaan kirjottaisi kaljanvoimalla mutta joskus kyllä ihan kivojakin juttuja on kirjuttanu.
Laila Lingvisti: ei ole oikein uskottava kun sillä lailla häviää eikä runojen alkuperästäkään ota susikaan selvää. Jääny vissiin Siperiaan Igorin emännäksi.
Simo Hurtta: nikkivaras, niinkun moni on jo aiemminkin sanonut. Tyyli on "nyt-minä-sanon-teille-lieksalaiset" ja sitten tulee sivun verran puuta heinää
Tahvonen: taitaa olla ainoo täysijärkinen koko palstalla noin niinku Helenan lisäksi. Kävelevä Lieksan historia mutta kertoo tietojaan vain niin valitettavan harvoin.
Tahnio Takatalvi: outo nikki, mikä lienöön. Liekö Tanhio joku vanha suomalaisugrilainen nimi vaiko kaljapäisään tullut kirjsutusvirhe alunperin. On entinen ala-asteen opettaja, missä päivät kului taruja lapsosille kertoessa tyyliin "Olipa kerran……"
Unto: no joo, onhan täällä sellanenkin joskus ollut ja jotain tainnu kirjuttaa. Blaa, blaaaa
Nim.Y: vähän samaa ongelmaa kuin Gunnarpässillä. Liekö istuneet mukuloina samassa huussissa ja lukeneet samat seinäkirjutukset.
Yrmee Karju: hauska humoristi ja lepposa kun mikä. Ei tappas kärpästäkään jos ei ois pakko, mutta ei kestä itseensä kohdistuvaa huumoria kovin hyvin. Onhan niitä semmosiakin. Koettaa uskotella että Kotkassa ei ole vielä itnernettiä. Ei menny läpi, on siellä, minä kysyin.
Jos nyt joku puuttuu niin älkään murehtuko, se johtuu minun huonosa muistista. Niin ja vielä se jottei taija olla ihan aakkosjärjestyksesä kun on vähän unohtunu jo nuo aakkoset.
Toinen asia on palstalaisten paremmuus kirjottajina. Pitäisi sanoa paremminkin jotta kuka on vähiten huono. Kaheksikkoa parempaa en kenellekään antaisi kirjottajana.
Laitanpa tuohon pienet arsviot aakkosjärjestyksessä joöttei kukaan luulisi itestään turhia kuvitelmia.
Gunnarpässi: Juuttunu varmaan joskus lapsen huussin reikään ja siitä jäänyt kompleksi niitä asioita kohtaan.
Helena Eronen: kirjuttaa pikkunättiä tekstiä mutta niin harvon. Semmosta, josta kukaan ei suutu mutta ei taija kiinnostuakkaan. Mutta on kaunis kun mustikka mättäällä.
Holoman kivellä istuja: huluvaton ukko tarinoineen. Oli kiva viime talavena niitä lukea. Taitaa olla sama joka nyt on kiusannu Yrmeetä ja antaa melekosen mojovia kommenttija Y:n ja Pässin k- ja huusijuttuihin. Jos pitäs arvata kuka on niin sanosin jotta voisi oola vaikkapa aito ja alkuperäinen Simo Hurtta tai murteesta päätellen Kamuttaja. Mutta en oole varma.
Härkärami: ei paljon sanomista, lieneekö erään tunnetumman nikin sivupersoona. Möööööö.
Kamuttaja setä: lottuuttaa murretta mutta ei oo ennään lieksalainen. Joku vanaha ukko Hattuvaaran tai Jaakonvaaran seutuvilta ja kaipailee vanhan ajan heinän seivästystä. Mikähän lienöön ettei vaan kirjottaisi kaljanvoimalla mutta joskus kyllä ihan kivojakin juttuja on kirjuttanu.
Laila Lingvisti: ei ole oikein uskottava kun sillä lailla häviää eikä runojen alkuperästäkään ota susikaan selvää. Jääny vissiin Siperiaan Igorin emännäksi.
Simo Hurtta: nikkivaras, niinkun moni on jo aiemminkin sanonut. Tyyli on "nyt-minä-sanon-teille-lieksalaiset" ja sitten tulee sivun verran puuta heinää
Tahvonen: taitaa olla ainoo täysijärkinen koko palstalla noin niinku Helenan lisäksi. Kävelevä Lieksan historia mutta kertoo tietojaan vain niin valitettavan harvoin.
Tahnio Takatalvi: outo nikki, mikä lienöön. Liekö Tanhio joku vanha suomalaisugrilainen nimi vaiko kaljapäisään tullut kirjsutusvirhe alunperin. On entinen ala-asteen opettaja, missä päivät kului taruja lapsosille kertoessa tyyliin "Olipa kerran……"
Unto: no joo, onhan täällä sellanenkin joskus ollut ja jotain tainnu kirjuttaa. Blaa, blaaaa
Nim.Y: vähän samaa ongelmaa kuin Gunnarpässillä. Liekö istuneet mukuloina samassa huussissa ja lukeneet samat seinäkirjutukset.
Yrmee Karju: hauska humoristi ja lepposa kun mikä. Ei tappas kärpästäkään jos ei ois pakko, mutta ei kestä itseensä kohdistuvaa huumoria kovin hyvin. Onhan niitä semmosiakin. Koettaa uskotella että Kotkassa ei ole vielä itnernettiä. Ei menny läpi, on siellä, minä kysyin.
Jos nyt joku puuttuu niin älkään murehtuko, se johtuu minun huonosa muistista. Niin ja vielä se jottei taija olla ihan aakkosjärjestyksesä kun on vähän unohtunu jo nuo aakkoset.
Vastaukset 43
Vanhimmat
juttja palstalle. Antaa tulla, ollaan kohta hölmöilyjemme takia vaikka Hesarinkin sivuilla.
Mikäs sisäpiiri täällä asettelee toisia paremmusjärjestykseen?
Ehkäpä suuntaisitte intonne päivänpolttamiin kysymyksiin tai vaikka lieksan kehittämisehdoituksiin!
Onhan se tietysti ymmärrettävää että pienen sisäpiirijoukon jutut kutistuu ajan myötä tuollaisiksi...kun muutakaan ette enää keksi sanottavaksi!
Eihän tuossa avvauksessa ole parmennuusjärjestys vaan aakkojärjesyt.
Päivänpolttaviin kehittämisasioihin ei riitä minun paukkuni, on tuo järki jääny niin pieneiksi. Vaan mitäs jos sinä alkasit toteuttaa omaa neuvoasi.
MIksi sinä puhut sisäpiiristaä. Tämähän on kaikkille avoin palsta, miten täällä voisii olla jonkunlainen sisäpiiri. Sinäkin voisit alkaa keksiä järkevää sanottaavaa jos muut ei keksi. Ei pie valittaa vaan tartu toimeen.
(Jollain on ilmiömäinen kyky aavistaa ennalta tulevia Lieksan Lehden juttuaiheita.)
Ehkäpä Lieksan Lehden pitäisi palkata hieman idearikkaampia toimittajia jos kerta tältä(naurettavalta) palstalta jutunaiheita pitää noukkia.
Vai rupesit sinöä kirjottamaan minuna. Elä kuule leiki tulella muuten palaa näppis lisäksi turpaski kun minä sitä vähä hierasen mopon suuntaviitalla. Jos ei sulla omia nimiä riiträ niin minä annan. sinä oot käytöstä hylätty sontakouru ainakin aivojesi suhteen.
En ole opettaja, en ala- enkä yläasteen mutta ei se tahtia haittaa. Pakinasi on kyllä muutoin ihan hyvä ja huumoriksihan se lienee tarkoitettukin.
Tällaista ketään loukkaamatonta huumoria saisi palstalla olla enemmänkin.
Se Holman kiven ukko viime talvelta oli kyllä melkoista huippuhuumoria.
... kehuista. En tunne paljon historiaa, muuta kuin sen mikä on muistiin jääny. Ja vanhat kertoneet.
Kuule kun tavataan niin pistän sinut hellapilikkeen kokosiksi koko mönkerön. Minun kanssa ei pelleillä muuten tulloo turpasaunat. On tietysti Kotkassa internetti vaan luuletko minun sinne kerkiävän kun on raskas työ ja raskaat huvit. Nyt on loma ja kaverille internetti jota saan käytellä kun hänene luonaan asun. Tässä keskustassa asunkin. Kuulehan käpyaivo nyt sitten se leipäläpi kiinni ja sassiin.
Yrmeetä Karjua ei kukaan saa kiusata. Me joukko lieksalaisia naisia ja äitejä olemme ottaneet Karjun suojelukseemme emmekä salli, että kukaan sitä enää tämän jälkeen kiusaa.
Karjun sisällä on todellisuudessa äidilliset vaistomme herättänyt herkkä pikkupoika, joka tavattomasti kärsii kovan maailman pahuudesta
Me haluamme painaa Karjun pään rintojamme vasten ja silittää hänen suloista pörrötukkaansa. Siinä sinä Karju saat itkeä pois kaikki sisälläsi olevat lapsuuden itkemättömät itkut, tuskasi ja paineesi ja ahdistuksesi.
Me autamme sinua murtamaan pahan maailman kovettaman ulkokuoresi ja tuomaan esille sen suloisen pikkumiehen, joka sisälläsi asuu. Tällä tavoin voit löytää rauhan ja onnen elämääsi ja lopulta vaikka löytää elämänkumppanin itsellesi täältä Lieksasta, jota sinä rakastat ja kunnioitat yli kaiken. Kumppanin, joka hoitaa sinua hellästi ja herkästi elämäsi loppuun asti. Näin sinun ei enää tarvitsisi näytellä kovista eikä hakea lohtua asfalttiviidakoista.
SIIS MUISTAKAA KAIKKI PAHAT IHMISET. KARJUN KIUSAAMINEN LOPPUU TÄHÄN TAI JOUDUTTE MEIDÄN KANSSAMME TEKEMISIIN. KARJU ON NYT MEIDÄN SUOJELUKSESSAMME.
Joukko keski-ikäisiä lieksalaisia äitejä.
Saisinpa Karju sinut syliini niin pitäisin sinua siinä hellästi niin kauan että saisit itkeä kaiken elämäntuskasi ulos. Saisit tuntea miten sinusta välitetään ja sinua rakastetaan, että et ole yksin kovassa maailmassa.
Saisit siinä surra elämättä jäänyttä elämääsi ja kokea miten kaiken rikkimenneen voi korjata, elämättä jäneen elämän voi kokea uudestaan rakastavien ja välittävien ihmisten seurassa.
Muista, kaikkien lieksalaisten sympatiat ja myötätunto ovat sinun puolellasi. Haluamme auttaa sinut uuden elämän alkuun ja olla mukana paikkaamassa rikkimennyttä elämääsi.
Unohda kova menneisyytesi ja surulliset kokemuksesi, jätä se kaikkineen taaksesi. Jää pysyvästi Lieksaan ja hakeudu täällä hyvien ihmisten seuraan. Me pidämme sinusta kyllä huolen ja koetamme vaivojamme säästämättä saada esiin sinusta sen hyvän mitä sisälläsi on runsain mitoin, vaikka muillekin jakaa.
tekis mieli sivellä halolla teijän akkaojen kalloja niin oppisitta ihmistavolle. Minä en tarvihe teijjän säälijä enkä myötätuntoo. Minä olen selveinny tähänkin asti omin voimin ja tiukan pailon nyrkein enkä ikinä ole akkoin helemoin tarvinnu turvautuu. Nyt ne turvat tukkoon ja vähän äkkiä koko akkalauma.
Minuu ei teijän välittämiset kiinnosta ei pennin vertaa enkä tarvioi niitä senkin höperöt akat. Minulla on uusi elämä Kotkassa ja se riittää. Jaa minunko sisäällä hyvä. Olokkaas höyrypiäät pilikkaamatta. Parasta minussa on paljon lihaksia ja kovat nyrkit ja kova minä oon työnteossa. aina oon itseni työllä elättäny ja elätän vastakin. Velipoika ja sisko asuu lieksassa ja heillä on perheet. Ja heitä ei mennä sitten häiköimään muuten minä tulen käymään kylässä ja se on kaikkee muuta kun ystävyysvierailu. Ja nyt sitten joka akka pitäkää ne maaliturpanne kiinni.
olet valvonut melkein koko yön ja purkanut pahaa oloasi näille sivuille. Sinun pitäisi nukkua enemmän ja jättää se huono kaveriporukka. Ne vain johtavat sinua turmioon, ihan niinkun kuten muistat koulussa lukeneesi Turmiolan Tommista.
Mutta anna tulla kaiken pahan olosi ulos. Sillä tavoin pääset paremmin uuteen alkuun kun purat sen möykyn sisältäsi ensin. Eihän mitään uutta ja kaunista voi laittaa vanhan ja ikävän päälle.
Kun sinä antaisit sisälläsi pulppuilevan itkun tulla vapaasti ulos niin se auttaisi heti. Muista Karju, ei itkemisessä ole mitään hävettävää. Kyllä mieskin ja karskikin mies saa itkeä.
Ja muista aina vaikka miten pahalta tuntuu, että sinusta välitetään ja sinua rakastetaan.
Uskon myöskin vahvasti, että vielä me Lieksan naiset saamme sinusta esiin sen todellisen Karjun. Silloin ei nimesi ole enää Karju sillä sitä vanhaa, huonon ajan nimeä sinä et itsekään halua enää käyttää. Ole meille vaikka Mussukka.
Jos kirjottaisin mitä ajattelen niin joutusin linnaan ainakin pariksi vuojeksi. Ja jos tekisin mitä ajattelen niin saisin elinkautisen ilman armahusta. tuollasten vähä älysten takia ei kannata lähtee linnaan.
Miten sinä puhut meille naisille ja vielä ihan julkisesti. Eihän noin saa puhua, se on tuhmaa. Lisäksi joku voi saada sinusta huonon ja ihan väärän kuvan.
Mutta tuo kaikki kuuluu paranemiseesi ja me kyllä ymmärrämme sinua ja hoidamme kyllä sinut terveeksi asti. Tulemme myös valvomaan, että et enää pääse takaisin vanhojen, huonojen tapojesi pariin.
Karju on homppeli ja yrittää piilottaa rujon käytöksensä alle runollisen börjesielunsa ja kaappi on täynnä vaaleanpunaisia röyhelöpaitoja.
moni muukin ajatellut. Ottaa Nalle-karhun viereensä illalla nukkumaan mennessään ja pistää sitten peukalon suuhunsa tai unirievun nurkan.
Kyllä kai tuollasillekin on jossain joku kuntoutuslaitos. Et muuten hakeutus ihan itse sinne.
Kuulepas sinä keuhkotautisen räkä. Jos et ihan joutusaan lopeta jahtoomasta meijän lieksalaisten eukkoja niin tulet kohtapuolin hyvin huonovointiseksi.
Jos oot tiällä vielä elokuussa niin parasta männä jo heti nyt hyvälle hammasliäkärille otattamaan ennakkoon tekohampaehen mitat. Leukojes turvotus kun alakaa laskee vasta alakutalavesta ja liemiruokoo pillillä voet immee vasta josku helemikuussa.
Kiinteetä ruokoo suatat syyvvä vasta joskus ensi kevväänä. Niin jotta suat ne rotteesit vähän noppeemmin kun turvan mitat on liäkärillä jo valamiiksi.
Joka ilta ennen nukkumaanmenoa Karju ottaa hörpyt lämmintä, rauhottavaa tissimaitoo ja sitten hoitajatäti lukee Karjulle pätkän Pekka Töpöhännän seikkailuja.
Sitten Karju nukahtaa vaaleanpunaisten pitsiröyhelöitten sekaan ja mussuttaa pientä pullukkapeukaloaan söpössä pikku summussaan. Tai imeskelee uusinta uutta puruleluaan.
Kuule sinun olisi otatettava mitat yhessä toisessa paikassa. Siellä mitataan koko ukko. Vaikka siellä taitaa olla stantarti tuotteet. Niin meinaan jos aiot tulla pahossa aikeessa. Ja siks toeseks. Minä en teijän hikisiä akkoja jahtaile. Siellä joku latvastaan vähintäin puoleenrunkoon asti laho kirjottelee ihmeellisiä vohelluksii. Jos se on sinun akkas niin en yhtään ihmettele jos kirjottaa. sinä vaikutat vanahalta tenu ukolta joka on sanellu jollehi mitä pittää kirjottaa. Eihän kukaan akka tuommosen kanssa jaksa olla. Taijan viijä akkas venäjälle ja myyvä sinne iivanoille. Mitäs siihen sanot sittiäinen.
Ei muuten tulis nuin älytöntä näppilöistäs. jos tulisit käsieni ulottuville sulla ei olis kohta ikeniäkään milä imee etes niitä pieniä peukalotasi senkin penska.
sianaivo.
Tuossa vähäsen reenasin lihaksiani ja vetelin solomulle vanahoja ratakiskoja. Tuommonen 43 kilon kisko vielä männöö vuan on kunto vähän laskenu kun ei raskaammat kiskot männy.
Kun vähän reenaelen niin kohta männöö 56 kilon kiskoki umpisolomuun ja vaekka rusetille.
Jotta kyllä siinä Karjun tapanen lyllerö läskimaha solomulle laetetaan kunhan löyvän sinun sontaluukkus missä sinä piilossa muata retkotat.
Siinä onnii keskussaeraalassa selevittelemistä kun koettaat löytee ensin siitä läskiläjästä mikä on piä ja mikä jalaka. Pelekkee hyllyvvee ihroo 200 killoo.
Niinku jo aijemmin kirjotin oli minulla hanketta saaha Karju täältä Siperiaan. Eihän siitä tullu mittään niinkun jo vähän pelekäsin. Kävi just niinkun arvelin kun venäläeset sano jotta ei hyökään ihan mitä tahasa huoli, heillä on semmossii omasta takkaa jo aevan tarpeeksi. Siinä Siperian hommassa kun olisi pitäny olla luku- ja kirjotustaitonen ja osata laskee yhteen ja vähentee luvut yhestä kymmeneen. Kerto- ja jakolasku ei oes olleet välttämättömmii.
No eihän se Karju sillon siihen sopinu kun oli nuinki kovat vuatimukset.
No eipä hättee. Oon nyt löytännä Karjulle toesen homman. Se on valittu Venäjän luoteisen territorion ja Pietarin oblastin kulttuuriministeriksi. Siinä hommassa kun ei kuulemma noita etellä mainittuja taetoja tarvita, voisivatpa olla jopa paremminnii haetaksi. Riittää kun on riittävän ruma nuama ja iso maha ja muutennii metänpeikon ja tunturipöllön yhistelmän näkönen.
Pitäs kuulemma karkottoo karhut poes länteen. Mutta eipä tuaskaan hättee, ei ne karhuyt tänne jiä. Ne kyllä tulloo hirveessä paniikissa tänne ja niihen raevo tarttuu jo tiällä oleviinnii karhuloehen. Yhessä ne porhaltaa keskisen Suomen läpi Pohjanlahen rannalle asti pysähtymätä etes syömäänkään välillä. Kaikkein hättäesimmät jatkaa samalla vaahilla meren yli ruotsalaesten harmiksi.
Kuulehan sinä keuhkotautisen sian märäntyny räkäkasa. Jonnaen uamuna kun oot lantakuormas kanssa siellä Kären leipomolla tuas renuumassa suatan minähhii tulla sinne. Siitä tunnet minut siitä kun vuatekuapin kokonen mies tulloo ovesta sissään. Hartiat mahtuu ovesta vaen sivuttaen kiäntymällä. Sillon sinun on parasta järjestee se läskiläjäs kuppilan peräseinän läpi, vaekka naalanreiästä, mieluummin alle kolomessa sekunnissa ulukoilimaan ja liueta vähintään Partalanmäelle asti jos haluut välttee pahemmat seuraamukset. Niin pahasti sinä oot minun herkkee sieluuni loukannu.
Ihan ensin minä tungen kaikki Karjalanpiiraat ja munkkipossut kulukustas alas. Eihän niitä oo kun muutama selekärepullinen jotta hyvinhän ne sinun läskimahhaas mahtuu. Tarviit vararavintoo kun ei nenäletkuukaan suaha tungettuu läskimahaas kahteen kuukaateen. Jottei voija sannoo jotta sitä sammakonkutuläjee nälässä pietään.
Sitte minä vejän sinut toisesta sorkasta siihen parkkipaekalle ja hivvaatan niin jotta koepes tavottaa kiinteetä kiinteetä muata ensi kerran vasta jossaen Litlin parkkipaekan tienoella.
Jotta semmonen ukko minä oon kun minut suututtaa oekeen kunnolla.
Lähti se pulipäinen lehmänaivo viimeinkin sinne Vennäälle. Sovin venäjäläisten kanssa, että eivät päästä sitä enää takaisin, maksoin siitä niille 100 euroo. Eikä siellä mitään minissterin paikkaakaan ollut, kunhan valehtelin. Oli se just niin hölömö kuin luulinkii, usko saaneesa ministerin paikan.
Häh hää hääääää.
huomata, ettei se Karju ole enää ollut niitä sairaita juttujaan tekstailemassa läpi yön. Päästään vihdoin taas takaisin asialinjalle ja puhumaan oikeistakin asioista.
"takaisin" taas gunnarpässi ja Y ja mitä vielä. Ne kun ovat sama heppu kuin Karju. Loppui äijän loma niin ei enää jaksa yöllä kirjailla.
Nyt tulee sitten ne ko. kamun "päivänimimerkit" kehiin. Sangen valitettavaa se sellainenkin. Karjun imagoon kun kuuluu hosua yöllä Lieksan raitilla niin se ei voi päivällä kirjottaa.
homojuttujaan kirjotella.
sen sairaan kirjoittaman sairaan jutun. Painukoon tuommoisten aihetten kanssa pässi muille palstoille.
Näyttää siltä että pässi on palannut tänne.Toivottavasti pässi jaksaa meitä viihdyttää täällä kun ei täällä tapahdu mitään
Karju oli ihan peestä.
väkivaltaviihdepalstaa. Mitenkähän koski nimenomaisesti Lieksaa, en ymmärtänyt. Onneksi joku laitto sille pa..alle jauhot suuhun.
Tulla joku väitti yhessä alotuksessa että sinä olisit se joku aukoo minulle päätään.Nyt kysyn suoraan ja rehellisesti Ootko se sinä joka repii mulle turpaasa. jotenkii en oikein uskos sinusta kun olen lukenu nuita juttujasi. No se murre kyllä käypi sulta vaan enhän minä sulle ole mitään pahaa sanonu tai tehnä tällä palstalla. Jos luet tämän niin kerro miten asiat on
En oo minä kirjottanna nuita juttuja. Kun tätä Lieksan murretta (joka on mualiman paras) ossoo moni muuhi niin se voepi olla kuka hyvvään Lieksalaenen entinen tahi nykynen.
Oot suanna kyllä jonkun muun suututettuu.
Oonko ymmärtännä oekkeen jotta oesit joku nyrkkeilyn ja paenin harrastaja. Itehhii oon joskus harrastanna toesta nuista. Olaankohan oltu sammoen aekoen niitä harrastelemassa. En tiijä. Vihjasetko millä vuosikymmenellä olit kovimmillaan ja olitko nimenommaan Lieksassa sillon.
En minä sitä oikein uskonutkaan. Kyllä minä varmaan olen suututtanut monia ja vielä suututan. ei ne kukaan uskalla tulla eessäpäin raakkumaan pelekäävät raukat että turpa turpoo kiinni. Jatka sinä kamuttaja vaan kirjotteluu en minä sinuu vihaa. Hyvä jätkä sinä olet ei muuta voi sanoo niinkun suurin osa joka täällä kirjottaa
pelätä noin kovasti Karjua. Ei Karju ole paha eikä sellainen kuin kuvailee itsensä. Eikä hän näiden kirjoisten perusteella löydä sinun kotiosoitettasi. Aivan suotta pelkäät.
Tuolla myötäilyllä sinä vain ikävällä tavalla vahvistat Karjun nykyistä vaikeaa vaihetta ja hidastat hänen jo sarastavaa toipumistaan.
Joten me naiset toivoisimme hartaasti, että sinäkin pidättäytyisit enempää Karjulle kommentoimasta ja jättäisit tämän palstan meidän ja Karjun väliseksi foorumiksi. Kiitos jo etukäteen, että kuulet toiveemme ja näin menettelet.
Sillä ethän sinäkään halunne Karjulle mitään pahaa vaan uskoaksemme toivot hänen toipumistaan ja lapsuuden taakoista vapautumistaan aivan yhtä hartaasti kuin mekin.
Yritäs nyt sika pysyy karsinassasi. Jos joku kysyy jotain asiallisesti niin kuuluu hyviin tapoihi vastata. Sinä taidat olla kotilomalla houruulasta vai karkasitko.
Kertositko vähä nuista nyrkkeily ja paeni harrastuksistasi. Kiinnostas kovasti. Minähhii tunnen jottaen nuihen lajiloehen harrastajjii. Millon suunillee oot niitä harrastanna ja missä seorossa. En halluu olla tunkkeeleva, kiinnostas vaen jos satuttas vaekka tuntemmaan.
ksssssssaioö4 ur093vm (%/%&YUHU eufvn hvaue /(GB/ jhuhu/TW¤W öjkpp.
Tässä näkyy jo Hissakin ilmestyneen. Koko ketju on hauskaa lieksalaista rupattelua.
Elikkä on kroonikko. Pitkäaikaissairaat omalle osastolle pankon porukkaan.
Joenvarren parantola olisi ollut todella tarpeen säilyttää. Kroonikkoja siellä hoidettiinkin loppuaikoinaan.
Kylmän rullaa ikkunan bändi on yhteyttä koetin opettajat eivät välttämättä osaa lukea eikä ymmärrä lika ja aiheena kommentoida juttua hissanmaikk