1 1/2 vuoden yrittämisen jälkeen odotan vihdoinkin. Laskettu aika on 31.12 eli alussa vielä ollaan ja toivoisinkin että nämä pari kuukautta menisivät nopeasti. kuusi vuotta sitten sain keskenmenon vkolla 15 ja pelko siitä kalvaa koko ajan. jokainen vatsan nipistely on kuin tuomio pahemmasta. kertokaa kuinka voisin pitää mieleni pois synkistä ajatuksista?
keskenmenon pelko
kauris
6960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mulla on laskettu aika päivä ennen sua! Ja ajattelen itse samaa koko ajan, varsinkin kun välillä kouristelee mahasta. elän varman päälle, en juokse tai pompi tai ole kuoppaisella tiellä auton kyydissä
Onnea sinulle!!!!
Meillä kans yritystä takana jo 3vuotta, ja saimme viime viikolla tietää, että koeputkihedelmöitys on tuottanut kauan odotettua tulosta: Plussaa. JEE. Mutta....koko ajan kaivaa mielessä järjetön pelko ja ahdistus siitä, että entäs jos sattuu jotain. Olen kokenut tuulimunaraskauden, vuosia sitten exäni kanssa, mutta muistot siitä kamaluudesta elää mielessä yhä..... Jotenkin vaan yritän sinnitellä. Kai se on ihan normaalia muutenkin, miettiä ,onko kaikki hyvin, mutta näin hoitojen jälkeen....entäs jos....??!! Yritän miettiä koko ajan pientä ihmisentainta, jonka näin ruskuaispussin muodossa viime viikolla ultrassa, ja kiittää luojaa joka hetki siitä, että alkio on kohdun sisällä!!!!! Nyt olen 5 1. Ja IVF:ään kuuluu plussan jälkeen ultra, rask.viikolla 6-7, joten se meillä ois ensi viikolla. Siellä sitten selviää, sykkiikö pienokaisemme sydän. Hermoja raastavaa tämä on, mutta olkoon se sen arvoista. Jospa sitä sitten muutaman viikon päästä uskaltaisi iloita hivenen enemmän....toivotaan.
TSEMPPIÄ TEILLE!!!!!! Toivottavasti keksit keinon nujertaa pelkoa!!!!!! =)
Olen itse samankaltaisessa tilanteessa kuin sinäkin: puolentoista vuoden yrittämisen jälkeen tein positiivisen testin viikkoa ennen ensimmäistä lapsettomuushoitojen aloittamista varten annettua aikaa... Laskettu aika on 9.12., joten olen hiukan edellä sinua.
Keskenmenon pelko on varmasti moninverroin suurempi silloin, kun lapsi ei ole saanut alkuaan sormia napsauttamalla, vaan matkalle mahtuu monen kuukauden pettymyksiä. Ja sinulla tietysti vielä kokemasi menetys lisää pelkoasi. Itse kuulostelen edelleen joka päivä oloani ja nipistelyjä alamahalla - wc:ssä juokseminen on onneksi jo vähentynyt, enää ei jokaisen lämpimän aallon jälkeen ajattele verenvuodon alkaneen...
Eräs työtoverini sanoi mielestäni hyvin: "Jos haluat, niin voit toki viettää koko 9 kk murehtien. Eikä se siihen lopu - vaikka lapsi syntyisi terveenä se voi sairastua koska vaan..."
Toisaalta aika julmaa tekstiä, mutta toisaalta täysin totta; nämä ovat asioita, joille emme itse mahda mitään ja jotka tapahtuvat niin kuin on tarkoitettu. Itse olen koittanut suunnata ajatuksia mieluummin tulevaisuuteen ja positiivisiin asioihin - omakotiasujana näin kesän korvalla myös kasvimaan suunnittelu saa kummasti mietteet pois mustista asioista.
Ja odottavan aikahan on tunnetusti pitkä, siitä ei pääse mihinkään... Koita kuitenkin jaksaa ja keskittää tarmoasi vaikka pieniin arkipäivän asioihin.
Aurinkoista kevään ja uuden tulokkaan odotusta!
Onkohan tuossa lääkäriajan varaamisessa lapsettomuushoitoon jokin taika?!Me kerkesimme käymään kerran samalaa viikolla kun kuukautiset olivat jo myöhässä ja seuraavana päivänä apteekin testi näytti tuon toivotun tuloksen. Toivotaan parasta ja yritetään elää ilman murheita
...asiassa on! :)
Itse olin aivan varma, ettemme tule lasta ilman lääketieteen apuja saamaan, minulle kun tehtiin reilu vuosi sitten PCO-diagnoosi. Ilmeisesti "paineet" olivat paljolti myös henkisellä puolella; koko asia melkein painui jo unholaan kun keskityttiin vaan odottelemaan ensimmäistä aikaa. Mutta, onneksi näin... :)
Tsemppiä jatkossakin ja ajatukset iloisiin asioihin ja odotukseen!
Eipä raskaista ajatuksista pois pysymiseen taida auttaa muu kuin päätös siitä, että ajattelee positiivisesti ja tietoisesti alkaa miettiä mukavia, kun havaitsee pelkoajatuksen mielessään.
Minua auttoi se, että totesin, ettei asialle mahda mitään. Minulla oli rypäleraskaus, jonka jälkeen piti olla edes yrittämättä uutta lasta liki pari vuotta. Kun sitten taas tulin raskaaksi, olin töissä kehitysvammalaitoksessa. Siis koko raskaus meni ensin alkuun siinä tiedossa, että se saattaa keskeytyä ja sitten loppuaika siinä tiedossa, että vauva varmasti on kehitysvammainen, kun kaikki lapset ympärillä sellaisia olivat.
No, raskaus ei keskeytynyt eikä likasta tullut vammaista.