Luku 1. Tara
Tara käveli metsätiellä ja katseli synkästi ympärilleen. Oli kesäkuu ja aurinko paistoi pilevttömältä taivaalta, ja kaikkialla kukki. Se vasta Taraa ärsyttikin. Pienenä hän oli aina rakastanut Isirin puita,kukkia,oikeataan aivan kaikkea. Mutta nyt,kun hän oli ollut 800 vuotta sen samaisen metsän vanki, se tosiaan alkoi tuntua vankilalta. Hänen kurja äitinsä oli lumonnut puut niin, että ne estäisivät hänen pääsynsä ulkomaailmaan, ulos Isiristä. Minkä hän sille mahtoi, että oli riesa,ja hengenvaarallinen jokaiselle
joka sattui lähelle?
Hän suki ärtyneenä oranssihtavia hiuksiaan ja hänen siniset silmänsä kipunoivat. Vielä joskus hän pääsisi ulos metsästään, ja silloin hänen vanhempansa (jotka asuivat metsän toisella laidalla, Taralle näkymättömässä talossa) saisivat ansionsa mukaan. Hän menisi ja aiheuttaisi harmia muidenkin edestä...
Luku 2. Elanor
Elanor lauloi iloisesti kulkiessaan tietä,joka johtaisi pois metsästä. Oli taas se aika vuodesta, kun veri pakotti liikkeelle. Tällä kertaa määränpäänä olisi Etelä- metsä ja pohjoinen ylänkö. Ehkä hän poikkeaisi tapaamassa Opalia, pronssista lohikäärmettään. Tai eihän hän Opalia omistanut, mutta ainahan sai toivoa.
Eleanor oli pitkä haltiaksikin. Vaaleat hiukset olivat auki ja sojottivat joka ilmansuuntaan. Vihreät silmät olivat kuin kaksi smaragdia.
Luku 3. Madele
Madele värisytti siipiään saadakseen ne kuivumaan. Kastetta oli kaikkialla. Hänen valkea mekkonsa oli jo tahriintunut ruohoon, mutta ruskeat hiukset olivat siistillä letillä. Ne eivät koskaan sojottaneet väärään suuntaan,tai irtoilleet kampauksesta. Ruskeat silmät tuijottiva hajamielisesti kaukaisuuteen. Madele mietti, miksi ylängöllä ei enään käynyt matkaajia. Ei kai hän ollut voinut kaikkia karkoittaa. Madelella oli tapana pilkata ja viskoa tammenterhoilla kulkijoita. Hän oli terävä kieletään ja kiinni häntä eii saanut millään (jollei sattumoisin ollut lohikäärme). Madele huokaisi ja lensi Tammensa koloon nukkumaan.
Luku 4. Zania
Zania, metsän helmi, kaunis kuin auringonnousu. Tätä hän oli kuullut koko ikänsä ja sitä hän oli paennut muuttamalla laaksoon. Hänen ystävänsä oli suuri kotka, Méntero, joka oli pelastanut hä¨net kuolemasta. Harvoin Zania poistui laaksostaan, sillä Méntero toi hänelle uutisia muualta. Hän katsoi peilikuvaansa lammikon pinnalta. Ruskeat hiukset kehystivät kauniita kasvoja ja samanväriset silmät loistiva kuin tähdet.
Mä uskoisin jatkavani tätä,heti kun ehdin... :P
Mutta komenntia saa pistää tulemaan, että tiedän mitä parantaa ja mikä oli hyvää. Ruusuja ja risuja *kiitos ja kumarrus*
Tara käveli metsätiellä ja katseli synkästi ympärilleen. Oli kesäkuu ja aurinko paistoi pilevttömältä taivaalta, ja kaikkialla kukki. Se vasta Taraa ärsyttikin. Pienenä hän oli aina rakastanut Isirin puita,kukkia,oikeataan aivan kaikkea. Mutta nyt,kun hän oli ollut 800 vuotta sen samaisen metsän vanki, se tosiaan alkoi tuntua vankilalta. Hänen kurja äitinsä oli lumonnut puut niin, että ne estäisivät hänen pääsynsä ulkomaailmaan, ulos Isiristä. Minkä hän sille mahtoi, että oli riesa,ja hengenvaarallinen jokaiselle
joka sattui lähelle?
Hän suki ärtyneenä oranssihtavia hiuksiaan ja hänen siniset silmänsä kipunoivat. Vielä joskus hän pääsisi ulos metsästään, ja silloin hänen vanhempansa (jotka asuivat metsän toisella laidalla, Taralle näkymättömässä talossa) saisivat ansionsa mukaan. Hän menisi ja aiheuttaisi harmia muidenkin edestä...
Luku 2. Elanor
Elanor lauloi iloisesti kulkiessaan tietä,joka johtaisi pois metsästä. Oli taas se aika vuodesta, kun veri pakotti liikkeelle. Tällä kertaa määränpäänä olisi Etelä- metsä ja pohjoinen ylänkö. Ehkä hän poikkeaisi tapaamassa Opalia, pronssista lohikäärmettään. Tai eihän hän Opalia omistanut, mutta ainahan sai toivoa.
Eleanor oli pitkä haltiaksikin. Vaaleat hiukset olivat auki ja sojottivat joka ilmansuuntaan. Vihreät silmät olivat kuin kaksi smaragdia.
Luku 3. Madele
Madele värisytti siipiään saadakseen ne kuivumaan. Kastetta oli kaikkialla. Hänen valkea mekkonsa oli jo tahriintunut ruohoon, mutta ruskeat hiukset olivat siistillä letillä. Ne eivät koskaan sojottaneet väärään suuntaan,tai irtoilleet kampauksesta. Ruskeat silmät tuijottiva hajamielisesti kaukaisuuteen. Madele mietti, miksi ylängöllä ei enään käynyt matkaajia. Ei kai hän ollut voinut kaikkia karkoittaa. Madelella oli tapana pilkata ja viskoa tammenterhoilla kulkijoita. Hän oli terävä kieletään ja kiinni häntä eii saanut millään (jollei sattumoisin ollut lohikäärme). Madele huokaisi ja lensi Tammensa koloon nukkumaan.
Luku 4. Zania
Zania, metsän helmi, kaunis kuin auringonnousu. Tätä hän oli kuullut koko ikänsä ja sitä hän oli paennut muuttamalla laaksoon. Hänen ystävänsä oli suuri kotka, Méntero, joka oli pelastanut hä¨net kuolemasta. Harvoin Zania poistui laaksostaan, sillä Méntero toi hänelle uutisia muualta. Hän katsoi peilikuvaansa lammikon pinnalta. Ruskeat hiukset kehystivät kauniita kasvoja ja samanväriset silmät loistiva kuin tähdet.
Mä uskoisin jatkavani tätä,heti kun ehdin... :P
Mutta komenntia saa pistää tulemaan, että tiedän mitä parantaa ja mikä oli hyvää. Ruusuja ja risuja *kiitos ja kumarrus*
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehd. ruusuja!Tosin joissain kohti hieman tönkähtävää mutta tosi hyvä! Jatka vaan..!
vaikea mennä tuon perusteella mitään sanomaan. tuossahan ei ollut muuta kuin parin henkilön kuvausta, eikä minulle ainakaan koko jutun pointti selvinnyt. hieman töksähtelevän kuuloista kun kaikki kuvaillaan noin peräjälkeen, ja muutenkin nuo henkilöt minusta kuulostivat aika yhdentekeviltä ja persoonattomilta. nimet oli ihan näppäriä, pidin ménterosta, jostain kumman syystä :) se ei kalsakahtanut niin tyypilliseltä fantasianimeltä ainakaan minun korvissani.
Joo, tää oli vaan alkua, ei todellakaan koko tarina :)
Toi Méntero oli mun kaverin keksintö. Se Zania on sen hahmo :)
Me ollaan luotu tällänen oma pikku maailma, josta meillä on karttakin, ja sitten ollaan luotu meistä itsestämme hahmot ja monä joukon 'kirjailijana' päätin ikuistaa meidät tänne nettin :P
Joo, pitäkää lapsellisina vaan :)