Toisellakin suomalaisella epäillään legionellaa

legionella-bakteeri

Toisellakin suomalaisella epäillään legionellaa
Julkaistu: 14:46

Yhden suomalaisen epäillään sairastuneen legionellabakteerin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen.

Suomalaisen epäillään saaneen tartunnan Bulgarian Sunny Beachilla sijaitsevasta Trakia Plaza -hotellista.

Samassa hotellissa lomailleista legionelloosiin on jo aikaisemmin sairastunut yksi suomalainen ja kolme brittiä.

Nyt tutkittavana oleva suomalainen majoittui hotellissa heinäkuun alussa.


Kansanterveyslaitoksen tartuntatautilääkärin Marjut Asikaisen mukaan sairastuneella on ollut hengitystieinfektio-oireita ja kuumetta.Hän painottaa, ettei varmuutta tartunnasta vielä ole.

Asikainen pitää todennäköisenä, että potilaalla on jokin muu hengitystieinfektiosairaus kuin legionelloosi.

Tulokset tulevat aikaisintaan alkuviikosta.


Legionellabakteerin aiheuttaman keuhkokuumeen oireita ovat yleinen sairauden tunne, yskä ja korkea kuume. Ihminen saa tartunnan hengitysteitse, kun legionella kulkeutuu ilmassa olevan höyrymuotoisen veden kanssa hengitysteihin.

Yleisimpiä tartuntapaikkoja ovat muun muassa kylpylät ja uima-altaat. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen.


http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Toisellakin suomalaisella epäillään legionellaa/1135228857501

4

664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koko bulgaria

      on sellainen tautipesäke, että matkailu sinne pitäisi kieltää!

      Köyhät suomalaiset lähtee vähän säästämään lomamatkakustannuksissa, prkl.

      • matkustajilla...

        nuoria, työttömiä, yksinhuoltajia.

        Köyhyys yhdistää


      • viidennes matkailusta

        No no....
        Suomessa todetaan vuosittain 5─20 legionelloositapausta, joista viidennes liittyy matkailuun.
        Tammikuussahan oli epidemia Phuketin aurinkomatkojen hotelli Phuket Grand Tropicanassa. Ilmeisesti johtui liian alhaisesta kuuman veden lämpötilasta ,jolloin pääsi bakteerit jylläämään. Kuumavesisysteemit sekä ilmastoinnit korjattiin ja desinfioitiin. Kaikki tämän jälkeen on ollut kunnossa. (Suomestakin on käynyt aurinkomatkojenoppaan mukaan tarkastajaryhmä tarkastamassa asian).


      • tosissasi kirjoita
        viidennes matkailusta kirjoitti:

        No no....
        Suomessa todetaan vuosittain 5─20 legionelloositapausta, joista viidennes liittyy matkailuun.
        Tammikuussahan oli epidemia Phuketin aurinkomatkojen hotelli Phuket Grand Tropicanassa. Ilmeisesti johtui liian alhaisesta kuuman veden lämpötilasta ,jolloin pääsi bakteerit jylläämään. Kuumavesisysteemit sekä ilmastoinnit korjattiin ja desinfioitiin. Kaikki tämän jälkeen on ollut kunnossa. (Suomestakin on käynyt aurinkomatkojenoppaan mukaan tarkastajaryhmä tarkastamassa asian).

        etteikö Bulgarian hygienia olosuhteissa olisi korjattavaa.

        Likainen maa, voisi sanoa lähes paskanen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      184
      4764
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3650
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2562
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2237
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      48
      1510
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1298
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1141
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1132
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1063
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      983
    Aihe