Hyvät herrat

tasa-arvosta. Henk. koht on sellainen tunne, että ampuu tuo tasa-arvokeskustelu pikkaisen yli - ikään kuin me tavalliset äijät istuttaisiin sohvan nurkassa juomassa kaljaa.
61178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sitten!

Äänestä

Pääasia kun työt on jaettu kotona tasapuolisesti ja kumpikin tuntee tekevänsä sopivasti. Jos on vielä "YYA sopimus" voimassa puolin ja toisin, niin tuon koko tasa-arvolätinän voi unohtaa. En ole koskaan ymmärtänyt niitä äijiä, joilla ei pysy tiskiharja, silitysrauta tai pölynimuri kädessä. Näitä ja monia muita kotiaskareita voi harjoitella etukäteen poikamiehenä baarissa notkumisen ohessa. Sitäpaitsi muutaman kaljan kittaaminen sohvalla iltatuimaan työviikon jälkeen on varsin sopiva tapa rentoutua. Kunhan pitää huolen siitä, ettei mene örveltämiseksi.

Äänestä
  • Ihanan kuuloinen kirjoitus. En meinaa uskoa miehen kirjoittamaksi.

    Oman mieheni kanssa olen saanut käydä vuosikausien ajan keskustelua (niin hyvällä kuin pahallakin) tuosta siivoamisesta, mutta se vaan tuntuu olevan niin hirveän hankalaa tarttua imuriin tai varsinkaan silitysrautaan (miehethän ei vaatteitaan silitä). Ei noita ainakaan oma-aloitteisesti tapahdu.

    Mutta kiva kuulla että että löytyy niitäkin jotka tarttuvat toimeen ihan omasta-aloitteesta. Nytpähän sitten tiedän että sellaisiakin miehiä on olemassa. =)

    Pitää ehkä luetuttaa tuo viestisi miehelläni. ;o)

    Oikein hyvää loppukesää!

    Äänestä

Esim. palkkatasaarvokeskusteluissa ei oteta huomioon millä aloilla miehet ja naiset työskentelevät. Mikä on tasaarvoa? Suurin osa valtion hallinnossa työskentelevät ovat naisia ja varmaan myös lyhennettyä työpäivää tekevät mutta silti haluavat samaa palkkaa kuin miehet. Mitä tasaarvoa on se että paperiliiton siivooja saa kaksinkertaista palkkaa hotellisiivoojaan verrattuna? Se että paperitehtaassaa siivouskulu on niin mitätön liikevaihtoon nähden verrattuna hotellin kulurakenteeseen verrattuna.

Politiikkojen ja virkamiesten tulisi paremmin ennakoida tulevia tarpeita ja huolehtia siitä että suomessa koulutuksen saaneet saavat sellaista palkkaa että he myös jäävät suomeen. Nyt Norja ja Ruotsi saavat valmiiksi koulutuettuja terveydenhoitajia suomesta ja me saamme tilalle lukutaidottomia ja kielitaidottomia pakolaisia.

Äänestä
  • Tietenkin valtiolle on hyvä investointi kouluttaa kansalaisistaan hyviä työntekijöitä (veronmaksajia), mutta investointi hupenee siihen järjettömään tosiseikkaan ettei täällä haluta maksaa kunnollista palkkaa jolloin verotulot kattaisivat investoinnin.

    Nyt siis selvästikin halutaan kouluttaa ulkomaille hyviä veronmaksajia. Helvetisti järkeä.

    Sinänsähän tämä ei kyllä liity tasa-arvokeskusteluun juurikaan.



    Jos alkuperäisen asiaan kommentoin, niin "tasa-arvo" menee liian pitkälle silloin kun keikahdetaan alkuperäisestä epätasa-arvoisesta tilanteesta yhtä epätasa-arvoiseen mutta päinvastaiseen tilanteeseen.

    Täydellinen tasa-arvo lienee tietenkin utopiaa, mutta siihen kannattaa silti pyrkiä. Tasa-arvo ei sulje pois sitä tosiseikkaa että ihmiset ovat erilaisia. Keskimäärin miehet ovat erilaisia kuin naiset keskimäärin. Silti yksilökohtaisia vaihteluita on huomattavasti, tietenkin ihan siihen saakka että on naisia jotka on miehempiä kuin miehet (keskimäärin) ja päinvastoin. Ja tämä pätee tietenkin muihinkin asioihin, epätasa-arvoa kun on muuallakin kuin nais-mies -akselilla.

    Äänestä

  • Pariton Isä kirjoitti:

    Tietenkin valtiolle on hyvä investointi kouluttaa kansalaisistaan hyviä työntekijöitä (veronmaksajia), mutta investointi hupenee siihen järjettömään tosiseikkaan ettei täällä haluta maksaa kunnollista palkkaa jolloin verotulot kattaisivat investoinnin.

    Nyt siis selvästikin halutaan kouluttaa ulkomaille hyviä veronmaksajia. Helvetisti järkeä.

    Sinänsähän tämä ei kyllä liity tasa-arvokeskusteluun juurikaan.



    Jos alkuperäisen asiaan kommentoin, niin "tasa-arvo" menee liian pitkälle silloin kun keikahdetaan alkuperäisestä epätasa-arvoisesta tilanteesta yhtä epätasa-arvoiseen mutta päinvastaiseen tilanteeseen.

    Täydellinen tasa-arvo lienee tietenkin utopiaa, mutta siihen kannattaa silti pyrkiä. Tasa-arvo ei sulje pois sitä tosiseikkaa että ihmiset ovat erilaisia. Keskimäärin miehet ovat erilaisia kuin naiset keskimäärin. Silti yksilökohtaisia vaihteluita on huomattavasti, tietenkin ihan siihen saakka että on naisia jotka on miehempiä kuin miehet (keskimäärin) ja päinvastoin. Ja tämä pätee tietenkin muihinkin asioihin, epätasa-arvoa kun on muuallakin kuin nais-mies -akselilla.

    Näköjään sukupuolinen tasaarvo on tärkeämpi kuin että uuttera, ahkera, aikaansaava ja toimelias joka saa enemmän aikaan joutuu tyytymään samaan palkkaan kuin laiskaa, sairastava jne joka on tekevinään samaa työtä mutta saa puolet vähemmän valmista kuin tehokas henkilö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanokaapa kirjoitti:

tasa-arvosta. Henk. koht on sellainen tunne, että ampuu tuo tasa-arvokeskustelu pikkaisen yli - ikään kuin me tavalliset äijät istuttaisiin sohvan nurkassa juomassa kaljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu