Olen toisinaan tätä palstaa seuraillut, ja päätin itsekin kirjoittaa.
Itselläni on kokemusta kahdesta vl-perheestä. Toiset olivat esikoislestadiolaisia, toiset vl-lestadiolaisia.
Tässä esikoisten perheessä oli kolme lasta, isä ja äiti. He elivät normaalia perhe-elämää, heillä oli televisio, josta kuitenkin ainakin lapset saivat katsoa vain tiettyjä ohjelmia.Perheen tyttö meikkasi jonkin verran. Heidän luonaan oli mukava, lempeä tunnelma. Koskaan ei ratkaisuna ollut fyysinen väkivalta tai fyysinen kuritus. Perheen teini-ikäinen tytär ei tupakoinut eikä käyttänyt alkoholia, mutta sai mennä "nuorten menoissa" jos halusi. Hän opiskeli itselleen ammatin, hän on fiksu ja terve nuori nainen, hyvä ystäväni.
Toinen tuntemani esimerkki löytyy vl-perheestä. Lapsia lukematon määrä, väsynyt ja nujerrettu äiti, ylpeä ja niljakas, narsistinen isä. Perheen tytär oli sulkeutunut ja pelokas. Alkoi tupakoida varhain, mutta ei käytä alkoholia.Jätti opintonsa kesken, koska meni naimisiin ja tuli samantien raskaaksi. Ruumiillista kuritusta tiettävästi perheessä käytetty/käytetään paljon.
Haluaisinkin tietää, onko tämä perheenlisäys/tiukka kasvatus ainoastaan vl:n parissa näin suurta? Ovatko muut lestadiolais-suuntaukset hieman sallivampia?
Millä vl:t perustelevat ruumiillisen kurituksen lapsiin? Olen myös joskus kuullut, että vl-miehellä on oikeus "kurittaa" myös vaimoaan?!
Itselläni on kokemusta kahdesta vl-perheestä. Toiset olivat esikoislestadiolaisia, toiset vl-lestadiolaisia.
Tässä esikoisten perheessä oli kolme lasta, isä ja äiti. He elivät normaalia perhe-elämää, heillä oli televisio, josta kuitenkin ainakin lapset saivat katsoa vain tiettyjä ohjelmia.Perheen tyttö meikkasi jonkin verran. Heidän luonaan oli mukava, lempeä tunnelma. Koskaan ei ratkaisuna ollut fyysinen väkivalta tai fyysinen kuritus. Perheen teini-ikäinen tytär ei tupakoinut eikä käyttänyt alkoholia, mutta sai mennä "nuorten menoissa" jos halusi. Hän opiskeli itselleen ammatin, hän on fiksu ja terve nuori nainen, hyvä ystäväni.
Toinen tuntemani esimerkki löytyy vl-perheestä. Lapsia lukematon määrä, väsynyt ja nujerrettu äiti, ylpeä ja niljakas, narsistinen isä. Perheen tytär oli sulkeutunut ja pelokas. Alkoi tupakoida varhain, mutta ei käytä alkoholia.Jätti opintonsa kesken, koska meni naimisiin ja tuli samantien raskaaksi. Ruumiillista kuritusta tiettävästi perheessä käytetty/käytetään paljon.
Haluaisinkin tietää, onko tämä perheenlisäys/tiukka kasvatus ainoastaan vl:n parissa näin suurta? Ovatko muut lestadiolais-suuntaukset hieman sallivampia?
Millä vl:t perustelevat ruumiillisen kurituksen lapsiin? Olen myös joskus kuullut, että vl-miehellä on oikeus "kurittaa" myös vaimoaan?!
Vastaukset 29
Vanhimmat
anna kenellekään oikeutta kurittaa väkivalla fyysisesti tai henkisesti vaimoa/miestä/lapsia/ketään!!!!!!!!!!kaikki perheet ovat erilaisia ja nuo ovat ääriesimerkkejä,tiedän onnellisia vl-perheitäkin.
Vai että tuommoisia esikoisia... Vähän vaikea uskoa. Toisin nuo termit ovat sinulla sekaisin, puhut kahdesta vl-perheestä ja kuitenkin sanot, että toinen on esikoislestadiolainen ja toinen vl-lestadiolainen. VL tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuutta, esikoislestadiolaiset eivät ole vanhoillislestadiolaisia, vaan oma ryhmänsä. He eivät elämäntavoiltaan ole vanhoillislestadiolaisia vapaamielisempiä, siksi epäilen että tuntemasi perhe ei ole esikoisia. Suuret perheet eivät ole esikoistenkaan keskuudessa harvinaisia. Mitä tulee tiukkaan kasvatukseen, ruumiillinen kuritus ei suinkaan ole vl:ien käsitysten mukaan sallittua. Väite vl-miehen oikeudesta kurittaa vaimoaan on pöyristyttävä, eikä missään tapauksessa pidä paikkaansa. Nämä käsitykset eivät liity vanhoillislestadiolaisuuteen, vaikka sinulla voi olla jonkun yksittäisen perheen osalta niistä kokemuksia.
Avauksen mustavalkoinen vastakkainasettelu antaa aiheen epäilykseen, että kirjoittajan "kokemukset" ovat oman pään tuotetta. Tyyli haiskahtaa pahasti erään tämän palstan vakioprovoilijan suuntaan.
Kun enemmän lukee, oppii erottamaan aidot kirjoitukset.
Tämä mitä kirjoitit pitää ihan paikkaansa. Olen esikoinen meikkaa ja meillä on TV. Meitä on kolme lasta. Olen käynyt baareissa ja otan siiderin kerran vuodessa. Nyt hankin korvakorut vaikka niitä ei tietenkään sallita.
TV löytyy lähes jokaisen tuntemani el:n kodista.
En tunne kuin yhden esikoisperheen jossa enemmän kuin kolme lasta ja nekään ei taida nykyisin käydä seuroissa varmaan olivat vanhoillislestoja.
Vanhoillislestadiolaisuudessa tiukemmat säännöt tai sitten ihmiset noudattavat niitä ihan otsa rypyssä.
Voin vakuuttaa, etten ole palstan vakiokirjoittelija, en tunne siihen mitään tarvetta, eikä tarkoitukseni myöskään ollut provoilla. Ihmettelinpähän vain. Mutta ilmeisesti sekin oli liikaa. Joku otti herneet nenään siitäkin...
Jos puhuin kahdesta vl-perheestä, se oli varmasti vahinko. Pahoittelut siitä.
Onko Jeesus Kristus Herra näissä perheissä?
Onko uudestisyntymisen välttämättömyys ymmärretty?
(Joh.3:3, 1:12, Room.10:9-13)
Onko näillä molemmilla suuntauksilla vain "lain" ja omien säädösten noudattaminen sitä "oikeaa" uskoa?
Mikä on arvojärjestys asioissa?
1. Jumala suhde
2 parisuhde
3. perhe
4. työ
5. hengellinen työ/seurakunta
Kysymys on tasapainosta ja arvovalinnasta. Olisi mielenkiintoista saada näihin vl-arvojärjestys.
Näiden asioiden pohtiminen Raamatun pohjalta voisi olla aiheellista ainakin no. 1 (henkilökohtainen Jumala-suhde) kohdalla, sillä siitä ei voida minusta edes neuvotella. Ja jos sen tilalla on esim. no. 5 voidaan puhua jopa epäjumalanpalvelusta.
Miten arvelet pystyväsi yhden esimerkin perusteella muodostamaan kuvan koko yhteisöstä? Narsistisia isiä ja väsyneitä äitejä on kaikissa yhteiskuntaryhmissä, niinpä heitä löytyy myös vl-uskovaisista. Yhden perheen perusteella en lähtisi arvioita tekemään.
Olen vl-nainen ja haluasinpa nähdä tilanteen, jossa mieheni yrittäisi "kurittaa" minua...Väitteesi, niin ikävä kuin se onkin, lähinnä huvittaa minua. Jos tiedät jossakin perheessä näin tapahtuvan, tiedät että se on vastoin Suomen lakia sekä ihmisyyttä vastaan, eikä ole missään tapauksessa hyväksyttävää.
"Miten arvelet pystyväsi yhden esimerkin perusteella muodostamaan kuvan koko yhteisöstä? "
Jospa vaivautuisitte lukemaan, mitä kirjoitin. Vai onko kysymys luetun ymmärtämisen vaikeudesta?
En yleistänyt, ihmettelin, siis IHMETTELIN, EN YLEISTÄNYT/SYYTTÄNYT/TUOMINNUT JNE. ketään,
onko lestadiolaissuuntauksissa jotain eroja ko. asioiden suhteen. Mutta voi kamala jos olisin tiennyt millainen poru siitä nousee!
Älkää nyt viitsikö, aikuiset ihmiset, olla noin nättinokkaisia. Kysyä ja ihmetellä kai tässä maailmassa saa? Ei ole pakko vaivautua edes vastaamaan, jos ei ole muuta asiaa kuin ylimielistä niskojen nakkelua.
"Yhden perheen perusteella en lähtisi arvioita tekemään. "
Luepa nyt oikein ajatuksen kanssa avausviesti uudemman kerran, ja sitten, hyvin hyvin hitaasti, nosta katseesi peiliin.
Luepa nyt itse uudestaan suora lainaus avauksestasi? Jos vastaat ihan rehellisesti, voitko väittää, että et siinä tee, yhden esimerkin perusteella yleistyksiä?
Kirjoitit siis:
Haluaisinkin tietää, onko tämä perheenlisäys/
tiukka kasvatus ainoastaan vl:n parissa näin suurta? Ovatko muut lestadiolais-suuntaukset hieman sallivampia?
Millä vl:t perustelevat ruumiillisen kurituksen lapsiin? Olen myös joskus kuullut, että vl-miehellä on oikeus "kurittaa" myös vaimoaan?!
Selvällä suomenkielellä kysyit siinä, yhden tuntemasi esimerkin perusteella onko tiukka kasvatus ainoastaan vllien parissa näin suurta? Kertomasi mukaan tunnet yhden perheen ja siitä olit voinut tulla siihen tulokseen: Vllät ovat tiukkoja kasvattajia. Toinen kysymyksesi kertoo siitä, että tämän yhden esimerkin perusteella
oletat, että kaikki vllät käyttävät ruumiillista kuritusta ja peräät perusteluja sille. Oletko aivan varma, että et ollenkaan yleistänyt? Jos edelleet sanot että et, voimme lopettaa keskustelun. Sen jälkeen voit lukea tästä ketjusta kirjoituksen siitä miten joku tuntee kaksi henkilöä toinen on mies ja toinen on nainen. Mielestäni siinä kuvattiin asennettasi aika hienosti. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että oli sitten vllä tai mikä tahansa ihminen, kasvatuksessa painaa kaikkein eniten luonne, ne eväät mitä kotoa on saanut ja olosuhteet missä elää. Kaikkea ihmisen käyttäytymistä ei voi selittää mihinkään ryhmään kuulumisella. Tai siis aikuinen ihminen ei tee niin, vaan ymmrtää että elämässä on monia asioita, jotka vaikuttavat toimintatapoihin.
Ja kuten jo totesin - myös vllistä löytyy paljon moniongelmaisia ihmisiä ja se heijastuu käytöksessä, mutta on turha tehdä kovin rajuja yleistyksiä sen perusteella. Emmehän luokittele ihmisten käyttäytymistä ruskeasilmäisyyden, tiettyyn ammattikuntaan kuulumisen tai minkään muun ulkoisen seikan perusteellakaan.Eli sama suomeksi sanottuna, jos joku ihminen käyttäytyy tietyllä tavalla, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että käytös johtuisi kuulumisesta johonkin tiettyyn ryhmään ja sen opetuksista.
En edes jaksa lukea tuota koko litaniaa, mutta olen yhä edelleenkin sitä mieltä, etten yleistänyt. En yleistänyt, vaikka käännät ja väännät mitenpäin tahansa. Joten voimme lopettaa "keskustelun" tähän. Vai maltatko sittenkään? ;)
Turha sinun on selitellä, että et yleistänyt.
Eiköhän tekstisi sisältö riitä kumoamaan tämän selittely-yrityksesi.
Et sitten malttanutkaan lopettaa. ;)
Aika monet ihmiset yleistää asioita, ehkä jopa sinäkin?
Tekstisi, ja tämä kamala äläkkä, mikä "yleistyksestäni" on täällä noussut, puhuu kyllä aika vahvasti sen puolesta, että "yleistykseni" taisi osua harvinaisen oikeaan? .....Eikös se koira älähdä, ja niin edespäin?
Ja voidaan me sopia, että minä yleistin, niin sulle tulee parempi mieli.
Minä olen tottunut siihen, että aikuinen ihminen on sanojensa takana täällä netissäkin.Ei kannata heittää ajatuksia ilmaan ellei ole valmis ajattelemaan mitä on sanonut...:)
Terveisin koira, joka älähtää aina, jos joku heittää puolihuolimattomia yleistyksiä eikä sen jälkeen pysty perustelemaan puheitaan.
Ps. En myöskään pidä liioittelusta. Mielestäni "kamala äläkkä" on jotain muuta kuin toistakymmentä viestä avauksen jälkeen.
Ps 2. Myös minä yleistän varmasti jotain asioita, mutta pystyn kyllä myöntämään sen, jos minulle osoitetaan, että olen perusteettomasti näin tehnyt.
sinulla paljon luppoaikaa, kun ehdit täällä netissä käydä kyttäämässä muiden ihmisten yleistämisiä.
"Ei kannata heittää ajatuksia ilmaan ellei ole valmis ajattelemaan mitä on sanonut...:)
Terveisin koira, joka älähtää aina, jos joku heittää puolihuolimattomia yleistyksiä eikä sen jälkeen pysty perustelemaan puheitaan."
Millä tavalla en ole valmis ajattelemaan, mitä sanoin? Puolihuolimattomia yleistyksiä on kuule maailma pullollaan, ja jos jokaikiseen paneudut samalla intensiteetillä, kuin tähän, niin kyllä sulla hommaa riittää! Mutta ei muuta kun onnea valitsemallesi tielle! ;)
Kuulostat varmaan omissa korvissasi todella fiksulta, mutta lähinnä olet naurettava. Olet sanonut lopettavasi keskustelun, mikäli minä en myönnä yleistäneeni, joten mitäs siellä vielä huutelet? Sinun sanojasi lainatakseni: Minä olen tottunut siihen, että aikuinen ihminen on sanojensa takana täällä netissäkin.
Ja sinä et todellakaan ole osoittanut yhtään mitään, korkeintaan oman typeryytesi.
Mutta mutta, olisiko sinulla jotain sanottavaa itse asiaan, eli keskustelun avuksen pointtiin, mitä eroa on esikoislestadiolaisilla ja vanhoillislestdiolaisilla? Onko julkinen linja esim. ehkäisyasioissa sama?
Ja jos et vieläkään voi olla takertumatta epäolennaisuuksiin,ja alkaa tämä sama jankutus yleistämisestä, niin voit tosiaan jättää vastaamatta. Meneppä postaamaan jotain muuta keskustelua, ehkä sieltäkin löytyy jokunen, joka on sortunut yleistämään asioita, eikä vieläpä myönnä sitä! Ah, tilaisuutesi on jälleen koittanut!
Esiinnytkö täällä esikoislestadiolaisena? Pyytäisin kohteliaimmin rauhallisempaa käytöstä ja rakkaudellisempaa suhtautumista toisia kohtaan.
Samanlaista luppoaikaa tuntuu olevan sinulla, mielestäni olemme kirjoittaneet tähän keskusteluun vuorotellen, olenko väärässä? Ei ole tarvinnut kytätä sen enempää kuin lukea ajatuksella mitä toinen kirjoittaa. Sinä puolestasi et ole sitä viitsinyt tehdä, kuten itsekin kirjoitit, että et jaksanut lukea yhtä viestiäni läpi. Olihan siinä toki kannaltasi ikävää asiaa, mukavampihan sellainen on hypätä yli.
'
Tiedän, että olen typerä idealisti kuvittelemalla että täällä kaikki keskustelisivat asiallisesti ja muistaen vielä kahden tunnin päästä mitä aiemmin ovat sanoneet. Minä en paneudu jokaiseen viestiin samalla intensiteetillä kuten epäilit, mutta toki siihen keskusteluun jota käyn. Eihän siinä muuten olisi mitään järkeä.
Ja jotta en enää enempää osoittaisi omaa typeryyttäni toivotan hyviä illanjatkoja.
Ilmeisesti tietokonekin havaitsi typeryyteni sillä se poisti kirjoitukseni, jonka omin silmin näin tulevan palstalle. Siinä totesin olevani todellakin typerän idealistinen ihminen, joka kuvittelee kaikkien muidenkin paneutuvan tähän nettikirjoitusmaailmaan yhtä tosissaan ja asiallisesti.
Totesin myös, että en todellakaan keskity kaikkiin palstan kirjoituksiin samalla intensiteetillä, mutta toki siihen keskusteluun jota käyn. Eihän siinä olisi muuten mitään järkeä!
Nyt jotta en toisi typeryyttäni enää enempää julki ja ilmoille toivottelen hyvää illan ja kesänjatkoa!
Jommankumman kirjoituksen voi jättää huomioimatta, sillä eilen illalla tämä palsta oli tosi juntturassa ja hidas. Jostakin syystä kone myös nielaisi sisuksiinsa ensimmäisen kirjoitukseni, joten kirjoitin uudestaan. Kone on tullut katumpäälle ja palauttanut ensimmäisenkin, joten nyt niitä on tuplasti. Pyydän syvästi anteeksi tätä töppäilyäni. Keskustelu on osaltani päättynyt.
Olen el-äiti. Perheeni ei ole erityisen suuri. Ei meillä ole telkkaria, eikä tule, toivottavasti.
Tyttäremme eivät onneksi meikkaa. Kukaan lapsistamme ei onneksi käytä alkoholia. Nuoremme eivät käy maailman riennoissa.
Annat omituisen kuvan esikoisperheistä. Ikäänkuin olisimme "vapaamielisiä" synninpuolustajia. Emme tietenkään voi pakottaa ketään johonkin muottiin, mutta opetamme kyllä miten kristityt elävät.
Enkä usko kaikkien vl-perheiden olevan tuollaisia, joiksi heidät kuvaat. Väsyneitä äitejä löytyy kaikista porukoista, vaikka olisi vähemmänkin lapsia.
Ehkä nuorena ihmisenä yleistät asioita liian herkästi. Nuoret usein rakastavat vapautta ja koreilua ja ehkä siksi se sinustakin tuntui hienolta, kun toisessa perheessä oltiin niin sallivia.
Kristityn on kuitenkin oltava varovainen sillä kapealla tiellä, jota hän käy. Raamatusta löytyy ohjeita suhtautumisesta koreiluun ja maailmallisuuteen.
Uskon aikuisten suhtautumisen ko. asioihin olevan paljon kiinni heidän luonteenpiirteistään. Joku on rauhallinen ja osaa käsitellä kanssaihmisiään hellästi ja kauniisti. Toinen taas saattaa tivahtaa nopeasti ja kenties rumastikin.
Mutta olen itse havainnut sen, että vl-naisilla on paljon koruja. El-naisilla ei niinkään, mutta joillakin kuitenkin kaulaketju tai jokunen sormus.
Raamattu kieltää kultien ympäri ripustamisen. Itse koen korujen käytön ja meikkaamisen maailman mielisyytenä ja tunnen miten sielun vihollinen joskus koettaa houkutella siihen. Mutta en halua yhtään satuttaa Jeesusta lisää sellaisella epäuskon työllä. Kuka se sanoikaan, että koreuden alla piilee huoruus. Kun asiaa ajattelee ja asettaa itselleen kysymyksen miksi, miksi teen tätä, kyllä sieltä löytyy pahoja ajatuksia pohjalta.
...mielestäsi huoran merkit täyttävä, kun käytän aviomieheltäni saamiani koruja??
Useampia sormuksia, rannekoruja ja ketjuja.... puhtaasti siitä syystä, että olen ne saanut aviomieheltäni, joka rakastaa minua - toisaalta pidän koruista ja mieheni puolestaan tykkää, kun käytän niitä.
Itse en koruja osta - paitsi miehelleni isot panssariketjut.
Käytän myös hillitysti meikkiä ja siitäkin oma aviomieheni pitää.
Voisitko siis selventää, miten korujen käyttämiseni pohjalta löytyy pahoja ajatuksia?
Kaikkialla muualla saat ja vl-yhteisön painoistuksesta pitääkin käyttää niin paljon koruja kuin vain omistat -paitsi korviksia. Ne ovat paha synti.
Panssariketju kaulaan ja hiluja nilkkoihin sekä ranteisiin, timantteja sormiin sekä varvaskoru paikoilleen. Mutta muista sisar rakas, ettet laita mitään sellaista mikä koskettaa korvaa, sen on SRK julistanut synniksi!
sanonut, että korut olisivat huoran merkki vaan otti esille kohdan Lestadiuksen saarnasta: "koreuden alla piilee huoruus".
Olen hänen kanssann yhtä mieltä siitä, että kuunnellessamme itessämme sitä uutta ihmistä, joka elää Jumalan armosta, niin sille riittää, että olemme puhtaita ja raikkaita.
Ei tarvita koruja, vaan kristittyä kaunistaa iloinen mieli ja tyyni omantunnonrauha. On ihana kuulla, kuinka osaaottavasti uskovaiset keskustelevat. Heidän puheessaan on paljon tuen ja rohkaisun sanoja. Tuntuu, kuin he olisivat saaneet paljon Jumalalta, sillä heillä on turvallisuus ja elämän rohkeus.
Jumalahan on kaiken luvannut ja antanut jo etukäteen.
"Ei tarvita koruja, vaan kristittyä kaunistaa iloinen mieli ja tyyni omantunnonrauha."
Tässä on malliesimerkki siitä, miten moni uskovainen sekoittaa varmaan tietämättään asioita. Vissiin ei tunneta Raamattua eikä kristinoppia.
Ei tavallisia arkielämän esineitä pidä hengellistää. Korvakoru tai sormus: niissä ei ole eroa koruina.
Iloinen mieli ja tyyni omantunnonrauha ovat Jumalan lahjoja. Niitäkään ei aina uskovaiselalkaan ole. Kyllä se on raadollista tavallisen ihmisen elämää uskovaisenkin elämä.
Ei pidä ylihengellistää uskovaista ihmistä. Saamme uskoa syntimme anteeksi yksin armosta uskon kautta. Ahkeroimme vaeltaa synnin poispanijana ja lähimmäisen kuromia kantaen voimiemme mukaan. Mutta muussa suhteessa ei uskovainen eroa epäuskoisesta.
Koruina sormus ja korvakoru ovat yhtä syntisiä, mutta korvakorun käyttäjä ei pääse taivaaseen? Hyvä oli sinulla logiikka, minä vaan en ollenkaan ymmärtänyt sitä.
Sinäpä sen sanoit! Ei esineitä pidäkään hengellistää.
Mutta se ajatus mikä sinulla on kun alat käyttää jotain esinettä, se ajatus ja aikomus saattaa sisältää sen synnin. Tai se saattaa johdattaa sinut syntiin.
Siksi kun asetat kysymyksen MIKSI minä tämän teen?, se paljastaa sinulle esineen käytön tarkoituksen.
Esim: miksi kannan koreutta? (haluan miellyttää joitakin?, haluan olla samanlainen kuin maailman ihmiset?, en halua näyttää uskovaiselta?, muutkin näkevät, etten ole mikään tiukkis? ym.).
Tai miksi katson filmejä, miksi puhun pahaa ystävästäni, miksi riitelen, miksi uskottomien nähden häpeän uskovia ystäviäni ja heidän tervehtimistään Jumalan terveellä, miksi naisena leikkautan hiukseni ja kiharran niitä, miksi miehenä käyttäydyn siveettömästi tyttöjä kohtaan, miksi miehenä laitan hiukseni geelillä maailman mallin mukaan, miksi pidän partaa ja peilailen sitä joka aamu, että se olisi mallillaan. ym.
Mitä saavutan sillä, että koreilen? Opettiko Raamattu näin tekemään? Kärsikö Jeesus minun koreuteni tähden? (KYLLÄ!) Mihin tämä tekoni saattaa johtaa?
Uskon, että oman sieluntilan tutkiminen on hyväksi kristitylle. Raamatun neuvot suojaavat kristittyä enemmältä pahalta ja synniltä. Kuollut uskokin tulee hyvin nopeasti, huomaamatta, elävän uskon tilalle, jos aletaan olla välittämättä Raamatun ja Pyhän Hengen äänestä. Lestadiuskin kirjoittaa siitä miten usko saattaa kuolla silmänräpäyksessä, eikä sitä ihminen edes huomaa itse.
Sormuksessa ja korvakorussa ei todellakaan ole eroa, koruja ne ovat molemmat.
Vaikkakin kristityn elämä onkin raadollista, silti samalla voimme iloita uskostamme. Emmehän usko vääriin tekoihimme, vaan Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanamme. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.
Siinä suhteessa kuitenkin eroamme epäuskoisesta, että uskon voimasta vältämme syntiä ja synnintekopaikkoja, emmekä tahallaan tee syntiä. Eri asia on, että joskus joudumme synteihin heikkoudessamme.
Raamattua kannattaa lukea. Samoin Lestadiuksen ja Lutherin postillat ovat todella hyviä lukea. Miten virkistävää onkaan arjenkin keskellä ottaa hetki itselleen ja istahtaa lukemaan Laestadiuksen selkeää opetusta. Laestadius on niin hyvin osannut kuvata erilaisia sieluntiloja ja mukavin vertauksin hän selventää Raamatun tekstejä.
Tunnen pari ihmistä. Toinen on mies ja toinen on nainen.
Mies on sosiaalinen, hyväkäytöksinen, koulutettu, urheilullinen, lapsirakas, varakas, vahvan moraalin omaava ahkera toimihenkilö.
Nainen on syrjään vetäytyvä, ujo, nippanappa sai peruskoulun käytyä, ylipainoinen ja epäterveellisesti syövä, köyhä, alkoholisoitunut, huhujen mukaan myy itseään ja pikku näpistyksiä kontollaan.
Haluaisinkin tietää miksi naiset ovat tuollaisia vätyksiä? Opetetaanko naiset tuollaisiksi? En halua mitenkään yleistää.
Ensinnäkin olen el. Suurin osa el-naisista on hoikkia. Kaikilla heillä on koulutus. Tämä asia on luonteesta niin paljon kiinni. Normaalissa elämässä on myös alipainoisia ja ylipainoisia.
Tottakai jatkuva parjaaminen vie naiselta itsetunnon. Emme me kaikki ole syntyneet uskovaisiksi. Toiset on vahvempia kuin toiset.
Esimerkki eräästä perheestä.
Isä, äiti ja kymmenen lasta.
Äidin elämä rajoitettua lasten suuren määrän takia.
Isä sairaaloisen mustasukkainen äidistä, vaikka itse pettänyt äitiä jo useamman naisen kanssa. Isä muutti kerran jo pois kotoakin, koska oli hyväksikäyttänyt seksuaalisesti erästä työntekijäänsä. Pisti eropaperit vireille ja oli jättämässä kaikki äidin harteille. Tuli kuitenkin häntä koipien välissä takaisin kotiin. Koko perheen muutto toiselle paikkakunalle, koska maine on jo mennyt. Isällä kaikki valta tehdä mitä lystää (harrastaa yms.). Ei koskaan joutunut vastuuseen teoistaan, vaikka on toiminut rikollisesti. Inhoan noita tekoja ja tuota narsistista luonnetta. Ylimielisyyttä. Epärehellisyyttä. Pettämistä ym. ym. Jos vl:uus on näin kaksinaimoralistista en halua sitä omassa elämässäni kohdata!
Mutta varo, tuo yksi hullu joka täällä kyttää kuka yleistää ja kuka ei, varmaan kohta äkkää sinutkin...;) *naur*