Yksi aborttiväen menetelmistä selitellä itselleen ja muille tekosiaan ja julistustaan on synkistely.
Synkistely kohdistuu henkilökohtaisiin olosuhteisiin (esim. ei mitekään jakseta hoitaa kahta lasta) ja maailmaan yleensä.
Typerin ja järjenvastaisin perustelu liittyy maailmalla kärsittävään puutteeseen ja kurjuuteen. Rikkaiden mukavuusabortit hyvinvoinnin keskellä muka helpottavat kehitysmaiden oloja?
Tässä tapauksessa on käynyt niin, että etuoikeutettujen rikkaiden ylimielisyys käyttää hyväkseen köyhien kärsimyksen, kun tavoitteena on omien oikkujen selttely ja oman mukavuuden maksimointi jopa abortteihin saakka.
Synkistelyssä abortin tekijä ja aborttien edistäjä projisoi tekonsa pois itsestään ympäristöönsä ja ympäristön syyksi. Globaalia köyhyyttä (joka tarkemmin katsottuna olisi suhteellista ja moniselitteistä) aborttipropagandan perusteena pitävät abortti-asiamiehet esittävät elämän todellisuuden sinänsä riittäväinä syinä mille hyvänsä ja missä tahansa tapahtuville aborteille. Tätä järjettömyyttä he haluavat valuttaa erikoisesti nuorten mieleen.
On käsittätöntä ja vastuutonta, että jotkut perin omalaatuiset tahot haluavat leivittää synkkyyden ja masennuksen idelogiaa sekä itsetuhoisia ajatuksia nuorien keskuuteen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei
Itse en ole abortin puolesta enkä kyllä vastaankaan. Itse olen tenhyt raskauden keskeytyksen noin 4 vuotta siten. Söin e-pillereitä, mutta tulin siltikin raskaaksi, vaikka otinkin pillerit oikein ja säännöllisesti..Noihin aikoihin isäni kuoli, sairastuin masennukseen ja koin etten olisi riittävän hyvä äiti. Kuitenkin, sllä hetkellä oma mielenterveys oli vaakalaudalla, toisesta ihmisestä huolehtiminen tuntui yksinkertaisesti mahdottomalta. Vielä näinäkin päivinä jolloin elämä alkaa näyttämään valoisampaa puoltaan, koen tehneeni oikein. En nimittäin usko että olisin itse tässä ilman tsekkyyttäni..Haluan vain sanoa kaikille puolesta ja vstaan ihmisille että asioilla on aina kaksi puolta, ei maailma ole mustavalkoinen.Jokainen meistä on erilainen ja kokee asiat ja vastoinkäymmiset eritavalla. Hyvää loppukesää kaikille!
etkä sinä voi sanoa jollekin, että sinä jaksat. Kaikki me olemme erilaisia. Ja jos joku katsoo mukavuudekseen sen, ettei tee lapsia, niin mitäs pahaa siinä on? Emme enää elä agraaritaloudessa, jossa lapsia tehdä taloa jatkamaan. Ja kyllä työntekijöitä tulee jatkossa rajojen ulkopuoleltakin.
Ei tarvitse kuin lehtiä lukea ja jokainen näkee, mitä järjettömyyksiä ympärillämme tapahtuu, joten mitä ihmettelemistä siinä on? Mitä itsetuhoisia ajatuksia täälläkin on levitelty, jos ei lasketa mukaan vastustajien, toivottavasti kuolet, kun tapoit lapsesi-juttuja?
Onneksi tässä yhteiskunnassa on vapaus valita mitä tekee!
Itse en ole koskaan aborttia tehnyt, mutta oli aikoja jolloin koin maailman pahaksi paikaksi elää. Vuosien saatossa ajatukseni ovat muuttuneet ja nyt minulla on lapsia. Ei välttämättä abortin teko liity " synkkyyteen" vaan kyseinen ihminen kokee niin.
Kyllä lapset täytyy haluta, eikä tehdä vaan huvin vuoksi. Jokainen tietää itse haluaako perheen lisäystä.
En oikein jaksa ymmärtää näitä maalailuja narkkariäideistä ja globaalista hädästä. Outoa selittelyn makua. Olisiko joku pakkosynnytysasiamies sittenkin onnistunut kylvämään myrkynsiemenen näiden henkilöiden sydämeen, kantamaan huonoa omatuntoa asiasta mistä ei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa? Milloin saamme pakkosynnytysasiamiehet hoitoon?