Nexiumista,

kramppeja ruokatorveen,todella pahalta tuntuu.

Onkohan lääkkeet sittenkään terveellisiä?
2456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sapasmeja ruokatorvessa ja kurkussa. Nieleminen vaikeaa, suurimman osan aikaa mahdotonta. Paino putoaa vauhdilla. Onko joku löytänyt oireisiin mistään apua?

Äänestä
  • Kovin suurta ruuhkaa vastauksista ei kysymyksiinne / ongelmiinne ole tullut. Minäkin mietin tovin, seuraanko vain katseella ihmisten vaikeuksia, vai yritänkö auttaa heitä niillä tiedoilla, jotka itseäni kyvykkäämmät ovat tutkineet esiin ja saattaneet avoimien mielien tietoon. Päätin kertoa niistä, koska jos apua ei mistään saa, niin nälkäkuolema on tosiaan varteenotettava vaihtoehto, ei toki hyvä mutta reaalinen. Silloin tämäkin on kelpo vaihtoehto. Syystä voi kuvaannollisesti todeta, että ruumis haluaa sanoa, ettei nyt enää noita kemikalioita ja koulumaatalouden tuotteita, minä panen portit kiinni, kävi miten kävi. Minulle riittää puoskarointi.

    Hans Kalm on parhaassa elämäntyössään, Organotropia as a Basis of Therapy, esittänyt omiin tutkimuksiinsa perustuen tällaisen tapauksen syitä ja toteaa tulkintani mukaan, että kyseessä on jostain syystä päädytty tilanteeseen, jossa elimistön ainestasapaino on horjunut. Liikamääriä on ”peruselementeistä”, mitattuna potenssiosuudella C30, ja tavallisia alkuainemerkintöjä käyttäen: Te, Al, Nd, S, Yb. Ja puutosta on taas elementeistä Zn, Ag, Cr, W, Rh. Jos kysytte hoitavilta lääkäreiltänne heidän käsitystään tästä, todennäköinen vastaus voi olla, että ”se nyt on taas jotain hömppää”. Se on ymmärrettävää, koska heidät on opetettu tämän ajan ”totuuden” mukaan, mutta se on vain vuosikertatietoa. Vuosien kuluttua on kaikki toisin. Oma käsitykseni on, että Kalm osui oikeaan 80-90 prosentin todennäköisyydellä ja oli liian paljon edellä aikaansa. Se on aina hankalaa ajasta riippumatta.

    Ja sitten tulkintaan. Mitä merkitsee, että syiden joukosta löytyy myös liika rikki S. Se kertoo, että teitä hoidettaessa on häiritty maksan toimintaa, ja ehkäisty suolahapon tuotantoa puuttumatta ruokavalioon, ja siten ehkäisty myös rikin sulamista ihmiselle käyttökelpoiseen muotoon. Se puolestaan on hävittänyt kromin, josta on puute. Kemia ei ole kunnossa, jos maksan toiminta on jostain syystä häiriytynyt tai ravinto ollut huonoa. Puutteet ja liikamäärät selittynevät ruokavaliosta ja maksan luontaisista tai aiheutetuista toimintahäiriöstä. Näin voi sanoa tuntematta tapauksia yksityiskohtaisesti, ihan todennäköisyyksien ja jo kerrottujen tietojen pohjalta.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Ensimmäinen vaatimus on, ettei mitään merkkejä huonosta ruoansulatuksesta saisi esiintyä; ei ilmavaivoja, ei turvotusta, ei närästystä, ei röyhtäilyä jne. Siihen luetteloon kuuluvat raskaasta tunteesta vatsan alueella alkaen kaikki refluksiksi nimettyyn vaivaan asti. Kaikkihan ne johtuvat huonosta ruoansulatuksesta ja ruokaa sulattavien aineiden puuteesta tai tasapainottomuudesta tai sitten huonolaatuisesta koulumaanviljelyn tuottamasta ruoasta. Nämä pitäisi ensin saada kuntoon, ainakin omalta osalta. Refluksilääkkeiksi annettujen kemikalioiden sijasta pitäisi tutustua valkuaisaineiden sulatukseen, siihen on omat keinonsa. Ruoansulatusta ja maksaa ei pidä vasiten tärvätä suolahapon tuotantoa estävillä lääkkeillä. Se on mielestäni taitamatonta, mutta laillistettua puoskarointia vaikkakin tieteellisesti perusteltua. Ohitan tässä tarkoituksella ihan kaikkein tärkeimmän, ruumiin oman toimintakyvyn saattamisen kuntoon, koska sen kuvaaminen on liian pitkä ja mutkikas palstavastaukseen ja asia kun voi ajan mittaan korjaantua, kun muut reunaehdot on täytetty.

    Seuraavana olisi ruumiin kemian tasapainotus. Sen voi tehdä ”yksipuolisella täsmäravinnolla” yllämainituilla homeopaattisilla valmisteilla C30 tai sitten luomu- tai biodynaamisesta ruoasta koostetulla ruokavaliolla, joka ei ole yhtä tehokas kuin täsmäravinto. Käyttäen taas hyödyksi Hans Kalmin Organotropiaa voi ruokavalionkin sitä tulkiten laatia. Mutta ensin on todettava, että jos suosittelen teille jotain koululääketieteestä poikkeavaa ”uskomushoitoa”, ehkä minut halutaan panna kiven sisään parlamentaariseen valvontaan. Toistaiseksi maassa on mielipiteen ilmaisuvapaus, jonka olen jo tehnyt ja se on perusta, jolle jatkonkin pitäisi rakentua. Sitten en voi muuta kuin kertoa, miten minä menettelisin, jos olisin joutunut teidän tilanteeseen. Omasta kokemuksesta sitä en voi tehdä, koska valitettavasti olen viimeiset 20-30 vuotta pysynyt terveenä. Ei auta kuin spekuloida, mutta täytyy edelleen muistuttaa, että tässä jatko edellyttää jo esitetyn huomioonottamista.

    Kyseisiä liikamääriä ja puutoksia ajatellen ei luontomme runsain käsin tarjoa vaihtoehtoja. Paras vaihtoehto tasapainotukseen olisi Valeriana Officinalis. Se on tuo vanha valiaana-rohtovirmajuuri-kasvi, josta yleensä käytetään juuret, mutta tässä tapauksessa kelpaa vain kukat ja lehdet. Kissat pitävät makoilusta niiden päällä ja sen vuoksi kissanruokia saatetaan maustaa kyseisillä kasvin osilla. Eläinten ruokaa taidetaan valppaasti seurata tarkemmin kuin ihmisten ruokaa, joten ei se suorastaan ärhäkkää myrkkyäkään ole. Kasvi ei ole vaaraton, joten jos kokeilisin sitä esim. kukka- tai lehtiteenä, minun täytyisi olla hyvin varovainen, mieluummin liian vähän kuin liian paljon. Sen jälkeen saatavissa olevia tasapainottavia nautittavia ei paljoa ole, koivunlehtitee, silakka ja silli, vehnänoras, siankärsämö, echinaceae, latva-artisokka ja ehkä vielä parsa. Teho alkaa tästä eteenpäin jo mennä niin heikoksi, että muiden ruoka-aineiden apuun ei voi enää sitäkään vertaa rakentaa. Mutta aina voi pahimpia karttaa. Niitä olisivat tässä tilanteessa; tattari, vaahterasiirappi, kiwi, saksanpähkinät, unikonsiemenet, viikunat, kaneli, avokado, inkivääri, kardemumma, kurkumaöljy, ja sitrushedelmät. Mainitsemattomat ovat vähemmän hyödyllisiä tai haitallisia, melkein neutraaleja. Mutta ainahan käytettävissä ovat homeopaattiset ”täsmäravinnot”. Kannattaa muistaa, että kasvitkin potensoivat. Kaikki eivät vain sitä usko. Siksi ihmiset eivät nauti pelkkiä kemikalioita.

    Jätän edellä esitetyn soveltamisen omaan harkintaanne. Olen huomannut elämän kulussa, ettei ihmisiä voi väkisin auttaa, eikä varmaan ole tarkoituskaan. Jokainen elää omaa elämäänsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


refluksi kirjoitti:

kramppeja ruokatorveen,todella pahalta tuntuu.

Onkohan lääkkeet sittenkään terveellisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu