vapina..

Olen huolissani ystävästäni,joten toivon, että joku voisi jotenkin auttaa.. Ystäväni juo muutaman kerran viikossa niin että humaltuu kovasti, humaltumisen( tupakoinnin) aikana, hänen yläkroppa alkaa täristä, varsinkin kädet. Vapina kestää hetken ja häviää, olen käsittänyt, että vapina iskee silloin kun on alkoholi ja tupakka yhdessä, ilman toista, oireita ei ole ollut, eikä myöskään ikinä silloin kun on selvinpäin. Ystäväni ei ota asiaa yhtään vakavasti, mutta luulen, että jotain on pahasti vialla..Hermosto menny?Mitä se liika käyttö voi oikein aiheuttaa, ja miksi se vapina on vain silloin kun ihminen on kännissä, luulis että myös s.päin olisi oireita..Toivottavasti ei olis mitään vakavaa..
82680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä tarkoittaa että juo kovan humalan viikossa muutaman kerran? Tarkoittaako se kaksi vai kuusi kertaa viikossa? Noilla on nimittäin jonkin verran eroa.

Äänestä
  • No se vähän riippuu viikoista, mutta sanoisin että noin kahesta neljään..joskus jää putki päälle, ja samalla tulee päiviä lisää..

    Äänestä

Nostetaanpa aihetta.. Itselläni alkaa vasen käsi vapista kun juon ja poltan samaan aikaan.. Se kestää hetken ja menee ohi.. Onko muilla tällasesra kokemusta? Pitääkö huolestua ja mennä lääkäriin? Hieman on jo noloa olla kavereiden kans viihteellä ku vapina alkaa..

Äänestä
  • Oletko vasenkätinen?

    Äänestä

En ole ku oikeakätinen..

Äänestä

Käsi vain väsynyt, kun käynyt runkulla.

Äänestä

2007 -a-

Yksi asia on takuuvarma sinä et ole hänen ystävänsä vaan ns. "ihminen" joka tuntee olonsa paremmaksi kun joillain on vaikeuksia ja hän luulee että sinä välität.

Aikaa on kulunut joten saitko ne kiksit?

",joten toivon, että joku voisi jotenkin auttaa"
Tietystikään sinulla ei tullut mieleen se että sinä voisit auttaa.
Vi*tun hyeena!!!

Äänestä
  • Olet jaas juovuksissa ja lauot normaaleja aivopierujasi. Olet vain perceenhajuinen idiootti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


-a- kirjoitti:

Olen huolissani ystävästäni,joten toivon, että joku voisi jotenkin auttaa.. Ystäväni juo muutaman kerran viikossa niin että humaltuu kovasti, humaltumisen( tupakoinnin) aikana, hänen yläkroppa alkaa täristä, varsinkin kädet. Vapina kestää hetken ja häviää, olen käsittänyt, että vapina iskee silloin kun on alkoholi ja tupakka yhdessä, ilman toista, oireita ei ole ollut, eikä myöskään ikinä silloin kun on selvinpäin. Ystäväni ei ota asiaa yhtään vakavasti, mutta luulen, että jotain on pahasti vialla..Hermosto menny?Mitä se liika käyttö voi oikein aiheuttaa, ja miksi se vapina on vain silloin kun ihminen on kännissä, luulis että myös s.päin olisi oireita..Toivottavasti ei olis mitään vakavaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu