Kuinka suuri

Tätä ja muitakin foorumeita seuraavana lukijana täytyy vain ihmetellä sitä, kuinka suuri onkaan pimeys. Kaiken salliva liberalismi näyttää lisääntyvän kovalla vauhdilla. Raamattu Jumalan Sanana ja ohjekirjana ei tunnu enää merkitsevän mitään. Tämä näyttää koskevan niin maallikoita kuin jopa pappeja ja teologian opiskelijoita.

Raamattua luetaan ja tulkitaan korvasyyhyyn, eli sieltä irrotetaan se, mikä nyt itselle näyttäisi sopivan. Tästä lähetään muokkaamaan itselle mieluista oppirakennetta ja yritetään saada mukaan joukko samanhenkisiä.

Tehkääpä testi. Lukekaa Raamattua niin, että hyppäätte aina kieltosanan yli, niin huomaatte, mitä tarkoitan. Tässä seuraavaksi pieni esimerkki täten syntyvästä Raamatuntekstistä: "Varastakaa, valhetelkaa, pettäkää lähimmäistänne. Vannokaa väärin minun nimeeni, että häpäisisitte Jumalasi nimeä" 3Moos 19:11,12

Vaatikaamme Sanan väärentämätöntä maitoa ja vedotkaa kirjoituksiin, niinkuin Jeesuskin teki ollessaan sielunvihollisen kiusattavana.

Jos suola käy mauttomaksi, niin mihin se kelpaa? Siunausta teille rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa.

P.S. Itse en ole vl tai edes pelkkä l, mutta kuitenkin elävästi uskomassa kanssanne. Tavataan taivaassa ja hymyillään opillisille mauste-eroillemme. Samaa lihasoppaa me syömme, vaikka toiset meistä sitä suolaakin eri tavalla.
5344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Raamattua luetaan ja tulkitaan korvasyyhyyn, eli sieltä irrotetaan se, mikä nyt itselle näyttäisi sopivan. Tästä lähetään muokkaamaan itselle mieluista oppirakennetta ja yritetään saada mukaan joukko samanhenkisiä."

Jos vaivaudut vain hiukan ajattelemaan ja tutkimaan asioita, tulet huomaamaan, että tuo "korvasyyhyinen tulkinta" johtuu vain ja ainoastaan siitä, että raamattu on korvasyyhyllä rakennettu. Mutta moni ei sitä heti oivalla. Ihan hyvä niin.

Varokaamme kuitenkaan tuomitsemasta toisiamme pimeyteen... älkää tuomitko jotta teitä ei tuomittaisi.

Rakkaudella

Äänestä

se on tämä korvasyyhy? vaikusta olen kuullut puhuttavan, mutta...

Äänestä
  • "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia." 2Tim 4:3.

    Eli rautalangasta väännettynä sama. "Nyt (v.2007)halutaan kuulla sellaista julistusta, joka ei tuomitse mistään, sallii kaiken ja tuudittaa syntiset sellaiseen hyvänolon tunteeseen, että eivät huomaa edes sitä, että heidän ohjaamansa auto (lue elämänsä) on mennyt niin syvälle metsään, ettei edes perävalot näy"

    Äänestä

  • niin tiedät... kirjoitti:

    "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia." 2Tim 4:3.

    Eli rautalangasta väännettynä sama. "Nyt (v.2007)halutaan kuulla sellaista julistusta, joka ei tuomitse mistään, sallii kaiken ja tuudittaa syntiset sellaiseen hyvänolon tunteeseen, että eivät huomaa edes sitä, että heidän ohjaamansa auto (lue elämänsä) on mennyt niin syvälle metsään, ettei edes perävalot näy"

    englanninkielinen ja alkuperäinen kirja eikä siellä vaikku väiky

    Äänestä

  • on vain kirjoitti:

    englanninkielinen ja alkuperäinen kirja eikä siellä vaikku väiky

    Englanninkielisiä käännöksiäkin on useita, niin minullakin. Tämä alkuperäinen kiinnostaa minua. Alkuperäinen kirjoitettiin kyllä kielellä, jota eivät edes nykykreikan taitajat hallitse. itsekin pystyn sitä tutkimaan vain sanakirjan avulla.

    Alkukielellä, siis sillä varmimmalla ilmoituksella, tämä korvasyyhy on kirjoitettu seuraavasti "knethomenoi ten akoen" jonka sanakirja kääntää muotoon kutiavina kuuloltaan.

    "Terveen opin tuloksena kuulijat ja vastaanottajat tervehtyvät hengellisesti. Ne, jotka eivät ota vastaan tätä oppia, haluavat mieluummin sellaista opetusta, joka sopii heidän tunteisiinsa ja omiin ajatuksiinsa. He etsivät julistusta, joka vastaa heidän lihallisia halujaan. He eivät kuitenkaan tyydy siihen, mitä saavat kuulla. He eivät koskaan ole tyytyväisiä." (Novum)

    "Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille:"Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?" (Jeesus Kristus, jossain Jordanin varrella n. v.30 jKr)

    "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu." (Jeesus Kristus, jossakin nykyisen Israelin valtin alueella n. v. 30 jKr) Ote puheesta kansalle.

    "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?" (puhuja ja paikka ja aika suunnilleen samat kuin edelliset.)

    Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. (Sananlasku)

    "Lukekaa, miettikää, ymmärtäkää, sisäistäkää ja tehkää parannus." (kirjoittaja)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkaa pimeys kirjoitti:

Tätä ja muitakin foorumeita seuraavana lukijana täytyy vain ihmetellä sitä, kuinka suuri onkaan pimeys. Kaiken salliva liberalismi näyttää lisääntyvän kovalla vauhdilla. Raamattu Jumalan Sanana ja ohjekirjana ei tunnu enää merkitsevän mitään. Tämä näyttää koskevan niin maallikoita kuin jopa pappeja ja teologian opiskelijoita.

Raamattua luetaan ja tulkitaan korvasyyhyyn, eli sieltä irrotetaan se, mikä nyt itselle näyttäisi sopivan. Tästä lähetään muokkaamaan itselle mieluista oppirakennetta ja yritetään saada mukaan joukko samanhenkisiä.

Tehkääpä testi. Lukekaa Raamattua niin, että hyppäätte aina kieltosanan yli, niin huomaatte, mitä tarkoitan. Tässä seuraavaksi pieni esimerkki täten syntyvästä Raamatuntekstistä: "Varastakaa, valhetelkaa, pettäkää lähimmäistänne. Vannokaa väärin minun nimeeni, että häpäisisitte Jumalasi nimeä" 3Moos 19:11,12

Vaatikaamme Sanan väärentämätöntä maitoa ja vedotkaa kirjoituksiin, niinkuin Jeesuskin teki ollessaan sielunvihollisen kiusattavana.

Jos suola käy mauttomaksi, niin mihin se kelpaa? Siunausta teille rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa.

P.S. Itse en ole vl tai edes pelkkä l, mutta kuitenkin elävästi uskomassa kanssanne. Tavataan taivaassa ja hymyillään opillisille mauste-eroillemme. Samaa lihasoppaa me syömme, vaikka toiset meistä sitä suolaakin eri tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu