En yhtään jaksais olla olemassa

mitään olekaan, vaan todellinen syvällinen ihmisen elämä aina vähän väliä. Hyvät keskustelut henk.koht. asioista olisi tärkeitä sinulle nyt. Semmoisia kavereita tarvitset, kuten sanot. Tarvitset kunnollisia ns. vakavia ihmisiä, joita vasten voit 'peilata' itseäsi (niinkuin me jokainen tarvitaan 'peilejä' kanssakäydessämme muiden kaa) ja näin alat tasapainottua ja löytää itsesi ja varsinkin hyviä puoliasi, joita taatusti on.

Voisitko ajatella vaihtaa porukoita kertakaikkiaan. Minä henk.koht. suosittelisin sinua mennä piipahtelemaan eläviin seurankuntatilaisuuksiin. Niissä ihan eri henki ja tunne ja ihmiset välittävät, hymyilevätkin (ainakin monissa paikoissa). Siellä rakkaudellinen henki, joka ei revi vaan alkaa, tosi vähitellen, mutta kuitenkin rakentaa sinua. Jne, jne. Tiedät jo, mihin vihjailen. Vain syvällinen Luojasi kohtaaminen voisi sinua auttaa ja välillisesti semmoiset ihmiset, jotka jo ovat pidemmällä tässä.

Älä kyllästy itseesi nyt liikaa, et ole oikea henkilö itseäsi arvioimaan, sorry. Voit mennä epätoivoiseen mehtään, niin se on meitä jokaistakin lähellä, jos polskuttelee vain omien ajatustensa seurassa. - Kaikkea hyvää toivoa sinulle toivotan tässä. Oon ns. vanhempi henkilö, joka näen, että sinulla on tosi paljon toivoa. Vaikutelmaksi jää, että olet melko nuori? Tee tietoisesti muutoksia elämässäsi siis, mielellään vaihda seuraa kokonaan tai osittain.

No jaksat sinä, sittenkin.

Itsestään ei pääse eroon, ei vaikka minen menisi. Eikä tarvitsekaan. Mieti pistä olet saanut päähäsi tuollaisen ajatuksen, että olet paha ja vastenmielinen kaikkien mielestä. Lähimmät ihmiset, ovatko he antaneet ymmärtää niin. Monesti on vain niin, että kun on kykenemätön kiittämään ja kehumaan, sitten haukkuu. Vaikka rakastaisi ei ole taitoa sanoa sitä, haukkuu vaan, kun ei muutakaan osaa. Niin se voi olla vanhemmilla, sukulaisilla jne. Nuori ihminen on tietyllä tavalla hankala, hänen pitää olla sitä, jotta pääsee lieasta irti, toisilla se menee rajummin kuin toisilla. Mutta minä uskon, että kaikissa meissä asuu hyvä ihminen, hellyyden ja rakkauden kipeä.. se on vaan piilotettuna rautamuurin taakse. Ehkä sitä pientä osaa meistä on kohdeltu väärin, äidit, isät, sukulaiset, kaverit.
Mutta siellä se on, eikä siitä tarvitse edes päästä eroon.
Jutustasi jäi epäselväksi, miksi koet olevasi riesa. Mutta sen tiedän, että nuorelle ihmiselle usein käy noin, että tuntee olevansa ihan turha. Ylipäänsä kenelle vaan. Sinä olet yhtä arvokas kuin me kaikki muut ja mikä parasta, ihmisellä on aina toivoa. Sitä paitsi, jos kykenee ajattelemaan noin kuten sinä, on kykenevä muuhunkin. Kasvu on kivuliasta, mutta lopulta antoisaa. Sitä kipua muuten riittää koko iän, se vaan muuttuu. Nuorena ihmisella on kuumat tunteet, selkeät, mustavalkoiset.. ne vähän siitä värjäytyy ja tasapäistyy.

Pää pystyyn hyvä ihminen :) Mieti ja itke, kohta saat nauraakin.. Elämä on jännä, se antaa meille kannettavakseen juuri sen verran, kuin kestämme, mutta ilman kipua ei useinkaan tule muutosta ja kasvua. Näitä asioita huomaa usein jälkikäteen, että niinhän se oli ja meni.

että raskaalhan se olemasa oleminen tuntuu.Mutta kuolemakin tuntuu aivan liian pelottavalta.