Kellon aamuun kulkiessa
kun olen ollut yksin
(vihdoin)
voin jälleen hymyillä,
sillä tunnen sen taas.
Nyt sen muistan,
vaikka välillä unohdin,
että sinä ja minä
olemme me
(myötä- ja vastamäissä)
mäki on jyrkkä nyt
kivinenkin
ja huipulle matkaa
ehkä hivenen vielä
(kilometrejä, mutta silti)
tunnen suhteemme kantavan
läpi huutojen ja riitojen
sillä avioliittomme
on koskematon linnake
(tuolla)
korkealla taivaalla,
meren kuohujen yllä
se on pilvien päällä
suojassa meiltä.
Ja siellä me lepäämme
kun kaikki on hyvin
ja nautimme rakkaudesta
joka on taas meidän
(hetken päästä)
kun olen ollut yksin
(vihdoin)
voin jälleen hymyillä,
sillä tunnen sen taas.
Nyt sen muistan,
vaikka välillä unohdin,
että sinä ja minä
olemme me
(myötä- ja vastamäissä)
mäki on jyrkkä nyt
kivinenkin
ja huipulle matkaa
ehkä hivenen vielä
(kilometrejä, mutta silti)
tunnen suhteemme kantavan
läpi huutojen ja riitojen
sillä avioliittomme
on koskematon linnake
(tuolla)
korkealla taivaalla,
meren kuohujen yllä
se on pilvien päällä
suojassa meiltä.
Ja siellä me lepäämme
kun kaikki on hyvin
ja nautimme rakkaudesta
joka on taas meidän
(hetken päästä)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Etenkin lopusta mää tykkäsin. Hieno ja toimiva runo. Nämä sulkujen välissä olevat rimpsut täyttävät syvän kuilun, jonka runosi muuten jättäisi ja tekee runon ja lukijan välille lämpimän siteen jota ei uskalla katkasta.
Hymyilevä ja taitava runo. Lopusta etenkin pidin. Noi suluissa olevat rimpsut täyttää ne kuilut, jotka runosi muuten jättää ja tekee runon ja lukijan välille sellasen lämpimän siteen, jota ei uskalla katkasta.
Hyvää kesänjatkoa sinulle, Lonkerovaara!