Palstalla on useampaankin otteeseen valiteltu yksinäisyyttä, ei vaan ole pohdittu sen syitä tai siitä poispääsyä.
Mieleeni tulee Kaarlo Kramsun sanat:
Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki, ei oikeutta maassa saa ken itse sit ei hanki.
Mistä siis voisimme "hankkia poissaolon" yksinäisyydestä?
"Yksinäisyyden runoilija" V.A. Koskenniemi, on runossaan kuvannut yksinäisyyttä ja pettymystä läheisessä ihmissuhteessaan:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot.
Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi.
hetken, kaksi sa itseäs vasten painavan luulet
ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
En rupea antamaan mitään yksinäisyydenpoisto-ohjeita, en osaakaan.
Löytyisikö tästä keskusteltavaa?
Mieleeni tulee Kaarlo Kramsun sanat:
Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki, ei oikeutta maassa saa ken itse sit ei hanki.
Mistä siis voisimme "hankkia poissaolon" yksinäisyydestä?
"Yksinäisyyden runoilija" V.A. Koskenniemi, on runossaan kuvannut yksinäisyyttä ja pettymystä läheisessä ihmissuhteessaan:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot.
Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi.
hetken, kaksi sa itseäs vasten painavan luulet
ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
En rupea antamaan mitään yksinäisyydenpoisto-ohjeita, en osaakaan.
Löytyisikö tästä keskusteltavaa?
Vastaukset 38
Vanhimmat
No lyhyesti sanottuna yksinäisyys on ihmisen luonnollisin olotila.
Ja niinhän Koskenniemikin tuossa kertoo, että "yksin oot sinä".
Siis olet, sehän tarkoittaa että olet mitä olet siitä riippumatta miltä sinusta tuntuu.
Toiset valittavat yksinäisyyttään, toiset eivät. Kysymys näyttiäisi olevan siitä että hyväksyykö vai eikö hyväksy tuon Koskennimen kuvaaman perustotuuden :)
Mieleeni on jäänyt erään ruotsalaisen kadunmiehen kertomus meditaation vaikutuksesta: "Alettuani meditoida en ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi, vaan tuntuu siltä kuin olisin alati jonkin ympäröimä".
Mikäs ihme tuo nyt olisikaan, meditaatiohan on olemukseltaan juuri oman yksinäisyytensä kohtaamista. Tarvitaan vain että uskaltaa sen tehdä.
Näin varmaan on. Minä vain kerroin siitä tyypillisestä, jota voitaisiin kai nimittää pakkoyksinäisyydeksi.
Tiedoitusvälineissähän on usein kerrottu yksinäisitä, jotka ovat jopa päättäneet elämänsä, syynä yksinäisyys.
Oletan, että edellisiin littyy usein aviopuolison kuolemaan aiheuttama, kestämättömältä tuntuva elämänmuutos.
Yksinäisyyshän voi olla myös ihana olotila joillekin ihmisille - ainakin väliaikaisesti.
mutta seurava vaihe olsi se toinen ihminen...läsnä.
Yksinäisyys on kuin kolesteroli. On hyvää ja on huonoa laatua. Kummallista, että molempia tarvitaan.
Nimeäisin hyvän laadun luovaksi. Silloin kun esim. kirjailija kirjoittaa, hän tarvitsee yksinäisyyttä.
Kun tavis ratkoo tavallisia elämän ongelmia, sekin vaatii luovuutta, pähkäilyä, joka parhaiten luonnistuu yksinäisyydessä.
Huonompaa yksinäisyyden laatua on pakollinen yksinäisyys, hylätyksi joutuminen, ongelmien ratkominen ilman apua silloin kun yksin on vaikeaa. Sellainen yksinäisyys pakottaa ylittämään itsensä, jos mieli selvitä - siinä sen hyvä puoli. Sitäkin joskus tarvitaan.
Kun mieheni kuoli tunsin itseni yksinäiseksi
vaikka on lapset ja lapsenlapset se oli raastavaa
melkein fyysistä kipua sitä kesti vuosia, nyt olen tottunut siihen ja kun asun senioritalossa
täällä voi kutsua naapurin kahville samoin minua kutsutaan ja nyt kesällä oleskelemme paljon ulkona juttelemassa, yksinkin viihdyn on lukeminen ja tämä konekin kaverina joskus tunnen
jopa onnellista oloa yksin ja olen kiitollinen siitä että pystyn tuntemaan näin tunteeko joku muu näin ?
Pitäisi ehkä muuttaa käsitteitä.
Yksinäisyyshän koetaan aina pahaksi mutta tarpeellinen, jopa välttämätön yksinolo hyväksi.
Meidän palstallako vain osataan tehdä käsitteet selviksi?
Hienoja kommentteja, niin hyviä, ettei niihin oikein ole mitään lisäämistä. Hyvän ja huonon yksinäisyyden tunnistaa varmasti lähes jokainen. Huonon ainakin jokainen, jonka läheisin ihmissuhde on jostain syystä loppunut. Kun se kuitenkin on niin, että ihmistä ei liene luotu ihan yksin kulkemaan. Tosin yksinäisyyttä poistamaan sitten ei käy kuitenkaan ihan kuka vain.
pohdittu ennenkin, monta muutakin asiaa yhdessä pähkäilty.Jokainen ketju on omalla tavallaan hyvä, ei ole tarpeen asettaa niitä eikä kirjoittajia paremmuusjärjestykseen.
Ei ollut tarkoitus "asetella paremmuusjärjestykseen" yhtään mitään, oli vain tarkoitus antaa positiivista palautetta kirjoittajille. Ei viitsitä tulkita asioita negatiivisesti, eihän ...
Isossa väenpaljoudessakin tuntee yksinäisyyden,
aivan kuin liekit nuoleskelisivat, niin kumman ahdistuksen vallassa joskus on.
Yksinäisyys ahdistaa, puristaa, kuristaa, vie melkein hengen silloin, kun elämänkumppani rinnalta lähtee... Ei auta, vaikka ympärillä olisi ihmisiä tungokseen saakka. Joukosta puuttuu se yksi, se tärkein...
Sen yksinäisyyden haavan parantaa vain aika. Joskus hyvinkin pitkä aika. Vasta sen jälkeen voi tulla myös toisenlaista yksinäisyyttä. Sitä hyvääkin.
Mutta aina ihminen tarvitsee ainakin yhden toisen ihmisen, johon tarpeen tullen turvautua. Jolle voi uskoutua, purkaa huolensa, pahan olonsa ja myös ilonsa.
Sitä yhtäkään ihmistä ei kaikilla ole. Siksi niin usein joudumme lukemaan uutisen "vanhus kuolleena kotonaan niin ja niin kauan". Yhteen aikaan pelkäsin, että myös minä jonakin päivänä olen tuollaisen uutisen päähenkilö. Vaikka en vielä vanhus ollutkaan.
Otsikkoni tähän viestiketjuun viittasi tosiaan yksinäisyyteen.
Maalaismies ja taisi olla joku muukin, mainitsi toisenlaisen, hyvän, tarpeellisen tai jopa välttämättömän yksinäisyyden.
On halu ja tarve vetäytyä olemaan yksin.
Yksinäisyys on niin kulunut käsite, että sitä käytettäessä edellä mainittuun, yksinäisyydestä kärsivät loukkaantuvat.
Pitäisi erotta paha ja hyvä yksinäisyys. Paha, pakkoyksinäisyys siis pois, mutta hyvä yksinolo arvoonsa.
elämän helpon, valoisan puolen.
Toit esille "Lounat" tärkeän havainnon. Vain syvällä käynyt ja sieltä noussut on kykenevä auttamaan tosi vaikeuksissa. Se koskee niin alkoholismia kuin veloista selviämistä ja kaikkea siltä väliltä.
Ei se aivan noinkaan ole. Kyllähän sitä silloinkin autettiin ja tuettiin toisia kun itsellä oli kaikki hyvin.
Kyllä empatiaa voi tuntea vaikkei olekaan (vielä) itse kokenut menetyksiä.
täysin ymmärtää.
Ahdistus kuuluu ihmisenä oloon, vaikka olosuhteet olisivat hyvätkin.
Jo lapsi kokee separaatioahdistusta äidin poistuessa paikalta.
Eroahdistus on voimallista rakkaan kuollessa,
se tuntuu niin lopulliselta ja peruuttamattomalta.
En ikinä unohda sen posken kylmyyttä viimeisen suukon painaessani siihen.
Kyllä pystyn paremmin eläytymään menetyksen kokeneen ihmisen olemiseen.
Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu mielestäni yksinäisyyden tunne. Lapsia hellitään liian vähän aikaa, arvostetaan liikaa lapsen itsenäisyyttä ja yksin selvitymistä.
Lapsi kaipaa syliä, kosketuksia, fyysistä läheisyyttä. Kuitenkin äitejä kannustetaan ja tuetaan viemään lapset jo pieninä päivähoitoon virikkeitä ja sosiaalisuutta saamaan.
Käytin aikanaan pitkää liinaa, jolla sidoin vauvani rintapuolelle pariksi tunniksi päivässä.Sain tämän aidon liinan Afrikassa kehitystyössä olleelta ystävältäni. Pellolle kuokkimaan ei tarvinnut sentään lähteä, silloinhan lapsi pitäisi sitoa selkäpuolelle. Pieniä kävelyretkiäkin tein ja sain sääliviä katseita, luulivat varmaan , ettei ollut varaa ostaa lastenvaunuja. Vauva kulki mukana sisäaskareissa, rauhoittui siinä kuullessaan äidin sydämenlyönnit. Nythän on rintareppuja ja muita hienouksia tähän tarkoitukseen.
Vanhanakin ihminen kaipaa kosketuksia, ehkä enemmän kuin milloinkaan.
Puhekontaktin ylläpitäminen niin lapsiin kuin aikuisiinkin luo edellytykset hyvälle kanssakäymiselle. Lapset ja vanhukset ovat ahkeria keskustelijoita puheliaisuudessaan.
Ihmisillä on kiire jonnekin eikä aikaa ajatusten vaihtoon tahdo liietä. Sallikaa lasten tulla minun tyköni kuuluu jostakin kaukaa historiasta ollen edelleen ajankohtainen.
Avoin kanssakäyminen näillä palstoillakin voi tuoda lohtua yksinäisyyteen. Nykyisin uskaltaa kirjoitella omana itsenään, koska shefu poistaa ilkeilevät viestit.
Ihmisten toivoisi enemmän käyttävän hyväkseen tätäkin palstaa.
Minä olen saanut muutaman kitkerän näpäytyksen mielipiteitteni puolesta juuri tällä palstalla, joten olen luopunut nikistäni ja kirjoittamisesta, koska jo yhden henkilön sopimaton käyttäyminen vaikuttaa palstan henkeen.
Vanhan runoilijan nimittely jätti jälkensä.
Yksinäisyydestä en itse kärsi, mutta epäilenpä
että yksinäinen, herkkä henkilö ei uskaltaudu tänne riepoteltavaksi.
Toisen kuuntelemista ja huomioimista samanarvoisena läheisenä ei saa unohtaa.
Viittasit viestissäsi "vanhaan runoilijaan". Vanha olen mutta en runoilija.
Olenko minä se loukkaaja?
Kovakielinen olen mutta en paha.
Jos minusta on kysymys niin pyydän anteeksi. Olisi hyvä myös tietää miten ja milloin loukkasin.
Jos asiaa ei selvitetä, joudun ikuiseksi palstapahaksi. Selventävää vastausta odotan!
Ruuneperi
On sekin läimäys, että poistaa omat mielipiteensä, jos saa niihin vastauksia, joita ei ollut odottanut.
Kuten mainiosti tiedät, siinä menee koko jatkoketjukin.
Moni keskustelu katkeaa, kun siitä poistetaan keskiosa tylysti.
Sinulla on se taipumus.
Huono muistikin sinulla on, koska sanot aina, että et halua loukata, ja kuitenkin saatat pahastikin nimitellä henkilöä, josta et pidä.
Vaadit aina selityksiä. Kuitenkin - sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa.
Moni vakikirjoittaja kuitenkin on lähtenyt. Moni kirjoittaa satunnaisella nimimerkillä.
puree ja nuolee.
Olet saanut selvennyksiä - muistelehan vain.
Hetas olet nimittelemään ja myös unohtamaan.
Palstapaha onkin uusi sana minulle, mutta enpä ottaisi sitä käyttöön.
Voihan nenä, miksi edellytetään että ikäihmisen pitää olla iloinen, aktiivinen, kiltti, nöyrä, kaikki uskova, haavoittumaton tapaus kaikessa ja kaikkialla?
Onko tämä malli meidän suomalaisten oman kulttuurimme tuotosta? Ilmeneehän näiden adjektiivien viljely maamme hallituksen - päättäjien lausumissa ja asioiden oikean laidan esiintuomisessa. Päättäjät pitävät ikäihmisiä jopa hyväuskoisina lapsina!
Varrattaessa Etelä-Euroopan maihin ikäihminen kannanottoineen ohjeineen on jopa arvostettu tapaus.Afrikassa ikää kunnioitetaan, mitä vanhemmaksi tulee, sitä arvokkaampaa on henkilön henkinen pääoma, häneltä kysytään ohjeita ja neuvoja tukalissakin tilanteissa.
Me täällä suloisessa Suomenmaassa lyömme toinen toistamme kuin vierasta sikaa! Sanasäilät riehuvat kun ei päästä aitoon turpiin vetämis tilanteisiin niin että hurme helmeilee, malliin siitäs sait kun aloit säkättämään-.
Näköjään on edelleenkin opittava paksunahkaisuutta, pidettävä naama peruslukemilla, kestettävä pahimmatkin loukkaukset - jätettävä ne omaan arvoonsa.
Ei saa eikä tarvitse lannistua tikarinpisto sanoista, vain siten saa taistelutahtoisen tapuksen hiljentymään, miettimään, mitä tuli tehtyä. Maistelemaan sanottuja tai kirjoitettuja sanoja.
Eipä ihme kun ikäihminen vetäytyy omaan yksityisyyteen vailla kontakteja seurauksena yksinäisyyden monet kirot ympärillä. Ympäristö voi tietämättään ajaa henkilön omaan salaiseen maailmaan, kantamatta henkilöstä mitään vastuuta.
Mielipiteensä voi ilmaista mutta ei saa tieten tahtoen ole hyvä loukata toista. Sammakon neuvo pojalleen:"Syö poikani säästäen savea sillä maailmanranta on pitkä" tarkoittanee ihmisten muisti on pitkä.
On vain yksi ja ainut kelvoton, Ruuneperi. Ilmankos sanotaan, etten kelpaa edes roskakoriin.
Viestejä poistaa yleisemmin BilMan. Jos olen mielestäni avannut huonon viestin tai ytimennävertäjät pyrkivät tahallisesti ärsyttämään, poistan viestini.
Poisto on rekisteröineelle sallittu. On valitettavaa, jos hyviä kommentteja poistuu.
Koskaan ei moitita, ei edes kritisoida, häirikkökirjoittajia.
Kuu, kuu vaan teille muillekin!
Kumma kun jotkut ottavat omat kirjoituksensa niin haudanvakavasti, että kaiken pitäisi iäti täällä näkyä.Voi mennä sitten jonnekin muualle julistamaan, jos oma sanottava on niin julmetun tärkeää ja hienoa. Kannattaa aloittaa usein ainakin oma ketju, jossa ensimmäisenä kirjottaa pitkän sepustuksen eikä sitten kirjutella vaarallisen henkilön perään.
Itsesääli ei yksinäisyyttä karkoita, ei niin ollenkaan. Kirjoita vaan, mitä meinaat. Haukkujat tulee ja menee. Ja ne ovat aiheellisia, jos ovat.
Täällä olisi aika toisinaan harvassa tekstiä, jollei juttusi luistaisi. Ihmisellä, joka sanoo mielipiteensä, on aina rakkikoira puntissa roikkumassa.
Kirjastot ovat mielestäni parhaita kulttuuri- ja terapialaitoksia. Onneksi ne on pystytty pitämään ilmaisina ja kaikille avoimina. Kirjat, jos mitkä ovat yksinäisen lohtu.
Seuraan uuttakin kirjallisuutta, mutta klassikot ovat mun juttu. Minua kiinnostaa loputtomasti, mitkä ajatukset ja teot ovat ihmiselle niin olennaisia, että ne pysyvät samoina vuosisadasta, jopa tuhannesta toiseen.
On kiehtovaa kuulla ihmisen "ääni" kaukaisuudsta.
Olet oikeassa, että kirja on ystävä ja että ihminen joskus jopa tarvitsee yksinäisyyden rauhaa. Molemmat pitävät paikkansa, jos elää ns. normaalia elämää.
Jos ystävyys on puristava kaapu ympärillä, ei siihen auta muu kuin toinen, elävä ihminen. Et varmaan tarkoita niin, mutta joskus kirjoitustesi sävy tuntuu väheksyvän ahdistavaa yksinäisyyttä. Ikään kuin et uskoisi sellaista olevankaan.
Toivottavasti et omakohtaisesti joudu sitä kokemaan. Valitettavasti parisuhteessa käy yleensä niin, että toinen jää, toinen lähtee.
Omalta kohdaltani olen selvinnyt siitä, mutta kauan se otti.
mistä puhuu. Tuota lohdutonta yksinäisyyttä kun on kokenut esim. avioeron jälkeen tietää, etteivät siihen auta kirjat eikä mikään, kunnes haavat ovat parantuneet tai ainakin arpeutuneet kylliksi. Sen jälkeen elämä vasta voi olla nautittavaa ja lukeminen ja harrastaminen alkaa maistua jälleen.
Olen kokenut syvällä käyneen alkoholistin yksinäisyyden. Lähimmät ystäväni ovat lähteneet yksi toisensa jälkeen. Tiedän etten säästy jatkossakaan. Kyllä minä tuolla ylempänä mainitsin kahdenlaisesta yksinäisyydestä.
Eilen vaimoni sanoi ettei pitkän avioliittomme aikana ollut nähnyt minun kertaakaan itkevän. -Luulenpa ettet tule näkemäänkään, vastasin hänelle. Keskustelimme vaikeista elämän asioista ja asenteista.
Olet oikeassa tuon syvän yksinäisyyden suhteen, aivan tästä läheltä seurattuna se on helvetillinen, vaikka sieltä alkoholismistaan pääsee irti, niin omat jälkensä jättää. Entiset ystävät häipyy ja jos ei itse ole aktiivinen niin kyllä sinne yksinäisyyteen jääkin. Ja tuo kaikki vaikuttaa kaikkiin läheisiin ja yleensä kaikkeen.
portgalilaista fadoa.....yksinäisyyttänikö lietsoakseni.Kiva kun sinäkin höppänä olet olemassa...
etsi www.youtube.com....Amalia Rodriques
ihan näin viroks kiroilemalla...heh
Siis susmorsiamen sanolla,,,hyvä tyyppi oot Ruuneperi. Tuota yksinäisyyttä voi kokea monenlaista. Olen aikoinaan alustanut keskustelua siitä sanoilla:"Yksin yksin, kaksin yksin ja joukossa yksin". Tuo Ruuneperin sana tuolla ketjun alussa, että vaikka toisen kanssa kävelisit on hän jo edelläsi tai kävelee askeleen jäljessä pitää visusti paikkansa. Yksin on ihminen omine ajatuksineen vaikka toinen lähellä kulkisi. Samoin voi toisen läheisenkin seurassa kokea yksinäisyyttä ja joskus se on raskaampi taakka kun kantaa jaksaa.
Ja sitten jos olet pakosta jossain joukossa mihin et koe kuuluvasi sielläkin koet yksinäisyyttä. No mikä sitten saa tuon tunteen häviämään vai haluankokin olla yksin? Voisinko kenties joukossa asettua jonkun toisen asemaan joka jostain syystä ei uskalla lähestyäkään sinua? On tilanteita joissa haluaisi olla yksin ja silloin ei saa sitä olla. Tämä elämän pohtiminen on niin vaikeeta, että taijan nyt jättää sen nyt viisaammille.
Maalaismies sanoi, että kirjat ovat yksinäisen ystävä.Monet runot syntyvät yksinäisyyden kokemuksesta. Luulen, että taiteilijat ovat enimmäkseen yksinäisiä sieluja.
Aaro Hellaakosken "Yksinäisyys" on koskettava luontoruno.Siinä on esim. säkeet:
"turhaa kaipaus, levottomuus,
pyyntö korvan ja silmän raton,
valetta se, mitä kurjet huus,
tyhjää sanasi malttamaton.
Täällä on kosket ja metsien maa,
polkuja niukasti poljetuita,
nevoja , joille johdattaa
yksinäisiä pikospuita."
Minua on nuoresta asti puhutellut Rainer Maria Rilken "Syyspäivä":
"On aika, Herra. Suuren suven näin.
Aurinkokelloihin nyt varjos heitä
ja niityt peitä hurjin tuulispäin.
Ja hedelmille sano:kypsykää!
suo niille kaksi päivää eteläistä,
ja viime makeus niin nouskoon näistä
raskaaseen viiniin, joka kimmeltää.
Ken yksin nyt on, kauan olla saa.
Ei rakenna, ken taloa on vailla.
Vain valvoo, lueksii, kun syys on mailla,
pitkiä kirjeitä vain kirjoittaa
ja harhaa irtautuneen lehden lailla."
Vapaaehtoinen yksinäisyys on ylellisyyttä,
mutta pakonomainen yksinäisyys on vankila.