Kiitosäänet

Kiitosäänet ovat tauonneet 99%:sti vl-liikkeessä. Syynä on se, ettei Jeesuksen veren ääni kaiu enää vapaasti.

Laulussa "Jeesuksen veren ääni" lauletaan: "Vaan jos tääl´ veren ääni lakkaisi kuulumast, niin silloin kiitosääni alkaisi taukoomaan"

Näin on käynyt srk-vanhoillisten joukossa, vaikkeivat iloliikutukset olekaan tae mistään "oikeasta" opista.

Esim. esikoislestadiolaisten seuroissa on paljon enemmän iloliikutuksia.
7946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nuorempi polvi ei voi muistaa, millaista oli esim. suviseuroissa 1960- ja vielä joskus -70- luvulla.
Esim. suviseuroissa puhuja saattoi joutua keskeyttämään puheensa voimakkaiden iloliikutusten takia, kun puhujan ääni ei enää kuulunut...
Niitäkin tapauksia muistan, että puhuja itse tuli iloliikutuksiin.
Hoitokokousten jälkeen iloliikutukset vähenivät dramaattisesti.
Kaikissa lestadiolaissuunnissa esiintyy iloliikutuksia. Poikkeuksena SRK-lestadiolaisuus...

Äänestä

80- luvulla oli vielä harvoja poikkeuksia: Oulussa oli pari naista, jotka tulivat säännöllisesti iloliikutuksiin, mutta heille yleisesti naureskeltiin. Epäilen ainakin toisella olleen ns. "kylmää hyppyä" tai joku hermosairaus...

Äänestä

eivät ole mikään lestadiolaisuuteen liittyvä ilmiö, vaikka se kirkollisista herätysliikkeistä onkin ainoa jossa niitä esiintyy.

Jo alkukirkon ajalta kerrotaan kirkkoisä Augustinuksen kristitystä äidistä, Monikasta, että hänellä oli tapana taputtaa käsiään "suuren hengellisen ilon vallassa" käydessään Herran Ehtoolliselle.

Äänestä

Kirjoitin:"ettei Jeesuksen veren ääni kaiu enää vapaasti." Tarkoitin tällä sitä, että uskomassa olemiseen ja evankeliumin osallisuudessa vaeltamiseen on laitettu runsaasti erilaisia ehtoja. Kuinka silloin sydän voisi lämmetä aivan äänelliseen kiitokseen?

Kun saarnojen keskeisin anti on "Jumalan valtakunta" ja vain me-oppi, kuinka silloin herää edes tarve kiittää Herraa Jeesusta? Jos saarnat olisivat enemmän ja vain Kristus-keskeisiä, asiantila voisi olla toinen.

Äänestä

Koulutustason noustessa kiittäjät hiljenevät....

Äänestä
  • Olen nähnyt tohtoritason koulutuksen omaavia iloliikutuksissa ja miespuolisiakin. Kysymys ei ole koulutuksesta, vaan hengellisestä ilosta.

    Äänestä

  • satakielinen kirjoitti:

    Olen nähnyt tohtoritason koulutuksen omaavia iloliikutuksissa ja miespuolisiakin. Kysymys ei ole koulutuksesta, vaan hengellisestä ilosta.

    koulutettu ei lankea loveen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


satakielinen kirjoitti:

Kiitosäänet ovat tauonneet 99%:sti vl-liikkeessä. Syynä on se, ettei Jeesuksen veren ääni kaiu enää vapaasti.

Laulussa "Jeesuksen veren ääni" lauletaan: "Vaan jos tääl´ veren ääni lakkaisi kuulumast, niin silloin kiitosääni alkaisi taukoomaan"

Näin on käynyt srk-vanhoillisten joukossa, vaikkeivat iloliikutukset olekaan tae mistään "oikeasta" opista.

Esim. esikoislestadiolaisten seuroissa on paljon enemmän iloliikutuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu