Pihalle alkoi kasvamaan kesän alussa 3 taimea, joita ei olla osattu tunnistaa vieläkään. Kyselinkin aikaisemmin täällä otsikolla Mikä kasvi tätä samaa.
Eli alkuun lehdet tekivät pienen kerän, vähän kuin salaatin kerän tms. Lehdet paksuja, pyöreähköjä sileäpintaisia, tummanvihreitä. Sitten se alkoi kasvattamaan vartta, joka on noin pikkurillin paksuinen, muttei puumainen, ja lehdet tavallaan kietivät tätä vartta. oli tässä vaiheessa korkeutta jotain 50cm. Nyt kasvi on jo 180cm korkea, ja se on kasvattanut lehtihankoihin varret, noin 20cm pitkät ja näissä oleviin lehtihankoihin on tulossa nyt 2-3kukkaa jokaiseen. Yksi kukka on jo auennutja se on väriltään sininen, keskusta hiukan tummempi.
Kirjoista ei löydy vastaavia, eikä netistäkään ihan hakuammunnalla oikein voi etsiä.
Näitä kukkia on piahalla siis yhteensä 3; 2kasvaa savisessa maassa, ja 1hiukan hiekkaisemmassa. Heitin näille paikoille niittysiemenseosta, mutta sen seoksen kaikki kukta ovat kyllä tuttuja.
Kaikki apu tarpeen!

Vastaukset 16
Vanhimmat
Vieläkö ehtii istuttaa krysanteemeja, mikä niitten istutusaika on ?
Onko saatavissa lilan-vaalean tai tummanpunaisia kerrottuja ja "valkovihreitä" nyt taimitarhoilta ?
Jäin niin miettimään kukkaasi /kasviasi, että laitoin ajatuksissani oman uuden kysymykseni sinun kysymyksesi perään.
Itselleni tuli mieleen salkoruusu kysymyksestäsi, mutta monet merkit eivät kuitenkaan täsmää siihen.
Salkoruusujakin on, mutta tämä ei ole sellainen. Se kukka on läpimitaltaan noin 2,5cm ei ruusumainen, vaan kukinta on samantyylinen kuin päivänkakkarassa.
se saattaa olla sikuri.
Kukka näyttää täysin sikurilta ja varsi myös, mutta lehdet ei yhtään. Kaikissa kuvissa minkä sikurista löysin, on lehdet pitkät, voikukan lehtiä muistuttavat, mutta tuossa meidän sikurissa(?) ne lehdet ovat muodoltaa lyhyet ja pyöreät, muistuttaa enemmän vaikka tuomenlehteä. Ja lehdet ovat siis paksut tummanvihreät, kiiltävät.
Olisiko joku muu muoto sikurista?
Mutta kiitos kuitenkin sinulle oikeaan(?) vastaukseen johtaneesta tiedosta. Jos jotain noista lehdistä osaat sanoa, tieto otetaan mielellään vastaan!
Tuomenlehti oli väärä ilmaisu. Pinaatin lehti tulee eniten mieleen. Lehdet ovat halkaisijaltaaan noin 8-9cm.
Miten tuo sikuri leviää, siementääkö itse itsensä?
Sikurista on olemassa kolme eri muunnosta:
Sikuri, salaattisikuri (Cichorium intybus var. foliosum) ja juurisikuri (Cichorium intybus var. sativum). En tiedä onko jokin näistä tuo sinun kasvisi, mutta googleta kuvia..
ei kyllä tuu mikään tuttu kasvi mieleen, siksi kuva ois tarpeen.
ovat sinisiä 'päivänkakkarakukkaisia', niitäkin on kyllä monia eri lajikkeita, tässä niistä yksi.
http://enenonen.1g.fi/kuvat/Kasvikuvia/Asteraceae/Aster_novi-belgii/Aster_novi-belgii_syysasteri_A1_DSCN4851.jpg/full
Kylläpäs olen hankala:)
Sikurin kukinnot ovat tismalleen samanlaiset ja varret myös, mutta se lehtien muoto on ainut joka ei täsmää.
löytyi p-netistä.
http://puutarha.net/index.asp?s=/keskustelu/keskustelu.asp?id=10180
http://linnaeus.nrm.se/flora/di/astera/cicer/cicemac6.jpg
http://lahkomyllynpolku.homelinux.com/ufo/
siinä olisi kuvia, kukinnoista, nupuista ja lehdistä.
Tämä täsmäisi ainakin meidän pihalla rehottavaan kasviin. Tietääkö joku nimen tälle? On muuten sitten ihan kauhia leviämään, eikä mielestäni edes kaunis...
Tämä täsmäisi ainakin meidän pihalla rehottavaan kasviin. Tietääkö joku nimen tälle? On muuten sitten ihan kauhia leviämään, eikä mielestäni edes kaunis...
Ei näy kuva