Sentence: life without the possibility up on parole. On kaunis kesäsunnuntuai Mansesterissa. Tällaisena päivänä on eräänlainen huutava vääryys nuorelle miehelle istua eräästä betonikolossista vuokratussa muutaman kymmenen neliön kopissaan.
Ei vaan voi mennä minnekään, ei ole paikkaa johon pysähtyä tai ketään kenen kanssa mennä. Ystävät ovat joko kuolleet, häipyneet tai muuttuneet. Soittavat sentään joskus, edellinen puhelu meni kutakuinkin "HEI HEI HEI HEI HEI ONX SULLA YHTÄÄ VIINAA KU ALKO O JO KII!?!?" ei ole viinaa. Kaikki eivät sitä juo. Eihän minua edes kutsuttu mukaan, mutta viinaa olisi haluttu. Miten oikein tällaiseen tilaan voi ajautua? Se ei anakaan ollut tietoinen valinta, voin kertoa.
Ovi on lukossa, mutta sen saa kyllä sisältä käsin auki jos tarve vaatii. Minne sitten menisin? olisin entistä yksinäisempi kaiken kansan keskellä, enkä voisi pysähtyä minnekään tuntematta oloani jotenkin ulkopuoliseksi ja vastenmieliseksi.
Heräsin kuudelta mentyäni kymmeneltä nukkumaan, ja olen siitä saakka tuijottanut näyttöruutua joka alkaa jonkun tunnin päästä oksettamaan ja huimaamaan. Mihin muualle yksinäinen voi katsella, ulkona huojuvia lehtiä jotka muistuttavat siitä mitä ei saa kokea, vai sitten vankisellin seiniä jotka kaatuvat päälle?
En mää enää montaa vuotta tällaista eristystuomiota jaksa. Hyppään mieluummin vaikka parvekkeelta, vaikkei kolmas kerros välttämättä tapakaan, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Ei vaan voi mennä minnekään, ei ole paikkaa johon pysähtyä tai ketään kenen kanssa mennä. Ystävät ovat joko kuolleet, häipyneet tai muuttuneet. Soittavat sentään joskus, edellinen puhelu meni kutakuinkin "HEI HEI HEI HEI HEI ONX SULLA YHTÄÄ VIINAA KU ALKO O JO KII!?!?" ei ole viinaa. Kaikki eivät sitä juo. Eihän minua edes kutsuttu mukaan, mutta viinaa olisi haluttu. Miten oikein tällaiseen tilaan voi ajautua? Se ei anakaan ollut tietoinen valinta, voin kertoa.
Ovi on lukossa, mutta sen saa kyllä sisältä käsin auki jos tarve vaatii. Minne sitten menisin? olisin entistä yksinäisempi kaiken kansan keskellä, enkä voisi pysähtyä minnekään tuntematta oloani jotenkin ulkopuoliseksi ja vastenmieliseksi.
Heräsin kuudelta mentyäni kymmeneltä nukkumaan, ja olen siitä saakka tuijottanut näyttöruutua joka alkaa jonkun tunnin päästä oksettamaan ja huimaamaan. Mihin muualle yksinäinen voi katsella, ulkona huojuvia lehtiä jotka muistuttavat siitä mitä ei saa kokea, vai sitten vankisellin seiniä jotka kaatuvat päälle?
En mää enää montaa vuotta tällaista eristystuomiota jaksa. Hyppään mieluummin vaikka parvekkeelta, vaikkei kolmas kerros välttämättä tapakaan, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jospa nyt otat"niskasta"itseäsi kiinni?.Enemmistö suomalaisista asuu elementti kerrostalossa ja on ihan sinut asian kanssa.Oli sitten harmaa Betoni tai punatiilinen julkisivu.
Hyvä että viina ei sinua määrää.Osta uudet lenkkikengät ja asianmukainen vaatetus, liiku paljon, syö terveellisesti.Vaihda ystäväpiiri(jos huonoa).Nosta leuka pystyyn ja ole itsestäsi ylpeä.Muuten tämä on ilmainen ja paras lääke ihmisen "murheisiin".Jos rahavarasi sallii
,laita kotisi uuteen sinsutustyliin ja huomaat, että viihdyt siellä.Jos työpaikka puuttuu älä murehdi.Työ on vain työtä, ei sen enempää ja vähempää.
Kiitos myötätunnosta. Liikunta tosiaan helpottaa oloa, varsinkin kun siitä saa eräänlaisen rutiinin että seitsemältä illalla lähdetään lenkille tms.
Jossain vaiheessa kuitenkin onnistuin vähän masentumaankin, ja yksi ja ainoa ystäväni kuoli niin jäin vähän tyhjän päälle ja liikunta ynnä muut aktiviteetit sammuivat. Vanhempien luona maalla on helppo lähteä vain kävelylle ilman kummempaa päämäärää, mutta kaupunkien kadut ovat jotenkin kylmän tuntuisia.
On mukava lukea toisinaan jotain kannustavaakin..
Hei!
Kokeilkaa jotain joka vie ajatusta muualle, esim. kansalaisopiston kurssit ja jumpat ym. on kaikenlaista johon voi osallistua ja saada tuttuja.
Eikun kaikki ulos ylös ja lenkille ihmisten pariin, sieltä niitä kavereita löytyy...
Kesäaikaan voi mennä vaikka torille istuskelemaan jos sellainen on paikkakunalla.
Nuori nainen täällä kuluttaa päiviänsä vankina omassa elämässään. Aamusta iltaan, odottaen nukkumaan pääsyä ja unien muodossa tulevaa hetkellistä vapauden tuntua..
Täällä myös nuori nainen joka kärsii yksinäisyydestä. Ei ole mukava olla yksin. Joskus minäkin koen päiviä jolloin tahtoisi vaan jäädä sänkyyn nukkumaan olla tietämättä kaikkia maailman ikävyyksiä.
yksinäisyyteen voi vain pikkuhiljaa ajautua.
Omalla kohdallani se on tapahtunut työpaikkojen, opiskelupaikkojen ja asumispaikan vaihtumisen myötä.
Vielä kymmenisen vuotta sitten pakenin ihmisiä, vedin puhelimen töpseliä seinästä ja haaveilin omasta rauhasta. Nyt sitä riittää. Toisaalta olenkin tyytyväinen, että olen saanut elämäni tässä mielessä hallintaan.
Uusia ihmissuhteita syntyy, mutta ne ovat pinnallisia. En löydä enää vertaista henkitoveria.
Olen lapseton nainen. Tämä rooli on vieraannuttanut entisistä nykyään perhe-elämää viettävistä naisystävistä.
Harrastukseni ja nykyinen työni sattuvat nekin olemaan yksinäisyyttä edellyttäviä.
En kerta kaikiaan ole pystynyt löytämään tästä ulospääsyä. En vain ole tutustunut ihmisiin, joiden kanssa syntyisi tiiviimpää ja aitoa vuorovaikutusta. Olen silti mielestäni avoin ja seurallinen luonne.